21.08.2018 Kun ihanien kenkien ostamisesta tuli liiankin helppoa
-Kaupallinen yhteistyö Zadaan kanssa-
Minulta aina toisinaan kysytään kenkäparieni lukumäärää ja joudun tunnustamaan, että ei hajuakaan. Mutta paljon niitä on. Löydän monta kertaa vuodessa kaapeistani ihania jalkineita, joita en ollut pitkään aikaan edes muistanut. Kenkätulvaani ei varsinaisesti helpota puhelimestani löytyvä Zadaa-sovellus, tuo vähän liiankin helpoksi ostosten tekemisen tehnyt käytetyn muodin kauppapaikka.
Zadaa julkaisi sovelluksestaan uuden version tämän kuun alussa. Päivitys toi mukaan mm. uuden maan Suomen ja Tanskan rinnalle Zadaan laajennettua toimintaansa Saksaan. Tämä tarkoittaa siis lisää potentiaalisia 2nd hand muodin löytöjä. Enemmän myyjiä, enemmän upeita tuotteita! Jos tuntuu, ettei saksan kieli oikein luonnistu, niin ei hätää, Zadaasta löytyy nykyään myös käännöstyökalu, joka helpottaa kommunikointia myyjien ja ostajien välillä.
Muotituotteiden ja kosmetiikan lisäksi Zadaa vastasi nyt myös käyttäjien tarpeisiin ja loi oman osastonsa mm. puhelimille, tableteille ja kameravarusteille. Noita tuotteita kun oli jo pitkään kauppailtu vaatteiden ja asusteiden seassa.
Uusista ominaisuuksista merkittävin on kuitenkin mielestäni kaltaisiani kenkäfriikkejä palveleva kategoriauudistus. Kun aiemmin kengät olivat yksi ainoa kategoria, pystyy Zadaassa nyt hakemaan jalkineita tarkemmin. Olipa haussa sitten tennarit, korkkarit, sandaalit tai vaikka kumpparit, niin voit helposti etsiä niitä valitsemalla hakukriteeriksi vain tietyn kenkäalakategorian.
Itse kyllä tykkään selailla kenkiä ihan vain omalla koollani sen kummempia rajauksia tekemättä, sillä harvoin minulla on mitään tiettyä etsinnässä. Mutta jotain ihanaa voi silti aina löytyä. Niin kuin on kuulkaa löytynytkin. Kaikki postauksen kuvissa vilahtelevat kengät ovat hankintoja Zadaan ihmeellisestä maailmasta. Lähes uuden veroiset viininpunaiset Dr. Martensit kuudella kympillä, useammat Minna Parikat alle satasella.
Suunnatonta iloa tuotti myös Adidaksen leokuosiset lenkkarit joita en ehtinyt hankkia niiden tultua alunperin myyntiin. Mutta niin vain nekin tuli sitten myöhemmin vastaan edullisesti Zadaasta. Löytö oli myös monivuotiset Guessin suosikkikorkkarini, leopardia nekin, jotka löysin Zadaasta koossa 38 omien entisten 37 kokoisten käytyä hieman pieniksi. Pakkohan ne oli hankkia. 😀
Jos mielessä on kuitenkin satunnaisten löytöjen sijaan jotakin tiettyä, niin hakua voi koon ja kategorian lisäksi rajata myös hinnan, värin ja myyjän maan perusteella. Ja tietenkin haun voi osoittaa myös koskemaan vain tiettyjä merkkejä. Itse selaan tasaisin väliajoin omien suosikkimerkkieni valikoimat: Minna Parikka, Wonders, Vagabond, Dr. Martens jne.
Yhdet ihanat Vagabondin nilkkurit ovat matkalla luokseni parhaillaan ja kävelykengät ja mokkasiinit osastolla hieman kiinnostelee sekä pinkin Parikan tennarit, että Kenzon hopeiset espadrillot. Jos joku kaipaa syksyn viimoihin sopivia jalkineita, niin Martensin maihareitakin näyttäisi olevan tarjolla ihan hyvät valikoimat!
Ostaminen on Zadaassa hurjan helppoa, kuten jo mainitsin liiankin helppoa. Käyttäjätilin voi nyt uudistuksen myötä luoda myös ilman Facebook-tiliä (tätä oli moni odottanut) ja maksukortin tiliinsä liitettyä sekä omat tiedot profiiliin täytettyä sujuu ostaminen nopeammin kuin ehdit sanoa leopardikorkkarit. Paketit kulkevat Suomessa Matkahuollon kautta edullisena 4 euron Zadaa-pakettina ja samoilla toimituskuluilla voi ostaa samalta myyjältä kerralla useammankin tuotteen.
Mutta yhtä kategoriaa minä kyllä vielä kenkäosastolle kaipaisin. Miten olisi kategoria ”leopardikengät”?
Zadaa-sovelluksen saa ladattua itselleen tältä sivulta tai jos se löytyy jo luuristasi, niin päivitä versio uusimpaan App Storessa tai Google Playssa.
PS. Useampikin pari kenkiä joutaa omasta kaapistani kiertoon joten lataan ne lähiviikkoina myyntiin juurikin Zadaahan. Pysykäähän siis kuulolla, jos mun kenkäaarteet koossa 37-38 kiinnostaa. 😉