25.04.2017 Lauantai-illan gaala-asu
Tämä mekko pääsi viimeksi käyttöön jouluaattona, mutta siitä saakka olin odottanut jotain sopivia kemuja, jotta voisin pukea mekon jälleen päälleni. Sillä tämä Asos Curven fuksianvärinen asu nyt vaan on mielestäni ihan tajuttoman hieno ja itselleni passeli.
Lauantain Blog Awardsien kohdalla ei siis iskenyt vaatepaniikki, mutta mitään asuun sopivaa laukkua multa ei löytynyt. Mutta kuten tämänkin asun kohdalla, myös kemumekolle löytyi kassikaveri Iinan kätköistä. Valentino by Mario Valentinon laukun värikkäät kuvioinnit sitoivat sen saumattomasti yhteen mekon ja tupsukorvisten sävyjen kanssa. Onneksi on olemassa Iinan laukku- ja kenkälainaamo!
Mun sutturakampaus syntyi avaamalla kaksi vuorokautta aiemmin tehdyn letin, pöyhimällä ja tunkemalla sekaan kolme pinniä. Vitsit mä oon oikea tukkataituri!
mekko – Asos Curve / kengät – Wonders / korvikset – H&M / rannekoru – SysterP (saatu)
Seurakin oli näissä kemuissa jälleen kerran loistavaa. Näiden mimmien kanssa on blogitapahtumia koluttu yhdessä jo ainakin seitsemän vuotta! Iina ja Salla kylläkin luovuttivat lauantaina jo ennen puoltayötä, kun taas oman iltani jatkosta kirjoittelinkin jo eilisessä kenkäpostauksessa.
Nyt meinaa taas vähän stressiä puskea, kello on jo puoli kahdeksan, mut vielä pitäis tälle illalle viimeistellä yks lehtijuttu, käsitellä tän päivän keikan kuvat ja taas kerran pakata. Aamulla nimittäin taas Helsinkiin, missä vierähtääkin aikaa aina vappupäivään saakka. Monta yötä hotellilakanoissa siis tiedossa, ihanaa!