Sitä huolimatta, että stadionille ei saanut viedä järjestemäkameraa, niin piti kuitenkin epätoivoisesti yrittää räpsiä pokkarilla muutamia muistoja Bonosta ja pojista. Keikka oli aika lailla juuri sitä mitä odotin. Megalomaanisen yhtyeen tasaisen varma esitys, jossa ei tavallaan ollut mitään vikaa, mutta ei se myöskään sykähdyttänyt mitenkään erityisesti. Liuta hienoja biisejä upeissa puitteissa suurella soundilla. Kaikki on niin suurta ja niin hiottua, ettei spontaaniudelle ole sijaa 25 miljoonan euron lavalla.

Älkää ymmärtäkö väärin, en missään nimessä hauku keikkaa. Minä pidin siitä monella tavalla ja nautin olostani hetkittäin kovastikin. Mutta jokin noissa suurkonserteissa aina hämmentää minua. Se tunne, ettei esiintyjä oikeasti olisikaan paikalla ja aivan kuin seuraisikin keikkataltiointia videolta. Ehkä vika ei ole esiintyjissä ja heidän heittäytymiskyvyssään, vaan minussa. ja minun kyvyttömyydessäni hetkessä elämiseen. Olipa vikaa tai ei, niin sen kuitenkin tiedän, että viihdyn  paremmin hieman pienemmissä yleisömerissä ja intiimimmissä keikkamiljöissä. Mutta valitettavasti U2:a ei taitais saada kyllä keikalle Porin Kinoon..

(Haha, miettikääpä, kun tollaset megaluokan bänditkin oikeesti kiertäis jotain maakuntien pikkulavoja stadionien sijaan. Ihan vaan siks, että keikoilla säilyis intiimimpi fiilis.  U2 Lallintalolla! Saattais kiertueet vähän venyä, kun joka maassa täytyis heittää sellaset sata keikkaa.. 😀 )

Mut se siitä nillityksestä. Kattelkaa pokkariräpsyjä perjantain tunnelmista. 🙂

u2_stadion

u2_lava

u2_stadion2

u2_bono_mullen

u2_bono2

u2_valokiila

u2_sydan

u2_scriini

u2_mullen2

u2_mullen

u2_lava2


Jos eilen oli mieli maassa, niin vastapainoksi heräsin tänään todella hyvällä tuulella. Tai no, en mä koskaan herää hyvällä tuulella, kun mun mielestä herääminen on maailman vastenmielisin juttu, mutta meni ehkä kaksi sekuntia kun tajusin, että mikä päivä tänään on ja sitten mieleni jo kirkastuikin. Äkkiä suihkuun, kuteet niskaan ja heti yhdeksän jälkeen hirveällä kiireellä lähimpään äänitallenteita kauppaavaan puotiin. Kun hakemaani ei heti kahdessa sekunnissa löytynyt kiiruhdin hädissäni myyjän kimppuun, joka ohjasi oikealle hyllylle. Ja siellä se minua odotti, päiväni pelastus ja hyvän mielen tuoja!

Ai että mikä oli näin mahtavaa, että piti heti aamusta kirmata lyömään pankkikorttia tiskiin? No Amorphiksen dvd ilmestyi tänään!!!

amodvd

En malttanut pitää ostostani pussissa, vaan tuijottelin pari biisiä heti työpäivän alkajaisiksi ja täytyy sanoa, että työtkin maistui heti paljon paremmalta. Nyt sitten istun onnellisena kotona tuijottamassa 1. levyltä löytyvää Oulun keikkaa, kun mies pakeni baariin katsomaan potkupalloa. Ah, ihana romanttinen ilta Amojen kanssa. 😀

Myynnissä oli kahden dvd:n settiä ja myös boksia, jossa on dvd:n lisäksi kaksi cd:tä ja tokihan minä hankin tuon jälkimmäisen, joka oli ulkoisestikin paremman näköinen paketti. Nyt sitten seuraavaksi odotellaan innolla syksyllä ilmestyvää levyä, joka koostuu Amorphiksen kolmen ekan levyn biiseistä uudelleen sovitettuna ja nykyisen solistin tulkitsemana. Se on juurikin sitä mitä minä olen jo pitkään toivonut. Tykkään todella paljon myös amojen vanhoista biiseistä, mutta nykyinen laulaja Tomi Joutsen on mun ehdoton lemppari, joten mahtavaa kuulla vanhempia biisejä hänen tulkitsemanaan muutenkin kuin jotain harvoja keikoilla. Me so happy!

amodvd3

Mulla on sellainen ikävä tilanne, että mun ja mun lemppari rokkipoikien kiertueaikataulut ei tunnu tänä kesänä menevän oikein yksiin ja voi käydä niin ikävästi, etten näe bändiä lainkaan vaikka festareita kiertävätkin. Niinpä minulla onkin meneillään varasuunnittelma ja katselin juurikin eilen lentoja ja hotelleja netistä sillä ajatuksella, että tekisin marraskuisen näyttökokeen jälkeen pienen reissun ja piipahtaisin Lontoossa sattumoisin juurikin silloin kun Amot ovat siellä keikalla. 😀 Suotakoon nyt tämän verran järjetöntä fanitusta, kun en teini-iässä sortunut moiseen minkään höttöisen teinibändin kohdalla.

Mun Amorphis innostukseni on jopa sen verran vakavaa laatua, että olen vakaasti sitä mieltä, että jos mun pitäisi valita yksi ainoa bändi, jota kuuntelisin loppu ikäni, olisi se ehdottomasti juuri kyseinen orkesteri. Mä olen myöskin sitä mieltä, että jos joskus menen naimisiin, niin Amorphiksen Her Alone olis mitä parahin biisi häissäni soitettavaksi. Ja kyllä, mä olen ihan tosissani.

amorphis_kino_joulukuu

Kuva viime joulukuiselta keikalta Porin Kinosta

Mutta mitäs mun lemppibiisit sitten oikein on? Ihan suunnattoman vaikean kysymyksen esitin itselleni. Jos nyt muutamia mainitsen niin ainakin seuraavat nousee ekana mieleen: Towards And Against, The Smoke, Alone, Sampo, Her Alone, Sky Is Mine, Majestic Beast ja ja ja ja vaikka mitkä muut.

amorphis_kino_joulukuu

Kuva viime joulukuiselta keikalta Porin Kinosta

Onko siellä ruudun toisella puolella ketään muuta Amorphikseen hurahtanutta? (Yhden ainakin tiedän joka tykkää! 😀  ) Ja jos on, niin mitkä biisit kolisee kovimmin?

Her Alone

Only one can make me do my good deeds

only one and the shadow of that one

only one can make me do my evil deeds

only one and the shadow of that one

Her alone I will lend my ear to

only her will I obey

her alone I will always want to serve

only her I will defy

Only one can make me do my good deeds

only one and the shadow of that one

only one can make me do my evil deeds

only one and the shadow of that one

Her alone I will lend my ear to

only her will I obey

her alone I will always want to serve

only her I will defy

Only one can make me wage all my wars

only one and the shadow of that one

only one can make me do all my deeds

only one and the shadow of that one

My understanding under her advice

birth of my knowing under her advice

my desires I fulfill by revolting

hah! Eka keikka katsottu. Nyt sitten toisen DVD:n Summer Breeze Open Air 2009 keikan kimppuun!!!


Olen kyllä ollut melkoinen SATC-fani mitä tulee itse televisiosarjaan, mutta moneen kertaan uudelleen lämmitetty nakkikeitto ei ole oikein mieleeni. Tästä syystä Sex And The Cityn kakkosleffan odottelu ei saanut minua mitenkään erityisesti kihelmöimään jännityksestä. Kuulun kuitenkin skeptisyydestäni huolimatta siihen helposti höynäytettävien heimoon, joka ei voi jättää leffasarjojen muita osia katsomatta, mikäli olen erehtynyt katsomaan yhden. Tämä siitäkin huolimatta, että tiedostan useimmiten kyseessä olevan pelkästään julkea ryöstö haaleaksi mikrotetun keitoksen nimissä. Mutta niin minä vain kävelen lampaan lailla lippuluukulle luovuttamaan rahani ja näin tein tietenkin myös Carrien, Mirandan, Charlotten ja Samanthan uudelleen tulemisen kohdalla.

Ajattelin jo jossain vaiheessa, että odottelisin rainan DVD-julkaisua, mutta onnetar tavallaan puuttui peliin. Indiedays sai leffaa markkinoivalta taholta kaksi leffan puvustuksesta sun muusta kertovaa kirjaa (Sex And The City 2 The stories. The fashion. The adventure.) meille bloggaajille arvottavaksi ja onni suosi minua. Aloinkin samontein ilouutisen kuultuani miettiä, että en minä halua nähdä kaikkia Carrien asuja kirjasta ennen elokuvan katsomista ja niimpä minun oli pakko pistää viime keskiviikkona Facebookiin kutsuhuuto, josko joku ystäväni lähtisi seurakseni katsomaan mlekoisesti parjatunkin elokuvan. naamakirja on tehokas väline seuranhaussa ja leffaseura ilmoittautuikin n. 5 min kutsuhuudon julkaistuani.

Koska suuria odotuksia elokuvan suhteen ei ollut, en myöskään pettynyt. Sai syödä popcornia, pari vanhasta kunnon satc-fiiliksestä muistuttavaa keskustelun pätkääkin nähtiin kaiken perhe-elämän vaikeudesta ja tylsästä parisuhteesta ulisemisen välissä. Sinkkunelikolle on tullut ikää ja se näkyy ja kuuluu, mutta niinhän sen kuulukin mennä. Ksymys vain kuuluu täytyykö siitä vielä tämänkin jälkeen vääntää elokuvia. Miten olisi SATC-grannies vuonna 2040?

Mutta siihen kirjaan siis! Eihän siitä nyt kuitenkaan mihinkään pääse, että ne lukuisat asujen vaihdot kiinnostavat ja on mielenkiintoista bongailla mitkä Carrien päällä nähdyistä asusteista tai vaatteista tunkevat kauppoihin edullisina kuluttajaversioina. Aloituskohtausessa valkoisen Halstonin mekon seurana nähdyn värikkään kaulakorun halpiskavereita ainakin oli tarjolla jo Vero modassakin.

kirja

satc_carrie

satc_samantha

satc_miranda

Tykkäsin elokuvassa erityisesti mirandan asuista ja siitä huolimatta, että olen kokenut keltaisen aina todella vaikeaksi väriksi, en voi olla kuolaamatta tuota kuvassa näkyvää Bottega Venetan räväkän väristä mekkoa. Upea.

satc_kengat

satc_hylly

Asujen lisäksi kirjassa esitellään tietenkin leffassa nähtyjä hahmoja ja kuvauspaikkoja etunenässä tietenkin Carrien asunto/asunnot. Vaikka pari kuumaa miestäkin elokuvaan mahtui, niin kiivaimpia sydämentykytyksiä taisi kuitenkin aiheuttaa Carrien uskomaton vaatehuone kenkähyllyineen. Mitä muuta voisi nainen toivoa. Ehkä ne kaikki upeat kengät sinne täytteeksi.

Lehdistönkin huomioiman Anne Kyyrö Quinnin suunnitteleman rahin lisäksi lavasteisiin oli näköjään livahanaut muutakin suomalaista designia. Itse elokuvaa katsellessa en laukkua huomannut, mutta kirjan kuvasta bongasin Carrien hyllystä Marimekon clutchin. Miten on Ilta-sanomat sun muut tämän missanneet? Kyllähän tälläkin cameo-roolilla nyt nostettaisiin suomalaisten kansallista itsetuntoa taas ainakin sata pykälää ja kyseisen esiintymisen soisi ilmenevän joka kerran Marimekosta puhuttaessa vähintään seuraavien 50 vuoden ajan. ei niitä Jackie Kennedyn raitapaitaostoksiakaan ole vieläkään unohdettu kuten ei myöskään Hanna Sarenin puukenkien tai Marimekon Tantsu-kankaan SATC-esiintymistä. Ne Carrien jalassa nähdyt Hanna Sarenin kengät muuten muistetaan mainita Sarenista kirjoitettaessa niin uskollisesti, että pistää jo miettimään  onko kyseinen suunnittelija oikein muuta mahtanut saavuttaakaan. Joskus nämä hehkutukset vaan alkavat jo kääntyä itseään vastaan. Tästä käytiin pitkät keskustelut terassilla viime perjantaina.

Mutta palatakseni vielä elokuvan vaatteisiin pitää sanoa, että enemmän kuin inspiraatiota omaan pukeutumiseeni taisin saada pakkomielteen siitä mitä haluaisin nähdä muruni päällä. Eräs komea sankari keskellä aavikkoa sai minut vakuuttuneeksi, että mieheni voisi kenties kaivata kesäksi valkoista, rentoa ja ryppyistä pellavapaitaa jonka käärityt hihat paljastaisivat käsivarret. (kohta joka sattuu mun mielestä olemaan yksi mies vartalon seksikkäimpiä ruumiiosia) Pitää kysellä mitä mieltä mies olisi tämän vaatefantasiani toteuttamisesta.

Edellisen kerran kun elokuva sai minut ehdottelemaan vaatteita miehelleni oli kyseessä ei enempää eikä vähempää kuin James Bond. Koitin ehdotella miehelle smokin vuokraamista ja leikkipistooli toisessa ja martinilasi toisessa kädessä pitkin asuntoa hiipimistä. Ei lämmennyt mun ehdotuksille. Kumma heppu. Ehkäpä tuo kesäpaita menis paremmin läpi. Peukut pystyyn ladies!! ;D