07.04.2019 Uusi suhde eron jälkeen

Erostani ei ole vasta kuin muutamia kuukausia, mutta olen silti jo ehtinyt miettimään mm. sitä mahdanko vielä löytää rakkautta. Ja lähiaikoina etenkin sitä, että jos joku ihana vielä vastaan tulee, niin miten erilaista parisuhteen muodostaminen on nyt tässä iässä ja elämäntilanteessa verrattuna siihen, kun aloitin edellisen suhteeni parikymppisenä.

Silloin yli viisitoista vuotta sitten oli vain helppo heittäytyä ihanaan tunteeseen ja päätyä hyvin nopeasti elämään saman katon alla. (Asuimme yhdessä käytännössä seurustelumme ensimmäisestä päivästä lähtien) Olimme niin nuoria, että mitään suuria tulevaisuudensuunnitelmia ei ollut kiire tehdä, tuntui että aikaa oli edessä ihan loputtomiin. Elämät oli vaivatonta sovittaa yhteen, kun ei tarvinnut ottaa huomioon kuin toisemme.

Veikkaisin, että näin 37 vuotiaana sinkkuuntuneelle ihmiselle uuden suhteen aloittaminen on monella tavalla erilainen prosessi. Tämän ikäisenä ollaan usein jo sillä kuuluisalla ”toisella kierroksella” (tai kolmannella tai neljännellä) ja hyvin monella on hommassa mukana myös jälkikasvua. On vakiintuneet asuinpaikat, arkirutiinit ja tavat. On myös koettuja pettymyksiä ja niiden mukanaan tuomaa viisautta, mutta myös varautuneisuutta ja jopa pelkoa.

En mä itse pelkää mitään arjen ja käytännön haasteita. Jos jonkun kanssa oikein natsaa ja löytyy molemminpuolinen halu olla yhdessä, niin ongelmanratkaisukykyä löytyy kyllä. Mutta saakeli, että ihan se itse rakastuminen on kyllä pelottava ajatus. Että miten sitä vielä uskaltaisi heittäytyä niin haavoittuvaksi? 

Toisaalta taas pelottaa, että osaanko mä vielä rakastua. (Miten tästä aiheesta löytääkin pelkoja vähän joka suunnasta? :D) En ole koskaan ollut mikään salamarakastuja tai edes ihastuja. Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka tuntuvat tuosta noin vaan aina edellisen perään löytävän uuden ihmisen joka on niin ihana ja mahtava, että sen kanssa haluaa laittaa hynttyyt yhteen. Mistä niitä ihania tyyppejä aina kävelee vastaan ja miten on niin helppo ihastua ja rakastua?

Itselläni tunteet kypsyvät melko hitaasti.  En ole ollut elämässäni kovinkaan montaa kertaa rakastunut, enkä edes hurjan lujasti ihastunut. Kun kehitän romanttisia tunteita jotain kohtaan, niin ne eivät sitten myöskään ihan helpolla sammu.

Minulla on ystäviä, jotka tuntuvat bongaavan mielenkiintoisia tyyppejä ja potentiaalisia kumppaneita ihan tuon tuosta ja minä puolestaan mietin, että ei oo todennäköistä, että elämänsä aikana kohtaisi kovin montaa ns. oikeaa. 

Ja sitten vielä sekin, että jos jonkun ihanan kohtaakin, niin miten todennäköistä on, että se toinenkin tykkäisi minusta yhtä paljon? Tai vaikka tykkäiskin, niin että vielä ajoituskin olisi oikea. Aina ei ole vaikka tunteita olisikin. 

En minä toki ajattele, että tässä pitäisi just nyt heti olla joku vakava parisuhde tulilla, mutta ai että kun voisi edes hieman ihastua! Just nyt toivoisin, että olisin vähän herkempi ihastumaan. Olis niin piristävää edes vähän posket punoittaen tiirailla jotain ihanan oloista tyyppiä ja miettiä uskaltaisko sitä pyytää treffeille. (Veikkaan et en uskaltais :D) 

Kaikkea tätä kun tuumii, niin tuntuu aika vahvasti siltä, että eiköhän tässä saa aika lailla yksinään aikaansa viettää. Pitäis varmaan vaan unohtaa tää koko aihe ja koittaa olla miettimättä mitään mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Joku tulee vastaan, jos tulee. Asiat sujuu, jos sujuu. Mut kyllä nää hommat melkoista lottoa on. Aika monta asiaa pitää osua kohdilleen, jotta päätyy jonkun kanssa oikeasti yhteen

Jotain ihania tosielämän rakkausstooreja tonne kommenttiboksiin nyt! 😀