Posted at 16:35h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
-postaus sisältää mainontaa-
”Iik, yyyh, en pysty, hyrrrr!” Tuo olin minä sunnuntai-iltana, kun saunomisen lomassa kastoin varpaani kärkeä järvivedessä. En ihan vielä ollut valmis järvea varten, eikä järvivesi todellakaan ollut vielä valmis minua varten.
Se on aina lähemmäs heinäkuun loppu ennen kuin minä vihdoin saan rohkaistua mieleni ja vartaloni uimatouhuihin. Tuosta vuosien aikana jo vakioksi muotoutuneesta talviturkin nakkaus -aikataulusta ja kesän lyhyestä kestosta huolimatta olen tänä vuonna onnistunut uskottelemaan itselleni, että kolme uutta uimapukua ovat kaikki ihan hurjan tarpeellisia ja pääsevät varmasti kaikki käyttöön.
Tämä on taas se tilanne, kun jostain on ensin pulaa eikä sitä oikeaa tahdo löytyä, joten sitten kun sopivia yksilöitä (tai yhdistelmän minä + uimaäasut ollessa kyseessä sanoisn, että ”edes riittävän sopivia yksilöitä”) tulee vastaan, on kaikkiin niihin tartuttava kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.
Ja että minkäslaisissa swimsuiteissa minä sitten ajattelin omia pelastusrenkaitani rannoilla esitellä? Bikineissä ne pelastusrenkaat toki pääsisivät hieman ruskettumaankin, mutta kun niitä sopivia bikinien yläosia on vaikeampi löytää kuin neulaa heinäsuovasta, olen suosiolla siirtynyt kokouikkareihin. Mutta ei se oo kuulkaa ihan helppoo niidenkään kanssa…
kuva: Finnwear
Sain keväällä valita veloituksetta itselleni uima-asun Finnwearin mallistosta ja sieltä plussa-valikoimastahan se piti tietenkin ottaa. Plus-mallistonkaan bikineissä ei yläosien koot edes lähennelleet omia tarpeitani, joten kokouikkarilinjalle mentiin. Mutta eipä se mitään, sillä olisin kyllä muutenkin kuin kokosyistä päätynyt tuohon kuvan mustaan uikkariin.
Hieman 50-luvun tyyliset leikkaukset tekevät muuten niin basic uikkarista astetta naisellisemman ja samalla pylleröä imartelevamman. Tämä toiminee myös myös toppina esim. läpikuultavien paitojen alla.
Eli musta perusuikkari, check!
Kuva: H&M
Mutta onhan se nyt herran jestas ihan tylsää jokaisella rantsureissulla (niillä kaikilla n. kolmella) kiskoa päälle se sama synkkä musta uimapuku, joten tää neiti alkoi himoita vaihtoehdoksi jotain värikästä. Ja kirjavaa! Ja kukkaisaa! Viidakkoa! Nyt alkoikin sitten kuulostaa niin perus mummouikkarilta, että huhhuh..
Mutta jotenkin tuon kuvassa olevan H&M+ uimapuvun värit saivat mut innostumaan ja ajattelin, että jos näyttäisin tuossa kukkauikarissa edes kolmasosan yhtä kuumalta kuin tuo Tara Lynn, niin minua saattaisi juuri ja juuri olla luulematta rannalla eläkepäiviään viettäväksi 65 + daamiksi.
Muutama eri koko testaukseen ja siinähän kävi niin kuin epäilinkin. Minun täytyi ottaa etupuskurin vuoksi pari numeroa isompi koko kuin mikä muuten olisi riittänyt. Mutta onneksi uimapuku on malliltaan tuollainen edestä jo muutenkin rypytetty, joten hyvinhän siihen vyötärölle ruttaa vielä kaiken sen ylimääräisen mitä uikkarissa on minulle pituutta. Mutta onhan se nyt hyvä olla uimapuvussa kasvunvaraa noin niin kuin pituussuunnassakin.. tiedä vaikka jonain aamuna heräisin 180 senttisenä. 😀
Eli ei ole nämäkään uikkarit tarkoitettu megatötteröille noin niin kuin kokojakaumansa puolesta. Mutta kevyestä kokokompromissista huolimatta tykkään viidakkosimmareistani kovasti. Halterneck-malli kun on aina ollut uimapuvuissa ja bikineissä mieleeni ja tuo vatsan kohdalle tuleva rypytys antaa optisesti edes hieman totuutta anteeksi. Tai sitten minun tapauksessa ei, kun vyötäröllä on rullattuna tavaraa lähes toisen uimapuvun verran. 😀
Kyseistä uimapukua löytyy H&M:n nettikaupasta edelleen hintaan 29,95 €, mutta kokoja on tarjolla enää nihkeästi.
Kirjava ja värikäs mummouikkari, check!
kuva: Ellos
Viimeisimpänä hankintana sorruin Elloksen alessa puoleen hintaan tarjolla olleeseen punaiseen mekkouikkariin. Ihan ei kyllä tuo kuvan malli tarjoa edes etäistä samaistumiskohdetta itselleni, mutta kun nyt kerran kokoja oli olemassa aina 52:een saakka, niin kai sen nyt on jollain tavalla ajateltu pukevan pylleröäkin.
No pukihan tuo hieman pinup-henkinen tyttöhorhellys minuakin ihan yllättävän kivasti. Mutta sama homma se oli tämän kanssa kuin kukkauikkarinkin, eli kokoa piti ottaa taas pyrstön ja mahan näkövinkkelistä pari numeroa liikaa, jotta tötteröt saatiin mahtumaan kyytiin. Mutta se on toki sillä tavalla kätevä, että sinne persukseen muodostuvaan pussiin saa sopimaan vaikka sen rantapyyhkeen, niin pärjää ilman kassia… 😀
Tässäkin sitten tuo rypytys ja helma pelastavat homman, ja uimapuvun alaosan löysyyden saa aika hyvin naamioitua niiden alle. Mutta hyvin tosiaan tästäkin sitä haaraosaa venyttelis tuonne polviin saakka. Isotissisen plussapallon pitäisi selkeästi olla vielä vähintään 175 senttinen tai mieluusti ylikin, jotta täyttäisi tuonkin uimapuvun ihan joka suunnassa.
Iloinen kuitenkin olen tästä uimamekostakin, vaikkei sekään ole istuvuudeltaan täydellinen. Mutta toisaalta enpä ole vuosiin tavannut itselleni töydellisesti sopivia uima-asuja, joten niitä alkaa pitää jo puhtaana utopiana. Helmaa on sopivasti juuri sen verran, että mm. sisäreisipallukat pysyy yleisöltä piilossa. Tämä on siis se uikkari, jonka valitsen päälleni yllättävälle uimareissulle, kun tajuan, että on bikinirajat ajamatta!
Alehintaista punaista mekkouikkaria ei valitettavasti ole jäljellä enää kuin koossa 38, mutta normaalihintaista (39,95 € ei edelleenkään paha hinta) mustaa versiota on tarjolla välillä 38-52.
Pirteän värinen, tyttömäinen, huonojen bikinirajapäivien uikkari, check!
Ja näiden lisäksi viime kesältä kaapissa majailee vielä olkaimeton musta Evansin uimapuku sekä tylsät mustat perusbikinit. Mun on käytävä uimassa siis ainakin viisi kertaa tänä kesänä, jotta ehdin kastella kaikki!
