Tein eilen niin kivaa ruokaa, että haluan vinkata reseptin teillekin. (Ja tässä asiassahan siis huomionarvoista on ihan ylipäätään se, että minä tein meidän taloudessa ruokaa, kun yleensä on tuo avopuolisoni, joka meillä heiluu hellan edessä)

Eilisen ruoan ohje on kotoisin lemppari reseptisivustoltamme Soppa365:sta ja sitä on kokattu meillä joskus aiemmin Tommin toimesta. Ohje tuli mieleeni, kun kaupassa oli tarjouksessa sekä lehtikaali, kevätsipuli että pinaatti, jotka kaikki kuuluvat tähän ruokaan.

Pääkohdat ruoan valmistukseen näet tästä postauksesta, mutta tarkemman ohjeen löydät TÄÄLTÄ. Tärkeimmät ainesosat näet postauksen ekasta kuvasta. (kuvasta unohtui tomaattimurska)

Paista jauheliha, lisää sekaan sipuli, valkosipuli ja paprika ja jatka paistamista kunnes paprika pehmenee hieman.

Lisää pannulle lehtikaali. Näyttää ihan valtavalta kasalta, mutta kyllä se sinne uppoaa. Mä olen viime aikoina tykästynyt kovasti lehtikaaliin, sillä se toimii loistavasti lämpimissä ruoissa, koska lehtikaalista ei tule kypsentäessäkään ihan mössöä.

Vielä hirmuinen kasa pinaattia. Sen voi joutua lisäämään pannulle parissa osassa, jos tuntuu ettei kaikki oikein mahdu. Mutta sinne se ”häviää” pikku hiljaa.

Kun lehtikaalit ja pinaatit on saatu upotettua jauhelihan ja muiden ainesten sekaan, lisätään joukkoon chilimaustettu tomaattimurska ja mausteet. (Voi käyttää valmista tacomausteseosta tai heitellä yksittäin juustokuminaa, korianterinsieminiä, oreganoa ja  paprikajauhetta).

Kun settiä on hauduteltu tomaattimurskan kanssa viitisen minuuttia, nakataan päälle vielä juustoraaste ja annetaan sen sulaa. Lopuksi koko komeus koristellaan vielä kevätsipulilla. Valmista! 

Tämän ihanan mössön voi syödä joko sellaisenaan, tai taikka tacokuoristatai kääriä sen tortillalettuun kuten me eilen teimme. 

Tämä voisi toimia myös niin, että jauheliha korvataan Härkiksellä!

Ohje kotoisin siis Soppa365-sivustolta.

Mulla on täällä blogissa aihetunniste Tommi kokkaa. En vissiin ole ajatellut, että sattuisin itse koskaan tekemään mitään postaamisen arvoista mättöä.  Menee siis tunnisteen Tommi kokkaa alle (koska sieltä löytyy jokunen muukin ruokajuttu), mutta vannon, että ihan ite tein! 😀


Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Vasta kolmas viikko arkikuvaa ja alkoi jo mietityttää, että mikä kaikki oikein on arkea. Onko viikonlopun puuhat arkea? Onko vain työt ja kaikenlaiset tylsät kotihommat kuten siivous ja pyykkäys arkea ja kaikki kiva erityistä ja juhlaa? Oliko eilisiltainen viskitasting osa minun arkeani vai spesiaalimeno? Tekeekö jostain asiasta arkea vasta se, jos se on toistuvaa?

En tullut mihinkään selkeään vastaukseen, mutta päätin silti valita tämän viikon arkikuvaksi tämän Tommin ottaman kuvan minusta nuuhkimassa viskiä eilisessä Beer Hunter’sissa järjestetyssä Whisky Battlessa. 

Mies harrastaa noita tastingejä useamminkin, mutta itselläni edellisestä osallistumisesta oli jo pidemmän aikaa enkä muutenkaan ollut juonut viskiä ihan hetkeen. Vähän jännitinkin aluksi, että mitä jos tarjolla on vaan todella savuisia ja turpeisia makuja enkä pitäisi niistä yhtään. Pelkoni osoittautui aivan turhaksi, sillä päädyin tavalla tai toisella pitämään jokaisesta maistamastamme kuudesta juomasta. Jopa siitä todella turpeisesta Octomoresta.

Lempparikseni tastingin kuudesta viskistä nousi pitkän makustelun jälkeen rommitynnyreissä viimeistelty Balvenien 14 vuotias Caribbean Cask, jonka mausta löytyi runsaasti hedelmäisyyttä (ananas!) mutta myös rommia ja rusinaa. Mieheni mielestä viskin tuoksusta löytyi tuoretta tupakkaa kun minulle tuoksu toi mieleen jonkin juuston. 😀 Mutta joka tapauksessa todella pehmeä, mutta monitahoinen makuelämys. Tämä nousi ehdottomasti omalle viskien top-listalleni!

Tässä vielä kaikki tastingissä olleet viskit mun omassa paremmuusjärjestyksessä: 1. Balvenie 14 Caribbean Cask, 2. Bruichladdih Islay Barley 2007, 3. Glenfiddich XX, 4. Octomore 10 Second Edition, 5. Balvenie Double Wood, 6. Glenfiddich 15 Solera

Ja siis Balvenien Double Wood oli joskus vuosia sitten suosikkiviskini ja nyt se raukka jäi toiseksi viimeiseksi! Niin se maku muuttuu ja kehittyy. Pitänee alkaa käymään tastingeissä useamminkin. 

 


Mä olen ihan varma, että siellä lukijoiden joukossa on ainakin jokunen tyyppi, jotk ovat suuntaamassa viikonlopuksi Poriin. Kyllä ainakin kannattais tulla! Huomenna Pori Jazzin lavalla mm. Joss Stone ja Lauryn Hill, joista jälkimmäinen mun on ainakin pakko nähdä. Rouvan 1998 ilmestynyt albumi The Miseducation of Lauryn Hill kuuluu ehdottomasti oman elämäni soundtrackeihin. Voi kunpa huomenna kuultaisiin vaikkapa Ex-factor, To Zion tai Everything Is Everything. Kirjurinluodolla voi olla luvassa melkoinen nostalgiatrippi!

Kuka on tulossa? 

Olitpa Porissa tänä viikonloppuna tai vaikkapa joskus toiste, niin haluan näiden kuvien myötä vinkata teille yhden kivan paikan, missä pistäytyä vaikkapa kahvilla tai viinillä.

Ihan torin laidalla, Airionkulman sisäpihalla (eli meikäläisen takapihalla) sijaitsee melko uusi kahvila ja sisustusputiikki nimeltä 2nd life. Paikka on samojen tyyppien, jotka ovat perustaneet tässä kaupungissa suureen suosioon nousseet viinibaari Elban ja hampurilaisravintola Blind Burgerin, joten hyvää tunnelmaa ei puutu 2nd lifestakaan.

Samassa paikassa voi siis shoppailla kauniita sisustustavaroita ja nautiskella kahvilan itsetehdyistä herkuista. Itsekin bongasin jo pari pikku juttua jotka haluaisin ostaa, mutta pitää odottaa että päästään ensin muuttamaan uuteen asuntoon. Sitten vasta on lupa tehdä uusia sisustushankintoja. Mutta kakulla ja skumpalla on onneksi lupa käydä jo ennen muuttoakin. Saattaa se skumppa itse asiassa tulla todella tarpeeseen, kun alan kamoja pakkaamaan. Veikkaan nimittäin, että pinna kiristyy siinä puuhassa melko nopeasti…

2nd life aukeaa aamuisin klo 10 ja on auki kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaisin. Oiva paikka piipahtaa vaikkapa ennen Kirjurinluodon konsertteihin suuntaamista!

Hieman piilossa olevan paikan löydät, kun suuntaat kävelykadulta sisään Kauppahallin vastapäätä olevasta porttikongista (osoite Yrjönkatu 11 A) ja suuntaat aivan pihan perälle. Tai, jos lähestyt kohdetta torin puolelta, niin astu porttikongista Nappinja-nimisen liikkeen vierestä.