Kutkuttaisiko uusi kamera? Tekeekö mieli tablettia tai taulutöllöä? Viihde-elektroniikkaa laidasta laitaan esittelevät Digi-Expo -messut ovat oivallinen tilaisuus päästä yhdellä kerralla tutustumaan laitteeseen jos kymmeneenkin.

Minua ensi viikonloppuna pidettävässä Digi-Expossa kiinnostaa luonnollisestikin eniten taas kamerat ja tarkoitus olisikin mennä räpeltämään ainakin Olympuksen osastolle uutta O-MD E-M1 -järkkäriä, joka on meikäläisen seuraava kamerahankinta. Runko pitäisi jo olla kaupoissa, mutta minä haen omani vasta, kun saatavilla on KIT-paketti 12-40 f/2.8 -linssillä. Ihan näinä päivinä pitäisi saapua kauppoihin.. en malta odottaa!!!

ID: 7131

Olen siis tosiaan tehnyt päätöksen heivata kokonaan Canonin kamppeet menemään ja alan työssänikin Olympus-mimmiksi. Hei hei pahimmillaan lähes 10 kiloa painanut kamerareppu ja rasittunut olkapää! Tervetuloa keveä peilitön runko ja pieneen laukkuun mahtuva kalusto. Arvostan suuresti myös 5-akselista kuvanvakaajaa, huuppunopeaa tarkennusta, langatonta kuvien siirtoa. Kuten Digi-Expon messulehdessäkin kommentoin, SLR-aikaa ei tule tippaakaan ikävä!

Minä siis ajattelin mennä Digi-Expoon katselemaan kameroita. Se on loisto tilaisuus päivittää oma tietous yleisestikin tämän hetken tarjonnasta, sillä vaikka olen nyt oman ”joukkueeni” jo valinnut, niin toki mua kiinnostaa myös muiden kameramerkkien tekemiset.

ID: 6891

Syy miksi mä tässä intoilen tuosta ensi viikonlopun tapahtumasta, on se, että sain yhteistyökumppaniltani Olympukselta pääsylippuja myös teille arvottavaksi!

Jos siis haluaisit voittaa itsellesi ja seuralaisellesi liput Helsingin Messukeskuksessa 1.-3.11. pidettävään Digi-Expoon, niin osallistu lippujen arvontaan kertomalla kommenttiboksissa, että mikä tekninen vempele omassa taloudessasi on seuraavaksi ostoslistalla. Kamera, televisio, Playstation, tabletti, vai jotakin muuta?

Jaossa on viisi kahden hengen (5×2) lippusettiä (lippujen arvo á 16 €) ja samalla lipullahaan pääsee tsekkaamaan myös samaan aikaan järjestettävät SkiExpon, BoardExpon, HifiExpon ja Lätkä&Säbä -Expon. Vois kuvitella, että ainakin monen lukijan taloudessa saattaa asua joku kundi kundinen jota nuo aiheet saattaa kovasti kiinnostaa. Vie nyt ukko tsekkaa hifiä ja digiä, niin voit raahata sen sitten keväällä häämessuille! 😀

Osallistut lippujen arvontaan siis vastaamalla kysymykseen: Mitä elektroniikkaa ostoslistalla ja täyttämällä myös kohdat nimimerkki ja sähköpostiosoite.

Vastausaikaa on maanantai-iltaan (28.10) klo 18 saakka. Laitan voittajille meiliä heti tuolloin maanantai-iltana ja tarvitsen heiltä sitten osoitteet tiistai aamuun mennessä, jotta saadaan liput varmasti ajoissa perille, joten jos osallistut arvontaan, niin tsekkaathan sähköpostit maanantai iltana!!

PS: Jos muuten olet jo Olympus PENin tai O-MD:n omistaja tai sellainen on hankintalistalla, niin kannattaa osallistua myös tähän arvontaan, josta voi voittaa itsellänikin ahkerassa käytössä olevan loistavasti muotokuvaukseen sopivan 45 mm 1.8 -objektiivin!

-yhteistyössä: Olympus-


Kolme viikkoa kenkähaastetta jo takana enkä ole ehtinyt käyttää vielä mitään syksyyn kuuluvia bikereita tai maihareitani. Muutenkin kaapit on vielä ihan pullollaan kaikkia rakkaimpia kenkiä, jotka odottavat oikeaa hetkeä tulla käytetyiksi. Kaikista lemppareimpia kenkiä kuten punaisia Martenseja, leopardi Vanseja, kuluneimpia bikereita ja monia muita jotenkin tuntuu säästelevän ikään kuin pahan päivän varalle. Mutta eiköhän niitä ”pahoja” päiviä tässä ala pikku hiljaa tulla, kun kuura kunnolla verhoaa maat. Kuluneella viikolla pystyi kuitenkin vielä käyttämään muutamat kesäiset pikkukengät.

kenkaviikko3_kollaasi1

Maanantai oli oikeastaan vähän sellainen ns. paha päivä. Teki vaan mieli mukavuuspukeutua kuvauskeikalle lähtiessä, enkä jaksanut vaivata päätäni kenkätaktikoinnilla, joten kiskoin suosiolla jalkaan ihanat, mahtavat ja mukavat Vans -tennarit seeprakuosilla (saatu).

Kultakimalteiset RAS -tohvelit olin jo suunnitellut antavani äidille, mutta otin niistä toki ensin hyödyn irti ja käytin niitä yhden päivän vielä ennen kuin pistin ne postilla eteenpäin. Kaverikseen keijupölykengät saivat viidakkokuosiset ”pyjamahousut”. Harmi ettei tullut otettua asukuvia, asu oli minun mittapuullani melko villi.

Keskiviikkona kipittelin lantio keinahdellen oransseissa Tiger of Swedenin korkkareissa, jotka ehdin huutaa itselleni huuto.netistä juuri ennen haasteen alkua. Kengille tuli postikuluineen hintaa n. 20 €, joten väittäisin aika hyväksi löydöksi etenkin, kun kenkien lesti osoittautui todella mukavaksi ja niillä jaksoi hyvin kipittää kaupungilla. Yhdistin korot ihan vain arkisesti farkkuihin ja neuleeseen ja totesin, että täytyy alkaa useamminkin upgreidaamaan tuollaisia perusasuja korkkareilla, niin kivasti ne loivat jotenkin laittautuneemman fiiliksen. Voisin siis hieman useammin valita ulkonäön mukavuuden sijaan.

Torstaina suuntasin töihin märän lumen putoillessa taivaalta, joten piti unohtaa balleriinat, korkkarit ja muut onnettomat lipareet joissa varpaat olisivat huutaneet armoa jo ensi askelilla. Kaapin perältä löytyi sinne jo muutamaksi vuodeksi unohdetut keinonahkaiset saappaat joita en ole materiaalistaan huolimatta raskinut heittää menemään, vaikka nykyään tuollaiset muovikammotukset jätänkin kauppaan. Saappaat on ostettu seitsemän vuoden takaiselta Nizzan-reissulta ja olivat aikoinaan oikein suursuosikkini. Ehkäpä nyt annan tänä talvena kengille vielä käyttöaikaa märkinä loskapäivinä. Mieluummin uitan rapakoissa halpoja keinonahkakenkiä kuin nykyisiä suosikkikenkiäni.

kenkaviikko3_kollaasi2

Viikkoon mahtui myös toinen keinonahkainen pari menneisyydestä. Myös nuo Dinskon punaiset Mary Janet ovat lähemmäs kymmenen vuotta vanhat, mutta jääneet viime vuosina jo aika lailla käyttämättä. Mutta onhan ne kyllä söpöt.

Lauantaiksi olin varannut tänne Helsingin reissulle Vagabondin korkonilkkurit jotka löysin kenkäloota pinosta etsiessäni ihan toisia mustia nilkkureita. Tykästyin kovasti. Jalat jaksoivat hienosti päivän shoppailukierrokset mukulakivikaduilla.

Tänäänkin oli Vagabond -päivä, sillä mekkoasuni sai jalkineikseen Iinan luona varmaan vuoden ajan tallessa olleet Volt -nilkkurini. Mulla on täällä Iinan luona yksi kangaskassi johon mä aina jätän kamppeitani säilytykseen seuraavia visiittejä varten. Siellä on varasukkikset, varalääkkeet, pyjama ym ja siellä on myös ollut nuo kengät. Nyt ne pääsivät pitkästä aikaa käyttöön. Ja niiden kohdalla kävi samoin kuin monien kenkien kanssa nyt haasteen aikana: ihmettelin, että miten en ole näitäkään tajunnut käyttää enemmän!

Muutenkin oon ihan innoissani, kun on tullut käytettyjä korkoja enemmän kuin normaalisti.

Muistattehan muuten osallistua kenkähaasteen kilpailuun ensi perjantaihin mennessä. Voittajalle luvassa mitäs muutakaan kuin kengät!!

-postauksen linkit: yhteistyössä Spartoo


-Yhteistyössä Spartoo

Miksi, miksi mun piti nähdä nämä upeat metallinkiiltoiset Martensit Spartoolla? Miksi meillä on meneillään jokin järjetön kenkähaaste, joka kieltää kenkien ostamisen?

Miettikää kuinka hemmetin sielua raastavaa on jättää klikkaamatta tuollaiset suuren rakkauden kohteet tilauskoriin, kun niitä varten olisi lahjakortilla riittävästi saldoakin. Mun tuurilla ihanuudet on myyty loppuun siinä vaiheessa, kun kisamme vihdoin loppuu.

Kuvankaappaus 2013-10-13 kello 17.00.17

 

 

 

Toki tässä parin viikon aikana on monet kengät ihastuttaneet, mutta nämä on nyt ensimmäiset minkä kohdalla kenkienostokielto ihan aikuisten oikeasti harmittaa. Muiden kohdalla se on ollut vain hyvä juttu ja loistosyy haudata himotukset. Mutta nämä eivät jätä minua rauhaan. Elohopean mieleen tuovat saappaat ovat tehty syksyisiin supersankarileikkeihin ja niillä varmasti tuntisi olonsa voittamattomaksi.

Pitäkää kaikki peukalonne pystyssä, jotta nämä sydämeni valitut odottavat minua siihen saakka, kun meillä vihdoin olisi mahdollisuus antautua toisillemme. Punaiset ja mustat Dr Martens kiiltonahkamaiharini täällä varmasti ottaisivat innolla vastaan uuden perheenjäsenen. Eikö ole ihan täysin oikeutettua omistaa kolmet kiiltonahka Martensit? Onhan?

Oih, voih ja kuola ja lääh. Nyt suljen selaimen kaipuun tippa linssissäni ja alan ahkerana tyttönä korjaamaan kuolapisaroita ja mustelmia mukuloiden naamasta. Kenkähaasteen toinen viikkokatsaus luvassa viimeistään huomisaamuksi!