Posted at 16:00h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Ruskan sävyt ovat hiipineet verkkaista tahtia puiden lisäksi minun asustearsenaaliini. Eilen musta neulemekko (aika ylläri vaate mulle! 😀 ) sai viininpunaisen huivin lisäksi kaverikseen kaunista ruskeaa.
Eräs itseni lailla kenkiin ja laukkuihin intohimoisesti suhtautuva ystäväni laittoi tuossa jokin aika sitten pienen siivun laukkukokelmastaan kiertoon facebookin välityksellä ja minä iskin heti kommenttini muutaman veskan alle. Salkkumallisia laukkuja survoo tänä syksynä joka tuutista ja niitä on tarjolla kaikissa sateenkaaren väreissä. Olin siis toki silmäillyt kauniita nahkaisia satcheleitä sillä silmällä verkkokaupasta jos toisestakin, mutta niin kovasti malli ei minua kiehtonut, että olisin ollut valmis pistämään sellaiseen suuria summia rahaa. Mutta onneksi ne ihanimmat jutut löytyvät joskus todella halvalla. Ystävä luopui tuosta ihanasta konjakin värisestä ja jämäkästä nahkasta valmistetusta huippukuntoisesta laukusta vitosella. Hänellä kun oli noita samoja salkkuja jostain syystä kaksi ja omassa käytössä oli kuulema se monin verroin rähjäisempi.
Mä niin rakastan kauniita nahkalaukkuja. Ja vielä vähän enemmän minä rakastan edullisia ja kauniita nahkalaukkuja.
Kuten olette varmasti kaikki huomanneet, niin minä olen pukeutumisen ja muodin suhteen kaikkea muuta kuin edelläkävijä tai trendien aallonharjalla keikkuja. Minä tunnen usein olevani vähän niin kuin jähmeä dieselkone, jota täytyy ensin hieman hehkuttaa ennen käynnistystä. Kun uusi korkomalli tai puntin leveys iskee katumuotiin tornadon lailla, katselen minä usein hetken aikaa varovaisesti sivusta. Monelle jutulle tuhahdan ensin, että ”tuo ei tosiaankaan ole minua varten” ja unohdan sen sitten hetkeksi. Näin on käynyt mm. pillifarkkujen, maksimekkojen ja kiilakorkojen kohdalla. Sitten aikani uusia muotoja muilla katseltuani saatan varovaisen pessimistisesti päätyä kuitenkin sovittelemaan ja kokeilemaan itse pannaan julistamaani tuotetta (ihan vaan huvinvuoksi, vakuutan itselleni) ja kauhukseni huomaankin mielipiteeni kuin vaivihkaa muuttuneen.Siinä vaiheessa, kun ajan hermolla elävät fashionistat ovat jo uusien tuulien kimpussa, löydän minä ne edellisen kauden (tai sitä edellisen) suosituimmat jutut sitten jo kätevästi alennetulla hinnalla poistomyynneistä.
Näin kävi nyt tällä kertaa kenkien puupohjien kanssa. Vuosi sitten mamman kanssa Amsterdamissa käydessämme joka ikinen kenkäkauppa (ja niitä on damissa pal-jon) oli täynnä puupojhaisia nilkkureita ja saappaita jykevillä koroilla. Katselin niitä jo silloin hieman kiinnostuneena ja kun sitten vihdoin viimeisenä päivänä päätin antaa niille mahdollisuuden sovittamalla, olivat kaupat jo ehtineet sulkea ovensa. 12 kuukauteen tässä välissä on toki mahtunut kymmeniä muita kenkäihastuksia ja uudenlaisia korkoja ja materiaaleja, mutta se vuosi sitten herätelty kiinnostukseni sai uutta pontta törmättyäni noihin kuvan mokkanilkkureihin Elloksen outletin kenkäalessa.
Ja kyllä, ne ovat ihanat jalassa. korko ja pohja on kaikin puolin tukeva ja miellyttävä ja kengillä jaksaa siksi kipitellä pidempäänkin. Näissä kengissä on mielestäni ihanaa kaikki, väri, materiaali, näkyvät tikkaukset, pohjan niitit, lesti, malli ja vieläpä hintakin. Alennuksen alennuksen jälkeen 42 €. On halpaa olla perässähiihtäjä.
Yksi ainoa ikävä puoli kengissä on. Tai no, ei tämä ole kyllä kenkien vika. Kova puupohja ei vaan sovi minulle flunssaisena. Ai miten niin, te siellä ihmettelette. No kun mulla on joku ihme vika, että aina flunssassa kaikki kovat tärähdykset iskut (esim. korkokengillä kävely, pyörällä kuopasta ajaminen, hyppääminen tai siis paremminkin se alastulo jne) sattuvat aivan järkyttävän paljon ylähampaisiin. Ilmeisesti poskionteloissa tai muissa rööreissä esiintyvä turvotus aiheuttaa painetta joillekin ylähampaiden hermoille tai jotain muuta yhtä kummallista. Vaivaa on esiintynyt jo teini-iästä lähtien eikä tilanne ole muuttunut vaikka kaikki reitäkin on aina paikattu nopeasti.
Unohdin tämän oudon ongelmani eilen aamulla ja kävelymatka töihin noilla kovilla kopisevilla koroilla oli yhtä tuskaa. Eli jos näit minut eilen ja ilmeeni näytti enemmän kuin idiootilta, johtui se siitä, että jouduin koko ajan kävellessäni pitämään kieltä toisen puolen yläposkihampaiden ”iskunvaimentimena”. 😀 Tänään olen siis kiltisti hiihtänyt pehmeissä tennareissa ja sillä linjalla jatketaan varmaan vielä pari päivää.
Olenko mä ihan friikki tuon ”käveleminen sattuu hampaisiin” vaivani kanssa, vai onko se tuttua jollekin muullekin?
