Mahtoikohan olla jo viimeinen päivä tälle kesälle, kun ehti käyttämään tuota pilkkumekkoa ihan paljaiden säärien kera? Niin kiva vaate on kuitenkin kyseessä, että se ei joudu monen muun kesävaatteen tavoin kaapin perälle ilmojen viiletessä, vaan jatkaa elämäänsä syksyllä sukkisten ja neuletakin kera.

20130828-203356

Menossa on viimeinen ilta Iinan luona tällä kertaa ja huomenna aamulla suuntaan jälleen takaisin kohti Poria. Arjen kuviot kokevat syyskuussa melkoisia muutoksia ja tämä pieni ”loma” ystävän nurkissa oli loistava tapa ohjelmoida aivoja uusille urille.

Kyllä mä varmasti jossain välissä kerron täälläkin noista elämän uusista tuulista joihin olen jo pariin otteeseen viitannut. Ennen tarkempaa selontekoa pitää kuitenkin selvitellä asioita itseni kanssa, että millä fiiliksellä tässä nyt oikeasti on ja mitä mä haluan. Vaikeita kysymyksiä etenkin silloin, kun ne esittää itse itselleen.

20130828-203348

Tänään ollaan käyty tutustumassa mm. Espritin syksyn farkkumallistoon sekä Vero Modan, Onlyn, Vilan, Junarosen ja muiden Bestsellerin brändien ensi kevään tarjontaan. Kasvojen kohotuksen kokeneessa Seppälän Forumin liikkeessäkin käytiin piipahtamassa, mutta paettiin väenpaljoutta melko pian kotiin.

Täällä me nyt sitten Iinan kanssa dataillaan vierekkäin peiton alla ja nauraa hörötetään toistemme huonoille jutuille. Tää on valehtelematta yksi mun lempparipaikoista maailmassa oman kodin ja kotikodin lisäksi. Tulin hakemaan täältä nauruterapiaa ja stressin karkoitusta ja sitä olen todella saanut.

20130828-203404

mekko-H&M/laukku-Diesel (saatu)/kengät-Crocs (saatu)

Miten mä pärjään, kun taas menen kotiin!? Kuka mun asut kuvaa? Kuka naurattaa mua niin, että meinaa tulla pissat housuun? Onneksi se mun miekkonen on viime aikoina selkeästi kehittynyt kuvauspuuhissa, mutta ei sitä ihan samalla tavalla viitsi poikaystävää näillä blogipuuhilla vaivata kuin toista ihmistä, jolla on tämä sama toisinaan järjettömältä tuntuva harrastus.


yhteistyössä Spartoo

Mä olen niin iloinen, että saan taas pitkästä aikaa asukuvia tänne blogiin. Olen pari viikkoa ollut niin erakkona, että A) vaatteet on ollut tasoa pyjama tai B) ei ole ollut ketään joka kuvat ottaisi,mutta täällä Helsingissä korjaantuu molemmat asiat.

Tänään suunnattiin ensi kuussa starttaavan Re:fashion -portaalin tiimoilta tapaamaan mahdollisia yhteistyökumppaneita ja todettiin molemmat Iinan kanssa, että tilanne vaatii palaverikorkkarit.

20130827-231703.jpg

Minähän juuri jokin aika sitten valittelin, että kaikki kivat korot lojuu kaapissa tyhjänpanttina, kun niille ei ole käyttöä esim. mun töissä, joten olipa kiva viettää välillä korkokenkäpäivää. Tosin omat kengät eivät kyllä edelleenkään päässet käyttöön minun lainatessa majataloemäntäni, Iinuskan pinkkejä Diesel -korkoja.

Kengät eivät sitten olleetkaan päivän ainoa Diesel-merkkinen asia, sillä kaikki tarpeelliset tavarat kulkivat mukana pari viikkoa sitten Spartoolta tilaamassani Dieselin nahkalaukussa.

20130827-231712.jpg

Blogiyhteistyökumppanini Spartoon päätuote on kengät, mutta laajasta verkkokaupasta löytyy myös suuri valikoima laukkuja. Olin etsinyt tuollaista ns. kangaskassin mallista mustaa nahkalaukkua jo tovin, mutta kaikissa oli aina jotain vikaa. Liian kallis, liian lyhyet hihnat, ruma nahka tms, mutta tuossa Dieselin tilavassa ja tukevassa veskassa osui kaikki kohdalleen.

Tajusin muuten tämän laukun löydettyäni, että minun aiemminkin hankkimani Dieselin laukut ovat kohonneet ehdottomiksi suosikeiksini, joten tää taitaa olla se oikea veskamerkki mulle. Huh, tulee huomattavasti halvemmaksi kuin rakastua johonkin luksumerkkien laukkuihin.

20130827-231727.jpg Farkut-Lindex Generous/toppi-Coast/kengät-Diesel (lainassa Iinalta) laukku-Diesel (saatu)/rannekoru-Stella McCartney for H&M (lainassa Iinalta)

Saattaa muuten olla, että muut arkilaukkuni eivät pääse juuri ulkoilemaan ainakaan hetkeen nyt kun tämä täydellisen eleetön kassi tuntuu olevan se oikea kaikkina niinä päivinä, kun mukana on kuljetettava puoli omaisuutta. Kesän ajan eniten käyttämäni laukku oli ehdottomasti musta paljettisomisteinen kangaskassi, joten tiedän viihtyväni tällaisen ostoskassimallin kanssa erinomaisesti.

20130827-231733.jpg Onni on ystävä jolla on samankokoinen jalka ja joka on kaltaisesi kenkäfriikki. Toissailtaiselle lenkillekin saatoin vain valita itseäni eniten miellyttävät sporttitossut Iinuskan eteiskaapista sen sijaan, että olisin joutunut raahaamaan sellaiset Porista saakka. Hurjan kätevää. Mutta siitä huolimatta, että pärjäisin näillä Helsinki-visiiteillä vaikka kokonaan ilman omia kenkiä, saatoin ehkä tänään ostaa pari paria kirpparilta.. Uups! Mutta niistä lisää ehkä huomenna. 🙂