-Yhteistyössä Kauneuskeskus Primo Donna-

"Mä vihaan tätä madafkin darraa, tasottavil koitan huijata karmaa, mä lupasin ei ikinä, ei ikinä enää…" 

Sellasissa tunnelmissa tänään, tosin en mä sentään tasottavia vetele, mutta Pommac maistuu ihan elämäneliksiiriltä. Kyllä taas muistan miksi juon hyvin harvoin sitä yhtä tai kahta enempää, on niin tympeetä tällanen päivä jolloin ei jaksa muuta kuin nukkua ja raahautua välillä syömään valmiisen pöytään. Mutta vaikka oonkin ihan darraämmä, niin yksi asia on silti kunnossa, nimittäin ripset!

Mä olen kohta jo kahden viikon ajan ollut aamulla peiliin katsoessa hirmuisen tyytyväinen näkemääni, kun jo heti herätessä on astetta laitetumman näköinen ja siitä saan kiittä ripsien Yumi Lashes -kestotaivutuksia, jotka minulle tehtiin porilaisessa Kauneuskeskus Primo Donnassa

Lähtökohtana kerrottakoon, että mä olen perinteisesti ollut aika epäileväinen kaikenlaisia ripsikynsitukkawhatever-pidennyksiä sun muita kauneusparanteluhommia kohtaan ja kokenut tuollaiset asiat varsin turhiksi. Kaikenlaista oen toki kokeillut, mutta todennut lähes aina, että ei oo mun juttu. Ripsipidennykset esimerkiksi oli mun mielestä loppupeleissä ihan p*****stä. Näyttihän ne ihan hetken aikaa suht kivalta, mutta en yhtään jaksanut sitä että ne tuntui just siltä, että silmissä on jotain ylimääräistä ja nukkuessa ne meni ihan ristiin rastiin ja sitten kun ripset alkoi irtoilemaan, oli jälki ihan hirveetä. Mutta tulipa kokeiltua. 

Melkoisesti siis epäilytti tämäkin kestotaivutus, mutta tartuin toki tilaisuuteen, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta hommaa kokeilla. Kuvamateriaali on pikkuisen heikohkoa itse operaatiosta, mutta se on pikkuisen vaikeeta kuvata itse itseään silmien ollessa kiinni. Jos ette usko, niin tsekatkaa tää instakuva. 😀 😀

Tässä siis lähtotilanne. Ripseni ovat luonnontilassa melkoisen piikkisuorat ja näyttävät siksi aika lyhyiltäkin. En kuitenkaan jaksa aina arjessa käyttää edes ripsientavuttajaa, mutta olen kokenut, että räpsyttimeni ovat lajia joka taipuu onneksi suht helpolla ihan vaan käyttämällä oikeanlaista ripsaria. 

Koko Yumi Lashes -hoito kestää n. tunnin verran. Aluksi ripset ja silmänympärysiho puhdistetaan ja silmien alle asetetaan suojalaput (nämä olikin sitten ainoa ongelmia aiheuttanut osa operaatiota, siitä lisää postauksen lopussa). Tämän jälkeen ripsetliimataan yksi kerrallaan silikonimuottien päälle kaarevaan muotoon. Muotteja on eri paksuisia ja ne valitaan ripsien pituuden ja halutun taivutusasteen mukaan. Itse en halunnut mitään superjyrkkää taivutusta, joka näyttäisi kuin olisin törmännyt seinään, vaan toivoin suht luonnollista lopputulosta. 

Kun ripset on liimattu paikoilleen muottien päälle (Erikan Nude-blogissa kuvaa tuosta vaiheesta) lisätään soppaan aineet joilla saadaan ripsi taipumaan ja kiinnittymään uuteen muotoonsa. Vähän siis niin kuin permanenttiaine. Sitten vaan annetaan tököttien vaikuttaa jonkin aikaa ja kun taivutusosio on pulkassa, tehdään ripsiin vielä kestovärjäys ja levitetään niihin hoitoaine.

Ja tältä ne mun piikkisuorat tynkäripset näyttivät sitten heti operaation jälkeen:

Melkoinen ero lähtötilanteeseen!! Olin aivan äimistynyt, että mistä nää ripset mulle oikein ilmestyi. 😀

Taivutuksen luvataan kestävän 8-12 viikkoa, mutta itselläni ei nyt siis ole vielä tämän lupauksen pitävyydestä tietoa, kun hoidosta on vasta kaksi viikkoa. Mutta ainakaan vielä ripsissä ei ole näkynyt mitään merkkejä taivutuksen pettämisestä. Voin laittaa kuvaa sitten vaikka 8 viikon kohdalla, niin nähdään millaisena ovat pysyneet. Minulle taivutukset tehnyt Liina kertoi, että moni ripsiasiakas käy yhden kerran tuossa välissä uusimassa kestovärjäyksen esimerkiksi siinä kuuden viikon kohdalla ja käy taivutuksessa sitten sen n. kolmen kuukauden välein. Ei kuulosta liian vaativalta huoltoväliltä. 

Nyt ainakin ekojen viikkojen perusteella mä joudun myöntämään, että tässä saattaa olla nyt sellainen kauneusläträys johon itsekin saatan hurahtaa. Olen jo useamman kerran maininnut, että en käytä töissä lainkaan silmämeikkiä, kun olen todennut sen vain leviävän kameran kanssa puljatessa jonnekin poskille ja luomivakoon. Tästä syystä kestotaivutus ja värjäys tuntuukin ihan loistavalta jutulta itselleni. Taivutettuihin ripsiin voi toki käyttää ihan normaalisti ripsiväriä, mutta en mä ole oikeastaan kokenut perusarjessa sille nyt tarvetta, kun ripset näyttää jo ilmankin ihan todella hyviltä. 

Saa nyt siis nähdä, että mikäli taivutukset pysyvät niin hyvin kuin luvataan, voi hyvinkin olla, että menen uusimaan operaation mikäli vaan budjetti kestää. Yumi Lshes -taivutuksen hinta vaihtelee nopean vertailun perusteella n. 80-90 euron välillä. Primo Donnassa, joka siis minulle tämän eka kerran tarjosi, hoito maksaa 89 € ja sisältää siis taivutuksen ja kestovärjäyksen. Itse tuskin olisin koskaan ihan vaan testimielessä raskinut pistää tuollaista rahaa hommaan, mutta vähän niin kuin eka ilmainen huumeannos, niin tästäkin saattaa jäädä kerrasta koukkuun. Tuolla 12 viikon huoltovälillä voisin jo ajatella, että homma on hintansa väärti toisin kuin jopa 3-4 viikon huoltoväliä kaipaavat ripsipidennykset. Sellaiseen musta ei kyllä olisi, ei rahan eikä viitseliäisyyden puolesta. 

Hoidon jälkeen piti ripsien kastumista välttää n. vuorokauden verran ja sen jälkeen niiden kanssa on saanut elää ihan normaalisti. Näissä lärvikuvissa ripset on ihan ilman ripsaria ja kuvat otettu pari päivää sitten eli kun hoidosta oli kulunut noin 10 vuorokautta. Tykkään hirmuisesti! Vähän voisin useammin muistaa ehkä kammata ripsiäni, kun näyttävät olevan vähän takussa. 

Entäs sitten se hoidon ainoa ongelma johon jo aiemmin tekstissä viittasin? Jotkut pidempään blogiani lukeneet saattavat muistaa minun naamaa parikin kertaa kohdanneen allergisen reaktion jonka aiheuttajasta ei ekalla kerralla ollut mitään käryä mutta viime syksynä sitten pääsinkin jo hieman jäljille. Huolimatta siitä, että oli siis vahvat epäilykset, että olisin allerginen tuolle kosmetiikan säilöntäaineelle nimeltä methylisothiazolinone, olin mä jo jotenkin ehtinyt kotona tuttuja ja turvallisia tuotteita käyttäessä unohtaa asian siinä määrin, että en mä ole lainkaan miettinyt, että pitäisi muistaa asia kosmetologin luona. Enhän mä edes muistanut ulkoa koko tuota sanahirviötä!

Tästä lähtien mä ihan tasan ja varmasti muistan tän asian, sillä ripsientaivutusoperaation jälkeinen allergiareaktio varmisti kyllä nyt sen asian, että methylisothiazolinone on myrkkyä minulle, Silmienaluset ärtyivät hoitopäivän iltana todella pahoiksi (tsekkaa kuva täältä!) ja laitoinkin heti Liinalle viestiä, että tsekkaa taivutuksessa käytettyjen aineiden incit, että onko niissä tuota kyseistä säilöntäainetta. Olin jo oman googlettelun ja oirehtivan alueen tarkkarajaisuuden perusteella melko varma, että sitä löytyisi niistä silmien alla käytetyistä suojalapuista. Ja bingo! Ja ne laputhan siis hautoivat herkkää silmänalusihoani noin tunnin ajan, joten hienosti ehti aineet imeytyä ihoon. Eivät siis olleet itselleni mitkään hoitavat ne laput kuten lupaillaan. 😀

No, ei muuta kuin allergialääkettä koneeseen ja hydrokortisonia nassuun ja naama palautui normaaliksi noin parissa vuorokaudessa. Liina kertoi heillä olevan käytössä kahden eri merkin lappuja ja toisissa näköjään on tuota methylisothiazolinonea ja toisissa ei. Liina kertoi tehneensä ripsipidennyksiä samojen lappujen kanssa jo viiden vuoden ajan ja mä olin eka jolle ovat aiheuttaneet ongelmia. Toi kyseinen säilöntäaine on kyllä kosmetiikateollisuudessa jo ihan tunnistettu hyvin allergisoivaksi ja se onkin jo ymmärtääkseni kielletty (tai ainakin tämä on suunnitteilla) EU:ssa muista kuin poishuuhdeltavista tuotteista. Mutta outoa kyllä, että tuollaiset pitkään iholla vaikuttavat laput lasketaan sellaisiksi joissa ainetta edelleen saa olla. 

Nyt siis tiedetään, ettei kyseisiä lappuja enää mun silmien alle laiteta ja ehkäpä joku muukin osaa nyt näiden mun kertomusten jälkeen tsekkailla tarkemmin käyttämiensä tuotteiden inciä, jos on samankaltaisia ongelmia ollut. Ja jos tiedät olevasi methylisothiazolinonelle allerginen ja menossa johonkin ripsioperaatioon, niin huomaa tarkastaa, ettei sulle käytetä kyseistä ainetta sisältäviä suojalappuja.

Vaikka tuollainen ikävä allergiakohtaus tähän kokemukseen mahtuikin, niin itse ripsiin olen siis todella tyytyväinen. Ja toisaalta olen myös iloinen, että nyt tuo allergiahomma kyllä sai ihan lopullisen varmistuksen, joten onni onnettomuudessa. 

 


Koska tänään vietetään Sydänliiton masinoimaa huulipunavallankumousta, on oiva hetki julkaista nämä luonnoksissa jo viikonlopusta saakka pyörineet kuvat. Huulipunavallankumouksen ideaa kuvaillaan tapahtuman FB-sivulla seuraavasti: "Huulipunavallankumoukseen osallistumalla osoitat, että naisten sydänterveys on lähellä sydäntäsi. Punainen kannustaa ja innostaa naisia pitämään huolta hyvinvoinnistaan pienillä teoilla. Uskomme, että onnistumiset saavat lisäpotkua rohkeudesta ja itsevarmuudesta. Mikäpä muu olisi siihen parempi onnenamuletti kuin rohkeasti punaiset huulet?"

Niin pieni asia kuin huulille sipaistava väri, onko sillä todella vaikutusta rohkeuteen ja itsevarmuuteen? Omalla kohdalla täytyy sanoa, että omalla tavallaan kyllä, käytän huulipunaa luomaan itselleni huolitellumman olon etenkin sellaisina hetkinä kun ehostautuminen on ehkä muuten vähän retuperällä. Kasvoilla näkyvä väsymys ja nuutuneisuus kaikkoavat ainakin piirun verran, kun huulille kiskaisee räväkän sävyn.

 

Itselleni huulipunista on tullut erityisen tärkeitä sen jälkeen, kun suosiolla luovuin kaikesta silmämeikin käytöstä työpäivinä. Väsyin siis siihen, että olipa silmämaalit mitä hyvänsä veden, loskan ja paskan kestävää, niin hetken kuvaamisen jälkeen peilistä kurkisti panda. Niinpä työmeikkini koostuu nykyään meikkipohjasta, poskipunasta, kulmien meikkamisesta ja hyvin usein huulipunasta.

Sain Lumenelta kokeiluun Wild Rose -huulipunasarjan (ne tutut sinihylsyiset punat) uudet kesäsävyt ja sain ilokseni todeta, että kaikki kuusi sävyä ovat itselleni käyttökelpoisia. Näitä voi siis ripotella käsilaukkuihin, jotta aina on kädenulottuvilla edes joku hätäpuna.

Ehkä tuo sävy 50 Horsmien meri tuntuu hieman barbipinkiltä omaan makuun, mutta en silti tyrmää täysin. Pinkin sävyistä suosikkini on on puolestaan tuo alarivin keskellä näkyvä 51 Syklaamiaika, joka on makuuni riittävän tumma pinkki. Kyseinen puna onkin jo ehtinyt huulille useampana päivänä.

 vasemmalta alkaen: 54 Kukkia niityllä, 53 Nuput aukeavat, 55 Tulen loimussa, 50 Horsmien meri, 51 Syklaamiaika ja 52 Kukkien tuoksua

Oranssin sävyjä minulla tulee käytettyä huomattavasti harvemmin kuin pinkkejä tai rehellisen punaisia, vaikkakin nyt kun noita kuvia katsoo, niin noissa ylärivin kuvissa näytän ehkä kokonaisuutena paremman väriseltä kuin pinkkien punien kanssa. Jännä miten pieni asia vaikuttaa visuaalisesti ihan koko kasvojen sävyyn. Noissa kuvissa joissa punat on huulilla, on noista oranssin sävyistä hankala oikein nähdä kummoisiakaan eroja, mutta yllä oleva "sävykartta" ehkä hieman selventää. Näistä suosikkini on ehdottomasti 53 Nuput aukeavat, kun taas lämpimämpi sävy 55 Tulen loimussa tuntuu kaikista vieraimmalta.

Mitä näiden Wild Rose -punien koostumukseen tulee, niin ainakin omasta mielestäni punat ovat todella keveitä ja levittyvät helposti. Normi arjessa en jaksa käyttää huultenrajauskynää (oikean sävyinen on aina just hukassa) enkä sen kummemmin myöskään pohjusta huulia, vaan vetelen punat paikoilleen suoraan puikosta ja lisään tarvittaessa päivän mittaan.

Omaan makuuni Wild Rose -punat on sen verran ohuita, että kunnon lopputuloksen saamiseksi väriä on hyvä laittaa pari kerrosta. Mitään syömisen tai pussailun kestäviä nämä eivät ole, mutta ilman kummempaa huulin kohdistuvaa toimintaa pysyvät paikoillaan varsin hyvin. Itse en kyllä sellaisista superextralonglastinkaikensekestää -huulipunista oikein tykkääkään, niistä tulee liiaksi sellainen olo, että aine imeytyy jonnekin syvempiin ihokerroksiin saakka ja poistamiseen tarvitaan tärpättiäkin järeämpiä aineita.

Kaivelin tässä käsilaukkuani ja tsekkasin mikä puna tänään tarttui matkaan. Tämä tiistai on sävyä Kukkien tuoksua, taidankin heti sipaista sitä huuliini! -Postauksen tuotteet saatu testattavaksi Lumenelta-


Lumene vinkkasi jokunen päivä sitten instagramissaan, että kynsilakat sopivat myös pääsiäsmunien koristeluun ja minä innostuin ajatuksesta välittömästi. Mainitsin askarteluhimostani Tommille ja eilen hän tulikin herättämään minut munakasaamiaiselle kertoen, että oli oli samalla säästänyt munien kuoret ehjinä, jotta minulla olisi maalattavaa. Aaww, se on kyllä niin ihana mies.

Kaivelin kynsilakkakokoelmani ja ryhdyin hommiin. Olen kynsien lakkaajana aivan surkea onnistuen aina sohimaan lakat ympäri sormenpäitä ja pilaamaan lakkaukset olemalla liian malttamaton kuivattamisen suhteen. Ajattelin, että ehkäpä tuollaisen isomman kohteen maalaaminen olisi hieman helpompaa, mutta täytyy myöntää, että melko sottaista puuhaa se oli sekin. Mutta lopputulos oli kyllä melko kiva sitten kun homma alkoi sujua parin harjoitusmunan jälkeen. Tajusin, että näteintä jälkeä tulee, kun sutii suosiolla koko munan samalla värillä eikä yritä mitään raitoja tai muitakaan kuvioita. Tässä alla session kivoimmat tuotokset.

  

Munat ylhäältä vasemmalta:

  • ruskea muna sai ylleen kimalletta, lakka- Gloss & Care sävyt 39 Hiekkaa Purossa
  • toisen ruskean munan maalasin kauttaaltaan Gel Effect -lakalla sävyssä 41 Kultaa taivaalla
  • suosikkini, pinkki glitter muna syntyi viime syksyisellä Rossa Nauha -kimallelakalla
  • toisen valkoisen munan lakkasin kahteen kertaan, ensin Gloss & Care -sarjan keltaisella lakalla 30 Voikukkia ja päälle vielä ekasta munasta tutulla Hiekkaa Purossa glitterillä.

Jo ennen lakkausta olin sujauttanut munien yläosan reiästä puolikkaan hammastikun, joihin olin sitonut langan. Näin saatoin pidellä munaa maalatessa siitä langasta tarvitsematta ottaa siitä kiinni sormilla. Munat sai myös samointein näppärästi kuivumaan roikkuen. Itse ripustin askartelupaskarteluni keittiön lamppuun pääsiäisfiilistä tuomaan.

  

Jotain ajankohtaista sinne keittiöön jo kaivattiinkin, sillä meidän ruokapöydän luona seinällä riippuvassa liitutaulussa lukee edelleen vähän ehkä jo vanhaksi käynyt viesti. Joulun toivotusten lisäksi näyttäis sieltä löytyvän yhden kerran kauppalistaa. Oliskohan jo aika pyyhkiä taulu ja kirjoittaa jotakin muuta? Josko vappuna sitten koittais aktivoitua asian suhteen. 😀

Näiden munankäsittelyvinkkien myötä ihanaa pääsiäistä kaikille!

-postauksen kaikki kynsilakat saatu Lumenelta-

PS. vielä yksi tunnustus.. meillä on edellen sama pöytäliina ruokapöydässä kuin oli myös jouluaterialla… Oon melkonen kodinhengetär…