Ai että, nyt päästään ihan mun lempiaiheeseen, nimittäin alusvaatteisiin! Olen kerta toisensa jälkeen puhunut blogissa ns. mummopöksyjen puolesta ja esitellyt mm. kesäisin mekkojen alla käyttämäni superkorkeat lahkeelliset alkkarit, jotka tekevät elämästä yksinkertaisesti mukavampaa. Nyt ajattelin sitten ladata ihan vertailukuvat tiskiin, että miksi mä niin innolla suosittelen mummopantseja kaltaisilleni pylleröille ja myös muun kokoisille jotka kokevat alkkareiden kanssa samanmoisia epäkohtia joita seuraavissa kuvissa esitän.

Pukeuduin kaikki vartalon poimut paljastavaan trikoiseen Marimekko-kolttuuni ja kaivelin aluspöksylaattikoni kätköistä kaikkien korkeavyötäröisten pikkareiden seasta parit unohdetut yksilöt. 

Stringit! Nuo 2000-luvun alussa lantiofarkkujen alta joka toiselta naikkoselta vilkkuneet seksipöksyt, jotka saavat minut ihmettelemään, että miksi ihmeessä olen joskus halunnut kulkea naru perseessäni. En edes tiedä miksi kaapistani vieläkin löytyy yhdet stringit, tai siis tiedän että olen säästänyt ne nimenomaan tätä demonstraatiota varten, mutta mietin miksi kummassa olen ne edes hankkinut. Puin pikkarit jalkaani ja ihan hetken aikaa, kun seisoin paikallani hengittämättä ja liikkumatta, saatoin katsoa kuvajaistani peilistä, mutta välittömästi kun lopetin jäkityksen, rullautuivat pitsi-ihanuudet pikku hiljaa vatsamakkaroideni alle. Alarivissä näkyykin sitten tilanne sen jälkeen kun olin hetken aikaa istunut ja nousin ylös. 

No entä jos lisätään kangasta sekä persauksen peitoksi että lanteille ja kiskaistaan koltun alle hipsterit. (se on kuulkaa ihan toisenlainen hipsteri jonka mä kolttuni alle tahtoisin… :D)

No ei nekään perkele pysy asennossaan tällaisen omenamallisen ämmän päällä. Alaoikealla jälleen kuva tilanteesta istumisen jälkeen, siellähän ne on pikkarit somasti rullalla tynnyrin alla. Olo on epämukava, alkkareita tekee mieli koko ajan korjailla ja keskivartalo näyttää muhkuraisemmalta kuin ihan nakupellenä ollessa. Ei jatkoon.

Nostetaan siis vielä rimaa, tai siis vyötäröä. Nämä Wolfordin kevyesti muotoilevat ja saumattomat alushousut (alkkarit saatu) yltävät rintsikoiden tienoille saakka ja niiden vyötärönauhassa on sisäpuolella ohut silikoninauha, joka auttaa pöksyjen paikallaanpysymisessä. 

Ja kyllä, mä tiedän, että nämäkään alushousut eivät taio minusta hoikkaa eivätkä ne piilota sitä tosiasiaa, että keskivartalossa on tavaraa, mutta ne eivät myöskään pureudu lihaan väärissä paikoiisa ja luo ikäviä vekkejä ja ylimääräisiä makkaroita lanteille. Silhuetti on sileä, mekko laskeutuu kauniisti eikä alushousuja tarvitse korjailla vaan ne pysyvät paikoillaan ja pehmeä materiaali hyväilee pelastusrenkaita miellyttävästi.

Itselleni ei siis mummopöksyjen ja muotoilevien alusvaatteiden käytössä ole pontimena se, että kuvittelisin niiden mitenkään tekevän vartalostani merkittävästi paremman näköisen kuin se on, vaan se, että en halua käyttää alusvaatteita jotka tekevät siitä alastonta totuutta huonomman näköisen. 

Wolford Velvet Control Panty High Waist (tuote saatu)

En mä nyt näitä ehkä enää pikkuhousuiksi kutsuisi, mutta pesee siis kaikenmaailman pikkunöpsypitsikikkareet ihan mennen tullen. Muistatte varmaan sen kohtauksen Bridget Jonesista, kun neiti miettii että laittaako stringit vai mummopöksyt, että kummilla mahtais lohjeta paremmin. Itse sanoisin, että alusvaatteiden ensisijainen tarkoitus on saada muut vaatekerrokset näyttämään mahdollisimman hyvältä, joten valitsen Bridgetin tapaan ehdottomasti siis megalomaaniset pökät pikkunarujen sijaan. Ja jos sitten flaksi käy, mutta mekon alta paljastuvat megapantsit nolottaa, niin ainahan ne voi käydä nopsaan riisumassa mekon alta pois ennen kuin päästää sen partnerin helmojensa alle. Ihan näin niinku käytännön vinkkinä pikkujoulukautta silmällä pitäen. 😀

PS. Haluutteko samanlaisen havainnollistuksen muotoilevasta alustopista?

 

 

 


Vaihdettiin taas tänään äidin kanssa fb:ssä viestejä joissa mietittiin, että koska päästäisiin jonnekin pienelle reissuun ja mihin se veisi. Äidin ehdotus nopeasta Kööpenhaminan pyrähdyksestä jo seuraavan viikon sisällä kuitenkin kariutui minun yhden työkeikan ja Satakunnan Liikenteen vähentyneiden bussivuorojen yhteentörmäykseen. Olis tullut liian kiire ja stressi, että ehdinkö bussiin vai en.

En halua, että kivaksi lomaksi tarkoitettu matka aiheuttaa sydämentykytyksiä ja stressiä aikataulunsa puolesta, joten jätettiin asia vielä hautumaan ja odottamaan, että mä saisin hieman selville marraskuun aikatauluja. Ajatusta hieman pidemmästä matkastakin väläyteltiin ensi vuoden alkupuolelle. Kun vaan saataisiin isäkin vielä innostumaan ajatuksestamme!

Keskustelusta innostuneensa päädyin kuitenkin kaivelemaan koneelta kuvia viime vuonna tekemältämme Rooman reissulta. Äitini on ihan Italia-fani ja ollaan ehditty matkustaa siellä yhdessä useammankin kerran. Itsekin kyllä pidän kovasti Roomasta oman parin reissun kokemuksella. Se on loistava paikka lempiharrastukselleni katukuvaukselle. Kuljen matkoilla aina kamera räpylässä, mutta sen sijaan, että kuvaisin nähtävyyksiä tai itseäni ja matkaseuralaisiani, kohdistan linssini kaduilla kulkeviin paikallisiin. En tiedä miksi en osaa lähteä kaduille kuvailemaan täällä kotimaassa (muuta kuin työn puolesta), jotenkin se ei vaan tunnu samalta. Kai se on sitä, että matkoilla sitä haluaa taltioida sen itselle vieraan paikan katujen tunnelman, mutta kun oman kotikaupungin fiilistä aistii ihan joka päivä, ei sen taltioimiseen koe samanlaista paloa.

Siinä kun joskus nuorempana matkoille lähtiessä haaveili lähinnä kohteen shoppailumahdollisuuksista ja laskeskeli, että paljonko olisi reissun törsäysbudjetti, niin nykyään mietin ensisijaisesti sitä miten ihanaon vaan vaellella kamera kädessä pitkin katuja ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Olisikin mahtavaa pian päästä jollekin muutaman päivän kaupunkilomalle, jonka voisi pyhittää lähes yksinomaan tälle harrastukselle. Aina välillä vaan miettisi, että mitä vois taas syödä ja sit jatkais photowalkiaan. 😀 Kuvaamisen näkökulmasta kiinnostelis tällä hetkellä esimerkiksi Barcelona tai aina mielenkiintoinen Berliini. 

Jos kuvaaminen kuuluu sinunkin kiinostuksen kohteisiisi ja uusi kamera himottaisi, niin haluan vinkata, että Olympuksen Instassa on nyt meneillään huikea arvonta, jossa joku onnellinen voittaa itselleen uuden O-MD E-M5 MK II -järjestelmäkameran! Peilittömät järkkärit kääntyvine näyttöineen on just loistovehkeitä tällaiseen katukuvaukseen, kun pystyy toimimaan huomaamattomammin kuin isokokoisen peilijärkkärin kanssa. 😀

* Tämän muistelu- ja haaveilupostauksen kaikki Rooma-kuvat kuvattu Olympuksen PEN E-P5 mikrojärkkärillä (saatu) ja kaikissa on ollut käytössä suosikkilinssini, kiinteä 45 mm 1.8. 

 

 


Tiedätte varmaan sen ilmiön, kun pitäisi tehdä jotain tärkeätä ja deadline lähestyy, mutta sitä työtä vaan välttelee tekemällä kaikkea muuta, vaikka siivoamalla jos ei muuta keksi. Itsehän olen esimerkiksi luonut tämän blogin aikoinaan vältellessäni opinnäytetyön kirjoittamista. Ja juuri nyt siirrän ennakkotehtävän kirjoittamista lorvailemalla täällä blogissa.

Kun viime toukokuussa vihdoin (pienen lorvailun jälkeen) sain hoidettua valokuvaajan ammattitutkintoni viimeisen näytön, julistin hyvin painokkaasti, että en sit muuten hetkeen kyllä opiskele. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että neiti "aina jokin tutkinto kesken", on syksyn huomenna päättyvässä yhteishaussa (kyllä, viimetinka!) hakemassa opiskelemaan Medianomi Ylempi AMK-tutkintoa. Itse hakulomakkeen laitoin jo eilen illalla, mutta ennakkotehtävä odottelee tässä vielä puhtaaksikirjoittamistaan. Mutta kyllä se tästä vielä tän illan aikana syntyy!

Olen siis valmistunut AMK:sta vuonna 2007 (medianomi) ja sen jälkeen opiskellut sitten työn ohella valokuvausta tekemällä Kuvallisen ilmaisun perustutkinnon ja Valokuvaajan ammattitutkinnon. Ja nyt sitten on vahvana mielessä se tunne, että en tahdo työmahdollisuuksieni rajoittuvan vain valokuvaajan töihin, joten tahtoisin siksi jatkokouluttautua. Olen myös tässä vuosien varrella huomannut itsestäni sen, että mikäli minulla ei ole jotkin opinnot meneillään, niin olo on heti paikalleen jämähtänyt. Vaikka se onkin työelämä joka opettaa, niin olen sillä tavalla CV-ihminen, että koen koko ajan tarvetta saada osaamisestani myös jonkinmoisia papereita. 

Ai että.. tässä kuvassa pilkottaa mun AMK-todistuksen häpepilkku, ykkönen ruotsin pakollisesta kurssista. Opettaja ei jaksanut järkätä mulle enää uutta uusintaa, joten se oli sääliykkönen. 😀

Tuo ns. CV-ajattelu on tullut esiin elämässäni myös siten, että olen toisinaan paiskinut kahta tai kolmeakin eri työtä, koska olen kokenut niistä jokaisen vievän minua jollain tavalla eteenpäin. Raha ei siis ole ollut ykköspontimena noihin ns. ylimääräisiin töihin, vaan se, että olen halunnut opetella jonkin uuden taidon ja kokenut jonkin työkokemuksen kenties avaavan minulle jälleen uusia mahdollisuuksia. 

Ja että mikäkö mun tavoite sitten työn suhteen tulevaisuudessa on? No ei kuulkaa vielä oikein hajuakaan, katsotaan mihin sattuma vie. Tai no onhan tässä nyt toki sen verran hajua, että tokikin mun tähtäimet on viestinnän alalla (just oikein tavoiteltava ala nyt kun joka mediatalossa puhaltaa YT-tuulet…), millä siis jo työskentelenkin. Mutta kuten jo postauksen alussa sanoin, niin pyrkimyksenä on levitellä verkkojaan sillä tavalla, että valokuvaus ei olisi ainoa kädessä oleva korttini. Vaikka eihän se nyt ole mun ihka ainoa juttu tälläkään hetkellä, mutta siltikin, tahdon leventää polkuani.

Jos on jollakulla muullakin ollut mielessä lisä- tai uudelleenkouluttautuminen, niin nyt kuulkaa ehtii vielä tsekata syksyn yhteishakukohteet ja tuupata hakemuksen menemään, hakuaika loppuu huomenna 22.9! Sosionomi, restonomi, insinööri, yhteisöpedagogi, metsätalousinsinööri, rakennusmestari, kätilö, siinä ihan muutamia tutkintoja joihin on koulutuspaikkoja jaossa. Jos ei ihan uusi ala ole mielessä, niin lisäkoulutusta onnistuu hankkia työn ohellakin, sillä etenkin nuo ylemmät AMK-tutkinnot toteutetaan pitkälti monimuoto-opiskeluna niin, että lähiopetuspäiviä on vain muutama kuussa. 

Koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella!

PS. Mihinkähän hittoon oon jemmannut mun kesällä saapuneen ammattitutkintotodistuksen…. Tartisin sitä nimittäin ihan pian.. 

EDIT: Kolme tuntia tämän postauksen julkaisun jälkeen sain vihdoin painettua lähetä-nappulaa. Nyt on siis hakemus kaikin puolin hoidettu eteenpäin!