Viime päivien käsittämättömät kävijämäärät täällä blogissa sai mut hetkeksi jopa hieman ahdistuneeksi. Tuli tunne, että ”kauheeta, mitä mä nyt uskalla sinne enää kirjottaa, tai millaisia kuvia laittaa”. Niin, aivan, meinasi heti pukata ennakkosensuuria ja häpeilyä päälle, kun mietti, että täällä ravaa nyt ihan uusia tyyppejä vanhojen tuttujen ja turvallisten lukijoiden lisäksi.

Tiistaina blogissa oli kävijöitä enemmän kuin edellisessä kuussa yhteensä. Ihan hullua. Mutta tällaiset viraali-ilmiöt kestää aina vain hetken, joten eiköhän täälläkin liikenne taas muutaman päivän päästä jo rauhoitu. Koitan siis jatkaa täällä ihan normin päiväjärjestyksen mukaisesti ja olla liikaa miettimättä, että mistä kaikkialta tänne oikein jengiä eksyy.

Keskeneräisissä jutuissa olis niin Berliini kuin Tukholmaakin, mutta mä paiskaan nyt kuitenkin tähän väliin  mun ankean syyspäivän työasun, joka päällisin puolin näyttää yhtä kiehtovalta kuin tuo ulkona vallitseva harmaus. Mutta just tätä mun huonojen aamujen (eli lähes aina, mä en oo aamuihminen) pukeutuminen on.

Mä en oikeesti yhtään tiedä mitä mieltä olisin noiden sammareiden väristä. Tai oikeestaan nyt kun katson näitä kuvia, niin alan varmistua, että ankeet ne on. Mulla tulee vaaleanruskeista sammareista aina jotenkin mielikuva sellaisesta tosi ujosta ja arasta ihmisestä. En tiedä miksi. Mutta nyt mulla on sitten sellaiset. Ankean väriset ujon ihmisen housut. Ujo mä olen vain hyvin harvoissa tilanteissa.

No miksikö mä sitten hankin nuo, jos olen itsekin sitä mieltä, että ei hyvä? No siks, kun niiden 9 € hinta sai mut kuvittelemaan, että koska olen koko syksyn rakastanut sammareita, niin rakastaisin näitäkin. Mutta nyt jo lyhyen tuttavuuden perusteella voin sanoa, että en rakasta. Mutta kyllä me toimeen tullaan niin, että voidaan käydä yhdessä töissä.

Lopputeksti sisältää mainoslinkkejä

Jos noi housut vähän masentaa, niin eilen Spartoolta saapuneet kengät sitten puolestaan ilahduttaa. Mä jouduin palauttelemaan sinne paritkin kengät väärän koon tai liian kapean lestin vuoksi, joten olen hiton onnellinen, että vihdoin sain tuhlattua blogiyhteistyöstä saamiani lahjakortteja, sillä nämä Pataugasin nilkkurit olivat aivan passelit.

Himoitsin jokin aika sitten mustia kiilakorkonilkkureita, mutta samaan aikaan vilkuilin taas tuttuun tapaan kaikenmoisia bikereita sun muita superkäytännöllisiä ja rouheita saappaita. Nämä olivat sitten mukava risteytys molemmista, joten enpä kahta kertaa miettinyt.

kuvat: Nelly Stenroos

Kiilakorko on tuollainen vähän epäilyttävän korkuinen, mutta kengät on muuten niin mun näköiset ja äärettömän mukavat, että edes outo korko ei haittaa. Kenkien jalkateräosat ja soljet (joista toinen on piilossa lahkeen alla) ovat nappanahkaa ja varret pehmoista mokkaa. Kärkiä puolestaan suojaa tennarit mieleentuova kumipäällys. Kärsii siis kolhia kengänkärkiä rappuralleihin sun muihin ilman, että heti on pinta rullalla.

Tykkään ihan valtavasti. Kolhiintuneet ja todella kämäisen näköiseksi kuluneet Cloun bikerit taisivat nyt saada kaverin jakamaan paikkaa ankeiden aamujen kenkinä. Kenkäkaappini on siis saanut ns. uudet työjuhdat.


 Huhhuh.. Helsinki-Tukholma-Berliini-kiertomatkalta kotiuduttu vihdoin viime yönä kolmen jälkeen. Olo on melkoisen töttöröö, mutta lepäämään ei pääse vielä moneen päivään. Kestän kuitenkin tämän hurja väsymyksen ihan mielelläni, sillä viime päiviin ja viikkoihin on mahtunut paljon aivan huikeita juttuja ja hetkiä. I’m happy!

Vaikka viimeiseltä neljältä päivältä näyttikin kertyneen muistikortille valokuvia toista tuhatta, niin mitään asukuvia sieltä oli joukosta oikeastaan turha hakea. Tiistaina Jusissa käydessämme satuin kuitenkin nappaamaan itsestäni kuvan ihanan vanhan peilin kautta.

Syksyn ehdottomasti eniten käyttämäni housut ovat olleet nuo viininpuaiset Lindexin sammarit ja H&M:n oranssit sammarit. Farkut eksyvät jalkaan aivan todella harvoin. Reissuun käytännöllisin laukkuvalinta on kesällä Tiger of Swedenin muuttoalesta ostamani rento ja tilava olkalaukku.

Niin peruslinjalla kuin tässä sammarit ja nahkarotsi asussa mennäänkin, niin siinä on parikin huomionarvoista asiaa. Toinen niistä on kaulaan kiedottu Tukholman ostokseni. Kirjavan kukertava leopardikuvioinen viskoosihuivi löytyi Urban Outfitterssin perimmäisestä alenurkasta ja porautui suoraan sydämeeni.

Pehmeä materiaali, leopardikuosi ja värit jotka saavat sen sopimaan lähes kaiken kanssa olivat kombinaatio jota en voinut vastustaa. Huivi vaihtoi omistajaa n. 15 eurolla ja teki minut hyvin hyvin iloiseksi.

Toinen reissuasun merkittävä asia on tuo lattianrajassa tapahtuva värien sekamelska. Tästä kuvasta voi bongata yhtä aikaa kolme tämän hetkistä lemppariasiaani pukeutumisessa: käärityt lahkeet, värikkäät sukat ja huomiota herättävät kengät. Jalkinevalinta oli tiistaiaamuna pakon sanelema, kun pikkuvarpaiden megarakkojen vuoksi nuo olivat mukana olleista kengistä ainoat joilla pystyin joten kuten vaappumaan..

Olin kyllä aiemminkin käyttänyt noita kenkiä yhdessä pinkkien sukkien kanssa, mutta nyt kun siihen oli lisänä vielä nuo tiilenpunaiset pöksyt, niin meinasi aamulla hieman hirvittää. Mutta  jollain kierolla tavalla tämäkin väriyhdistelmä sitten kuitenkin toimi mielestäni hurjan hyvin.

Tässä toteutuu mielestäni hyvin se, että jos on huono naamapäivä, niin vedän huomion mielellään jonnekin muualle oli se sitten hervoton tukkahärpäke tai sitten jotain levottomuutta tuonne lattianrajaan. Viimeaikoja miettiessäni alkaa kyllä tuntua, ettei mulla muita ole ollutkaan kuin niitä huonoja naamapäiviä, mutta onneksi on kaapit täynnä kivoja kenkiä ja huikean värisiä sukkia!


En onnistunut alkuviikon Helsinki-pyrähdyksellä ihan kokonaan säästämään itseäni shoppailuhommilta vaikka mitään hinkua kauppojen koluamiseen ei ollutkaan. Iinan tai Jonnan luona ei kuitenkaan voi vierailla pyörähtämättä samalla reissulla myös läheisellä Kaivarin Kanuuna -kirpparilla. Niinpä tiistai-iltapäivän ajankuluksi suunnattiin yhdessä Jonnan kanssa tarkastamaan Kanuunan tarjonta eikä reissu ollut suinkaan turha.

Vaikka pääpiirteittäin Kaivarin Kanuunassa tuleekin korkeiden hintojen vuoksi sellainen olo, että ihmiset ovat täysin menettäneet suhteellisuudentajunsa, niin vastapainona sieltä saattaa tehdä toisinaan huimia löytöjä. Esimerkiksi Jonnan lukemattomat vintagemekot ja nahkatakit ovat ihan käsittämättömän hyvää kirppisonnea ja niistä aika monet ovat muuttaneet Jonnin kotiin nimenomaan Kanuunasta. Vilkaiskaa nyt esimerkiksi tätä upeaa papukaijamekkoa!

Ja mitäkö minä sitten löysin?

20121026-205318.jpg

Hillittömän hienon mustan salkkumallisen olkalaukun, joka on kuunnoltaan enemmän kuin täydellinen! Laukku on entisen omistajansa käytössä suloiseksi pehmittämä, mutta samalla edelleen riemastuttavan ryhdikäs.

20121026-205328.jpg

Kuten kuvatekstistä voi lukea, niin tuo käytännöllisen kokoinen upeus kustansi tasan kymmenen euroa. Saman oloisia nahkasalkkuja on näkynyt viimeisen parin vuoden aikana merkillä jos toisellakin ja hinnat eivät todellakaan ole kaksinumeroisia. Tämä eteeni pudotettu laukku on yhtä aikaa ajankohtainen ja klassikko ja sen olematon hinta kohottaa löytöpisteet kympistä sataan.

En tajunnut laukun upeutta ihan täysin ennen kuin vasta ihaillessani sitä kotimatkalla bussissa. Kirpparilla ajattelin sen olevan ”melko siisti”, mutta Poriin päästyäni olin jo päätä pahkaa rakastunut ja ymmärsin tehneeni yhden koko vuoden parhaista löydöistä.

20121026-205346.jpg

Laukku on edesmenneen kotimaisen Three Bagsin tekosia ja sen faktan valossa on varmaa, että veska on vähintään viisi vuotta vanha. Three bags -laukkuja valmistanut EJ-laukku nimittäin hakeutui konkurssiin vuonna 2007.

Mä olen löydöstäni ihan fiiliksissä ja silittelen onnellisena sen pehmoista pintaa. Huomenna me lähdetään uuden salkkurakkaan kanssa taas vähän reissuun. Tällä kertaa vuorossa reitti Pori-Tampere-Kuopio-Helsinki-Pori. Ja se alkaiskin sitten pikku hiljaa olla laukkujen pakkaamisen aika. Yäh, aina yhtä tympeetä puuhaa. Mutta tuon uuden laukun mä kyllä pakkaan innolla!

Kenen muun mielestä on kyseessä huippulöytö?