Viikonlopun paras huomionherättäjä oli ehdottomasti torstaina YOOXilta saapuneet glitternilkkurit. Kimallus sokaisi itseni lisäksi myös monta muuta ja kengät herättivätkin paljon ihastusta. Nää on niin mun näköiset kengät, että. Jos joku muukin kaipailee blingblingiä jalkoihin, niin näitä löytyy edelleen YOOXin alesta kultaisena ja hopeisena. Ainoa miinus tulee siitä, että kengät ovat keinonahkaa sisuksistaan ja sehän tekee kengistä vähän epämiellyttävät näin kylmällä. Mutta tuon kimalluksen edessä olin valmis tinkimään periaatteistani. 

Viikonlopun paras asuste on ollut ystäväni jokunen vuosi sitten tekemä neulepanta, joka toimii nykyisen tukkani kanssa huomattavasti paremmin kuin aiemmilla kampauksilla. Korvat pysyy lämpimänä, mutta tukkatöyhtö pysyy näkyvissä!

Viikonlopun parhaasta seurasta vastasi rakas ystävä Jonna, joka ystävällisesti majoitti minut sohvalleen yöksi perjantai-iltaisen bloggaajatapaamisen jälkeen. Tuli taas pistettyä maailmaa järjestykseen oikein urakalla. Lauantaina vietettiin laatuaikaa brunssilla ja tarkoitus oli mennä tsekkaamaan pian päättyvä Cartier-Bressonin näyttely Ateneumiin, mutta käännyttiin jo ovelta pois, kun nähtiin helvetilliset jonot. Mä en vaan yhtään kestä jonottamista.

Viikonlopun parhaan herkun tarjosi Helsingissä Lönnrotinkadulla sijaitseva Naughty Brgr, jonka ravintoloitsija Akseli Herlevi kutsui läjän bloggaajia maistelemaan burgereitaan. Kaikista testatuista ehdottomasti herkullisin oli mielestäni ravintolan mukaan nimetty Naughty BRGR, jossa makua täydellisen pihvin kylkeen toi mm. cheddar ja sinihomejuusto. Myös bataattiranut julistaisin melko täydellisiksi. 

Viikonlopun paras pankkikortin höyläys tapahtui Forumin Change-liikkeessä, missä on vielä parin päivän ajan kaikki tuotteet -50% alessa. Oma alusvaatevalikoimani on kovin mustavoittoinen, joten iloitsin kovasti kun löysin tämän hempeän roosan setin yhteensä hintaan 54 €. Ja kuinka hienoa, että uudet alusvaatteni mätsäävät söpön Longchampin lompakkoni kanssa! Ainahan sitä nyt tulee hilluttua pitsialusvaatteissa lompakko hyppysissä. 😀

Viikonlopun ikävimpiä asioita on puolestaan tää kamala kipu, jossa just nyt vellon. Mulla on ilmeisesti joku karmea lukko rintarangassa ja se säteilee nyt kipua sekä rintaan, että kaulalle saakka ja pahimmillaan ihan kiemurtelen kivusta ja hengittäminenkin on vähän ikävää. Pitää koittaa kaivella kaapit löytyiskö yöksi relaksanttia ja kunhan kipu yhtään hellittää, niin täytyy koittaa oisko keppijumpasta apua. Fyssarin käsittelyyn sain aikaa vasta torstaiksi. 


-yhteistyössä Syster P

Olipa sitten kesä tai talvi, niin on yksi asuste, jota ilman en kotiovesta poistu, ja se on huivi. Vain materiaalit vaihtelevat sääolosuhteiden mukaan. Talvella muhkeita neulehuiveja on kaulassa jopa kaksinkappalein, kesällä puolestaan lämpimimmilläkin keleillä mukana kulkee ainakin varulta jokin keveä huitula, jonka voi kietaista kaulaan tai sitoa vaikka turbaaniksi. Kun pakkaan matkalaukkua reissuun lähtiessä, sujahtaa mukaan aina useampikin huivi. (Paras ja monipuolisin matkahuivi menee pieneen tilaan, mutta on silti kooltaan riittävän suuri peitoksi ja materiaaliltaan miellyttävä ja lämmin.)

Minä siis kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät mitenkään pysty käsittämään tyyppejä jotka huitovat menemään talvisinkin kaula paljaana. Hullut! Täydellinen huivi on kauneutta, lämpöä ja turvallisuutta, ja minusta jokainen tarvitsisi sellaisen. Siksi olenkin iloinen, että saan arpoa yhdelle teistä omavalintaisen huivin ruotsalaisen asustemerkki Syster P:n valikoimista! (Palkinnon arvo 69-149 €)

Jos siis kaulasi kaipaa pehmoista ystävää, mene tutkimaan Syster P:n huivivalikoimaa ja kerro kommenttiboksissa suosikki huivisi nimi. Muista täyttää myös kohdat nimimerkki ja sähköpostiosoite (meiliosoite näkyy vain minulle), jotta saan yhteyden voittajaan. Vastausaikaa on sunnuntaihin 17.1. saakka.

Valikoimissa on sekä kepeämpiä puuvilla-modaali -huiveja kuin myös lämpimämpiä (mutta silti ihanan ohuita) villa- ja kashmirhuiveja. Oma valintani oli pitkällisen harkinnan jälkeen herkän roosan värinen kashmirhuivi, joka on mukavan valoisa vaihtoehto kovin synkkään talvihuivieni kokoelmaan. Ja täyttää muuten loistavan matkahuivin kriteerit!


Sovittelin kotimaisen KN Collectionin hattuja muutama viikko sitten pressipäivässä ja ikuistin suosikkejani. Syksy on ollut niin lämmin eikä talvesta ole vielä tietoakaan, joten vielä toistaiseksi on tarjennut kulkea ihan paljain päin ja olekin jo hieman ehtinyt odotella, että voisi ottaa kaikki ihanat päähineet käyttöön ilman hirvittävää tuskanhikeä.

Kunhan kelit viilenee, odotan erityisesti, että pääsisin käyttämään tätä alla olevassa kuvassa olevaa KN Collectionilta saamaani upeaa turbaanihenkistä hattua. Vielä on kuitenkin ollut hieman liian lämpimät kelit tälle villamyssylle. 

Olen aina sanonut, etten oikein lämpene siniselle, mutta tämä petroolin värinen Manta-hattu on just se täydellinen poikkeus. Tämä saamani hattu on mallikappale eikä tätä väriä ole vielä tänä talvena saatavilla, mutta kaunis violetti versio löytyy jo tämän hetkisestä mallistosta!

  

KN Collectionin mallisto on todella laaja ja heiltä löytyy päähineitä niin supernaisellisista 20-luvun henkisistä hatuista aina rentoihin tupsupipoihin ja -myssyihin. Voisi hyvin lähteä hattuostoksille yhdessä äidin ja mummin kanssa ja kaikki sukupolvet löytäisivät tyyliinsä sopivan päähineen. 

Yksi pitkäaikaisia suosikkejani on tämä Matilda-turbaanipipo. Vierailimme bloggaajaporukalla KN Collectionilla syksyllä 2011 (postaus täällä) ja ostin silloin itselleni tummanharmaan Matildan ja se on ollut sen jälkeen luottopäähineeni talvipakkasilla. Kaunis turbaanipipo on malliltaan siitä loistava, että se yltää loistavasti korville saakka ilman, että sitä tarvitsee kiskoa edestä silmille asti. Tälle talvelle tekisi mieli hankkia Matildasta tuo alla oleva herkullinen punainen versio. 

Täällä Porissa KN Collectionia myy Ratsula, Muotiliike Irjamo, Kemikalio Nino ja Texpörssi. Valikoimat vaihtelevat liikkeittäin. Kotikotipaikastani Sotkamostakin löytyy jälleenmyyjä, Moda Pajakka! Näitä kaunokaisia löytyy siis ihan ympäri Suomen aina Tuurista Turkuun ja Haminasta Hyvinkäälle. Mikäli laadukas, lämmin ja tyylikäs hattu talveksi kiinnostaa, kannattaa tsekata mistä löytyy sinua lähin jälleenmyyjä.