-mainosyhteistyö-

Viime viikolla kampaajalla käydessäni tuli Maikun kanssa juttua kengistä. Kauhukseni hän totesi, että ”Mulla ei ole kuin parit kengät, mä en vaan osaa ostaa kenkiä”. Siis apua, nainen joka ei osaa ostaa kenkiä!

Tällainen kenkähamsteri kuunteli ihan huuli pyöreenä ja mietti, että miten ihmeessä se pärjää. Aloin siinä samoin tein listaamaan mitä kaikkia kenkiä mä ainakin ehdottomasti minimissään tarvitsen. Päästiin siinä sitten siihen tulokseen, että mä teen tänne blogiin listan sellaisista kengistä mitä meikäläisen mielestä ainakin olisi hyvä omistaa, jotta on jotain jalkaan pistettävää joka tilanteeseen.

Niinpä kokosin tällaisen oman minimivalikoimani blogiyhteistyökumppanini Spartoon sivuilta. Eli tällaisia perusasioita nyt ensiksi hankkimaan, Maikku! Mä tuun vaikka avuksi sinne kenkäkauppaan, jos et itse saa kenkiä kannettua kassalle asti. 😀

tarpeelliset_kengat

Tennarit – Vans, Ballerinat –Mosquitos, Sandaalit –Steve Madden, Peruskorkkarit – Jonak, Herrainkengät –Atelier Voisin, Remmikorkkarit – Terry De Havillan, Maiharit – Dr. Martens, Bikerit -Steve Madden

Mä meinasin alkaa kirjoittamaan tähän jotkin perustelut jokaiselle parille, mutta sitä on hirveän vaikea alkaa jotenkin rautalangasta vääntämään. Itse kun näen ihan selkeästi millaisiin asuihin ja tilanteisiin mitkäkin noista tarvitsen.

Kaikki tähän valitsemani kengät ovat sellaisia, että käyvät niin hame kuin housuasujenkin kanssa. Talvella on luontaista olla vähän tylsä, joten jos pakko olisi, voisi talven läpi tallustella bikereilla tai maihareilla ilman sen useampia vaihtoehtoja.

Valitsisin kuitenkin jotkut vuorettomat, kuten Martensit, jotta samoja kenkiä voisi käyttää myös muina vuodenaikoina. Musta olisi helppo ja klassinen värivalinta. Haluaisin kengissä myös olevan jonkin jujun kuten mielenkiintoinen materiaali (esim tuo kiiltonahka) tai näyttäviä yksityiskohtia (kuten nuo Maddenien niitit).

Kevään tullen kaivaisin kaapista monikäyttöiset ja mukavat herrainkengät joiden ilme muuttuu näppärästi erilaisilla sukilla. Rennonpaan menoon nappaisin jalkaani tennarit, jotka saisivat ehdottomasti olla jotain muuta kuin mustaa.

Peruskorkkareita tuskin tarvitsee sen kummemmin selitellä. Korkokenkiä kiljuvia juhlia nyt vain tulee eteen. Musta väri, klassinen mantelikärki ja omaan jalkaan sopiva korko ovat yhdistelmä jolla pärjää monta tilannetta.

Kesäisin tallustelen itse mieluiten balleriinoissa ja sandaaleissa, joten hankkisin yhden parin (ei kun tahdon monta!!!) molempia. Väriksi valitsisin jotain suht neutraalia ja helposti yhdisteltävää.

kaikkien noiden helposti yhdisteltävien peruskenkien lisäksi haluaisin, että kaapista löytyisi myös yhdet ns. Vautsivau-kengät. Jotkut upean väriset tai erikoisen malliset jalkineet jotka jalassa tulee aina upea olo.

Nuo kuvassa näkyvät Terry De Havillanin tolppakorot ovat oiva esimerkki siitä millaiset voisivat olla minun kenkäkaappini vautsivaut, jos kenkäkokolema pitäisi nitistää alle kymmeneen pariin. (itkettää jo pelkkä ajatus). Voin kuvitella räväkät kaunottaret niin farkkujen kuin mekkojenkin kaveriksi ja värimaailmaltaankin ne sopisivat suureen osaan vaatekaapistani.

Tämän vähemmällä en vain osaa kuvitella tulevani toimeen. (first world problems, I know)

Mitenkäs sinä, monellako kenkäparilla tulisit toimeen?

PS. Hauskaa Vappua kaikille!


-blogiyhteistyö-

 Minun piti laittaa tämä arvonta kehiin blogini synttäreiden kunniaksi jo viime kuun puolella, mutta kiireissä asia siirtyi. Koskaan ei kuitenkaan ole myöhäistä juhlia vuosien kertymistä.

Tyyliä metsästämässä täytti tosiaan maaliskuun loppupuolella kokonaiset kuusi vuotta! Uskomatonta. Aloittaessani olin vielä viestinnän opiskelija AMK:ssa ja työskentelin tarjoilijana ja kameramyyjänä. Nyt kuusi vuotta myöhemmin on AMK jäänyt taakse aikoja sitten, mutta opiskelu jatkunut työn ohessa ja tarjoilijan ja myyjän hommat ovat vaihtuneet valokuvaajan pestiin. Blogitaipale on tuout elämään ihania asioita ja ihmisiä sekä vienyt moniin ikimuistoisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Mahtava harrastus siis kaikin puolin.

Blogin kirjoittaminen ei tietenkään olisi yhtään niin hauskaa ilman mahtavia lukijoita. Valitettavasti en pysty lahjomaan teitä kaikkia kivoilla ylläreillä vaikka haluaisinkin. Voin kuitenkin ilahduttaa paria teistä suosikkituotteillani. Sain nimittäin valita lemppareitani Lumenen tuotteista ja koota niistä pari arvontapalkintoa.

Tarjolla olisikin siis yhdelle onnekkaalle ihonhoitotuotepaketti ja toiselle meikkituotteita. Lukaise alta mitkä Lumenen tuotteet kuluvat minun käytössäni nopeimmin ja osallistu arvontaan!

Lumene_ihonhoito

Palkinto nr0 1. sisältää neljä vakiokäytössäni olevaa ihonhoitotuotetta.

Saatuani ensimmäisen purkin apteekeissa myytävän LAB-sarjan puhdistusvaahtoa ihmettelin muutaman viikon kuluttua sen ihmeellisen nopeaa kulumistahtia. Ehdin jo ajatella, että ”no eipä ole kyllä ainakaan riittoisuudella tämä tuote pilattu!”. Mutta selvisihän se syykin törpön nopeaan vajumiseen. Minä en suinkaan ollut ainoa, joka sen pumppua paineli. Ihoa hoitavaan puhdistusvaahtoon oli  tykästynyt myös herkästä ja hilseilevästä ihosta kärsivä taloutemme komeampi osapuoli.  LAB Age Caring puhdistusvaahtoa onkin siis käytetty taloudessamme jo törppö jos toinenkin.

Myös saman sarjan 2in1 kuoriva naamio on on tuote, joka on päässyt meidän molempien kasvoille. Sitä voi käyttää kasvoilla hetken aikaa pidettävänä naamiona, joka pois pestessä toimii lisäksi hellänä kuorintana tai ajan puutteessa voi tehdä pelkän kuorinnan.

Herkälle nassulle on sopinut loistavasti myös Sensitive Touch -sarjan rauhoittava voidegeeli, jota olen tykännyt kevyen ja nopeasti imeytyvän koostumuksensa vuoksi käyttää etenkin kosteusvoiteena ennen meikkiä. Pienen näppärän tuubinsa vuoksi tämä on useimmiten myös se voide jonka valitsen mukaan matkoille.

Neljänneksi tuotteeksi palkintosettiin valitsin Vitamin C+ -sarjan heleyttävän BB-voiteen, joka päätyy kasvoilleni usein etenkin kiireisinä työaamuina, kun meikkaamiselle ei ole juurikaan aikaa. BB-voide kaunistaa ja tasoittaa pahimmat epätasaisuudet antaen samalla hieman hehkua ja eloa väsyneeseen naamaan. Plussaa suojakertoimesta.

Palkinnon voittaja saa valita BB-voiteen kahdesta sävystä (light ja medium) itselleen sopivan.

lumene_meikit

Palkinto nro. 2 sisältää viisi meikkipussini tämänhetkistä luottotuotetta.

Touch of Radiance seerumimeikkivoide vakuutti minut heti ensimmäisellä kokeilukerralla ja tiedän niin käyneen monelle muullekin. Voide levittyy helposti ja peittää todella hyvin kevyen luonnolliseen lopputulokseensa nähden. Tuote lupaa age-defying-seeruminsa ansiosta auttaa häivyttämään ryppyjä ja sehän sopii tällaiselle kolmepymppiselle kääkälle.  Muut meikkivoiteet jäivät kaappiin tämän saatuani. (palkinnon voittaja saa valita minkä viidestä tarjolla olevasta sävystä haluaa)

Vaikka kuvassa onkin ihan uutukainen Arctic Sun -aurinkopuuteri, näkyy käytössä olevasta jo pahasti pohja, sillä se on ohittanut muut kollegansa taistelusta tilasta meikkipussissa. Hyvin useat aurinkopuuterit ovat kaltaiselleni kalvakalle aivan liian tummia yritti niitä sitten käyttää miten varovasti tahansa. Olen tykännyt tuon kaksisävyisen version monikäyttöisyydestä, sillä siitä saa sopivan sävyn olipa kasvoilla päivetystä tai ei.

Blueberry-kulmageeli on puolustanut paikkaansa mekkiarsenaalissa jo vuosia. Tämä on niitä harvoja työkaluja joita jaksan kulmakarvoilleni ylipäätään näyttää. (no toki nyt pinsettejä harvakseltaan..)

Wild Rose Natural -huulipunien kevyen luonnolliset nuden ja roosan sävyt ovat osoittautuneet loistaviksi käsilaukkupuniksi. Siis sellaisiksi joita nakellaan yksi kuhunkin veskaan jotta tarvittaessa kassin pohjalta osuisi huulipuna jota uskaltaa huitaista huuliin ilman peiliä. Kuultavuudesta ja keveydestä huolimatta onnistuvat taikomaan sopivasti eloa värittömään naamaani.

Ripsivärien käyttäjänä en ole mitenkään kauhean merkkiuskollinen, vaan käytän niitä siinä järjestyksessä kun sattuvat kaapista käteen sattumaan. Huonoksi havaitsemani ripsarit päättävät päivänsä roskakorissa ennen loppumistaan. Viimeisimpiä pitkään matkassa roikkuneita ripsareita puolestaan edustaa paketissa ihanan sirolla harjalla varustettu Cloudberry Excellength Mascara.

Jos siis haluaisit voittaa jomman kumman näistä tuotepaketeista, niin osallistu arvontaan vastaamalla kommenttiboksissa seuraaviin kysymyksiin:

  1. Ikäsi
  2. Kauanko olet lukenut blogiani?
  3. Mitä toivoisit blogiini lisää?

Vastausaikaa perjantaihin 26.4. klo 23.59 saakka. Muista nimimerkki ja sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajiin yhteyden!

 

Väsäilin nämä kuvat otettuani myös kevyen ja itselleni hyvin ominaisen päivämeikin Lumenen tuotteilla ja nappasin mm. ennen ja jälkeen kuvat tuon seerumimeikkivoiteen toimivuudesta. Tästä postauksesta olisi kuitenkin tullut nälkävuoden mittainen, jos olisin lisännyt ne tähän joukon jatkoksi, joten meikkipostaus löytyy erillisenä TÄÄLTÄ.


-blogiyhteistyö, tuotteet saatuja-

Sain joitakin viikkoja sitten Lumenelta kokeiluun heidän uuden Touch of Radiance -seerumimeikkivoiteensa ja siinähän kävi kuulkaa niin, että se syrjäytti samoin tein meikkipussissani aiemmin asustaneet meikkivoiteet.

Minä haluan meikkivoiteeni levittyvän ja imeytyvän helposti, peittävän pikkuvirheet ja tasoittavan ihonsävyt, mutta jäljen täytyy kuitenkin samalla luonnollinen ja kuultava. Meikkivoiteessa täytyy olla niin hiton monta asiaa kohdallaan, että vuosien varrelle on mahtunut monta käyttämättä jäänyttä hutihankintaa. Seerumimeikkivoide vastasi toiveisiini. Niin paljon kuin olen Lumenen tuotteita käyttänyt, on tämä ensimmäinen vakiokäyttööni pääsyt meikkivoide heidän valikoimistaan. Minua ei nimittäin ole helppo miellyttää.

En muuten suinkaan ole ainoa tuotteeseen ihastunut, esimerkiksi Jonna julisti saman meikkivoiteen vuoden parhaaksi meikkilöydöksi.

Kosmetiikka-arsenaalini sisältää toki muitakin merkkejä, mutta viime aikoina nämä pitkän linjan kotimaiset tuotteet ovat alkaneet vallata eniten käyttämieni meikkien pussukkaa. Osaltaan tietysti siksi, että saan niitä kokeiluun veloituksetta, mutta montaa tuotetta olen syöksynyt ostamaan itse lisää kokeilukappaleen loputtua. Lumene-tuotteiden arvontapostausta (tulossa lähipäivinä) tehdessäni päädyin samalla tekemään itselleni ominaisen kevyen arkimeikin kokonaan heidän tuotteillaan ja kuvaamaan tänne ennen, välissä ja jälkeen kuvat.

Yllä olevassa kuvaparissa siis vasemmalla surullisen näppyläinen ja paikoitellen punottava lähtötilanne. Oikealla puolestaan välifoto meikinpohjustusvoiteen ja tuon jo edellä mainitsemani seerumi meikkivoiteen jälkeen. Minulla on käytössäni kaksi eri sävyä 2 Hunajamaito ja 3 Aurinkokaakao ja pystyn käyttämään molempia riippuen hieman siitä millaisen lopputuloksen haluan. Usein kuitenkin sekoitan noita kahta sävyä keskenään, niin kuin nytkin.

Meikkivoiteen levitän melko nopeasti ja puolihuolimattomasti sormin. Yksi melko ohut kerros riittää, mutta silmänalusiin ja muihin enemmän peittoa kaipaavin kohtiin taputtelen usein vielä toisen kierroksen. Jos aikaa ja jaksamista riittää, saatan meikkivoiteen levityksen jälkeen lisätä hieman ihon sävyn heleyttäjää (Sun Radiance, sävy 10 Honey Glow) esim. poskipäille ja muille valoa kaipaaville kohdille.

Tämä muutaman minuutin meikki jatkui hyvin kevyellä puuteroinnilla , sekä aurinkopuuterin ja poskipunan sipaisuilla. Silmiin yhtä vaaleaa sävyä luomelle (useimmiten pikaisesti sormella levitettynä), mustaa rajauskynää lähinnä silmän ulkoreunoille, kulmageelillä karvat ojennukseen, ripsien taivutus (jos muistan) ja kerros ripsaria.

Hississä matkalla ulos voi sitten vielä kaivaa takin tai laukun taskusta jonkun niihin jemmatun huulipunan, jotka usein ovat esimerkiksi noita keveän sävyisiä ja kuultavia Lumenen Wild Rose Natural -punia tai jotain kaikkeen passaavia huulikiiltoja. Ja niin on aika naturellin näköinen nassu valmis. En oikeastaan edes jaksa muistaa koska olisin viimeksi jaksanut vaivautua meikkaamaan tämän vahvemmin tai näyttävämmin.

Kuvittelenko mä vaan, vai näytänkö mä tossa kuvassa jotenkin tosi nuorelta? Omasta mielestäni toi kuva on jotenkin ihan babyface. 😀

Kuten jo tuolla edempänä mainitsin, niin tulossa on vielä viikonlopun aikana Lumene-aiheinen arvonta, jossa on jollekin onnekkaalle luvassa mm. tässä meikissä käyttämiäni tuotteita. Samassa postauksessa selviää myös mitkä ovat suosikkejani Lumenen ihonhoitotuotteista.