Viidettä viikkoa laukkuhaastetta mennään tällä hetkellä, mutta tässä olisi viikon neljä valinnat!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paljon käytetty Dieselin nahkainen ”ostoskassi” sai kunnian käynnistää neljännen viikon, kun tarvitsin läppärin nielevää veskaa. Tämä rento kassi on ollut minulle niin mieluisa, että tunnustan himoinneeni samaa myös punaisena. Mutta se jäi onneksi vain haaveksi, kun löysin sen sijasta punaisen nahkakassin huomattavasti edullisemmin.

Tästä samasta mallista löytyy muuten nyt uusi, materiaaliltaan hieman kiiltävämpi versio, joka on koristeltu alaosasta tähden muotoisin niitein. Diesel Dafne Stars -laukkua löytyy esimerkiksi Zalandolta.

viikko42

Tiistaina piti maanantain tapaan kannella läppäriä, joten laukku piti kaivella kaapista taas sitä silmällä pitäen. Farkkushortsien, neulee ja lätsän kaveriksi pääsi tuolla kertaa pari vuotta sitten Kaivarin Kanuunasta kympillä löytämäni Three Bagsin nahkasalkku. Tällä laukulla on sillä tavalla hauska tarina, että laukun entinen omistaja bongasi postauksen, jossa esittelin löytöäni ja kävi kertomassa laukun taustoja. Salkku oli ehtinyt olla entisellä omistajallaan 20 vuotta ja oli kuulema hänen elämänsä ensimmäinen kalliimpi laukkuhankinta. Myyjä olikin kovin iloinen, kun laukku löysi uuden arvostavan kodin ja pääsi jälleen käyttöön useiden vuosien kaapissa lojumisen jälkeen.

to

Keskiviikkona suuntasin töihin jossain perus duuniunivormussa (farkut ja rotsi, väreinä mustaa ja mustaa) ja nappasin olalleni viikon kirppislöydön nro 2. Marimekon vihreä canvaslaukku on suunnaton tilaihme ja malliltaan ajaton kuten monet muutkin marilaukut. Itselläni ei siis olekaan mitään hajua minkä ikäinen kassi oikeasti on, mutta kirppikseltä se löytyi todella hyvä kuntoisena.

torstai

Torstain mustan työasun piristeeksi valikoitui pakollisille tavaroille riittävän kokoinen oranssi Rooman ostos, jota olen enimmäkseen käyttänyt ilman hihnaa, mutta nyt huomasin sen toimivan vallan hyvin myös olkalaukkuna clutchin sijaan.

viikko41

Perjantain ketjukoristeinen nahkalaukku nähtiinkin täällä jo asupostauksessa. Kyseessä on tosiaan ensimmäinen itse ostamani hieman kalliimpi nahkalaukku, aiemmin kun olin hankkinut käsilaukkuni lähinnä opiskelijan kukkarolle passelisti henkkamaukasta. Odottelin alennusmyynteihin ja maksoin laukusta muistaakseni hieman vajaat parisataa. Merkkilaukkujen omistajien mielestä varmasti siis ihan halpisveska, mutta itse elän todellisuudessa, missä laukuista ei tulisi mieleen maksaa kovin montaa sataa puhumattakaan tonneista.

viikko43

Lauantaise Porin Päivä -asun laukku oli jälleen 2nd handia, kun nappasin olalleni kaverilta joskus ostamani ruskean nahkasalkun. Jo edellinen omistaja oli tainnut löytää tämän kirppikselta, joten kyseessä todellinen kierrätyskassi.

viikko4

Sunnuntaina puolestaan tuli vähän teinifiilikset viilettäessäni kaupungilla maastokuvioinen laukku käsivarrellani. Tämä Nizzasta vuonna 2007 ostamani camoveska oli ruolloin mielestäni jotain käsittämättömän mahtavaa. Enää vuosiin en ole ollut samaan mieltä, mutta en silti ole raskinut laukusta luopuakaan. Jokohan olisi aika. 😀

Mikä oli nelosviikon suosikki?


”Raskitko sinä ees yöksi niitä riisua?”, kysyi isäni usein, jos kipittelin kotona sisällä uusissa kengissä ja tuijottelin haltioituneena jalkoihini. Nyt olis taas sopiva hetki tuolle kysymykselle, niin mielissäni mä nimittäin olen Vans-kokoelmani uusista kuninkaista. Odotan aamua ihan vain siksi, että saan taas kiskoa nuo kylän käheimmät kengät taas jalkaani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vans Leather Sk8-Hi Slim Zip (saatu)

asuperjantai

farkut-HM Mama/nahkarotsi-Junarose (saatu)/huivi-Marimekko/laukku-Lindex

En töiden jälkeisessä väsymyksessä ja nälkäkiukussani saanut aikaiseksi ottaa kameraa mukaan suunnatessamme Ravintola Kirjakaupan Afterwork syöminkeihin, joten uusien kenkien ekasta asusta on tarjolla vain kämäinen Insta-kuva. Mutta tuossa on nyt sitten kaikkea mitä rakastan: mustat pillit, punaiset kengät, nahkarotsi ja leopardikuosia. Mä ehkä tahdon näyttää tältä joka päivä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Jos mm. tennarit kiinnostelee ja olet viikonloppuna Helsingissä, niin suuntaa ihmeessä Cape Universalin Ystävämyynteihin Lauttasaareen. Tarjolla Vansin kamppeiden lisäksi tuotteita merkeiltä Osiris, Santa Cruz, Brixton, Colourwear ym ym. Lauantain ja sunnuntain aukioloajat ja paikan tarkan osoitteen löydät tapahtuman FB-sivulta!

Huh.. sanoin odottavani aamua, jotta sais taas laittaa noi kengät jalkaan.. mutta voitaisko kuitenkin sopia, ettei aamu kuitenkaan tulis ihan äkkiä, mä oon nimittäin ihan sairaan väsynyt, joten yö vois kestää vaikka sellaset 16 tuntia ennen kuin kello tulee kahdeksan ja pitää avata silmät lähteäkseen töihin. Muutenkin jännä päivä luvassa, meen nimittäin ekaa kertaa ikinä kuvaamaan jääkiekkomatsiin. Ei oo toi urheilukuvaus vielä ihan mun vahvuuksia, mutta ei muuta kuin kaukalon laidalle opettelemaan! Sarjatulella satoja ruutuja, niin eiköhän sieltä jotain julkaisukelpoistakin saada. #ammattilaisenasenne 😀


Mun ei missään tapauksessa ollut tarkoitus pitää tällaista kuukausien taukoa tämän blogin päivittämisessa, mutta jotenkin se kesä vaan vei mukanaan ja sporttihommatkin hyytyi punttikoulun jäätyä juhannukselta kesätauolle. Töitä oli niin pirusti eikä helteetkään innostaneet minkäänlaiseen ylimääräiseen ruumiin liikautteluun, joten niinhän siinä kävi, että takaisin sportin pariin palasin vasta elokuun loppupuolella. Mutta, tässä sitä nyt taas ollaan. Salille on palattu, punttikoulun lisäksi uusiakin urheilumenoja kalenteriin merkitty ja nyt koitti vihdoin myös aika avata Rapakunnossa ja pistää tämänkin blogin pyörät jälleen pyörimään.

Näin keskiviikkona, 1. päivä lokakuuta, voin ilokseni kertoa, että tähän viikkoon on mahtunut jo kaksi treenikertaa! Hieman meinasi reidet huutaa armoa tänään punttikoulussa, kun eivät raukat olleet toipuneet vielä edellisen illan kyykyistäkään. Reidet ja persus hellänä ja muutaman viikon flunssa ja painonnostotauko takana eivät juurikaan valaneet kummoisia odotuksia punttikouluun allapäin hiipiessäni. Klo 18.00 toivoin vain kellon olevan pian seitsemän ja homman jo ohi.

Mutta vielä mitä! Kyllä sielä tangon ääresä tosiaan ärräpäät lenteli ja tuntui, että voimat riitä yhtään mihinkään, mutta niin vaan viime keväinen työntöenkka parani kilolla! Ja tempauksessakin tuntui kuin tangolle olisi vihdoin löytynyt oikea paikka lapojen tuntuessa aiempaa liikkuvammilta. Yritän siis taas keskittyä niihin asioihin jotka sujui aiempaa paremmin enkä niihin painoihin jotka eivät vielä nousseet.

Kovasti kuitenkin edelleen mietityttää urheilun parissa se, että meneekö se epämukavuuden tunne ikinä pois? Siis alkaako se homma tuntua kivalta sitten joskus, jos/kun kunto kohoaa? Kun nyt se vaan edelleen tuntuu aina siltä, että ”olispa tää jo pian ohi” siitäkin huolimatta, että laji olis ihan kiva. Mutta sitä huonosta kunnosta johtuvaa ja heti iskevää ”en helvetti jaksa..” -oloa ei vaan kestä. Argh!

Näyttökuva 2014-10-1 kello 22.56.13

Punttikoulu siis tosiaan on tuttua jo viime keväältä, mutta nyt lokakuuksi lisäsin liikkumistani ilmoittautumalla uuden porilaisen salin, Lastaamon, starttikurssille. Kahdeksan kertaa kestävällä kurssilla tutustutaan mm. crosstrainingiin, kahvakuulailuun ja kehonpainoharjoitteluun ja ajatus on, että startin jälkeen on helppo osallistua milel tahansa Lastaamon tunneille. Olin menossa kurssille jo syyskuussa ja ehdin yhden kerran silloin käydäkin, mutta kamala keuhkoihin painunut flunssa piti minua sen aikaa sivussa, että siirsin osallistumiseni lokakuulle ja aloitin kurssin uudelleen eilen.

Tällaisilla suunnitelmilla siis käynnistyi tämä syksy. Tavoitteet eivät ole muuttuneet mihinkään siitä kun blogin alunperin aloitin, se liikunnan ilo ois kiva löytää ja saada liikunta oikeasti pysyväksi osaksi arkea. Eli samalla tutulla linjalla jatketaan täällä blogissakin. Seuraavaksi kirjoituksen aiheeksi ennustan treenin jälkeistä lihaskipua ja siitä kitisemistä… jotenkin mä vaan saattaisin nähdä tällaisen asian juolahtavan mieleen viimeistään ylihuomenna… 😀