Mä olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi aika ajoin käydä uimahallissa. Siellä suihkutiloissa kymmenien muiden naisten keskellä saa aina hyvän muistutuksen siitä, että ei se oma vartalo selluliitteineen, leikkausarpineen ja roikkotisseineen oo yhtään sen kaameempi ja erikoisempi kuin muillakaan. Siellä niitä viuhahtelee vartaloita ihan laidasta laitaan. Hoikkaa, pullukkaa, kiinteetä, löysää ja ihan kaikkea siltä väliltä. Toimii loistavana ”synninpäästönä” samalla tavalla, kuin tuo naked truth -hommakin. Oppii sitä armollisuutta itseään kohtaan.

Lauantaina en kuitenkaan vieraillut uimahallissa, mutta samanlaista voimauttavaa fiilistä sain silti kokea. Oltiin nimittäin murun kanssa katsomassa burleskia tuossa ihan lähellä Kulttuurikulmassa. Ja ai että se oli upeeta, mahtavaa ja huikeeta!

20121126-003240.jpg

Esiintymässä oli sellaiset neljä upeaa naista kuin Olivia Rouge, Cherria Adorable, Gigi Praline ja Pepper Sparkles. Naiset tarjosivat naiskauneutta, kimallusta, glamouria, huumoria, höyhenpuuhkia, tissitasseleita ja hyvää fiilistä. Ja pakko sanoa, että hitsi miten nerokkaasti ne esiintymisasut on suunniteltu siten, että ne saa riisuttua näppärästi pieninä palasina! 😀

20121126-003211.jpg

Puhuin tuossa heti alusta sellaisesta voimauttavasta fiiliksestä ja sitä nämä esitykset tosiaan tarjosivat itselleni ja vessajonossa kuulemani mukaan myös monelle muulle naiselle. Oli upeaa nähdä lavalla eri näköisiä. kokoisia ja ikäisiä naisia. Kaikki yhtäaikaa epätäydellisiä ja siksi niin täydellisiä. Viihdyttämisen ilo paistoi jokaisen kasvoilta ja tasselit pyörivät huimasti kuppikoosta riippumatta.

Kuulin vessajonossa useammankin naisen sanovan kuinka armahtavaa oli nähdä lavalla ns. tavallisia naisia. Niin kuin joku totesikin, että ”tuli ihan sellainen olo, että voisikohan sitä ehkä itsekin näyttää noin upealta tuollaisissa hepenissä, jos vaan uskaltautuisi.”

20121126-003216.jpg

Burleski on kiinnostanut ja kiehtonut itseäni jo piedemmän aikaa ja minua niin himottaisi päästä osallistumaan jollekin kurssille. Syöksyinkin heti keikan jälkeen esiintyjien juttusille ja sainkin vinkin, että Burleski instituutti on se paikka josta kursseja ja työpajoja kannattaa kysellä. Nyt aloinkin miettiä, että mahtaisiko täältä Porin seudulta löytyä sen verran aiheesta kiinnostuneita, että voitaisiin järjestää tännekin päin jokin työpaja? Tuolta burleski instituutin kautta kun tosiaan onnistuu tilata opettaja pitämään workshop haluamalleen ryhmälle. Jos burleskista kiinnostuneita täältä päin löytyy, niin ilmoitelkaa itsestänne!

20121126-003317.jpg

Olivia Rougen Minni Hiiri -hahmo oli kyllä hillittömän ihana. Ensin se raukka itksekeli merelle lähteneen miehensä perään, mutta sitten meno äityi astetta villimmäksi. 😀 Ja entäs tuo huikea kimaltava korvapäähine! Ihan käsittämättömän upea! Fiona Timantin käsialaa kuulema. Tahtoo!

20121126-003206.jpg

Minun iltani ei suinkaan päättynyt heti esityksen jälkeen, vaan päädyin jatkamaa sitä näiden upeien leidien kanssa. Naurettiin ja juotiin skumppaa (kiitoksia Gigi!) aina pilkkuun saakka. Heidän kanssaan keskusteleminen ei ainakaan vähentänyt kiinnostustani tätä huikeaa näyttämötaiteen lajia kohtaan. Oli siis mahtava ilta kaikin puolin, terveiset vaan kaikille ihanille naisille! Mä luulenkin, että mulla menee nyt hankintaan liput Helsinki Burelsque Festivaaleille ensi maaliskuuksi. Merkkasinkin jo kyseisen viikonlopun (1.-2.3.2013) itselleni vapaaksi. Can’t wait!


Viime viikko oli kaltaiselleni hotellifriikille todellista nannaa. Yövyin maanantai-lauantai välillä kolmessa eri hotellissa. Yksi yö Tukholmassa,  yksi Berliinissä ja yksi Helsingissä. Leveitä sänkyjä, valkoisia lakanoita, kylpyammeita, syviä unia ja runsaita aamiaisia. Tykkään. Hotellissa yöpyminen liittyy yleensä aina johonkin mukaviin asioihin, joten olen ehdollistunut olemaan onnellinen päästessäni hotelliin.

Yhtä vankasti kuin aamiaiscroissanttiini kuuluu hillo, kuuluu hotellivisiitteihini majapaikan taltioiminen valokuvin. Tässä muutamia otoksia Berliinin pikareissun majapaikkana toimineesta hotelli Amanosta, jossa minua ihastutti erityisesti aulatilojen sisustus, jossa kylmät ja kovat betonipinnat yhdistyivät hienosti lämpimään valaistukseen ja pehmeän kutsuviin sohviin.

Siinä missä hotellin baari oli täynnä tupakansavua ja kovaa puheensorina, aulatila oli mitä rauhoittavin ja viihtyisim paikka nauttia illalla drinkit reissuporukkamme kanssa. Tilassa sekoittuivat sulavasti niin katuvalot, kynttilän valo ja tilan monet erilaiset ja eri lämpöiset valot, jolloin lopputulos oli mukavan hämyisä.

Hotellin yhteydessä toimii valokuvagalleria Rath Gallery, johon emme kuitenkaan valitettavasti kiireisen aikataulun vuoksi ehtineet tutustumaan. Gallerian läheisyys näkyy kuitenkin ilahduttavasti myös hotellin sisustuksessa käytettyinä upeina valokuvina. Aula ja ravintolatilojen lisäksi valokuvataidetta löytyi myös hotellihuoneista.

Normaalien huoneiden lisäksi Amanossa on erikokoisia keittiöllä varustettuja ”huoneistoja”. Itse majoituin M apartmentissä, jossa siis oli leveän sängyn ja suuren kylpyhuonen lisäksi suuri keittiöseinä. Pikavisiitillä ei luonnollisestikaan tullut tarvetta kaapeista löytyneille astioille, jääkaapille tai astianpesukoneelle, mutta pidemmällä vierailulla ne voisivat hyvinkin hyödyksi.

Aamiainen tuli hotkittua kitaan todella nopeasti ja kummempia analysoimatta, mutta ainakin croissant ja hillo olivat varsin jees. Jos hotelliaamiaisella on surkeat croissantit tai ne puuttuu kokonaan, olen kovin pettynyt. Amano ei tuottanut tässä kohtaa pettymystä. Huikea päivä alkoi siis hyvin sopivan ”synkeässä” aamiaishuoneessa. Juuri sopivaa minun aamutunnelmiini.


Postailinkin jo viikonloppuna oman asuni perjantaisista Indiedays Inspiration -bileistä, mutta haluaisin vielä paiskata eetteriin pienen otoksen kuvia kuvausseinällä ikuistamistani juhlavieraista. Näitä kuvia on toki ollut esillä jo Indiedaysin toimituksen blogissa, mutta tässä on otanta illan kiinnostavimmista tyyleistä minun kokoamanani.

Olin ihastellut Jonnan Itävallasta viime talvena hankkimaa paljettimekkoa jo aiemmin hänen kaapissaan, mutta nyt kun kolttu täydennettiin vielä upealla mimmillä itsellään ja huikeilla koroilla, niin mulla meinasi tippua silmät päästä. WAU!

Ankkalandia-blogin Anun pääkalloneulemekko ihastutti minut oitis! Alexander McQueenin neule oli saanut seurakseen Maison Martin Margiela for H&M -malliston nilkkurit ja näyttävän kaulakorun. Mä niin voisin ottaa ton neuleen ja nilkkurit omaan kaappiini.

Koska tiedätte varmaan leopardirakkauteni, niin ette ihmettele miksi nämä kuvat päätyivät postaukseen. Vasemman puoleisessa kuvassa Päivin leopardihousut ja olkapäät paljasta pusero ovat molemmat ihan superihanat! Etenkin nuo kissapöksyt iskevät mun tyylihermoon kuin kirves koivuhalkoon.Samassa kuvassa oikealla olevan anna nimisen leidin asu mustine huituloineen ja nahkajakkuineen puolestaan voisi olla suoraan omasta vaatekaapistani. 😀

Niin paljon kuin villikissakuosista pidänkin, niin leo-mekkoa tuskin uskaltaisin itse päälleni kiskoa, sillä pelkäisin näyttäväni Anita Hirvosen ja Riitta Väisäsen sekoitukselta. Oikean puoleisessa kuvassa kuitenkin Sharon näyttää miten kisumekko toimii parhaimmillaan. Rentoon, isoon laukkuun, kiilakorkoihin ja hieman futuristiseen kampaukseen yhdistettynä asusta on Hirvoset ja Väisäset kaukana!

Promoden Elisan ja Heisin yläosat kiinnittivät huomioni, sillä läpikuultavat mustat neuleet ja meshpaidat kuuluvat lempiasioihini. Kokomusta muuttuu aina astetta kiinnostavammaksi, kun mukaan tulee läpinäkyvyyttä.

Alempi kuva on mun lemppariotos koko illalta. Pariskunta White trash disease, eli Nata ja Jarski nyt vaan on aina huipputyylikkäitä ja sen lisäks vielä söpöjäkin kuten kuvasta näkyy. Awwws! 😀

Indiedaysin toimituksen Tiia hurmasi niin toispuoleisella tukallaan kuin väripilkku-kengilläänkin. Oikean puoleisen neidin dramaattinen tyyli pakotti tutkimaan tarkemmin kenestä on kyse. Upeilla nilkkureilla, sulkakorvakorulla ja tummilla huulilla säväyttäneen tyylin takana on Cositas-blogin Hanna. Tämä blogi jäi seurattavien listalle!

Viimeisenä vielä illan ehdottomasti dramaattisimmat kaunottaret Iina ja Kaisa. Heidät nähtiin jo yhteiskuvissa meikäläisen kanssa, mutta en voi olla postaamatta heitä vielä kerran. Ihan tajunnanräjäyttävän mahtavat lookit!