20.01.2011 Kermakakkuja

Kuten jo biker-bootseja hääkoltun kanssa esitelleestä postauksesta kävi ilmi, niin kävin viime sunnuntaina pyörähtämässä Helsingin Wanhassa Satamassa järjestetyillä häämessuilla. Minua kiinnosti lähinnä valokuvaajien osastot ihan ”vakoilumielessä” ja käytinkin aikani suurimmaksi osaksi kuvien tuijotteluun, mutta ehti siinä parissa tunnissa saamaan ihan riittävän annoksen sitä muutakin hössötystä.

Se on kyllä oikeasti pelottava paikka, kun saman katon alle on koottu kaikki mahdollinen hääkrääsä ja mitä omituisimmat palvelut joita ilman prinsessapäivä ei ole täydellinen. Eräälläkin osastolla nainen kaupitteli innoissaan jotain ihme ”alueellisia rasvanpoistohoitoja” ja sitten heti perään ”kivoja raakasuklaantekokursseja vaikka polttaripäiväksi”. Mä en lämmennyt kumpaisellekaan. Ja sitäpaitsi, olenko mä ainoa jonka mielestä nuo kyseiset palvelut ei jotenkin oikein sovi saman yrityksen toimintaan?

Jonkun askartelupaskartelu-osaston ohitse mennessäni puolestaan nainen tuli kyselemään pirteästi, että ”jokos ne on askartelusuunnitelmat kunnossa?”, johon vastasin vielä häntäkin iloisemmin, että ”kyllä on täydellisen kunnossa, mä en nimittäin askartele!”. En ainakaan mitään tyllikoristeisia hääkarkkinyssyköitä joista löytyy aforismeja, sen voin vannoa.

Mä en myöskään kiinnostunut häiden järjestämisestä SeaLifessa, vaikka se merirosvohenkisesti pukeutuneen esittelijän mielestä onkin todella tunnelmallinen ja mielenkiintoinen juhlienpitopaikka. Ihan varmasti joo, siinähän oliskin tunnelmaa, kun morsian tärisisi koko ajan inhosta, kaiken maailman ällöttävien eväkkäiden uiskennellessa lasin takana.

Minun mielenkiintoani ei onnistunut herättämään myöskään yksikään esillä ollut pukuja tarjoava yritys, mutta sempä minä jo tiesinkin. Minä nimittäin en ole etsimässä itselleni hääpuvun nimellä myytävää leninkiä vaan oman tyylistä mekkoa jota sitten sattumoisin voin pitää häissäni.

Lähtökohta omalle puvulleni on, että se ei tule olemaan valkoinen eikä pitkä. Siitä vinkkelistä katsottuna häämuotinäytöksellä ei ollut minulle niitä bikereita enempää annettavana, mutta yleisestä mielenkiinnosta seurasin sitä hetken verran. Tässä muutamia otteita catwalkilta.

Olenko mä ainoa, jolle tulee tosta mieleen Dynastia? Näin viime viikolla Heather Locklearin ja Tommy Leen hääkuvan vuodelta 1986 ja mekon malli ei tuosta paljoa eronnut, mitä nyt vuonna -86 tuohon yhdistettiin vielä pitkät hansikasviritykset. 😀

Tämä puku on kiva valinta, jos on huono naama- ja tukkapäivä. Toi megalomaaninen ruusuke tuossa olkapäällä kun siirtää näppärästi huomion itseensä.

Hääpuvuista käytetään usein nimitystä kermakakku ja voisin kuvitella, että nimitys on lähtenyt esim. tästä puvusta. Hieman kyllä kritisoin nimitystä, sillä sanoisin kermakakun olevan oikeasti kyllä makeampi.

Tästä tulee mieleen ainoastaa Martina Aitolehti ja se ei ole hyvä merkki se.

Tätä pukua suosittelisin erityisesti kanalan omistajan tyttärelle hänen astellessaan avioon. Höyhenet kertoo kivasti omista juurista ja kunniottaa morsiamen sulhaselle luovuttavan isän elämäntyöstä.

Olen yleensä sitä mieltä, että kunnon puku tekee lähes miehestä kuin miehestä komeamman, mutta mä en tarkoittanut sillä tuollaista Hugh Hefnerin tyyliin kiiltelevää aamutakkikankaista pukua. Mutta muuten noi oli kyllä näytöksen parasta antia siltä osin mitä minä ehdin näkemään.

Kun nyt sitten luettelin monta sellaista asiaa joista en messuilla kiinnostunut, niin kerrotaanpa sitten loppuun vielä ne joista kiinnostuin:

• hiton hyvä Nveyn peiteaine, jolla meikkaaja Ville loihti mun uskomattoman törkeän kokoisen finnin piiloon. Ostin tökötin heti.
• Lapponia Korujen osasto, jossa esittelijänainen jaksoi keskustella kanssani pitkät pätkät mm. siitä miten avaruushopeani kannattaisi puhdistaa. Ihastelin myös hieman sormuksia ja kävi ilmi, ettei Lapinkihla maksa läheskään niin paljon kuin minä luulin. Höh.
• Hotelli Presidentin antama kutsu hääkakkujen maisteluun, mutta harmikseni en mitenkään satu olemaan silloin Helsingissä. En innostunut siksi, että kyseessä on hääkakut, vaan ihan vaan kakkumaistelu ylipäätään olisi ollut taivas.

Että siinäpä ne kiinnostavat jutut sitten olikin. Mutta naurua ja ihmetyksen aiheita tapahtuma kyllä tarjoili. Ihan mielenkiintoinen reissu siis.

Tuosta kakkuasiasta muuten tuli vielä mieleeni, että pakko jakaa teillekin viime viikonlopun kuolematon aforismi, jonka päästin suustani Bulevardin Kahvisalongissa kakunpala (tai oikeastaan kaksi) nenäni edessä. Se kuului näin: ”Ei ole naista luotu elämään ilman kakkua!” Ei ole, ei ja senpä vuoksi taidankin lähteä johonkin nautiskelemaan palan kakkua!