Posted at 18:33h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Minulle kevään odotetuin päivä on se, kun vihdoin tarkenee pukeutua nahkarotsiin. Omiin hartioihin muotoutuneeseen mustaan nahkatakkiin kietoutuminen tuntuu aina kuin kotiin palaisi. Vuodesta toiseen nahkarotsi on ollut voimavaatteeni, se päällä olo tuntuu aina omalta. Sopivasti huolettomalta ja skarpilta yhtä aikaa.
Tänä vuonna avasinkin rotsikauden vanhan tutun ja itselle muotoutuneen vanhan ystävän sijaan uudella tulokkaalla. Säät eivät varsinaisesti vielä kannusta nahkatakissa hillumiseen, mutta eilen tuli liikuttua autolla ja lämpötilakin oli hintsusti plussan puolella. Niinpä otin pienen varaslähdön nahkarotsivuodenaikaan.
Oma uusi tulokkaani on tämä plusmerkki Samoonin tämän kevään malliston rotsi, jonka ostin Ratsulasta. Todella pehmoisen nahkansa ansiosta minä ja takki sulimme heti ihanasti yhdeksi.
Porin Ratsulasta minä nappasin takin viimeisen kappaleen, mutta samaa tuotetta myy ainakin Lorella missä normaalihinnaltaan 349 € maksava rotsi on nyt -20% alennuksessa.
Samoonin takkia on olemassa ko’oissa 42-54. Koot ovat reiluja ja itselläni onkin koko 44. Jos haluaisin pitää takkia kiinni, olisi koko 46 ollut parempi, mutta vuosien kokemuksella tiedän, että en ikinä koskaan milloinkaan niin tee, joten tämä hartioiden mukaan valittu koko on hyvä. Ja testasin, niin kyllä tästäkin halutessaan just ja just saa vetskarin ährättyä kiinni. Tisseille tosin voi silloin iskeä ahtaan paikan kammo. 😀
Poimin internetin ihmeellisestä maailmasta muutaman muunkin aitonahkaisen klassikkorotsin, joista on saatavilla myös isoja kokoja.
Kollaasissa vasemmassa ylhäällä siis tuo minun päälläni nähty Samoonin takki.
River Island. Koot UK18-28, hinta 200,00 €
Ellos. Koot 34-46, hinta norm 189,95 €, nyt alessa 142,00 €
Zizzi. Koot 42-50, hinta 399,95 €
Nahka-Albert. Koot 42-56, hinta 179,99 €
Saki, Kekäle. Koot 38-46, hinta 229,00 €
Saman tyyppinen perus bikermallinen rotsi on kesällä tulossa myös Junarosen valikoimiin. Kuvan takki saatavilla heinä-elokuun tienoilla.
Jos vinot vetskarit ja nepparit kauluksissa eivät nappaa, tässä myös muutama muu vaihtoehto:
Sara Lindholm, Klingel. Koot 44-56, hinta 249,00 €. Saatavilla myös ruskea ja punainen.
Junarose. Koot 42-54, hinta 249,99 €.
Saki. Koot 36-54.
Sakilla ei ole omaa verkkokauppaa, mutta merkin lähimmän jälleenmyyjän löydät täältä. Ainakin monesta Moda-ketjun myymälästä löytyy Sakin tuotteita, samoin Sokokselta.
Alla vielä jälkimmäisen kollaasin Junarose-rotsi päällä kuvattuna.
Edullisimmillaan aitonahkaisen rotsin voi siis hyvällä tuurilla metsästää jopa alle sadalla viidellä kympillä. Jos budjettia löytyy 250 € onkin valikoimaa sitten jo melko hyvin.
Jos itse olisin nyt vielä nahkatakin tarpeessa, niin tsekkaisin tuon Samoonin lisäksi ensimmäisenä Sakin saatavilla olevat eri vaihtoehdot. Syystä, että tuon merkin takeista minulla on kokemusta ja tiedän ne laadukkaiksi ja kestäviksi. Edullisen hinnan ja jämäkän näköisen mallin vuoksi myös Nahka-Albertin myymä biker vaikuttaa kiinnostavalta. Omaa juuri ostamaani takkiani puolestaan muistuttaa eniten River Islandin rotsi, joka sekin näyttää varsin kivalta.
Tätä postausta varten en muistanut tsekata Mangon Violeta-mallistoa, mutta senkin valikoimissa muutama nahkatakki lähes joka vuosi!
Tässä vielä koko eilisen asu: mekko – Evans / rotsi – Samoon / nilkkurit – Wonders, Zio (saatu)
Toivottavasti näistä vinkeistä on hyötyä nahkarotsin metsästäjille!
Jos mielessäsi on nahkan sijaan keinonahkaiset versiot, niin niitä löytää varsin helposti. PU-rotseja tuntuu olevan myynnissä lähes jokaisella merkillä ja kaikissa kaupoissa. Zizzi, Junarose, Asos, Zalando, Ellos, Mango Violeta, Yours, Evans, Marks & Spencer, Evans, River Island… Valikoimaa on vaikka kuinka. Hintahaitari yleensä 50-100 € välillä.
Itse olen ulkonäön puolesta katsellut ihaillen tämän kevään monia kirkkaan värisiä keinonahkarotseja, mutta käyttömukavuuden, tai siis sen puutteen vuoksi, en itse vaan muovitakkiin taivu. Eli klassisella mustalla siis mennään!