-yhteistyössä Olympus-

Uhkailin teitä edellisessä postauksessa keikkakuvatulvalla ja tuon lupaukseni nyt sitten lunastan. Menneen viikonlopun paras ja eniten hyvää mieltä tuonut asia nimittäin oli ihan ehdottomasti tiiviisti uuden Olympus E-P5:n (kamera saatu) kanssa Porisperessä viettämäni aika.

Minulla on työn alla postaus, jossa ajattelin esitellä tuota uutta PEN-sarjan lippulaivamallia tarkemmin ja vertailla sitä sarjan kahteen muuhun kameramalliin (E-PL5 ja E-PM2), mutta nyt ensin viikonlopun kuvausfiiliksiä.

Minulla on ehtinyt olla tuo uusi runko nyt jo muutaman viikon ja olen siitä ollut hyvin täpinöissäni, mutta keikkojen kuvaaminen kohotti onnentunteeni ja innostukseni vielä ihan uusiin sfääreihin. Mm. tarkennuksen nopeus hakkaa aiemmat mallit ihan 6-0.

Mä olen ihan oikeasti silitellyt uutta beibiäni ja huokaillut onnesta tässä nyt muutaman päivän ja tuijotellut kuvia zoomaillen niitä ihaillakseni yksityiskohtien tarkkuutta. Ihan siis todellinen kuherruskuukausi meneillään. Harvoin tulen materiasta niin onnelliseksi kuin tuosta kamerasta.

Alan olla melko valmis muuttamaan työssäkäyttämäni SLR-kamat (eli perinteinen peilijärkkäri)  rahaksi ja siirtymään sataprosenttisesti peilittömään kuvaukseen. Mun olkapääkin tykkäis hyvää, kun kamojen paino putoaisi huomattavasti.

Äh, en nyt tylsistytä teitä tällä kertaa enempää rakastuneilla horinoillani, vaan pistän läjän keikkakuvia eetteriin. Keikoilla kuvaaminen on ollut aina mun sydäntä lähellä ja nautin siitä puuhasta jotenkin ihan hirveästi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällaiset keskellä kirkasta päivää tapahtuvat ulkoilmakeikat tosin eivät tarjoile samalla tavalla mienkiintoisia valoja kuin sisätiloissa tai illan pimeydessä tapahtuvat keikat, mutta kyllä tällaisiakin on toisinaan mukava kuvata, vaikka haasteita ne eivät juuri tarjoakaan.

Eilen, sunnuntaina Porisperessä vietettiin perhepäivää iltapäivän esiintyjien Tuulin ja Cheekin kerätessä paikalle paljon kiljuvia mukeloita vanhempiensa kanssa. Itseäni kiinnostikin oikeastaan vain viimeisenä vetänyt Haloo Helsinki, jonka laulaja-basisti Elli on mielestäni aivan hurmaavan oloinen typy.

20130805-125209.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ole Haloo Helsinkiä koskaan kuunnellut juurikaan niitä hittibiisejä enempää, joskin ne ovat aina olleet Ellin persoonallisen äänen vuoksi vallan hyviä ralleja. Nyt orkesterin livenä nähtyäni ja kuultuani tykästyin poppooseen kovasti lisää ja päätin, että pitänee tutustua heidän tuotantoonsa tarkemminkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulle tulee Ellin blondista pehkosta, suurista silmistä ja ilmehdinnästä mieleen Michael Monroe. Sellainen nätti tyttöversio rokkikukosta. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

20130805-130053.jpg

Liekö mimmillä ollut oikeassa kädessä joku pahempikin kipu, sillä hän soitti bassoa vain muutamassa biisissä ja keskittyi suurimman osan keikasta vain laulamiseen basson tullessa nauhalta. Harmi, sillä olisin mielelläni saanut enemmänkin soittokuvia Ellistä, sillä basistinaiset on mun mielestä jotenkin tosi kuumia. Fanitin teininä kovasti mm. Melissa Auf der Mauria.

Pari kuvaa Mikko Von Hertzenistä tosiaan jo postasinkin, mutta tässä olisi muutamam lisäruutu lauantai VHB-keikalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ollut nähnyt myöskään Von Hertzen Brothersia aiemmin livenä ja tämänkin bändin kohdalla kävi niin kuin monen muun kohdalla, että vasta livekeikka sytytti mut todella. Levyltä en ollut koskaan suuremmin VHB:sta innostunut vaikka Tommi sitä on jo vuosia fanittanutkin.

Nyt kuitenkin etenkin uusimman levyn materiaali alkoi upota minunkin hyväksyvään tajuntaani. Lisääntytyvään kuunteluun menee siis tämäkin. (ja toki myös katseluun… Toi Mikko tuntuu nauttivan arvostusta melko monen naisen mielessä. ;D )

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki tässä nähdyt kuvat ovat suoraan kameran Pin Hole -filtterin kanssa (joku VHB kuva voi olla ilman filtteriä..) kuvattuja enkä ole niitä siis muuten käsitellyt kuin rajannut joitakin ruutuja hieman uusiksi. Runkona tosiaan toimi Olympus PEN E-P5  ja objektiivina kiinteäpolttovälinen 75 mm 1.8  (koska kameran kennon kroppikerroin on 2, on polttoväli kinovastavuudeltaan aikalailla 150 mm)Aivan huippulasi keikkakuvaukseen ja vaikkapa muotokuvaukseen. Bokeh on ainakin omaan makuuni todella kaunis.

Tuossa lymyilee kuvia vielä Cheekin, Jukka Pojan ja Appendixin keikoilta sekä sideshow-ryhmä Shock Circuksen huikeista esiintymisistä, joten tätä kameraihkuttelua kera Porispere-kuvien luvassa edelleen lisää. Koittakaa kestää. ;D

PS. Jos on ollut Olympuksen PENin hankkiminen mielessä, niin nyt on hyvä aika, sillä meneillään PEN Bonus Zoom -kampanja, jossa E-PM2 KITin tai PEN Lite E-PL5 KITin ostaja saa kaupanpäälle M.ZUIKO DIGITAL 40-150mm F4.0-5.6 R -telezoomobjektiivin (arvo 349 €). Tsekkaa kampanjassamukana olevat liikkeet ja ohjeet TÄÄLTÄ!


Yhteistyössä Spartoo

Olen viime aikoina yrittänyt pidättäytyä hankkimasta korkokenkiä, sillä A) niiden käyttötilanteet ovat huomattavasti vähentyneet (lue: olen niin vanha mummo, etten jaksa enää bilettää) ja B) Olen huomannut käyttäväni lähes asun kuin asun kanssa nykyään joko Guessin leopardikorkoja tai H&M:n MMM pleksikorkoja muiden ihanuuksien jäädessä joka kerta kaappiin sovitteluista huolimatta.

Tänä vuonna haankkimani kengät ovat olleet pitkälti vain matalia ja käytännöllisiä, kuten sandaaleja, balleriinoja, tennareita (ja niitä kuulkaa onkin kertynyt) ja maihareita. Yhdet pituuteen positiivisesti vaikuttavat jalkineet kuitenkin tuli haalittua kesän alennusmyynneistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Morgan on itselleni tuttu lähinnä ulkomaanmatkojen shoppailureissuilta, joilla merkin vaateputiikkeja on tullut toisinaan vastaan, mutta jo pikainen vilkaisu sisälle on kertonut, ettei liikkeellä ole mitään tarjottavaa minulle. Nämä Duo-nimiset korkkarit kuitenkin näyttivät ihan just eikä melkein kengiltä jotka passaisivat loistavasti kaikkien mustien kekkeröintimekkojeni seuraksi. Paketin saavuttua mielikuvani osoittautui oikeaksi ja kengät onnekseni mukaviksi ja tukeviksi.

morgan_spartoo

Malli on hyvin pelkistetty, mutta nuo lämpimän oranssit kärjet tekevät monoista juuri sopivalla tavalla huomiotaherättävät. Nyt pitää äkkiä kehittää jotain korkkareita vaativaa menoa itselle, jotta uutukaiset pääsevät käyttöön! Vai pitäisikö vain alkaa käyttämään korkoja töissä toimistopäivinä.. Tuntuu vaan, että ne menisivät ihan hukkaan pimeässä pöydän alla. 🙁 (on mullakin taas ongelmat.. 😀 )

 


-yhteistyössä Fashionstore

Aurinkolasien valitseminen on aina ollut itselleni melko haastavaa, sillä pääni mittasuhteet vastustavat yli 90% laseista joita sovitan. Sama koskee tietenkin myös silmälaseja.

En mielestäni ole mikään isopäinen, mutta suurin osa naisten laseista osoittautuu itselleni liian kapeiksi ja ottavat kiinni ohimoilta jolloin kakkulat eivät siis mene ns. perille asti. Olenkin välillä miettinyt tarvitsevani ohimoiden rasvaimun. 😀

Minulla on aina parit kympin halpislasit, jotka voi ottaa festareille sun muihin paikkoihin mihin ns. ykköslaseja ei uskalla kuskata hävittämisen pelossa, ja niitä voi ostaa sellaisella ”ihan rittävän välttävät” -asenteella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluan aina kuitenkin omistaa yhdet oikeasti hyvät aurinkolasit jotka on justiinsa eikä vain melkein. Kun sitten löydän oikeasti passelit lasit, on riemu melkoinen ja edessä pitkä yhteinen taival.

Yhdet Versacen pleksit palvelivat minua viisi tai kuusi kesää kunnes olivat niin naarmuiset etten enää läpi nähnyt. Niiden seuraajaksi hankitut isot Ray Banin Wayfahrerit puolestaan kadotin mystisesti viime kesänä ja siitä saakka luottolasien paikka oli auki aina kesäkuun loppuun saakka, jolloin sain nämä kuvissa esiintyvät (ja jo monissa asukuvissa nähdyt) kaunottaret.

20130731-213306.jpg

Nettikauppa Fashionstore tarjosi minulle vapaavalintaiset aurinkolasit heidän valikoimistaan johon kuuluu malleja laatumerkeiltä Ray Ban, Versace ja Dolce & Gabbana.

Täytyy sanoa, että aiemmin kokemieni aurinkolasihaasteiden vuoksi jännitti kyllä melkoisesti valita laseja netistä ja olinkin ihan varma, että joutuisin vaihtamaan valintaani useita kertoja, kun huomaisin lasit kokeilussa epäsopiviksi.

Tuotetiedoissa kerrottua linssin leveysmittaa tuijotellen ja mahdollisimman suuria linssejä väijyen päädyin sitten tilaamaan nämä D&G:n näyttävin pitsein koristellut lasit ja pistin peukut pystyyn. Ja kuinka ollakaan, ihme tapahtui!

Lasit ovat kuin ovatkin sopivat läskiohimoilleni! Uskomatonta, että osuin kertalaakista sopiviin laseihin ja ne vielä oikeasti ovat juuri ne mielestäni kaikkein kauneimmat tarjolla olleet.

Minulle on tärkeää, että omistan aina yhdet ladukkaat klassiset suuret mustat lasit ja nämä naiselliset ja hieman kissamaiset ”Dolcet” ovat juuri eikä melkein toiveideni mukaiset.

20130731-213146.jpg

Sankojen pitsikoristeet eivät ole mitkään herkästi poiskuluvat painokuviot, vaan läpinäkyvien pokien sisään on oikeasti upotettu pitsiä. Kaunis kuviointi tulee siis pitämään pintansa aivan toisin kuin monissa laseissa käytetyt painokuviot.

Ylellinen fiilis jatkuu kivasti myös lasien kovassa kotelossa, joka on lasien hengessä verhoiltu ympäriinsä mustalla pitsillä. Kaunis ja kestävä kotelo pitää huolen, että näidenkin lasien kanssa yhteisiä vuosia ehtii kertyä ellei omistaja tumpeloi ja unohda laseja jonnekin.

veera

Sen verran joudun istuvuudessa tekemään myönnytyksiä, että näin isoja laseja rakastavana ja Mikki Hiiri -poskilla varustettuna henkilönä täytyy tottua siihen, että hymyillessä lasit nousevat poskipäiden mukana. Mutta, jos lasien nouseminen häiritsee, niin aina voi jatkaa murjottamista. Paitsi, että näin näteissä aurinkolaseissa on kyllä lähes mahdotonta murjottaa. 🙂

Kesä näyttäisi ennusteiden mukaan jatkuvan edelleen aurinkoisena, joten silmien suojaaminen on edelleen ajankohtaista vaikka jo elokuuta alojtellaankin. Fashionstore toimittaa tuotteet parissa päivässä, joten uusista laseista ehtii vielä hyvin nauttimaan tänä kesänä!

Viimeinen kuva on yhtenä työpäivänä Nellyn kuvaamien asukuvien satsista, joka odottaa julkaisuaan. Raitapaita-asu kokonaisuudessaan luvassa huomenna!

Millaisia aurinkolasipersoonia siellä puolen ruurua lymyää? Hävitätkö joka kesä viidet halpislasit vai uskallatko satsata hintavampiin merkkilaseihin?