”Hemmetin Gestapo-nauta, lykkäsitkö sä ihan salaa sinne lisää painoja!?”  Mm. edellinen huudahdus kaikui tänä aamuna siinä kahdeksan jälkeen Porin Ladylinella. Se olin vaan minä, joka kutsuin ihanaa henkilökohtaista valmentajaani Tarua kauniilla hellittelynimillä. Se rintapunnerrusarja kyllä meinasi sitten hieman häiriintyä, kun purskahdettiin molemmat hihittämään ihan hervottomana.

Tuo lausahdukseni kiteyttää mielestäni mahtavasti sen miten kovasti, mutta samalla rennolla fiiliksellä niitä hommia siellä salilla Tarun kanssa tehdään. Hiki virtaa, rauta nousee ja persauksen ja allien lisäksi harjoitusta saavat myös otsaa rypistävät lihakset jotka joutuvat koville viimeistään joka sarjan viimeisillä toistoilla, mutta huumoria ei onneksi unohdeta.

En minä vielä ole oppinut varsinaisesti nauttimaan siitä touhusta, mutta kerta kerralta sitä tuntuu aina oivaltavan jotain uutta ja samalla se inhon ja nautinnon suhde taas muuttuu askel kerrallaan nautinnon nostaessa pisteitään.

Olen nyt nämä ensimmäiset viikot tehnyt ohjelmaa jossa on viisi liikeparia kuten jalkaprässi ja vatsalihasliikkeet tai rintapunnerrus ja alataljasoutu. Kunkin parin liikkeitä tehdään aina vuoronperään 3 sarjaa ja toistomäärät ovat sarjoissa keskimärin siellä 15 tienoilla. Näiden 2×3 sarjojen jälkeen siirrytään sitten seuraavan liikeparin kimppuun jne.

Painot on koitettu kaikissa liikkeissä hakea sellaisiksi, että sarjat jaksaa tehdä loppuun juuri ja juuri. Eli viimeisiä toistoja tehdessä kuuluisi sen otsan jo melkoisesti rypistyä ja suusta päästä hieman perkelettä. Ja pääsehään sieltä. Etenkin siinä vaiheessa, kun luulet sarjan jo vihdoin loppuvan, käskyttää Taru  piiskuri vierestä, että ”vielä menee kolme lisää!”. 😀

Mutta se onkin ollut tässä valmentajan kanssa treenaamisessa se yksi oivaltamisen paikka, että ”minä jaksankin enemmän kuin itse kuvittelen”. Usein on tilanne, että itse luulen vaikka kolmannentoista toiston olevan ihan vihoviimeinen jonka vaikkapa rintalihakseni jaksavat, mutta valmentajan piiskauksen avulla olen löytänyt itsestäni sitä sisua ja voimaa jota en kuvitellut sisälläni olevan.

Eli itse luovuttaisi usein ehkä turhan helpolla tai tekisi sillä samalla jo helpolta tuntuvalla painolla kuin edellisellä viikolla, mutta Taru tuuppaa sen yhden vitosen lisää heti jos tekeminen alkaa vaikuttaa liian kevyeltä ja iisiltä.

Toinen tärkeä hyöty noista tapaamisista henkilökohtaisen valemntajan kanssa on tietysti se, että toi se osaava ammattilainen tietää itseäni paremmin millainen ohjelma on järkevä juuri minulle. Hän myös osaa antaa vaihtoehtoja sellaisille liikkeille jotka eivät kenties sovi itselleni ja opastaa muutenin tekniikassa.

Vaikka kuntosaliharjoittelu ei ole itselleni ollut vierasta aiemminkaan, niin ei silti ole yhtään pahitteeksi, että siinä vierellä on nyt aluksi aina välillä tyyppi huomauttamassa pienistäkin virheistä. Siten ne oikeat ja turvalliset tekniikat pureutuvat mieleen pikku hiljaa.

Itselläni on melkoisia ongelmia erilaisten yliliikkuvuuksien kanssa ja sen vuoksi täytyy joissakin liikkeissä noudatta oikein erityistarkkuutta, jottei tee itselleen hallaa. Etenkin alaselässäni oleva yliliikkuva nikamaväli on sellainen joka asettaa hieman rajoitteita ja vaatii erityistä tarkkaavaisuutta.

Olentoki oppinut itse jo vuosien varrella tiedostamaan selälleni huonot ja ikävät liikkeet, mutta Taru on osannut neuvoa hyviä vaihtoehtoisia tapoja tehdä liikkeitä joita olen itse ”pelännyt”.

Olen nyt näiden muutaman viikon aikana oppinut jo paljon asioita. Tänään minulle esimerkiksi valkeni ihan konkretian kautta aamiaisen tärkeys.  Se kun on aina ollut minulle jotenkin ihan kauhean vaikea asia. Ei vaan ole jaksanut, ehtinyt, halunnut, viitsinyt aamuisin syödä. No, tänään ponkaisin sitten salillekin käytännössä katsoen suoraan sängystä ja nyt mä todella huomasin mitä se tarkoittaa, että energiavarastot ovat todellakin yön jäljiltä ihan tyhjinä.

Kyllä minä sen treenin jaksoin tehdä, mutta fiilis oli ihan erilainen ja nimenomaan huonompi kuin parissa edellisessä aamutreenissä joita ennen olin väkisellä syönyt jotain. Sen ppuhdin puuttumisen niiiiin tunsi. Ja sitten kun tunnin puhisemisen jälkeen lähdin ovesta ulos, iski heikotus lähes pelottavan voimakkaana. Kädet tärisivät, pyörrytti ja teki mieli  vain rojahtaa maahan itkemään.

En siis enää kos-kaan mene aamulla urheilemaan syömättä. Ja ymmärrän nyt, että asia kuulu muotoilla niin, että en enää koskaan poistu aamulla kotoa syömättä. Näin sitä oppii ihan perusasioita sitten aikuisiällä kokemuksen kautta.

Olen oppinut myös sen, että niin huono aamuihminen kuin olenkin, niin salille meneminen on ehdottomasti miellyttävämpää aamulla kuin illalla. Minä ahdistun siitä iltaruuhkan pimupaljoudesta. koen jotenkin todella ahdistavana ja nolona ähistä ja puhista siellä pää punaisena kaikien niiden hoikkien, nuorien kuntopyörässä lehtiä lukevien ja hikipisaaraakaan sisäreisiä treenatessa vuodattamattomien naisten joukossa. En osaa selittää sitä ahdistuksen tunnetta ja syytä sen tarkemmin, mutta minun on jotenkin huomattavasti helpompi keskittyä ja upota omaan tekemiseeni, kun paikalla ei ole kovin paljon muita ihmisiä.

Ihmispelkoni voittaa siis aamu-unisuuteni ja suuntaan raudannostelureissuille mieluummin aamu seiskalta kuin 12 tuntia myöhemmin. En tiedä pitäisikö ennemmin olla huolissaan tuosta tekemistäni rajoittavasta ahdistuksesta vai iloita siitä, että olen edes pakon kautta löytänyt itsestäni hieman aamuihmistä.

Tällaisia ajatuksia ja tuntemuksia siis nyt muutaman viikon treenailu tuonut mieleeni. Maanantaina sitten jälleen puntteja nostelemaan, mutta viikonloppu on pyhitetty levolle ja hauskanpidolle. Huomenna nimittäin tavataan vanhojen opiskelukavereiden kesken MD01 Ten Years after -bileiden merkeissä Se siis tarkoittaa sitä, että siitä on jo yli 10 vuotta, kun minä ja luokkakaverit tapasimme aloittaessamme yhdessä medianomiopinnot. Niin se vaan aika rientää ja naama rupsahtaa.

 PS. Kuvassa näkyvät Reebokin kengät saatu blogin kautta. Myös Lady Linen henkilökohtainen valmennus on minulle maksutonta.


 No niin! Nyt vihdoin sain harjoittelijani ystävällisella avustuksella raavittua kasaan sen verran kuvamateriaalia, että voidaan pistää ensimmäinen Tyyliä metsästämässä 5 v -synttäriarvonta pystyyn.

TitiMadamin akryylista valmistetut eläinkorut ovat tuttuja vuosien varrelta jo monelle. Itselleni nuo bambien, lehmien, pingviinien sun muiden värikkäät silhuetit selkeässä esittävyydessään oikein uponneet sillä koin ne ihan liian söpöiksi omaan tyyliini. Mutta nytpä kuulkaa titiMadam on puuhaillut sellaisia mahtavuuksia jotka passaavat meikäläisenkin kaulaan paremmin kuin loistavasti.

 Vai mitäs sanotte  näistä graafisen simppeleistä ja teräksenkovista tyypeistä nimeltä Mr. Fox ja Mr. Rabbit?

Mr. Fox on roikkunut kaulassani jo monta päivää. Minusta on kiva, että sen lisäksi, että koru on eläin, näyttää se samalla ikään kuin isolta V-kirjaimelta. Tuntui siis heti ihan omalta.

Kaikinpuolin nämä riipukset ovat juuri sellaisia ”tää asu kaipaa nyt kaulaan jotain kivaa roikkuvaa joka ei ole liian huomiota herättävää” -tilanteen pelastajia. Ja minulla on tuollainen fiilis todella monena aamuna. Olo on usein todella alaston jos ei kaulassa roiku huivia tai jonkinmoista killutinta.

Jänön ja ketun lisäksi sarjaan kuuluu myös Mr. Cow ja herroja on olemassa myös korvakoruina. Sai itselleni tosiaan tuon Mr. Foxin ja aloin itse asiassa näitä kuvia ottaessa mettimään, että näyttäisivät aika siistiltä myös tuolla tavalla kaksin tai jopa kolmin kappalein. Pitäneekö siis hankkia ketulle jänö ja sonni vielä kavereiksi 😀

Mutta sen lisäksi, että sain korun itselleni, niin sain niitä vielä kolme kipaletta jaettavaksi teille. Eli joku onnellinen saa itselleen Mr. Foxin ja pari jänöakin kaipaisi uusia koteja.

Mutta yhdelle kolmesta korun voittajasta on luvassa vielä toinenkin kiva juttu! Yhdellä maaliskuisella showroon-visiitillä iskin silmäni ihaniin värikkäisiin asioihin yhdellä esittelypöydällä. ”Mitä nämä ihanuudet on?” ”Ne on käytetyistä skeittilaudoista tehtyjä korvakoruja ja taskupeilejä”, kuului vastaus. Hahaa, kuinka mahtava kierrätysidea!

Hauskaa katsella noita peilin skeittilautapinnan naarmuja ja osumia ja miettiä, että minkähänlainen tyyppi lautaa on käyttänyt ja minkälaisissa paikoissa lauta on päässyt käymään. Näistä hienouksista voi olla varma, että ne ovat täysin uniikkeja.

Kierrätetyistä skeittilaudoista tehdyt korut ja näissä kuvissa näkyvät taskupeilit ovat Yhdysvaltalaisen muotoilija Lynn Weilerin tekosia ja merkin nimi on Seven Ply. Suomessa Seven Plyn tuotteita myy ainoastaan ihana verkkokauppa nimeltä Lilla Gunilla, joka ystävällisesti lahjoitti upean peilin täällä arvottavaksi.

Lilla Gunilla on ihoystävällisiä ihanuuksia myyvä korukauppa. Ihoystävällisyys tarkoittaa sitä, että kaikissa kaupan tuotteissa on otettu huomioon allergia- ja yliherkkyysasiat ja etenkin ihoa koskettaviin osiin on valittu mahdollisimman turvalliset materiaalit. Kaupan syntytarina on varsin sympaattinen, suosittelen lukemaan. 🙂

Ja nyt kun nämä mahtavuudet on asianmukaisesti esitelty, niin sitten on sen arvonnan vuoro! Palkintoja arvotaan kolme kappaletta. Yksi tyyppi saa sekä titiMadamin korun, että Seven Plyn taskupeilin ja sitten kaksi muuta onnekasta saa korun. Miltäs kuulostaa? Toivottavasti kivalta!

Jos haluat osallistua näiden ihanuuksien arvontaan, niin kerro kommentissa mitä mukavaa sinulle on tapahtunut tänään! Itse havadun aina välillä arjen keskellä siihen, että päässä pyörii vaan stressi ja kaikki vastoinkäymiset,  joten tällainen kivojen asioiden muistelu on varmasti toisinaan tervetullutta. 🙂

Rustaa vastauksesi sunnuntai 15.4. klo 23.59 mennessä ja muista täyttää kommenttiin myös nimimerkki sekä sähköpostiosoite, jotta saan sinuun yhteyden voiton sattuessa kohdalle.

Ja tämähän ei sitten suinkaan ole ainoa give away blogisynttärin kunniaksi, näitä on luvassa lähipäivinä lisää!


Minulla tuli tartuttua tänään kameraan samalla kun sudin pakkelia naamaani, joten saatte nyt kuvien myötä kurkistaa miten ja millä tuotteilla mun kohtuullisen mielikuvitukseton perusmeikkini syntyy.

Tässä karu lähtötilanne. Tai no, ei se nyt muuten niin kauhean karu edes olisi, mutta mulla tuntuu tuo naama kukkivan kesät talvet ja pakkomielteisenä nyppijänä ja näprääjänä kasvoissani on koko ajan jotain auki ja ruvella.  Ei hyvä. Pitäisi varmaan oleilla ja nukkua jotkut tumput kädessä niin kuin pikku vauvat, jotta en ronkkisi naamaani.

Kosteusvoiteen olin tietenkin naamaani tuutannut jo aiemmin ja alla olevassa kuvassa näkyvillä tuotteilla sitten vedin tämän päiväisen naamarin pohjat.

Look by Bipa -meikkivoide tarttui ekan kerran mukaan viime kesän Wienin pikapyrähdyksellä, kun tarvitsin pikaisesti meikkivoiteen reissussa loppuneen tilalle. Bipa-kosmetiikkaketjun oman halpissarjan tökötillä oli hintaa vaivaiset kolme euroa enkä odottanut siltä mitään enempää kuin, että sillä pärjäisi kahden päivän reissun.

Ne odotukset ylittyikin sitten reippaasti ja tuosta superhalvasta kevyesti peittävästä ja helposti levittyvästä tuottesta tuli suuri lempparini. Nyt maaliskuisella Wienin reissulla pitikin sitten luonnollisesti hankkia pari purtiloa lisää ja Jonna saa ennen Itävallasta paluutaan vielä tehtäväksi ostaa mulle muutaman varastokappaleen.

Meikkivoiteeseen sekoitin hieman Lumenelta saamaani ihon sävyn heleyttäjää. Itselläni ei ole tätä tuotetta aiemmin ollut, mutta monen tutun olen kuullut hienovaraisesti hehkuvaa ainetta kehuvan. Heleyttäjä on ollut minulla nyt vasta vajaan viikon, mutta olen jo aivan ihastunut ja koukussa.

Silmänalusilleni sopivimmaksi ”laastiksi” olen erinäsiten kokeilujen jälkeen todennut tuon Garnierin Anti Dark Circles -roll onin. Tämä tuote päätyi meikkipussiini testattuani sitä ensin kaverilta. Mä nimittäin olen todella arka ostamaan mitään uutuusmeikkituotteita ihan vaan ”sokkona” testimielessä. Useimmiten uudet tuotteet löytävätkin siis luokseni niin, että olen päässyt niitä jossain jo kokeilemaan.

Nveyn eco -peitevoiteella sitten yritän vielä epätoivoisesti hieman peitellä nyppyjä ja näppyjä, mutta mitään hirveää pakkelikasaa en halua iholleni vetää vaan pidän pohjan aika kevyenä vaikka se tarkoittaakin sitä, että näppylät hieman näkyvät.

Tuolta näyttää nassu noiden neljän töhnän jäljiltä. En halua ihosta liian mattaa, joten saatan usein jättää normipuuterin laittamatta. Niin kävi tänäänkin. Toinen syy puuterin pois jättämiseen on se, että en tällä hetkellä omista yhtään sellaista puuteria johon olisin oikeasti tyytyväinen. 😛

Seuraavaksi on sitten sen varsinaisen naaman maalaamisen vuoro. Jostain sitä on yritettävä väriä tähänkin haamuun keksiä ja tarpeeseen tulee tuote jos toinenkin.

Kuvassa on ne tuotteet jotka on viime aikoina useimmiten eksynyt laatikoiden kätköistä meikkipussiin ja naamaan saakka. Tänään taisin sutia pikkuisen joka rasiasta.

Takimmaisena Diorin ikivanha aurinkopuuteri joka on joskus muuttanut mamman meikkipussista minulle. Se ei vaan ikinä tunnu loppuvan.

Mustassa pikkurasiasa MSCHICin varjostusväri jolla koitan toisinaan varjostella buldog-poskiani kapoisemmiks onnistumatta siinä kuitenkaan kovin hyvin. 😀

Poskille väriä tarjoaa toinen Itävallan ihme, eli Bipan parin euron posipuna. Tämäkin kuulunut suosikkeihin siitä saakka, kun se viime kesänä ostoskoriini nappasin. Hyvän ei tosiaan aina tarvii maksaa paljoa.

Kevyttä lisähehkua ja tervettä väriä tähän vaaleaan lakanaan taiotaan sitten Lumenen Touch of Radiance Crystal -hohdepuuterilla (ai miten niin tuotenimi from hell?), jonka ihana Iina minulle ystävällisesti lahjoitti .

Ja kun kaikkia noita on sutinut kulloisenkin fiiliksen mukaisesti sinne sun tänne, niin naama saattaa näyttää vaikkapa samalta kuin yllä olevassa kuvassa. Olen aurinkopuuterien ja poskipunien käyttäjänä melko varovainen luonne, joten ei mikään hurja muutos, mutta hieman terveemmän värinen mimmi sieltä peilistä kuitenkin katsoo.

Perus työpäiviin mulla harvemmin kuuluu esim. luomivärit (ja noi aurinkopuuteri ja poskipunahommatkin vedetään lähinnä pikaisesti jollain yhdellä tuotteella), mutta tänään ei ollut kiire mihinkään joten hipaisinkevyesti väriä luomillekin.

Luomiväreissä ikuisuussuosikkejani on Diorin viisikot, mutta hintansa vuoksi niitä harvemmin tulee hankittua joka sesongin väreissä. Olenkin sitten tyydyttänyt luomivärihimojani usein Isadoran nelikoilla jotka ovat lemppareitani edullisemmista merkeistä. Sopivat hienosti omaan usein melko luonnollisuushakuiseen meikkaustyyliini.

Lumenelta saamani Blueberry luomiväri duon tummempi sävy on osoittautunut varsin oivalliseksi sävyksi silmien lähes keveitä alarajauksia varten. Ja onhan nuo duon värit muutenkin varsin käyttökelpoiset. Paletin sävy/nimi on Wild Forest/Honkien huminaa.

Muuten piirrän silmät päähäni monivuotisella luottoliidullani eli vedenkestävällä Diorin Crayon Eyelinerilla. Myös ripsiväri on taas tällä hetkellä Dioria, kun ostin lentokentältä tuon Diorshow Blackoutin. Yhtä loistava on kuin aiemmatkin Diorshowni, mutta täytyy sanoa, että tämä on todella veden- ja ihan kaiken pitävää kamaa.

Vaikka kuinka pesen naamani ja käytän silmämeikin poistoainetta niin tuntuu, että aina aamulla löytyy vielä silmien alta rippeitä edellisen päivän ripsarista ja eyelinerista. Mutta luulen sen tarkoittavan vain sitä, että pitää etsiä parempi putsari. Eli meikäläisen kokemus on, että nämä värit eivät irtoa Lumenen waterproof silmämeikinpoistoaineella, niin toimivaa kun se on muuten aina ollutkin.

Kulmakarvojen kolosia täyttelen elämäni ensimmäisellä kulmakynällä joka on Sokoksen We Care Icon -merkkinen.

Niin kovasti kuin olenkin viimeisen vuoden aikana opetellut käyttämään huulipunia, niin työpäiviin ja muuhun kiireiseen arkeen tuntuu vaan edelleen luonnollisemmalta sipaista huuliin vain jotain kiiltoa. Huulipunan aika on sellaisina päivinä, kun tiedän että minulla on aikaa ja viitseliäisyyttä aina välillä vilkaista peilistä missä ne punat kulloinkin menee. Huomaamattoman värisiä huulikiiltoja puolestaan uskaltaa helposti lisäillä ilman peiliäkin.

Viime päivinä olen kiillottanut huuliani kokeiluun saamallani Gina Tricotin juuri myyntiin tulleen kosmetiikkasarjan lähes värittömällä kiillolla. Rajoja piirtelin hieman Diorin kynällä. Mulla on monia vähän tyyrimmän puoleisia huulikiiltosuosikkeja kuten esim. Diorin Addict lipglossit, mutta olen vuosien satossa huomannut, että minulla ei ole varaa hankkia tarvitsemaani huulikiiltoarsenaalia muuta kuin edullisilla versioilla.

Niitä tuubeja kun tosiaan on oltava yhtäaikaa olemassa lähemmäs parikymmentä jotta niitä voi viskellä joka ikisen omistamansa laukun pohjalle ja takkien taskuihin. Niinpä nuo Ginankin kolmen euron kiillot ovat juuri hyvän hintaisia ostettavaksi kassikaupalla ja jälki ja tuotteen koostumuskin olivat varsin kelpoja omiin tarpeisiini.

Niin julmetun pitkä romaani siitä tuli vaikkei ämmä tämän värikkäämmältä sen jälkeen näytäkään. Mutta on se nyt astetta edustavampi kuin lähtötilanne. 😀

Jos luit koko paatoksen tänne saakka, niin ansaitset kymmenen pistettä ja papukaijamerkin!

PS. Osa postauksen tuotteista (lumenet ja Gina Tricot) saatu ilmaiseksi.