Vaikka olenkin erityisesti tänä syksynä kokenut oloni alastomaksi, jos olen ollut liikkeellä ilman päähinettä, niin voisin silti väittää olleeni hattuihminen jo lapsuudesta lähtien. Päässäni on vuosien aikana nähty kaikenlaisia lierihattu, huopahattu, myssy, turbaani ja huivivirityksiä. Laiskan tukanlaittajan, eli minun, pelastus on kasa päähineitä. Minun ei siis tarvinnut kahdesti miettiä, kun Pupulandian Jenni viime viikolla kyseli, josko haluaisin tulla muutaman muun bloggaajan kanssa tutustumaan hänen ystävänsä Katin vetämän KN Collectionin tuotteisiin hattukestien merkeissä.

Niinpä siis suuntasin viime viikonlopun reissuillani myös Keravalle, missä KN Collectionin toimitilat ja myymälä sijaitsevat ja vietin mahtavat kolme tuntia sovitellen kymmeniä ja kymmeniä mahtavia päähineitä. Voitte kuvitella minkälainen hulina pienessä liikkeessä kävi, kun minä, Jenni, Minna Cest -blogin Minna ja Oi Ihana Turhamaisuus -blogista tuttu Annukka peilailimme, kuvailimme ja kikatimme Katin opastaessa meitä syvemmälle hattuiluun. Kivoja kuvia on ihan valtava kasa, joten luvassa on kaksi hattujen täyteistä postausta. Nyt ensin ylestunnelmia ja kakkososassa sitten enemmän omaa pärstääni erilaisilla hatuilla kuorrutettuna.

Aah, kuinka ihanalta näyttääkään tuollaiset kymmenet hyllymetrit täynnä värikkäitä baskeripinoja! Jos ei noistra valikoimista löydy jokaiselle sopivaa väriä, niin jo on ihme.

Olen itsekin käyttänyt baskereita aikoinaan paljonkin, mutta viime vuosina ne ovat jostain syystä hautautuneet laatikoiden pohjalle. Minusta on aina tuntunut siltä, etten oikein osaa asetella baskeria kauniisti, pitää ehkä jatkaa harjoittelua. Vaikka rusettibaskeri tuntuikin omasta mielestäni vähän turhan tyttömäiseltä, niin nyt kuvia katsoessa täytyy todeta, että eihän se oikeastaan näytäkään hullummalta.

Jenni näytti upealta ihan hatussa kuin hatussa. Erityisesti kylmät violetin, sinisen ja punaisen sävyt saivat tytön oikein hehkumaan mätsäten upeasti päivän huulipunasävyyn.

Toiset näyttää tyylikkään viileiltä jopa hylkeenpyytäjän mieleen tuovassa karvareuhkassa…

.. toisia kyseinen tyyli taas ei ihan niin kovin imartele.

Villakankainen turkistupsulla somistettu Zoe-hattu taisi ihastuttaa jossain määrin meitä kaikkia ja sitä soviteltiinkin todella ahkerasti. Itse en ensin uskonut tuon tyylisen lakin passaavan itselleni, mutta kuinkas kävikään.. selviää myöhemmin. 😉

Nyt ajankohtaisten talvihattujen lisäksi KN Collectionilta löytyy tietysti myös kesään ja juhliin sopivia ihanuuksia. Hattujen käyttö esimerkiksi häissä on Suomessa  mielestäni ihan harmittavan vähäistä. Jos ei suuren suuret lierit innosta, niin kehotan kokeilemaan seuraavan häävieraan asun kanssa edes jotain upeaa hiuskoristetta tai pannalla päässä pysyvää pienempää hattua. Mutta tuota Annukan kuvaa katsoessa tajuaa kyllä, että kyllä välillä saa olla hatulla kokoakin. Annukka on kyllä siitä onnellinen ihminen, että hänestä ei saa naurettavan näköistä oikein millään hatulla, vaan hän näyttää kaikkien päähineiden kanssa siltä kuin olisi syntynyt pillerirasia tai upea juhlahattu päässään.

Kati yritti kovasti sanoa meille, että tuon Jennin sovittaman sinisen pillerihatun puetus, eli tuo rusetti (puetus tarkoittaa hatun koristetta, tämä oli uusi sana minulle)  kuuluisi taakse, mutta me kaikki neljä oltiin sitä mieltä, että hattu näytti paljon mielenkiintoisemmalta rusetti eteenpäin puettuna. Sehän menisi niskassa ihan hukkaan!

Minna onnistui rokkaamaan jopa tuon punaisen leirihatun, jonka minä nimesin Dolly Parton -hatuksi. Minä puolestaan näytin samassa hatussa Pirjo-Riitan mummolta. Ei oo reilua.

Kuka voi vastustaa tupsumyssyjä? Minä vastusin ennen, mutta enää en pysty. Ihania.

Isosilmäiset hattupäät ovat ihan samanlaisia mitä kummitätini liikkeessä oli, kun olin pieni.

Niin kivoja kuin monet hattumallit olivatkin, niin naisellisia rusetteja ja kukkia oli minun makuun vähän liikaa. Itse kaipailin lisää hieman yksinkertaisempia koristeita ja Kati lupasikin pistää palautteeni mieleen.

Saimme jokainen valita yhdet hatut ilmaiseksi mukaamme ja voin kertoa, että yhden suosikin valitseminen ei ollut kenellekään meille helppoa. Vaihtoehtoja punnittiin hartaasti ja lähes kaikki joutuivatkin saadun hatun lisäksi kuljettamaan jotain vielä kassankin kautta.

Jos oli tarjolla Dolly Partonia, hylkeenpyytäjää ja venäläistä sotilasta, niin riemua riitti myös tuosta Blossom-hatusta. Jenni esittääkin tässä parhaillaan miten hattu vaikuttaa knatajaansa, se päässä ei voi kävellä normaalisti, vaan päähine pakottaa hypähtelemään yli-iloisesti. 😀

Blossom muuten oli yksi ensimmäisiä pukeutumiseeni vaikuttaneita julkkiksia/hahmoja, minä nimittäin hankin samettisen lierihatun, jonka lieri nostettiin edestä pystyyn, juurikin Blossomin innoittamana.

 

Mulla alkaa olla pikku hiljaa kiire loihtia itsestäni ihminen ennen kuin suuntaan Encen kanssa syömään ja sen jälkeen katsomaan Magiaa! -nimistä taikashowta joka sisältää taikojen lisäksi mm. tulennielentää ja jonglöörausta. Varmaan kiva ilta tulossa.

Teille haluaisin kuitenkin vinkata, että jos olette suuntaamassa vielä huomenna avoinna oleville Muotimessuille Helsingin messukeskukseen, niin KN Collectionilla on siellä osasto 5N34. Siellä voi siis käydä tutustumassa mallistoon ja hankkia ihannuksia omaksi.

Ja tässä vielä KN Collectionin omat nettisivut, missä esillä koko mallisto ja heidän Facebook-sivunsa, jossa myös paljon ihania kuvia.

Hattuillaan lisää lähipäivinä!


Kuten jo olen tässä viime aikoina useammankin kerran maininnut, niin hiustenlaitto on omalla kohdallani jäänyt jotenkin ihan paitsioon. Hatut ja huivit tekevät aamuista niin paljon nopeampia ja sujuvampia kuin föönaaminen ja muotoilutuotteiden kanssa pelaaminen. Luovuuden ja inspiraation puute ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin jättänyt hiukseni täysin hunningolle. Shampoota, erilaisia hoitoaineita ja hiusnaamiota kuluu ihan entiseen tahtiin, joten siellä hatun alla piileksii kyllä ihan terveet hiukset.

En edes muista koska olen ensimmäisen kerran kokeillut Aussien tuotteita, mutta varmaan parisen vuotta siitä on. Kaikki blogilahjoina kokeiluun saadut hiustuotteet eivät omalla kohdallani pääse kanssani yhtä käyttökertaa pidempään suhteeseen, mutta Aussiet jäivät heti ensi tapaamisella suihkun välittömään läheisyyteen. Ihan jokaista saamaani purkkia en tosin ole saanut itse pitää, sillä olen menettänyt niitä välillä luonani tukkansa pesseiden ja Aussieen ihastuneiden ystävien mukaan. (ihan luvan kanssa ovat vieneet, eivät minun ystäväni sentään pitkäkyntisiä ole 😀 )

Sellaisia tuotteita joista itse tykkää, on kiva antaa toisillekin ja siksi tartuinkin tilaisuuteen kun minulta kysyttiin haluaisinko arpoa yhden muhkean Aussie-setin teille lukijoille.

Bloggaaja on saanut tässä postauksessa mainitun merkin hiustenhoitotuotteita ilmaiseksi kerran jos toisenkin. Tämä postaus siis sisältää mainontaa.

Tarjolla olisi nyt siis tuotepaketti joka sisältää 6 tuotetta jotka on kaikki pakattu räiskyväkuosisiin Aussieversary Limited Edition pakkauksiin, joilla juhlistetaan Australian 110 v juhlavuotta.

Paketti sisältää seuraavat Aussie-putelit: Miracle Moist Shampoo, Miracle Moist Conditioner, Take the Heat  Shampoo, Take the Heat Leave-in-Spray, Luscious Long Shampoo ja  3Minute Miracle Deep Treatment.

Mikäli haluat osallistua tuon em. paketin arvontaan, niin sinun tarvitsee vain kommentoida tähän postaukseen kertomalla ovatko Aussiet sinulle jo ennestään tuttuja vai vielä kokeilematta. Muista käyttää nimimerkkiä ja kirjoittaa myös meiliosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta saan voittajaan yhteyden.

Osallistumisaikaa on perjantaihin 7.10. klo 23.59 saakka!

EDIT!!! OSALLISTUMISAIKA ON PÄÄTTYNYT! Arvonta suoritetaan viikonlopun aikana ja voittajaan otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä.


Mä olen aina ollut sellainen tyyppi, että en pysty käymään edes missään marketissa taikka sekatavarakaupassa ostamassa pesujauhetta/vessapaperia/kumilenkkejä/tai muutakaan sillä hetkellä akuuttia tarpeellista ilman, että ihan vaan nopeasti tsekkaan läpi myös puljusta mahdollisesti löytyvät vaatteet ja asusteet. Koskaan ei voi tietää millainen aarre yhtäkkiä odottaakin juuri sellaisessa kaupassa josta sitä ehkä vähiten odottaisi löytyvän. Sama pätee myös nettikauppoihin. Siinä samalla kun tsekkailee kodintarvikkeita uuteen kämppään voi tilaukseen kätevästi livauttaa myös jotain kivaa omaan vaatekaappiin.

Olen mukana Indiedaysin ja NetAnttilan kampanjassa, missä meitä bloggaajia haastettiin etsimään omia suosikkivaatteita NetAnttilan uudesta syysmallistosta. Itselleni tämä verkkokauppa on jo entuudestaan tuttu kodinhankintojen lisäksi myös vaateostoksien puolesta (olen tilaillut esim. lähes kaikki Nanson vaatteni täältä), mutta tiedän että monelle muulle heidän muotitarjontansa on ihan vierasta.

Voitte varmaan kaikki yhtyä mielipiteeseen, kun sanon, että aikalailla mun näköisiä juttujahan sieltä syksyn tarjonnasta löytyi ja paljonkin. Ja miten sattui tuo kollaasin värimaailmakin ihan blogin ulkoasuun sopivaksi. 😀

 

1. Accessories lierihattu 2.Fransa Jakku 3. Line Collection neulostunika 4. Line Collection nahkalaukku 5. Line Collection duffelitakki 6. Dune neulospusero 7.Hofler, nahkakäsineet 8. Brooklyn nahkaratsusaapas 9.Line Collection tvillihousut

Ehdottomiksi ykkössuoikeiksi nousi tuo Fransan valuvaliepeinen jakku ja Line Collectionin ryhdikkään näköinen nahkalaukku. Ihan sen näköisiä juttuja, että mietin miksei ne jo oo mun. Jakku olis aika killeri mun uusien keinonahkahousujen kaveriksi. Ja mä en tiedä mikä ihme rakkaus mulla on tuollaisia yksinkertaisia mustia nahkalaukkuja kohtaan etenkin kun niiden ainoana yksityiskohtana komeilee ronskit hopeanväriset vetoketjut. Mä olen heti ihan heikkona. Mä en mitenkään voi mennä lupaamaan, etteikö tuota laukkua tultaisi vielä joskus näkemään mun käsivarrellani.

Tarviiko mitään noita muitakaan oiekastaan paljoa selitellä miksi niihin ihastuin? Musta mekko, punaiset housut, pitkät nahkasaappaat, kaikki passais mulle kuin nenä päähän. Paitsi, että noita mustia trikoo-/neulemekkoja mä en ehkä tarttis enää yhtäkään.. mutta punaiset housut on kyllä olleet etsinnässä!

Mulla on tiiättekö sellanen kauhee vamma sielussa, että mulla raukalla ei oo koskaan ollut duffelitakkia. Tai no on joskus ihan pienenä saattanut olla, mut en itse kyllä muista. Miten sellainen tyttö voi kasvaa muuta kuin kieroon jolla ei oo ollut söpöä, pehmoista ja ihanan värisä duffelia? No niinpä, siks kai mä oo tällanen kuin oon.. Pitäis ehkä korjata tilanne. Minä assosioin duffelit aina sellaisiin aina hymyileviin, kiltteihin lettipäisiin koulutyttöihin joiden elämässä sujuu kaikki. Kai minustakin tulis heti tosi reipas ja aikaansaava punaposkinen tyttölapsi kun kiskoisin tuon makeanpunaisen duffelin päälleni. Pitäisköhän harkita takkia ensiavuksi nurkan takaa hiipivän kolmenkympin kriisiin. Punaisessa duffelissa ei voi tuntea oloaan yli 17-vuotiaaksi, eihän?

Mulle siis kyllä löytyi NetAnttilasta himotuksia vaikka kuinka, mutta mites on teidän laita? Nyt on nimittäin sellainen mukava tilanne, että mä saisin arpoa yhden 150 € lahjakortin tuonne NetAnttilaan kaikkien niiden lukijoiden kesken, jotka klikkaavat itsensä tuonne nettikaupan vaatetarjonnan syövereihin ja etsivät sieltä oman lempparituotteensa (yhden tai useamman) ja kertovat sen täällä kommenttiboksissa vaikkapa linkin kera.

Jos haluat voittaa 150 € lahjakortin, niin toimi seuraavien ohjeiden mukaan:

  1. klikkaa itsesi NetAnttilan muoti- ja kauneusosastolle TÄSTÄ
  2. etsi sieltä omat suosikkituotteesi
  3. tule kertomaan ne tänne kommenttiboksiin
  4. täytä vastausken lisäksi myös kohdat nimimerkki ja sähköpostiosoite
  5. tee tämä kaikki sunnuntaihin 25.9. mennessä
  6. pidä peukkuja omasta puolestasi ja toivo parasta

Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla!

EDIT! Kilpailun osallistumisaika on nyt päättynyt. Arvonta suoritetaan maanantaina.