Käsi ylös ne harvat tyypit joiden kotona ei ikinä koskaan milloinkaan ole ollut yhtä ainutta Marimekon vaatetta tai kodintekstiiliä. Aika vähissä on, mä uskoisin. Vaikkei joku itse olisi ikinä innostunut jo klassikkoasemaan nousseen kotimaisen muotitalon tuotteista, niin kyllä yleensä jostain joulupaketista on kuoriutunut edes yksi Unikko-pyyhe tai tasaraitapaita kaapin perukoille kummittelemaan. Kansakunnan kollektiivisen käsityksen mukaan ripillepääsevän tai ylioppilaaksi kirjoittavan nuoren elämä ei voi jatkua ilman Marimekon laadukkaita lakanoita. Tutut kuosit ja kestävät tuotteet kulkevat sukupolvelta toiselle ja tuovat muistoja mieleen lähes jokaiselle meistä. Ei siis ehkä ole ihan hölmö juttu, että lähes aina kun suomea esitellään ulkomaalaisille, manitaan ainakin sauna, ruisleipä, Nokia ja Marimekko.

Minä kuulun myös niihin ihmisiin, joiden elämään marikuosit ovat kuuluneet tavalla tai toisella koko elämäni ajan. Indiedaysin ja marimekon yhteinen Minun Marimekkoni-kampanja olikin siis luonnollisesti sellainen johon tahdoin mukaan ja vielä onnekseni pääsin. Kampanja näkyy täällä blogissa sillä tavalla, että tulen tällä viikolla postaamaan muutamankin kerran sekä uusista, että vanhoista Marimekko-vaatteistani.  Muiden bloggajien omia Marimekko-tarinoita voi lueskella Ireneltä, Sallalta, Nelliinalta, Mintulta ja Jenniltä. Uskomatonta miten paljon muistoja liittyy yhteen tuotemerkkiin. 🙂 Omia tarinoitaan muuten kannattaa käydä jättämässä kuvan kera tuonne brändisivulta löytyvään kilpailuun, sillä jaossa on muhkeita palkintoja!

Äitini oli nuorempana ihan hurahtanut Ananas-kuosiin ja sitä olikin huushollissa sitten värissä jos toisessakin. Noista mamman kätköistä on riittänyt Ananas-pöytäliinoja ja -lakanoita meidän kolmen siskoksen koteihin mm. keltaisena, turkoosina, oranssina, beigenä ja violettina ihan vaan noin muutamia mainitakseni.

Minulla taas oli omilleni muuttaessa ensimmäisenä ostoslistalla punaista Kaivo-kangasta, josta sitten ommeltiin yksiööni verhot ja pitkä tyyny sängyn päälle. Nykyisen asunnon vierashuoneen ikkunoissa on roikkunut äidin vanhat Vihkiruusu-verhot jo useamman vuoden.  Mitä sitä hyviä vaihtamaan. Voisi siis todeta, että etenkin kodintekstiilien osalta olen imenyt jo äidinmaidossa rakkauden Marimekkoa kohtaan.

marimekko8

Vaatteissa tietenkin raitapaidat pitivät pintansa ikävuosien karttuessakin ja ajokortissa sekä samaan aikaan hankitussa passissa komeilee päällä isosiskon lähemmäs parikymmentä vuotta vanha maripaita. Yksi noista siskon vanhoista tasaraidoista on edelleen tallessa päiväkirjavaatteiden laatikossa, koska se kuului lukioiässä todellisiin lemppareihin ja päätyikin päälle mitä muistorikkaimmille reissuille.

Mulla liittyy moneen Marimekon vaatteeseen nimenomaan sellainen turvallisuuden tunne ja fiilis asioiden pysyvyydestä. Elämäni ainoan pallopaidan sain joululahjaksi pojalta jota tapailin, kun surin eroa ensirakkaudestani ja moni muukin asia tuntui kaatuvan niskaan. Minusta ja paidan ostaneesta pojasta ei koskaan tullut mitään sen kummempaa, mutta muistan varmasti ikuisesti kaiken sen huolenpidon ja lämmön jota häneltä sinä syksynä sain. Sininen pallopaita muistuttaakin minua aina siitä, että on olemassa ihmisiä jotka kannattelevat toista silloin kun on vaikeaa.

marirotsi

Yksi mahtavimmista Marimekko-aarteistani on tuo yllä oleva yläasteaikojeni farkkutakki, joka saa heikkohermoisemman hyppimään seinille kirjavuudellaan. Muistan, että takin hinta hirvitti vielä alennuksessakin, mutta Mamma raotti lompakkoaan hyvillä mielin, kun ymmärsin ihastua hyvään merkkiin. Harmittaa ihan hirmuna, etten tajunnut kuvata tuota nyt lomalla käydessäni päälläni, vaan joudutte tyytymään vanhaan arkisto-otokseen pelkästä takista. Kun uskokaa tai älkää, niin tuo malli on sellainen, että rotsi mahtuu edelleen vaikka aikaa on kulunut 15 vuotta ja kiloja tullut 30. Takki on siis malliltaan taattua pussittavaa ysärikamaa. Mutta  tallessa takki ei  suinkaan ole sen takia, että enää koskaan kuvittelisin pukeutuvani mihinkään noin villiin, vaan puhtaasti muistona siitä, että olen joskus ollut noinkin räväkkä mimmi. 😀 Nim. ”Mustan keskellä harmaakin on oikeastaan jo aikamoista revittelyä.”

Marimekon vaatteita on mahtunut vuosien varrelle yksi jos toinenkin, mutta suurin osa on tietenkin kilojen hiipimisen myötä muuttanut kirpparin kautta uusiin koteihin. Mutta kuten mottonikin sanoo, niin vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina. Marimekon yksinkertaisiin laukkuihin eivät ole vuodet ja muodin vaihtelut päässeet iskemään ja  alla olevassa kuvassa onkin Kirjurinluodon konserttiin piknikille lähdössä vuonna 2000 hankkimani suuri pinkki kassi.

pinkki marimekon laukku

Kävin hiplaamassa tuota pirteää kaunokaista kummitätini liikkeessä pitkin abi-kevättäni ja haaveilin pian koittavasta vapaudesta ja kaikista niistä aurinkoisista päivistä jotka viettäisin rannalla kantaen tavaroitani unelmieni kassissa. Yo-juhlista sitten vihdoin tärähti sen verran pätäkkää, että monta sataa markkaa maksanut kassi ei enää vienyt konkurssiin. Jäipähän jotain pysyvää muistoa niistäkin rahoista. Tai no, onhan ne festarikesä-2000-muistotkin pysyviä. 😀

Me kampanjassa mukana olevat bloggaajat saimme valita muutamia Marimekon tuotteita itsellemme ja tokihan sitä nyt piti yksi laukku valita. Kymmenen vuotias pinkki kassi sai nyt siskokseen juuri oikean punaisen suuren ja tukevan kanvaslaukun, joka nielee sisäänsä sujuvasti hieman isommankin kansion. Laukku on juuri sitä ihanan ajatonta Marimekkoa, että se voisi yhtä hyvin olla peräisin siskojeni kokoelmista 80-luvulta tai sen voisi kuvitella löytyvän kaupan hyllyltä tulevaisuudessakin. Mikäli kaunottaren kestävyys on samaa luokkaa kuin vanhemmilla marikasseillani, niin yhteiselomme tulee kestämään vähintään sen kymmenen vuotta.

marimekko6

Muutaman viime vuoden aikana Marimekon vaatteet ovat olleet kaapissani hieman vähempänä, sillä monesta himotuksesta huolimatta ovat ne hintansa vuoksi jääneet useimmiten kauppaan. Onneksi on kuitenkin mamma jolta saattaa nyysiä ihanuuksia itselleen, nyt kun ollaan suht saman kokoisia. Yksi noista äidin kaapeista ryövätyistä mahtavuuksista on tuo Marja Sunan suunnittelema ja meidän makkarankuoreksi nimeämämme musta trikoomekko, joka on nähty blogissa ainakin viime syksynä. Itselleni ei Marimekon vaatteissa iske lainkaan ne printtitouhut, vaan isken silmäni kaikkeen graafiseen, linjakkaaseen ja yksinkertaiseen ja sitä puoltahan merkillä nykyään riittää.

marja Suna makkarankuori

Vaikka olinkin pitkään melko pahasti raita-allerginen kuvitellen vaakaraitojen korostavan tissejäni aivan julmetusti, niin viime aikoina olen hieman alkanut kiinnostua kuosista jälleen. Uudelleen lämmenneistä väleistä kieli ensimmäisenä tämä kesäkuussa nähty neuletakki. Tuosta raitakokeilusta rohkaistuneena päätinkin heti tästä kamppiksesta kuullessani, että haluan pitkästä aikaa itselleni tasaraitapaidan. Klassikosta oli onneksi tarjolla raikkaita perusvärejä ja mallitkin olivat monipuolistuneet sitten nuoruusvuosieni. Ilokseni valikoimista löytyi myös tuolla kovasti rakastamallani 3/4 hihalla varustettu versio. Ja kun värin valinta osoittautui vaikeaksi, niin mukaan tarttui sekä musta-valkoinen, että puna-valkoinen pusero! Jälkimmäisestä kuvia myös toivottavasti pian.

marimekko7

marimekko5

Raitapaitakuvat: Jari Laasanen

Viuhtoessani viime perjantaina tuossa asussa lähibaarini terassilla. huikkasi yksi tuttu, että ”mikäs Charlie Chaplin se sieltä tulee?”. En kyllä muista herraa raitapaidassa nähneeni (vai oliko se kenties jossain elokuvassa vangin haalarissa?), mutta hattu, housut ja musta-valkea väritys kyllä kieltämättä veivät omatkin ajatukseni tuohon koomikkoon. Vain viikset uupuu. Jotenkin minusta vaan tuntui, että vaatekaappini uusimmat tulokkaat, raitapaita ja knalli kuuluvat yhteen. Ja kuten jo siitä aiemmin tekstissä linkkaamastani raitaneuletakkipostauksesta huomattiin, niin musta-valkearaidoitus kaipaa minun silmissäni aikan jotain punaista piristyksekseen. Uuden laukun kanssa kasassa oli siis kaikki klassikon ainekset.


Kuten jo eilisessä postauksessa kerroin, oli Rauman Busstop kohtalokas lompakolleni. Heti sisälle päästyäni silmäni nauliutuivat rekin päässä uljaana roikkuneeseen veskaan. Enää piti näytellä se pakollinen ”no mut voinko mä ostaa yli satasen laukkua.. Tää on kyllä ihan just sellanen kun oon ettinyt, ja vielä ihanampikin..”  Ja kaveri vakuuttelee vieressä meidän olevan kuin luodut toisillemme ja varoittaa siitä kuinka paljon katuisin jos nyt jättäisin täydellisyyden ostamatta. Sitten peilataan edestä ja takaa, pidennetään hihnaa ja lyhennetään hihnaa. Silitellään laukun pintaa ja huokaillaan. Käydään mielessä läpi tilin saldoa ja tulossa olevia menoeriä sekä muistellaan luottokortin limittiä. Ja kaiken tämän ajan pelaamisen takana on jo varma tieto siitä, että tulemme poistumaan liikkeestä yhdessä.

No että millainen se nyt sitten on? Se on musta, pieni, yksinkertainen ja tyylikäs. Ihan juuri minun näköinen.

tiger2

tiger

tiger3

tiger5

tiger4

Olen elänyt symbioosissa helmikuussa ostamani Marc O’Polon säkin kanssa, mutta joinakin päivinä se vain tuntuu turhan suurelta. Monesti on eteisessä lähtöä tehdessä kaivannut pientö mustaa laukkua joka juuri hotkaisee sisäänsä lompakon, puhelimen, avaiomet ja huulikiillon. Tuon kokoisia laukkuja minulla on tietenkin useitakin, mutta ne on kaikki malliltaan clutcheja ja tyyliltään enemmän hippakamaa kuin arkikäyttöön taipuvia. Vielä joskus pari vuotta sitten kammosin tuollaisia pikkulaukkuja joiden hihna kulkee rintojen välistä, eivätkä ne tuntuneet oikein koskaan asettuvan kunnolla ryntäideni kanssa. Pikku hiljaa kuitenkin mieli on muuttunut ja olen tajunnut, että joskus vaan on suunnattoman ihanaa kulkea kädet vapaana.  Niinpä olinkin yrittänyt vilkuilla juuri tällaisen loistavan yksilön perään jo hetken aikaa. Ja nyt se löytyi.

Hintaa Tiger Of Swedeninveskalla oli 129 € eikä se tietenkään minun tuurillani ollut missään alennuksessa. Mutta myyjä-setä oli kovin ystävällinen ja antoi minulle 9 € alennusta! Satakakskymppiä laadukkaasta nahkalaukusta ei ole suinkaan paha! Laukussa yhdistyy ihanalla tavalla tavattoman yksinkertainen muoto ja mielenkiintoinen pinta. Juuri sopivan eleetön ja kuitenkin sopiva määrä rosoa.

Kohta kotiin ja murun kanssa syömään. Mun uusi tiikeri taitaa päästä ekaa kertaa ulos!

PS. Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Kuukauden kuvaaja-palstalta luettavissa minun esittelyni! Tsekatkaa jos kiinnostaa! Etusivulla myös yksi mun ottama kuva.


Aika esitellä loput torstain kirputorisaaliista. Kyseessä oli tosiaankin Rakastajat-teatterin kirpputori ja esittelin jo aiemmin tämän upean pääkallosormuksen. Vitosen kokonaissijoituksella matkaani tarttui sormuksen lisäksi kaikki seuraavien kuvien killuttimet sun muut.

tuntolaatat2

tuntolaatat

Himmeäksi harjatut ”tuntolevyt” hyppäsivät korukasasta suoraan päälläni olleen armyvihreän t-paidan kimppuun. Ketjun pituus on hieman ikävästi juuri pituutta tissivako, mutta en anatnut asian häiritä. Pitää vaan valita kaveriksi juuri oikean kokoisia kaula-aukkoja.

kirppiskorut2

Etualalla näkyvä pyörein niitein koristeltu clutch on alunperin kotoisin Biancosta ja muistan hypistelleeni sitä jo viime talvena liikkeessä. Nyt tuo himotusteni kohde tarttui käteeni kirppiksen laukkulaatikosta silkkipaperit ja alkuperäinen hintalappu (23 €) vielä sisällään. Läpän toinen neppari oli kylläkin onnistunut irtoamaan, mutta se ei muuten priimakuntoisen laukun kohdalla paljoa huolettanut, etenkin kun ostoksia ei ollut hinnalla pilattu. Minulla onkin ollut melkoista kyllästymisen tunnetta ilmassa mitä tulee mustiin pikkulakkuihini, joten tämä veska oliihan tervetullut piristys kokoelmaan.

Vasemmassa reunassa puolestaan lepäilee leveällä niittikoristeisella hihnalla varustettu kello, jonka toimintakunnosta ei ole varmuutta ennen kuin siihen kokeillaan uutta patteria, mutta järeän ulkomuotonsa vuoksi sekin pääsi kotiin vietävien löytöjen kasaan. Mutta kuten Ostos-tv:ssäkin sanottaisiin: ..eikä siinä vielä kaikki, lisäksi saat kaiken tämän!

kirppiskorut

Pronssisia koruja on alkanut viime aikoina näkyä etenkin toisissa blogeissa siinä määrin, etten ole voinut välttyä niiden pikku hiljaa hiipivältä vaikutukselta. Yllättävän hyvälyä tuo rannerengas sitten näyttikin sopivien väristen vaatteiden kanssa. (eli siis mustan 😀 ) Hopean värisiä rannerenkaita puolestaan löytyy jo ennestäänkin, mutta lisää mahtuu korulippaaseen aina.

Monivärisen pienistä renkaista kootun kaulaketjun kaupanpäälliksi sain näyttelijä Angelika Meuselilta tarinan sen vaiheista. Koru on ollut teatterin lavalla Meuselin esittäessä Suomi-iskelmän legendaa Armi Aavikkoa Rakastajien pikkujoulu-showssa. Rooliasuun oli tuon kasariketjun lisäksi kuulunut mm. mustat nahkahousut. Nyt siis nahkahousut ja vaalea peruukki vaan hakuun ja minäkin voin olla oman elämäni Armi Aavikko. Sitten puuttuu enää Iso-D.