30.10.2017

Posted at 16:23h in Yleinen by
0 Likes

-Yhteistyössä Me Naiset-

”Sinäkö otit assistentin mukaan?”, kysyi haastateltava miestoimittajalta nähdessään minut.  

”Ai, sieltä tulikin naiskuvaaja”, totesi toinen herra hieman tyrmistyneenä minun saapuessa keikalle. Lehtikuvaus on aikoinaan ollut hyvinkin miesvaltainen ala, mutta vaikka meitä naisiakin on alalle tullut jo vaikka kuinka, tuntuu nainen lehtikuvaajana herättävän edelleen ihmetystä osassa kansalaisia.

Mutta samanlaisia kokemuksia on myös toimittajina työskentelevillä naisilla. Yksi työkaveri kertoi kuinka haastateltava oli olettanut hänen olevan ”kuvaajan rouva”. Koska miksipä ei kuvaajalla olisi oma vaimo keikalla mukana! Ja vielä melkoisen utelias sellainen, kun kysymyksiä siihen malliin esittää. 

Toinen taas kertoi useinkin haastattelutilanteissa kokeneensa, että sen sijaan, että haastateltava suuntaisi sanansa hänelle, puhuukin hän vieressä olevalle mieskuvaajalle. Tällaista tapahtuu kuulema etenkin, jos aihe on jotain ns. miehiseksi oletettua kuten rakentamista, tekniikka jne. 

Palautetta toimitukseen soittanut lukija puolestaan voi naistoimittajan tai uutispäällikön puhelimeen vastatessa kysyä, että eikö siellä olisi ketään miestä paikalla. Lehtimies, sehän se oli aikoinaan nimitys jota toimittajista käytettiin. Tuosta on onneksi jo aikaa, mutta edelleen on ihmisiä, joille tällä alalla ja monella muullakin sukupuoli on jonkinlainen kynnyskysymys.

Vähän väliä olen itse päätynyt työssäni tilanteisiin, joissa minun on oletettu olevan assari, harjoittelija tai muuten vaan joku sivustakatsoja. Ja selkeästi oletusten syynä on ihan vaan mun sukupuoli.

Ja miten moneen kertaan sitä nuorena saikaan vaikka kameramyyntitiskin takana kuulla jotain piikittelevää siitä kuinka ”kesätyttö” ei varmastikaan tiedä, tajua ja osaa. Kun onhan se kaikki tekninen nyt tokikin sellaista, että niitä asioita älytäkseen pitää housuista löytyä penis.

Minä en ole naiskuvaaja, mä olen ammattivalokuvaaja, lehtikuvaaja, valokuvaaja. Mun työtoverit on mm. toimittajia, uutispäälliköitä ja kehitysjohtajia. Ammattilaisia ja osaajia kaikki. 

Vaikka nyt omaa alaani tässä esimerkkinä käytänkin, niin naiset törmäävät samanlaisiin vähätteleviin oletuksiin lukuisilla muillakin aloilla ja elämän muillakin osa-alueilla kuin vain töissä. Pidämme Suomea monella tavalla tasa-arvon mallimaana, mutta kyllä näissä asioissa vielä tekemistä riittää, jotta naisten eriarvoisesta kohtelusta päästäisiin. 

Viivi Huuska ohjasi Me Naisille upean kampanjavideo, joka tarttuu naisten kohtaamiin typeriin ja alentaviin yleistyksiin. Videon myötä Me Naiset haastaa myös teitä lukijoita kertomaan millaisilla sanoilla meistä naisista tulisi puhua. Voit osallistua kampanjaan kirjoittamalla oman tekstisi täällä. Suunnittelija Tiia Vanhatapio luo tekstien pohjalta paitamalliston ja voittajatekstien kirjoittajat pääsevät muotikuvaukseen oman uniikin T-paitansa kanssa.

Me naiset ei olla avustajia arkoja sivustakatsojia. Me ollaan ammattilaisia, rohkeita tekijöitä ja toimijoita. Meistä on ihan mihin vain. 

Postauksen kuvat kuvakaappauksia kampanjavideosta.

 


29.10.2017

Posted at 14:10h in Yleinen by
0 Likes

Palataanpas edellisen postauksen säteilevien juhla-asujen jälkeen jälkeen taas ihan arkimeininkiin. Vaikkakin nämä kuvat on kyllä astetta ihanammasta arjesta, kun ehdittiin perjantaina Iinan kanssa pitkästä aikaa yhdessä lounaalle. Viinilasillisen ja jälkiruoan sisältämä ravintolassa nautittu lounas kun tuntuu jo lähes juhlalta niihin kiireisinä päivinä tietokoneen ääressä pupellettuihin mikroaterioihin verrattuna.

mekko – Joseph Ribkoff (saatu) / neuletakki – Vila / kengät – Betty London / laukku – Diesel / korvikset – Pramea (saatu)

Viime viikolla asukuvissa näkyi Joseph Ribkoffin kaunis röyhelöpaita ja mainitsin jo tuolloin merkiltä löytyvän myös paljon monikäyttöisiä mekkoja. Tämä keinonahkayksityiskohdilla koristeltu trikoinen pikkumusta on juuri loistava esimerkki moneen käyttöön sopivasta mekosta. Ohuet sukkikset, korkkarit ja pikkuinen veska kaveriksi, niin mekko sopisi vaikka mihin juhliin.

Mutta näin matalien nilkkureiden ja pitkän neuletakin kanssa sähäkkä pikkumusta talttuu hienosti arkeenkin. Tämän rypistytmättömän vaatteen voin hyvinkin kuvitella pakkaavani tästä lähtien matkoille mukaan, kun haluan säästää laukussa tilaa.

Testattiin Iinan kanssa tällä kertaa molemmille ihan uusi ravintola ja suuntasimme pastan perässä Bulevardilla sijaitsevaan Toscaniniin. Miljöö oli rento ja viihtyisä eikä ruokakaan tuottanut pettymystä, vaan sai toteamaan, että tännepä suuntaamme toistekin. Sekä paprikaa ja kinkkua sisältänyt sopivasti mausteinen pasta, että marjojen kanssa tarjoiltu juustokakku veivät kielen mennessään. 

Puhuttiin lounaalla blogi- ja instakuvista ja siitä miten sitä lähes huomaamatta päätyy itsekin toistamaan genren kliseitä ja normeja. Että siinä se muija muka ihan dokumentaarisesti ikustettuna on juuri maistelemassa viiniään ja näyttää nätiltä ja kaveri sattui ottamaan kuvan. Kun oikeasti valittiin pöytä sen mukaan, että tähän tulee nätein valo kuvia ajatellen ja viinilasiakin tuli uitettua huulilla juuri niin pitkään, että kuvaaja sai varmasti kivan kuvan.

Ja siinä on ihana jälkiruoka juuri pöytään tuotuna. Kuvasta piti tietenkin siivota pois ruttuinen lautasliina ja ruokailuvälineetkin tuli aseteltua itse paremmin kuvaan sopivasti.

Kun oikeestihan sitä näyttää syödessää ja juodessaan enemmänkin tuolta kuin alla. Kauniissa kuvissa ei ole mitään väärää. Kyllähän se nyt vaan on kivempi katsella kuvia, joissa on vähän katsottu, ettei ympäristö ole sotkuinen ja päästä ei kasva katulamppu. Mutta kyllähän ne täydelliset kuvat vähän menettävät hohtoaan ja kauneuttaan, jos ei välillä nähdä niitä rosoisempia ja epätäydellisempiäkin otoksia. 

Mietin samaa myös meikkaamisesta. Minusta on ihanaa, kun silloin harvoin kun meikkaa oikein pitkän kaavan mukaan ja huolella, saa peiliin katsoessaan sellaisen vau-elämyksen ja vähän yllättyykin minkä näköisen itsestään saa aikaa käyttämällä. En kuitenkaan haluaisi olla täydellisen laitettu joka päivä, sillä silloin ne juhlat, tai muut erikoishetket, eivät enää erottuisikaan samalla tavalla. 

Muistuteltiinkin siis Iinan kanssa itseämme siitä, että ei sen instafeedin tarvitse olla koko ajan niin hiton harmoninen. Arki ja sen kuvat saavat olla kauniita ja harkittuja, mutta niiden ei tarvii olla. 

Vaikka kuinka olen itsekin bloggaaja ja tasan tajuan sen, että kuvat eivät näytä koko totuutta, niin huomaan välillä katselevani vaikkapa joidenkin ihmisten instafeedejä äimistyneenä, että ’miten voi jollakin aina kaikki olla noin täydellistä??’ Hedelmät ja marjat on aseteltu söpösti smoothiebowliin, joka odottaa syöjäänsä kiiltaväkantisen Voguen kanssa marmoripöydällä vieressään tuoreita neilikoita. Ja tuossa kodissa on aina kaunis valo.

Sitä kuvaa kun katsoo siinä omalla kotisohvalla istuen ja näkee silmäkulmastaan sen keittion tiskipöydällä pönöttävän homeisen kattilan, iskee ajatus, että kaikilla muilla on aina tuollaista siistiä ja kaunista paitsi meillä. Ihan varmasti minä olen maailman ainoa jolla on kotona kaaos. Mä olen varmasti ainoa, jolla ripsarit leviää räntäsateessa ja jolla pastakastikkeet roiskuu valkoiselle paidalle. Mä olen ainoa, jolla pyykkikori pursuaa yli äyräiden ja jonka vessan lavuaarissa on hammastahnaroiskeita.

Eikö oo ihan hölmöä miten sitä helposti sortuu tollasiin ajatuksiin vaan siksi, että näkee ympärillään koko ajan pieniä rajattuja otoksia. Ja vaikka itse tekee ihan samanlaista rajausta. 

Eli juu, oli oikeestikin kyllä tosi ihana lounas, niin seuran, ruoan kuin miljöönkin puolesta ja tuosta hetkestä tuli kivoja, nättejä ja valoisia kuvia. Just näitä kliseisiä blogikuvia. Mutta tuolta lähdettyäni ne ripsarit tosiaan levisi räntäsateessa ja mekko sotkeentui myöhemmin päivällä meikkivoiteeseen. Illalla palasin sotkuiseen huoneeseeni Omena-hotellissa, missä vietin illan räkää tursuten ja yrittäen kaivella sängyn ja seinän väliseen kahden sentin rakoon pudonnutta puhelintani. 

Pramean Tiima-korvikset sopi loistavasti yhteen mekon raitojen kanssa!

Siitä räästä puheen olleen. Kävi se perinteinen, että heti kun ihan järjetön työkiire hetkeksi (eli yhdeksi päiväksi) helpotti, niin iski tauti. Olen koittanut nyt vuorokauden verran vaan levätä ja parannella oloani. Mutta kohta on kyllä pakko lähteä työhuoneelle paiskimaan hommia. To Do -lista on vielä muutaman päivän ajan aika armoton. Ensi viikon lopulla olisi sitten paremmin aikaa flunssalle. 

PS. Muistakaa käydä osallistumassa edellisen postauksen arvontaan. Voit voittaa 100 € lahjakortin Marks & Spencerille!


17.10.2017

Posted at 15:00h in Yleinen by
0 Likes

1. Mies työntää kätensä jatkoilla nukkuvan naisen reisien väliin ja ihmettelee heräävän tämän suuttumusta, ”no kuitenkin haluut.”

2. Baarin tungoksessa mies puristaa ohi kulkevan naisen pakaraa.

3. Tanssilattialla miehet piirittävät naisen ja yrittävät hieroa etumuksiaan häntä vasten.

4. Mies lähettää tuntemattomalle naiselle somessa kuvan sukupuolielimestään ja kysyy ”osaaksä ottaa suihin?”

5. Mies livahtaa tiskin taakse myyjän kääntyessä häneen selin ja puristaa naista takapuolesta.

6. Metrossa mies tuijottaa vastapäätä istuvaa naista ja kaivaa elimensä näkyville.

7. ”Kyllä suhun vois tulla”, ilmoittaa vieras mies jonossa edellään olevalle naiselle. 

 

Somessa kiertänyt #MeToo -haaste sai meidät naiset kertomaan, jos olemme joskus joutuneet seksuaalisen häirinnän kohteiksi. Yksi MeToo ei todellakaan riitä kertomaan siitä häirinnän määrästä, mitä monet meistä ovat joutuneet kokemaan. Ei se ole yksi taikka kaksi harvinaislaatuista tapausta. Se on esimerkiksi kaikki nuo yllä luetellut tilanteet ja kymmeniä ja kymmeniä muita päälle. 

Tuon listan joka kohdassa nainen olen minä itse ja toisten ihmisten koskemattomuudesta ja itsemäärämisoikeudesta piittaamaton kuvottava tyyppi aina eri. Ja niitä on paljon. Ne on asiakkaita, puolituttuja, ventovieraita. Ne on nuoria, vanhoja ja keski-ikäisiä. Ne on humalaisia ja selvin päin olevia. Ne on ällöttäviä ihmisiä.

Että joo, minä myös. Mutta sen sijaan, että kerrotaan olevamme seksuaalisen häirinnän kohteita ja uhreja, voitaisiin ennemmin kertoa millaiset ihmiset ja millaisissa tilanteissa toisia näin ahdistelevat. Ne tarinat ehkä yllättäisivät enemmän kuin se, että nainen kertoo joutuneensa häirinnän kohteeksi. Ei seksuaalisessa häirinnässä ole kyse kohteesta, vaan siitä kuka päättää niin tehdä.

Ei minua tai sinua ole seksuaalisesti ahdisteltu siksi, että minä olen nainen tai koska olen ollut väärässä paikassa väärään aikaan väärin pukeutuneena. Mikään noista ei ole syy seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutumiselle. Ainoa syy siihen on se, että maailmassa on lukematon määrä häiriintyneitä ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä.