-Kaupallinen yhteistyö Garnierin kanssa-

Katson aina ihaillen kampaajalla niitä ihmisiä, jotka siinä heti operaation maksaessaan varaavat jo seuraavan käynnin. Mitä mahtavaa suunnitelmallisuutta Itse en vaan kykenen tuollaiseen ennakointiin.

Siksipä minulle käykin toistuvasti niin, että katson joku päivä kalenteria ja huomaan, että parin päivän päässä häämöttää jokin tilaisuus, jossa pitäisi olla edustavana. Muotinäytös, jotkut isot juhlat tai vastaavaa. Ja siinä samassa katson peiliin ja rääkäisen kauhusta nähdessäni tukkani. Mitenkäs siitä edellisestä hiusten värjäämisestä onkin jo vierähtänyt kuukausia?

Noissa epätoivon hetkissä onneksi kotivärjäys pelastaa. Hiusväri löytyy lähimmästä marketista ja tunnin verran nyt aina löytyy jostain aikaa. Kun pistää vielä hiustenleikkuukone-käyttötaitoisen miehen asialle, niin tilanne on jälleen pelastettu. Ja rahaakin säästyy, kun itse tekee!

Olin nuorena ihan maaninen hiustenvärjääjä. Sitä leiskuvan punaista sävyä ylläpitääkseen oli niillä yhdeksänkymmentäluvun hiusväreillä läträttävä lähes viikottain ja hiukset olivat sitten kunnoltaan juurikin sen näköiset, usein kuivat ja huonokuntoiset. Onneksi tuotteet ovat vuosien aikana kehittyneet ja markkinoilta löytyy hiuksia hellävaraisesti kohtelevia värejä. 

Värjäsin omat kulahtaneet hiukseni runsaasti hoitavia luonnonöljyjä sisältävällä Garnier Olia -kestovärillä. Katso videolta miten rähmäkäpälältä sujui hiusten värjäys ja miten upean muutoksen hiukseni kokivat!

Tästä videon kuvaamisesta on jo pari kuukautta aikaa, mutta uusi väripakkaus odottaa minua parhaillaan kylppärissä. Taidan siis ottaa pienen iltapuhteen tähän joulunpyhille ja antaa kyytiä juurikasvulle!

 

 


Vitsit, että onnistuinkin eilen näyttämään hetken aikaa ihan hurjan hyvältä! Onnistui sekä tukka että meikki ihan harvinaisen hienosti. En ole mikään kummoinen meikkausguru ja nuo kampaushommatkin on aina niin tuuripeliä, että tällainen jackpot missä molemmat onnistuu yhtä aikaa on todella harvinaista.

Olen lärviini ihan perustyytyväinen lähes koko ajan, enkä useinkaan edes hirveästi näe vaivaa laittautumiseen, mutta onhan se kiva, kun väliin osuu joku vielä omasta mielestä normaalia nätimpi päivä. 

Meikki oli niin kiva, että listaanpa tässä siihen kuuluneet tuotteet.

Mun lemppari pohjatuotteita on jo jonkin aikaa ollut Guerlainin meikki- ja BB-voiteet. Hieman vuodenajasta ja ihon kunnosta riippuen vaihtelen muutaman eri tuotteetn välillä. Nyt ihon ollessa ihan ok kunnossa riittää vähempi peittävyys, joten viime viikkoina on kasvoille päätynyt useimmiten tämä Lingerie de Peau BB-voide. Sävynä näin talvella Light. 

Ostin muutama viikko sitten Kicksistä tuon ovaalin mallisen meikkivoidesiveltimen ja se on aivan unelma! Suhtauduin noihin ovaalisiveltimiin aluksi aika epäileväisesti, että taas joku ihan turha hömpötys, mutta uteliaisuus vei voiton ja hyvä niin. Ei nimittäin millään mulla ole vielä meikkivoide levittynyt noin nätisti. Ja lisäpointseja tulee vielä siitä miten ihanalta harja tuntuu iholla! (Tämä aihe ansaitsisi ehkä ihan oman postauksen, missä voisi verrata tuota perinteiseen meikkivoidesiveltimeen.)

Silmänalusille sipaisin tummutta peittämään hieman Garnierin Miracle Skin Perfector bb-voidetta (Miks noi tuotteiden nimet on aina tollasia hirviöitä???), mutta muuta erityistä peiteltävää ei tällä kertaa onnekseni ollutkaan. 

Puuterina eilisessä meikissä toimi juuri tällä viikolla ostamani uusi tuttavuus, KICKS Beautyn Translucent loose powder. Tuo valkoinen kokaiinin näköinen jauhe siis. Mulle on niin moni ammattimeikkaaja käyttänyt tuollaisia valkoisia irtopuutereita, että oli nyt pakko hankkia itsellekin ja jestas että onkin sitten hyvä tuote! Ihosta tulee aivan ihanan tasaisen ja samettisen näköinen ilman, että näyttää kuitenkaan liian pakkeloidulta. Puuteria riittää ihan todella pieni määrä ja se kannattaa pyöritellä siveltimeen todella hyvin. 

Varjostusvärit löytyi mun tämän hetkisestä luottopaletista, joka sekin kotoisin Kicksistä. Viva La Divan Contour your Beauty on edullinen paletti, jossa harvinaislaatuisesti kaikki sävyt ovat päässeet käyttöön. Usein kun tuntuu, että tällaisista paleteista ainakin joku yksi väri jää kokonaan käyttämättä, mutta tästä olen kyllä käyttänyt ihan kaikkea.

Reissuun nappaan usein vain tuon Viva La divan paletin mukaan, mutta nyt kotona ollessa käytin siitä vain varjostusvärejä. Highlighterin virkaa hoiti Diorin Night Diamond -korostuspuuteri ja poskille lisäsin hiena Lumenen Nordic Chic Natural Glow -poskipunaa* sävyssä 2 Kevätkukat.

Olen meikin suhteen mielestäni kaikista surkein luomivärien kanssa. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat loihtia luomilleen erilaisia monen sävyn taideteoksia, mutta omat taitoni riittävät meikkaamaan silmät jotakuinkin tällä yhdellä ja samalla tavalla. Mutta nyt sattui jotenkin sävyt niin kohdalleen, että meikki näytti ihan uudelta vaikka tyyli olikin vanha ja tuttu.

Mun piti alunperin ostaa aika samansävyinen luomiväri Isadoralta yhden meikkaajaan valittua sitä mulle yhdessä tapahtumassa, mutta kun ei sitä kaupoissa suosiolla vastaan tullut, niin päädyin ostamaan tuon NYXin ruosteenpunaisena hohtavan sävyn nimeltä Fireball.

Ihan yksinään Fireball tekee helposti vähän itkettyneen tunnelman punaisuudessaan, joten lisäsin varjostuksiksi sekaan hieman MACin punaruskeaa mattaluomiväriä sävyssä Folie. Kulmaluille ja luomien sisänurkkiin käytin Manna Kadarin duosta* vaalean persikkaista sävyä.

Rajaukset tein mustalla luomivärillä (puuttuu kuvista). Kulmiin käytetty Essencen Eyebrow Designer kulmakynää* (sävy 07) ja Make Me Brow -kulmageeliä* (sävy 02). Ripsissä suosikkimaskarani Essencen Rock’n’Doll Crazy XXXL Volume.

Myös huulilla on Essencen tuotteita, sekoitus mattaista Velvet Stick -huulipunakynää* (sävy 05 Plum Perfect) ja Metal Shock Lip Paintia* (sävy 04 Mercury).

Jonkun supertaitavan make up junkien silmissä tämä on varmastikin tylsä ja vaatimaton arkiehostus, mutta omalla taitotasollani varsinainen mestariteos! 😀 


Ai että, tämä postaus sisältää lähes raivostuttavan monta itserakasta kuvaa bloggaajan pärstästä. Mutta, kun oli niin nättipäivä, ja kiva uusi huulikiilto sopi hienosti yhteen neuletakin kanssa, niin pitihän sitä taas räpsiä kuvia. Ja samalla pääsen esittelemään teille mun viikset! Nuo karvat, joista koitan olla välittämättä, mutta huonoin tuloksin.

Heti, kun sanoin niistä viiksistä, niin aloin taas miettimään, että niitä huomaa tuskin kukaan muu kuin minä itse. 😀 Mutta siis, mä olin itsekin ihan täysin asiaa tiedostamaton ja pienistä mustista haivenista häiriintymätön aina siihen saakka, kunnes kerran laskeuduin makuulleni kosmetologin hoitopöydälle kasvohoitoa varten ja sen naisen eka kysymys oli, että "vahataanko viikset?" 

En ollut koskaan ajatellut, että noita muutamia karvoja suupielistä tarvitsisi alkaa poistamaan, mutta hämmennyin naisen kysymyksestä niin, että vinkaisin vain varovasti "joo". Kosmetologilla taisi olla vahat näpeissään jo ennen kuin sai minulta vastauksen, niin muutamassa sekunnissa hän ehti jo tekemään työnsä.

Eipä siinä muuten mitään pahaa, mutta herkkä ihoni reagoi siihen operaatioon lykkäämällä koko ylähuulen ihan hirveälle näpylle ja punoittavalle ihottumalle seuraavien päivien ajaksi, että se näkyi kuulkaa melkoisesti kauemmas kuin viikseni ikinä.


Seuraavalla kerralla uskalsinkin vastata saman kosmetologin vahaus-kysymykseen jyrkän ein ja totesin, että ne näkyvät vain ihmisille, jotka pääsevät mua tosi lähelle. Ja jos ollaan niin lähekkäin, että näkee mun viikset, on ehkä jo jotain muutakin ajateltavaa. 😀 

Siitä lähtien kuitenkin olen aina tasaisin väliajoin miettinyt pitäisikö mustimpia viiksiä kenties nyppiä. Ajatus iskee päähäni lähinnä silloin, kun eksyn suurentavan peilin ääreen. Tai, kun otan naamastani tällaisia lähiksiä. Mut sit mä alan pelkäämään klassisesti, että jos nypin, niin sit ne ehkä kostaa ja kasvaa vaan vahvempina ja mustempina takaisin!

Mut siis voi luoja, ne on muutama hassu karva ja näin sitä on taipunut niistä ahdistumaan, kun on riittävästi kaikenmaailman Veet-mainoksille ja vahauksen himoisille kosmetologeille altistunut. 

Mitenkäs teillä, onko jo Movember?

Tän postauksen pointti piti kyllä olla kymmenen hassun karvan sijaan tämä itseäni kovasti ihastuttanut Essencen huulilakka. (tuote saatu)

Olen viime aikoina intoillut usemmistakin Essencen tuotteesta ja ne vaan tuuppaa tasaisesti kaikkea kivaa markkinoille. En ole törmännyt tämän Cubanita-kesäkokoelman tuotteisiin lainkaan missään kivijalkaliikkeessä, vaikka tulee merkin myyntihylly aina Tokmannissa ja Cittarissa käydessä kyllä tarkistettua. Mutta verkosta Cubanita-kokoelmaa löytyy aiakin pretty.fi:stä.

Tykästyin siis kovasti tähän paksuun Wet Look Lip Laquer -huulilakkaan sekä marjaisan sävynsä että paksun ja peittävän koostumuksensa vuoksi. Jo yksi sipaisu peittää hyvin ja kahdella kerroksella saa syvemmän ja hieman viinyylisen lopputuloksen. Lakka myös pysyy huulilla montaa peruskiiltoa paremmin olematta kuitenkaan överitahmea. Tämä on väriltään niin mun syksyyn sopiva, että paljon käyttöä luvassa.

Ekaa kertaa neuletakki päällä kuukausiin, nytkö se syksy on täällä???? Koko asu luvassa huomenna!