Teini-ikäisenä minun ja parhaan ystäväni vuoden kohokohta oli aina ehdottomasti Katinkullassa järjestetyt Back to the 60's -bileet. Oli niin mahtavaa kaivaa kaikkia 60-luvun ihanuuksia äidin vaatekätköistä, tuhria naamansa ripsiliimalla ja tuntea itsensä kovin aikuisiksi, kun onnistuttiin kerta toisensa jälkeen livahtamaan paikalle riittämättömästä iästä huolimatta. 

Ihailin kovasti kaikkia äitini menneiltä vuosikymmeniltä säilyttämiä vaatteita jotka hän oli teettänyt aikoniaan ompelijalla. Kyselin aina uudelleen ja uudelleen, että mihin juhliin mikäkin vaate oli teetetty. Vaatteet heräsivät ihan eri tavalla henkiin, kun kuuli tarinat niiden takana. Oli mahtavaa myöskin tutkia ompeleita ja kirjailuita jotka herättivät ihailua pikkutarkkuudessaan ja huomaamattomuudessaan.

Oman äidin vaatekaapit on moneen kertaan tutkittu, mutta sunnuntaina pääsin ihastelemaan lisää menneiden aikojen mekkoja, kun Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa avautui Juhlan aika – Ilta- ja päiväjuhlien asuja 1950-luvulta 1970-luvulle –näyttely.

Kyseessä on Harjavaltalaisen Maria Siuran yksityiskokoelmista koottu näyttely. Kaikki esillä olevat asut ovat Siuran äidin Helka Mustosen (1923-1986) pääosin 1950-1970 -luvuilla käyttämiä iltapukuja, cocktailasuja ja muita juhlapukuja.

Siuran isä Kalervo Mustonen palveli Suomen Ilmavoimissa ja jäi eläkkeelle Satakunnan lennoston komentajana. Suuri osa juhlapuvuista onkin teetetty erilaisiin ilmavoimien juhlatilaisuuksiin, kuten itsenäisyyspäivänjuhliin. 

Esillä on pukujen lisäksi myös paljon koruja ja asusteita.

70-luvun lurexhuumaa lukuunottamatta huomasin aika monen leningin kohdalla miettiväni, että "täähän passais ihan täysin tähän päivään!" Esimerkiksi nämä alla olevat pikkumekot ovat varsin ajattomia yksinkertaisessa tyylikkyydessään. Myös iltapuvuissa oli paljon elementtejä jotka toistuvat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja tuoltakin näyttelystä olisi hyvin voinut kiskaista mekon jollekin tämän vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolle suuntaavalle leidille.

Jos siis liikut täällä Satakunnan suunnalla seuraavien kuukausien aikana, niin tässäpä yksi vierailuvinkki! Näyttely on avoinna 21.2.2016 saakka. Lisätiedot löydät Emil Cedercretzin museon sivuilta.

 

PS. Toisin kuin jo jossain vaiheessa luulin, niin Bloglovin ei toimi oman blogini kohdalla edelleenkään. Asia on tiedossa ja selvityksen alla, mutta ei minun käsissäni, joten en voi asialla mitään. Ei auta kuin toivoa parasta.

 


Veera sairasvuoteelta, hei! Ihan ei taida olla kuume kolmeysiysi lukemissa, mutta hyvin karmivia olotiloja tässä on koettu viimeisen parin vuorokauden aikana. Taisin viime talvena välttyä kokonaan pahemmalta flunssailulta, joten olin täysin ehtinyt unohtaa miten kauheeta tää voi pahimmillaan olla. 

Eilen oli kuitenkin vedettävä #Evekin kuvaukset läpi (tänään on tullut taas uusi jakso!) ja jotenkin ihmeen kaupalla siitä selvittiin vaikkakaan ääntäni en saanut millään troppaamisella edes hetkeksi kuntoon. Parissa seuraavaassa jaksossa onkin sitten matalalta kähisevä ämmä, jolta ääni aina välillä hieman pettää. 

Nyt olen maannut sängyssä siitä saakka, kun eilen illalla pääsin kotiin. Ainoat aktiviteettini ovat olleet uiminen omassa hiessäni, uikuttaminen kivusta ja mehujäiden syöminen. Ihana ystäväni Anni kiisi aamulla hätiin ja haki mulle ison läjän mehujäitä ja toimitti kotiovelle. Tätä mä kutsuisin tosiystävyydeksi.

Pikkusen on siis bloggaamisinto ja -aiheet nyt vähissä, mutta eiköhän tässä jotain vielä loppuviikon aikana saada tuutista ulos.

Mä muuten oon ihan varma, et mulla on miesflunssa. Tunnistan itseni niin tästä videosta. Nyt odotankin, että Tommi saapuis kotiin silittämään mun päätä.

 


Kurkatkaapa ihan heti aluksi sinne omiin housuinne, sieltä pöksyistä löytyvän pissivehkeen malli nimittäin monien ihmisten mukaan määrittelee sen millaisista asioista sinun kuuluu olla kiinnostunut. 

Bloggaajakollega Emmi Nuorgam kirjoitti perjantaina blogiinsa hämmästyksestään Anttilan nettikaupan lasten lelujen kammottavan sukupuoliroolitetuista kuvausteksteistä. Ja mitä tapahtui? Hän sai niskaansa aivan uskomattoman paskaryöpyn.

Omasta blogistaan Emmi poisti kommentit ja sulki mahdollisuuden uusien jättämiseen (fiksu veto, ehdin lukea kommentteja ja se oli ihan sairasta menoa hiekkapillu-irvailuineen ja itsemurhaan kehottamisineen), mutta Iltalehden uutiseen Anttilan anteeksipyyntöä koskien on satanut sadottain ihan käsittämättömän raivoisaa palautetta. Ja ei, tyypit ei siis ole raivoissaan Anttilalle vaan noita tekstejä arvostelleelle Emmille. Luin kommentteja ja kiehuin puolestani itse raivosta. 

Siis mitä on nämä kommentit ja ihmiset niiden takana??? Tässä muutama lainaus Iltalehden keskustelusta:

"Siis mitä?? Tytöille tyttöjen leluja ja pojille poikien leluja, on se niin väärin. Mikähän mahtaisi olla pojan ilme jos pukin kontista tulisikin barbi tai tyttö saisi leikkiauton. Sukupuoli nyt vaan määrittelee kiinnostuksen kohteen ja hyvä näin. Piste."

"Kyllä se vain niin menee että normaali poikalapsi etsii autot sun muut käsiinsä. Jos ei niin ei ole normaali ja piste"

"Nuket kuuluu tytöile ja autot sun muut pojille ja tuossa ei todellakaan ole mitään väärää .Nämä suvakit saa mennä sinne missä pippuri kasvaa"

"Soisin Anttilan lopettavan anteeksipyytelyt – näitä sekopäitä joita luonnolliset sukupuoliroolit häiritsevät, lienee väestöstä 0,0000000-jotain promillea. Äänekkäitä nämä toki ovat, mutta ei niistä kannata välittää."

"No menee pikkasen yli tämä nykypäivän sukupuolettomuus-vouhotus! Pitäisikö sitten kaikista kasvattaa sukupuolineutraaleja, bi-seksuaaleja, homoseksuaaleja jne…toisekseen eikö ihmisillä tässä maailmantilanteessa ole hieman suurempiakin huolia kuin joku mainos…?"

 

Näiden ajatusten ja avautumisten taustalla tuntuu olevan hirmuinen fobia siitä, että jos ei lapsia kasvateta stereotypiseen sukupuolensa määrittelemään rooliin, niin sitten se kasvaa jotenkin kieroon. Ja sehän on tällaiselle "normaaleista tytöistä ja pojista" kohkaaville Aito Avioliitto -ihmisille maailman hirvein asia. Että jumalauta, omasta lapsesta tulis jotain muuta kuin normaali!

Ja just siitä tällaisessa Anttilan käyttämien sukupuolirepresentaatioden vastustamisessa on kyse, että osa meistä ihmisistä haluaisi päästä eroon ainaisista normaaliuden määritelmistä. Että jokainen meistä voisi tuntea olevansa normaali ja hyväksytty ja ihan vaan oma itsensä olipa sukupuoli, seksuaali-identiteetti, kiinnostuksen kohteet ja myös ulkonäkö mitä vaan. Että jokainen saisi itse määritellä itsensä ilman, että joku sanoo sun olevan epänormaali. 

Mä en itse ymmärrä kuinka nämä toiveet siitä, ettei lapsille syötettäisi vanhempien ja muiden kasvattajien toimesta mitään valmiita sukupuolirooleja, voidaan kokea niin vaarallisena ja mädättävänä asiana kuin nämä sadat Iltalehden uutista kommentoineet ihmiset (ja Emmille palautetta jättäneet henkilöt) asian kokevat. En minä ainakaan näe asiaa niin, että tässä toivottaisiin mitään sukupuolten kadottamista ja neutralointia. Itse ainakin toivon ihan vaan sitä, että yhdellekään lapselle (tai nuorelle tai aikuisellekaan) ei koskaan sanottaisi, että "et sä nyt tolleen voi tehdä/ajatella, koska sä oot tyttö/poika". Että kaikki sais olla ja haaveilla ja leikkiä ja harrastaa just niin kun itse haluais ilman, että joku persläpi leimaa sut sen takia epänormaaliksi. 

Mä koen itse saaneeni just loistavan kasvatuksen tältä kannalta. Ei, mua ei ole kasvatettu mitenkään sukupuolineutraalisti (eihän sellaista sanaa vielä edes tunnettu kasarilla), vaan kyllä aina on ollut ihan esillä ja selvillä, että olen tyttö, mutta vanhempani eivät ole koskaan päättäneet asioita puolestani sukupuolen perusteella. Minulle tämä stereotypisten roolien välttäminen tarkoittaa sitä, että minä sain kiinnostukseni mukaan touhuta mukana niin pullanleivonnassa kuin kattoremontissakin. Koskaan en muista, että mulle olisi sanottu, että jokin haaveeni tai toiveeni olisi "ihan hölmö, koska eihän toi oo tyttöjä varten".

Ja mä voisin totta kai omassa kuplassani ajatella, että näinhän se aina menee, mutta noita Iltalehden uutiseen alla olleita kommenttejakin lukiessa käy varsin hyvin ilmi, että on edelleen olemassa ihan hillittömän paljon ihmisiä, jotka sanovat vakavissaan ääneen vaikkapa sellaisia asioita kuin "minun poikahan ei mitään balettia tanssi, se on homojen hommaa" tai että "ei oo kyllä tuo naapurin tyttö normaali, kun ei nuket ja keittiöleikit kiinnosta!". 

Mä en voi edes kuvitella miten kamalalta se tuntuu, kun oma vanhempi lyttää sun haaveet ja kiinnostuksen kohteet sen perusteella, että onko sulla minkämoinen pissavehje. Sit on koitettava olla sellainen omien vanhempien ja ympäristön määrittelemä "normaali", jotta tulisi hyväksytyksi. Näitä surullisia tarinoita muiden odotuksien mukaan elämisestä on nähty ja kuultu aivan liikaa. 

Auton on pojille ja nuket tytöille, piste! -huutajat kuvittelevat, että tämän valmiin roolituksen vastustajat pakottavat poikansa pukeutumaan vaaleanpunaisiin röyhelöihin tai, että he haluavat häivyttää lapsistaan kaikki vihjeet sukupuolesta. Eihän tässä nyt siitä ole kyse, vaan siitä, että ei kielletä, ei määritellä valmiiksi normaalia eikä ainakaan anneta lapsen ymmärtää, että hänen omat henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteensa olisivat väärin. Siis ainoa minkä puolesta tässä nyt puhutaan on mielestäni se, että me kaikki saataisiin olla normaaleja ihan sillä omalla ja itse valitsemallamme tavalla. Mitä jos kohdeltaisiin niin lapsia kuin aikuisiakin lähtökohtaisesti yksilöinä eikä sen mukaan miltä jalkovälissä näyttää.