27.11.2016 Pitkä juhlamekko oli täydellinen ”pakko-ostos”
-Postaus sisältää kaupallisia linkkejä-
Mä en vielä viikko sitten omistanut yhtään ainutta pitkää juhlamekkoa. Ainoat pitkähelmaiset kolttuni olivat pari trikoista kesähurpulaa, mutta muuten minulla ei ole mielestäni ollut mitään pitkähelmaista sitten vuonna 1999 tanssittujen vanhojen. Nyt tuli kuitenkin vastaan duunikeikka, jonka vaatimuksiin ei vaatekaappini sisältö taipunut, joten meinasi tulla hätä. Eräs Pori-perheeni jäsen nimittäin väitteli eilen tohtoriksi ja minä kuvasin sekä väitöstilaisuuden, että karonkan.
Iltatilaisuuden pukukoodi "juhla- tai tumma puku" on oman käsitykseni mukaan hieman moniselitteinen. Tumma puku -koodista kun oppaat sanovat naisen kohdalla, että asuna voi olla polvipituinen tai kokopitkä, juhlavaa kangasta oleva leninki, housupuku tai hame-jakkuyhdistelmä. Lisäyksenä usein, että "riippuen tilaisuuden luonteesta". No että koita nyt sitten ottaa selvää. Katsoin kuitenkin tällaisen akateemisen tilaisuuden olevan siinä määrin juhlava ja keskustelin pukeutumisesta vielä illan päätähdenkin kanssa, että linja oli selkeästi "pidempi parempi".
No ei kai siinä sitten muuta ongemaa kuin että kaiken reissaamisen keskellä ei ollut aikaa koluta kauppoja ja toisekseen kun nyt oli kyse tällaisesta ns. pakkohankinnasta duunin takia, en halunnut laittaa asuun ihan hirveästi rahaa. Bongasin tämän pitsiä ja pliseerattua viskoositrikoota yhdistelevän Henrika-mekon* puolitoista viikkoa sitten Ellokselta, pistin tilaukseen kaksi kokoa ja toivoin parasta. Toivoin, että paketti ehtii perille ajoissa ja että jompi kumpi koko olisi passeli.
Ihan pikkuisen kuumotti, että mitä jos tämä ainoa yritykseni menisi metsään, mutta hei oishan siinä ollut sitten vielä yksi päivä aikaa panikoida! Mekot nimittäin saapuivat torstaina, eli pari päivää ennen kemuja. Ja hallelujaa, koko 48 oli just eikä melkein ja mikä parasta mekko osoittautui ihan hurjan kauniiksi myös livenä. Mekko on Elloksen kuvissa luonnollisestikin pitkän ja hoikan naisen päällä, joten ei oikein pystynyt arvailemaan miten toimii kaltaisellani tissevällä pullerolla enkä osannut arvioida mittaakaan. Mutta kuin ihmeen kaupalla leninki tosiaan oli mulle oikein hyvä.
Kuten olen usein sanonut, en ole kummoinenkaan taikuri tukan ja meikin suhteen, joten mitään ihmeellistä en onnistunut vääntämään tälläkään kertaa, mutta sentään tupeerasin nutturasta hieman arkea pöyheämmän ja asemoin sen hieman sivuun. Juhlakampaus Veeran tyyliin. 😀
laukku-Olympus (saatu) / kengät-Marks & Spencer / korvikset-H&M / rannerengas -Kalevala (saatu)
Kullanväriset korut ja laukun nappasin perjantai-iltana laukkua pakatessa mukaan sen perusteella, että halusin jalkaani maanantaina Marks & Spenceriltä löytämäni mustakultaiset kengät. (Tokikin sievän juhlalaukun lisäksi tyyliäni täydensi vielä iso musta kameralaukku, töitä kun kerran olin tekemässä.)
Mekon pituus on mielestäni todella kaunis paljastaen jalkapöydät ja hieman nilkkoja. Kävellessä helma heilahtelee niin, että kenkien nilkkaremmit hieman vilahtelevat. Voisi kuvitella, että tuollainen helman pituus ja vielä nilkkaremmit kengissä saisivat näyttämään lyhyeltä, mutta minulla oli tässä asussa jotenkin tosi pitkä ja linjakas olo.
Olen pitkään ollut sitä mieltä, että juhlakengissä on oltava ihan kunnolliset korkeat korot, enkä ole osannut kuvitellakaan jalkaani tällaisia "minikorkoja". Nyt kuitenkin ihastuin kovin näihin eläinkuosisiin remmikenkiin ja totesin niiden olevan aivan täydellinen pari mekolleni. Tukeva ja maltillinen korko oli hyvä yhdistelmä juhlavuutta ja käytännöllisyyttä, joista jälkimmäinen on etenkin kuvatessa tärkeää. Nämä kengät tulevat varmasti sivuuttamaan monet muut juhlakengät kaapissani! Kyseisiä kenkäkaunottaria löytyy edelleen M&S:ltä eikä hintakaan päätä huimaa: 39,95 €.
Sellainen kokonaisuus siis mun eka kerta vuosikausiin pitkässä juhlamekossa. Aika onnistunut ainakin omasta mielestä.
Mekko kiinnosti jo Instagramissa monia, joten täältä löydät Henrika-mekon.* Kokoskaala on ilahduttavan laaja 34-52.
Omalla ostohetkellä ei ollut mitään tarjousta meneillään, mutta ei mekon normihintakaan 79,95 € onneksi paha ollut. Etenkään kun mekko onneksi osoittautui niin ihanaksi, että sille tulee varmasti käyttöä myöhemminkin. Joskus tällaisia pakko- /hätäostoksia tehdessähän kun saatta käydä niinkin, että tulee hankittua jotain kertakäyttöistä.
** Edut koskevat uutta tilausta Elloksen valikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Edut ovat voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää, kuitenkin vain 20.12.2016 asti, ja ne voi käyttää vain kerran. Kivi-lyhtyetu koskee vähintään 50 euron tilausta. Vain 1 Kivi-lyhtysetti kaupan päälle/asiakas. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Design by -tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin.