Kuten moni muukin somen käyttäjä, myös minäkin intouduin testailemaan Microsoftin How Old Do I Look -sovellusta omiin lärvikuviini kuullakseni tuomion minkä ikaäiseltä oikein näytän. Tulokset olivat paikoitellen hyvinkin ilahduttavia, mutta ei ihan joka kerta kuitenkaan…

Nuorimmat ikäarvioit sain itse asiassa kaikkein tuoreimmilla kuvilla. Vappupäivän lakettikuvasta sovellus veikkasi iäkseni 21, kun taas eilinen murjottava insta-kuvani, jonka nappasin, kun kännykän puhelin oli vahingossa väärään suuntaan yrittäessäni kuvata jotain muuta kuin lärviäni, antoi tulokseksi häthätää täysi-ikäisyyden. Niinkö on, että murjottaen näyttäisin normaalia selkeästi nuoremmalta? 😀

Valtaosalla kuvista onnistuin huijaamaan tätä tietokoneanalyysiä luulemaan minua ainakin jonkin verran todellista nuoremmaksi. Tämä 27-28 vee -linja tuntuu olevan vallalla myös todellisuudessa, sillä useimmiten tutustuessani uusiin ihmisiin käy jossain vaiheessa ilmi, että ovat veikanneet minua hieman oikeata ikääni nuoremmaksi. Se on tää korkea rasvaprosentti, joka pitää rypyt poissa!

  Muutamalla kuvalla How Old sentään osui oikealla numerolla alkavaan lukemaan ja arvioi minut kolmenkympin kerhoon kuuluvaksi. Mutta mites toi viimenen???? Grand Old Lady Veera 61 vuotta!!! Pitääks mun nyt ihan unohtaa noi kukkalasit vai?   PS. Ennen kuin syöksyt kokeilemaan palvelua omille kuvillesi, niin lue myö pieni präntti. Sovellusta käyttämällä luovutat Microsoftille oikeudn käyttää kuviasi, joten jos tällaiset pykälät ahdistaa, kannattaa jättää kokeilematta.


Tajusin tuossa yo-lakkini olinpaikkaa miettiessäni (muistin sen olevan edelleen kotikotona ullakolla), että en ole käyttänyt sitä liipistä kertaakaan varsinaisen ylioppilasjuhlapäivän jälkeen. Monta vuotta meni niin, että koin vapun yo-hattu -perinteen ihan pöljänä ja myöhemmin kun olen ollut sitä mieltä, että voishan sen nyt brunssille päähänsä vetäistä, niin se on maannut laatikossaan reilun 500 kilometrin päässä.

Muutaman viime vuoden ajan olen kuitenkin koristellut päänuppini vappupäivänä tuolla Kirsi Nisosen suunnittelemalla yo-laketilla (saatu) ja niin tein myös eilen. Mustavalkoinen lyyralla koristeltu ruusuke pysyi päässäni koko työpäivän (tai no, pysyi ja pysyi.. korjailin sitä aina kun kuvaamiselta ehdin) ja vielä illalla, kun suuntasin näkemään ystävääni Annia.

Töiden jälkeen vappuskumpalle lähtiessä vaihdoin vain työpäivän ajan jalassa olleet legginssit ja maiharit sukkiksiin ja paljettikenkiin ja kamerarepun sijaan otin olalle roikkumaan vähän lisää kimallusta.

Taisin juuri pari viikkoa sitten kirota, että ei enää koskaan mekkoa töihin, mutta taitaa se fiilis olla pitkälsti kiinni  myös siitä mitä siellä mekon alla on. Ainakin eilen, kun jalassa oli oikeasti peittävät legginssit, ei tuollaisessa trikookoltussa pyllistely tuntunut ihan niin kamalalta. Halusin laittaa eilen mekon ihan vaan siksi, että se passasi paremmin tuohon lakettiini kuin kaikki ne lököttävät farkut joita niin mielelläni töissä käytän ja laketti oli päähän saatava. 😀  

 mekko-H&M/neuletakki-Peter Hahn/kengät-RAS/laukku-Halston Heritage/laketti-Cailap (saatu)

Pikkaisen on kökön näköinen tuollainen kauhtunut trikoomekko kaiken tuon kimalluksen keskellä. Paremmalla koltulla tää ois ihan kivakin asu. Mutta kun en vaan jaksanut etsiä kaapista töiden jälkeen mitään parempaa ja töihin taas puen ennemmin just tuollaisen rievun, jonka kohtalolla ei oo niin väliä kuin niitä garderobin parempikuntoisia kamppeita.

Tästä nuhjuisesta mekosta tulikin mieleen, että mun vaatevarasto kaipaisi kyllä kipeästi läpikäymistä. Pitäisi jostain löytää aikaa raapia ihan koko vaatehuoneen sisältö ulos koloistaan ja tutkia kaikki tiukalla seulalla. Mulla on siellä ihan liikaa A) ihan superlemppareita vaatteita, jotka on kuitenkin jo kunnon puolesta sellaisia, että täytyisi raskia luopua, B) kamppeita joita haluaisin käyttää ja osata yhdistellä, mutta jotka ei vaan ikinä päädy päälle ja C) kaikkea epäsopivaa. Lumppua on ihan rajattomasti ja silti pyörin viikosta ja kuukaudesta toiseen suurinpiirtein samoissa rytkyissä koko ajan. Muutamat samat suosikkifarkut, tietyt ihanimmat t-paidat jne. Hillitön vaatehelvetti siis. Luulen, että se on tuttua aika monelle naiselle.

Mutta ääh.. kun se vaatteiden läpikäyminen, sovittaminen ja ylimääräisten kiertoon laittaminen on niin hiton työlästä. Missä välissä sitä oikein ehtis ja viitsis? Ja miten sitä raskis luopua kaikista tuollaisista niiiin mukavista, mutta kaameen näköisistä rytkyistä, niin kuin vaikka toi mekko?


Yksi munkki töissä lounaan jälkkäriksi ja illalla ravintolassa kaksi lasia skumppaa, siinä olivat ainoat merkit vappuaatosta omalla kohdallani. Meneillään on pitkä aamuvuorojen putki, joten ei kauheasti ehdi kemuttaa. Eilen illalla suunnattiin kuitenkin Tommin kanssa ulos syömään sen kunniaksi, että tapaamisestamme tuli vappuaattona kuluneeksi tasan 13 vuotta. Yhdenlainen merkkipäivä siis. Aatella, oon ollut sillon 20 vee opiskelijatyttönen ja 27 vuotias Tommi oli mielestäni melko vanha. Satuttiin samalle mökille vappua viettämään ja minä olin kuulema ollut miekkosen mielestä hirmuisen söpö tyttö, joten hankki sitten puhelinnumeroni kaveriltani ja alkoi ehdottelemaan. (reilun vuoden se sai siinä sitten yritellä 😀 )

Tavatessamme tuolloin 30.4.2002 mulla oli päällä punainen Pikku Kakkonen -t-paita ja päässä punainen huivi. (Ne tukkarätit kuuluivat tyyliini siis jo tuolloin). 13 vuotta myöhemmin luotin treffi-iltanamme mustaan.

farkut- H&M Shaping Skinny/pusero-Masai/nahkatakki-Junarose (saatu)/kengät-Vagabond/huivi-Stylesnob/aurinkolasit-Le Specs (saatu)/laukku-Liebeskind Berlin

 

Työt jatkuu koko viikonlopun ja vielä siitäkin eteenpäin, seuraavan vapaapäivän koittaessa vasta ensi torstaina, joten en osallistu vappukemutuksiin tänäänkään. Kekkeröinnin sijaan vietän viikonlopun töiltä liikenevät tunnit kouluhommiin, sillä maanantaina pitäisi tuupata näytön kirjalliset ennakkotehtävät postiin. Arvatkaa vaan ovatko vielä kovinkaan hyvällä mallilla.. Ehkä 1/4 tehtynä.

Jos saan nuo tympeet kirjalliset duunit puserrettua, niin sitten pitää seuraavan parin viikon aikana vielä kasata portfolio (puuha jota vihaan ihan täysillä), jotta voi mennä koittamaan tulisko musta ihan tutkinnonkin puolesta valokuvaaja. Toisaalta ihan haista paska -fiilis koko hommasta ja mietin, et minkä ihmeen takia ees jaksan vaivautua, mutta kai se nyt vaan on yks virstanpylväs joka pitää saada alta pois. Ja plussana tietenkin se, että kun nyt tuuppaa ton roikkumaan jääneen hommaan kuntoon, niin voi sit hakea muutaman sadan euron tutkintostipendin aikuiskoulutusrahastolta. Eli ihan ilmasta rahaa tarjolla, kun nyt vaan hoidan tän yhden hiton näytön.

Hauskaa vappua teille! Omani on ihan hanurista.