Posted at 17:44h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Kun nyt itse juuri istun bussissa sisäreisien iho hieman kirvellen, niin onkin just hyvä hetki ottaa esille monille etenkin pluskokoisille naisille tuttu probleema. Hame päällä kulkiessa reidet hinkkaa ikävästi yhteen aiheuttaen pahimmassa tapauksessa jopa ihon rikkoontumisen. Itselleni ainakin on ihan mahdottomuus olla hameessa paljain reisin muuta kuin ihan lyhyitä aikoja.
Tänään kuitenkin kiskaisin aamulla Helsingissä maksimekon päälle ja vasta hetken kadulla käveltyäni tajusin, että tää ei ollut nyt hyvä veto. Oli nimittäin pakatessa unohtunut mekkopöksyt matkasta.
Onneksi ei ihan hirveästi ollut tänään kävelyä ohjelmassa, niin pärjäsin joten kuten, mutta ei ne yhteen hinkkaavat hikiset reidet kyllä millään tavalla miellyttävältä tuntuneet. Olin koko ajan ikävän tietoinen reisipalluroistani. Tämän päiväinen virhe menköön sen piikkiin, että tämän reisiongelman on ehtinyt talven housukeleissä täysin unohtaa. Nyt ilmojen lämmettyä mekkopöksyt palaavat taas alusvaatelaatikon pimeydestä aktiivikäyttöön.
Jaa niin, että mitkä ihmeet mekkopöksyt? No nää tämmöset lahkeelliset mummopantsit! En vois elää ilman. Ja mitä korkeammalle niiden vyötärö ylettää, sitä parempi. Parasta on, jos pöksyjen reunan saa yltämään. rintaliivien reunan alle. Tästä kesäpukeutumisen kulmakivestäni olen toki kirjoitellut aiemminkin, mutta näin kesän kynnyksellä tästä kertauksesta ei ole varmasti mitään haittaa.
Lahkeellisten alushousujen lisäksi apua hinkaavien reisien -ongelmaan voi saada myös talkista, suojaavasta Linola balsamista tai rakonestopuikosta. Itse olen kuitenkin kokenut, että koko päivän avuksi noista ei ole, vaan tuotteet kuluvat pois, joten valitsen mieluummin lahkeet. Lyhyemmissä hamepyrähdyksissä käytän toisinaan talkkia imemään iholta kosteutta, mutta siinä tympii sotkuisuus talkkipölyn lennellessä minne sattuu.
Yksi vaihtoehto reisiensuojaksi on myös Bandelettes-nimellä kulkevat pitsihärpäkkeet, jotka ovat vähän kuin stay up -sukkien pitsireunat. Itseäni tämäkään keino ei hokuttele ainakaan arkikäyttöön, sillä olen huomannut stay up -sukissa olevien silikoninauhojen toisinaan ärsyttävän ihoani ja noissa Bandeletteseissa on ihan samanmoiset. Mutta noitakin olisi kyllä kiva testata, että ovatko toimivat.
DIY-henkisiä vaihtoehtoja on sitten leikata silmäpakoiset sukkikset hameenaluspöksyiksi, tai vanhat legginssit tms. Mutta leikatut sukkiset lähtee helposti rullaamaan ja legginsseissä on usein sen verran näkyvä vyötärönauha, että ainakin piukempien mekkojen alta se voi näkyä rumasti.
Eli kaikista vaihtoehdoista, mun valinta on siis lähes aina tällaiset ohuet lahkeelliset alkkarit. Ja ei, ne ei ole kuumat eivätkä hiostavat. Oloni on helteelläkin paljon mukavampi ja miellyttävämpi noissa megapantseissa kuin ilman niitä.
Kun pöksyjen vyötärö yltää riittävän korkealle, ei siluettiin tule vyötärönauhan laardiin pureutumisesta aiheutuvia ylimääräisiä vekkejä.
Tällä hetkellä mulla on käytössä mm. HM+ -malliston shaping -shortseja, jotka näkyy noissa mekkokuvissa. Ei kannata pelästyä sanaa ”shaping”, eivät ole mitenkään kuristavat tai kiristävät. (Tai riippu tietty minkä koon valitsee). Nuo myydään kahden kappaleen setissä, jossa on sekä mustat että nudet.
Mikäli haluaisi vain toista väriä, niin miellyttävää, liukasta ja ohutta materiaalia on myös Lumingerielta löytyvät Julimex-merkkiset shortsialkkarit. Löytyy myös mustana ja nudena hintaan 16,00 €/kpl.
Sain kyseiset alkkarit Lumingerielta, ja sen perusteella sanottava, että numerokoon perusteella tekemäni kokovalinta meni metsään. Koko 3XL/46 osoittautuivat itselleni aivan liian isoiksi. Numeron tai jopa kaksi pienemmät olisivat olleet sopivammat.. Eli noiden kohdalla kirjainkoko on mielestäni kertovampi kuin numerokoko.
Enhän ole yksin reisiongelmani kanssa? Onko vielä lisää pirkkaniksejä asian ratkaisemiseksi?
Ps. Kommenttiboksissa paljon hyviä vinkkejä lukijoilta!