Olenko mä maailman ainoa ihminen, jota ahistaa tissit urheillessa ihan sikana? Juoksemisen epämiellyttävyydestä olen vinkunut jo aiemminkin, mutta kun vastaan tulee koko ajan uusia juttuja joissa nämä säkit on tiellä ja tympäisevät. Ja joo, aina on vaan kaikilla vastaus, että ”kunnon urheiluliivit plaplaaplaa”. No voi nyt helvetti, kyllä on kunnollisia liivejä käytössä ja vaikka minkämoisia litistyksiä, mutta ei ne perkele hävitä näitä pään kokoisia rasvakasoja tuosta etumuksesta.

Esimerkiksi kahvakuulaillessa swing aka heilautus (tsekkaa TÄÄLTÄ mistä liikkeestä kyse, jos ei ennestään tuttu) osoittautui kahdella kädellä enemmän kuin epämiellyttäväksi. Joka kerta liikkeen ala-asennossa käsivarret litistää rintoja kivuliaasti ja tissit tuntuu olevan olkavarsien tiellä.

Tänään puolestaan tehtiin keinuntaliikettä vatsallaan ja se oli taas ihan tappoliike tissejä ajatellen. Juu, saattoi olla, että hinkit olivat tänään jotenkin normaalia herkemmällä ja kivuliaammalla tuulella, mutta todella inhottavalta se kyllä tuntui, kun eteenpäin keinuessa kannut litistyvät lattiaa vasten.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

kuva viime keväiseltä urheilurintsikoiden sovitusreissulta

Tuo kahvakuulailun swingin epämukavuus on onneksi mahdollista välttää tekemällä liike vaihtaen kättä aina liikkeen yläasennossa, jolloin kuulaa pitelevä käden on alastuodessa mahdollista ohittaa rinta viemällä se vartalon sivulle. Kahvakuulan kanssa touhutessa oli kyllä muutamia muitakin tilanteita joissa olisin toivonut muutamaa aakkosta pienemmät ryntäät vaivoikseni. Jotenkin niitä vaan joutui tympeästi väistelemään.

Nyt siis mietinkin, että onko mun rintavarustus nyt jotenkin erityisen herkkis, kun nuo asiat tuntuu oikeasti todella ikäviltä, vai kokeeko muutkin isorintaiset tällaisia TTT (tissit taas tiellä) -fiiliksiä urheillessaan? Mulla on vielä se tilanne, ettei mulla ole syömistäni pillereistä johtuen lainkaan kuukautisia, eli en pysty yhdistämään tissikipuja mihinkään tiettyyn aikaan kuukaudesta, vaan ovat arat ”ihan koko ajan, välillä ja joskus ei ollenkaan, nyt ei satu” (Lainaus siskonpoikani suusta, kun hän pienenä selitti lääkärille käsikipuaan.. 😀 ).

Että onko mulla nyt oikeesti joku näissä mätisäkeissä vikana? Vai onks se ihan normaalia, että rintoihin sattuu niiden litistyessä vartalon ja olkavarren väliin, kun käsissä on reilut 10 kiloa rautaa? Tottuuko tähän? Onko ok vältellä tissiepäystävällisiä liikkeitä? Oonko mä ainoo jota tää asia korpeaa ihan älyttömästi????

Ärrinmurrin.


Se on jotenkin mielenkiintoista miten yksi ja sama väri sopii niin ilon kuin suruun. Lähipäivinä on tullut pukeuduttua mustaan niin hautajaisetiketin vuoksi kuin myös ihan muuten vaan. Eilisissä hautajaisissa joissa olin paikalla kuvaajan ominaisuudessa (vaikkakin vainaja oli myöskin työyhteisöstä tuttu henkilö) opin yhden asian kantapään kautta: NENÄLIINA AINA MUKAAN HAUTAJAISIIN! Siitäkin huolimatta, että aiempien työkeikkojen perusteella kuvittelisit jälleen selviytyväsi kuivin silmin, koska ”olen siellä töissä”. 

Tällä kertaa nimittäin kävi niin, että vaikka kuinka etäännytin itseäni tunnelmasta ja tilanteesta kameran taakse, niin Maa on niin kaunis -virsi iski suoraan sielun sopukoihin ja sysäsi liikkeelle järjettömän räkäporun. Siellä minä sitten päädyin jossain nurkassa niistämään valtoimenaan vuotaneen nenäni pitsimekkoni kaula-aukon sisäpuolelle ja pyyhkimään märän naamani koltun hihaan. Tyylikästä. Eräs nainen tuli sitten siunaustilaisuuden päätyttä sanomaan, että ”minä olisin niin halunnut sinulle nenäliinan ojentaa, mutta mukana oli vain yksi. Mutta hienosti sinä itsesi keräsit.” Eli lisäopetuksena vielä sekin, että tällaisiin tilanteisiin kannattaa varautua niin, että niitä nessuja on mistä jakaa muillekin.

Itkunpyrskäyksestä huolimatta selvitin kuitenkin hommani kunnialla loppuun tyrehdyttämällä parkuni liitämällä ajatuksissani jonnekin kauas tuosta koskettavasta tilanteesta. Tilaisuuden jälkeen räkäepisodi jaksoi jo vähän naurattaa. Oli kuitenkin hyvä huomata, että viime aikojen epäilyksistäni huolimatta minulla on edelleen tallella kyky liikuttua ja itkeä. En siis ole tunteeton robotti, kuten olen alkanut itkemättömyyteni vuoksi epäillä.

En eilistä nenäliinaani ikuistanut, mutta päälle siis päätyi pitsimekko, josta kyselinkin mielipiteitä torstai-iltana blogin fb:ssa. Perjantain muuten vaan musta asu sen sijaan vangittiin muutamaan ruutuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

housut-Esprit Denim/toppi-Weekday/sifonkihuitula-Masai (saatu)/kengät-Tiger of Sweden/kaulakoru-Zara

Perjantai oli ihan vallan normipäivä. Tapasin terapeuttiani ja vietin sitten iltapäivän kahvilassa toimistoa pitäen ja töitä tehden. Normaali tennarilinjan sijaan päädyin kuitenkin jostakin mielenviirauksesta kiskomaan jalkaani korkkarit. Kovin harvoin kuitenkaan kipittelen koroilla muut kuin erilaisissa kekkeröintitilanteissa.

Päivän asuvalinta lähti tällä kertaa liikkeelle tuosta edellisenä päivänä saapuneesta Masain aamutakkimaisesta sifonkihurpulasta. Olin aiemmin syksyllä saanut Masain tilaisuudessa valita itselleni jonkin vaatteen mallikappalerekistä ja tuo keveä ja läpikuultava kaapu tuntui just hyvältä parilta nahkahousuille ja oikeassa olin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Zaran värikäs monikerroksinen kaulakoru on osoittautunut todelliseksi kehumagneetiksi. Perjantainakin sitä ihasteli ja sen alkuperää kyseli ainakin viisi tai kuusi naista. Mutta suunnattoman ihana se on kyllä omasta mielestänikin. Pitkään sen ostoa harkitsin, mutta olen iloinen, että hankin. Se on just loistava piristys tähän usein niin monotoniseen värimaailmaani.

Onko ajatus vain omassa päässäni, vai näytänkö mä näissä kuvissa jotenkin lyhyeltä? Johtuneeko fiilis vain siitä, että mulla on aika harvoin mitään tuon ”aamutakin” mittaista päälläni ja mittasuhteet näyttävät nyt sen kanssa vain jotenkin erilaiselta mihin olen tottunut. Mutta tämä voi toki olla ihan vain oman mielikuvitukseni tuotetta. Mutta hyvä siis, että tuli valittua korkokengät!

Nyt sunnuntai-illan ohjelmassa treenit ja punajuurifalafelit!


Mä olen tässä lähiaikoina huomannut etten mä olekaan niin uniikin näköinen tyyppi, kun olen kuvitellut, vaan minulle on löytynyt useampikin kaksoisolento. Viime viikolla postasin Rapakunnossa-blogin puolelle kuvan vaaleanpunaisista kaksosista ja tänään tajusin toisen hälyttävän yhdennäköisyyden Plusmimmin risteilypostausta lukiessani.

Että hyvää viikonloppua vaan teille, tää voi tulla uniin…

kuin kaksi marjaa

KUIN KAKSI MARJAA

Jabba the Hutt, gangsteripäällikkö / Veera, tyylibloggaaja