Viime päivät ja niiden myötä päälle vyörynyt informaatio (ja misinformaatio) -ähky ovat herättäneet niin paljon levottomuutta ja epätietoisuutta, että olo on ollut monin tavoin lamaantunut. On ollut vaikea tarttua oikein mihinkään tai tehdä mitään järkevää. Viikonloppu meni nukkuessa ja leffoja katsellessa. Tänään oli onneksi työvuoro Satakunnan Kansassa, jotta sain tämän muuten aikatauluista tyhjentyneen viikon käyntiin.

Niin, se tyhjä kalenteri. Tältä viikolta peruuntui Miss plus size -kilpailun juttuja (mm. finaali), yksi muotinäytös ja yksi kuvauskeikka. Ei siis tällä viikolla mitään hurjia tulonmenetyksiä, mutta ahdistaakin sitä seuraavat viikot. Mun duunikalenteri on aina täyttynyt tosi lyhyellä syklillä, mutta tässä vallitsevassa maailmantilassa on tosi vaikea kuvitella, että sinne olisi nyt juurikaan töitä tyrkyllä.

Kaiken keskellä pitäisi jaksaa ylläpitää reipasta me-henkeä ja kaivaa positiivisia puolia siitä, että kerrankin on aikaa hyggeillä. Mutta kyllä mä joudun nyt ihan rehellisesti myöntämään, että tunteiden kärkisijoilla on huoli omasta (taloudellisesta) pärjäämisestä. Kaikki yhteisölliset ja maailmanlaajuiset huolet siinä toki heti kintereillä seuranaan pelko läheisten terveyden puolesta.

Ei siinä mitään, jos tämä koronakatastrofi on ohi vaikka kuukaudessa. Tai parikin pärjään ilman tuloja. Mutta isompaa kuvaa katsellessa tämän kriisin vaikutukset juurikin talouteen ovat niin valtavat, että pienyrittäjän huolet eivät rajoitu kuukauteen tai pariin.

Tänään iski vielä hallituksen tiedotustilaisuuden aikana hirvittävä yksinjäämisen pelko mikä purkautui hillittömänä megaitkuna.

Mutta nyt kun on paniikin, ahdistuksen ja pelon tunteet käyty läpi laajalla skaalalla, on aika miettiä toimintasuunnitelmaa. Tähän mennessä olen listannut seuraavat toimenpiteet to do -listalleni:  (osa näistä sopii toki vinkiksi myös muille saman ahdingon kanssa painiville!)

  • Laskuta kaikki vielä avoimena roikkuvat työt.
  • Hoida lainat (yrityksen laina ja opintolaina) hetkeksi lyhennysvapaille. Pankkini Nordea onneksi jo ehti viestimään, että tämä onnistuu helposti.
  • Arvioi uudelleen kuluvan vuoden tulot ja laske ennakkoverot uusiksi (eli pienemmiksi).
  • Peruuta parin ei-välttämättömän ohjelmiston ja aplikaation tilaus ja tsekkaa muutkin kuukausittaiset menot, että mistä voisi karsia.
  • Laadi vanhoille yritysasiakkaille tarjous lisäkuvista. Joku voisi hyvinkin ostaa lisäruutuja kuvapankkikuvauksista.
  • Kontaktoi kaikki lehtikuvausasiakkaat ja muistuta olemassaolostasi.
  • Käytä vapautuvaa aikaa mm. blogin sisällöntuotantoon ja sen suunnitteluun.

Näiden akuuttien tuloihin vaikuttavien asioiden lisäksi tehtävälistalle riittää kyllä vaikka mitä pitkään roikkunutta asiaa, mm. nettisivujen ja blogin parissa, jotka ovat odottaneet, että olisi aikaa.

Ja kun hätäisimmät pelastustoimenpiteet on tehty, voikin alkaa kehittelemään ihan uusia ansaintakeinoja. Joko sitä vihdoin suunnittelisi ja toteuttaisi paljon toivottuja valokuvauskursseja esimerkiksi. Verkossa? Livenä?

Ja sitten jos jossain kohti tulee täysin tyhjää ja tylsää, niin voishan sitä vaikka vihdoin myös tiskata.

 


 

Postaus sisältää mainoslinkkejä. Mainoslinkint merkitty *-merkillä.

Minulle kävi helmikuussa pieni vahinko. Unohdin ottaa pillerin ja sitten toisenkin. Jossain kohti havahduin siihen, etten ollut syönyt mielialalääkkeitäni moneen moneen päivään.

Mutta tiedättekö mikä tästä unohdusasiasta teki omituisen? Se, että en jostain syystä saanut yleensä minulle Venlafaxinin unohtuessa iskeneitä vierotusoireita.

Normaalisti jos lääkkeenoton väli on vuorokauden sijaan venynyt vaikkapa puoleentoista vuorokauteen, olen jo huomannut asian tietynlaisesta päänsärystä. Välin venyessä pidemmäksi on mukaan tullut mm. raajojen pistely ja puutuminen ja sähköiskutuntemukset päässä. Lääkkeen unohtamisen on kyllä siis huomannut hyvin nopeasti.

Mutta, nyt pääsinkin kaikista ”viekkareista” kuin koira veräjästä. En ollut suunnitellut lopettavani lääkitystä juuri nyt, mutta totta kai olen toivonut voivani tehdä sen joskus. Ennen viimeisintä masennusjaksoani olin esimerkiksi enää hyvin pienellä lääkeannoksella ja keräsin rohkeutta senkin alasajoon. Kirjoitin aiheesta mm. vuonna 2016.

Mielialalääkkeiden lopetus

Nyt ei siis tullut kerättyä rohkeutta, eikä mietittyä lääkkeiden lopettamisen ajankohtaisuutta, vaan yhtäkkiä vaan tajusin, että nyt olisi kuin ihmeen kaupalla ihan huomaamatta fyysiset lopetusoireet taklattu. Niinpä ryhdyin miettimään, että mitä jos nyt uskaltaisi vihdoin kokeilla olla ilman.

Ja kyllä, vaikka tässä nyt puhunkin lääkityksestä ihan vain omana päätöksenäni, niin olen toki keskustellut asiasta myös lääkärin ja terapeuttini kanssa. Mulla on kuitenkin niin pitkä kokemus masennusoireista ja lääkityksestä, että kun ei ole mistään useamman lääkkeen cocktailista kyse, niin mun oma olo ja tahtotila on se ainoa mittari, jolla asiaa voidaan arvioida.

Nyt siis olo on useamman viikon lääkkeettömyyden jälkeen ainakin vielä hyvä. Totta kai tässä miettii, että vaaniiko jossain nurkan takana uusi romahdus? Olenko valmis kulkemaan ilman tuota ”kävelykeppiä”? Pärjääkö mun pää jo ihan omillaan?

Venlafaxinin lopetus

”Harmaa nollakausi”

Mutta jotenkin mua usein aiemmin vaivannut pelko on kaikonnut. En uskalla haaveilla elämästä, jossa en enää koskaan tarvitse mielialalääkkeitä. Taipumukseni masennukseen on kyllä nyt parissakymmenessä vuodessa käynyt selväksi. Mutta en myöskään enää ajattele, ettenkö voisi välillä myös voida niin hyvin, että pärjään ilman lääkkeeseen nojaamista.

Minusta tuntuu myös siltä, että olen nyt nähnyt niin monta synkkää kuoppaa joihin mieleni on vajonnut, että en jaksa enää pelätä niitä. Niitä tulee ja menee. Välillä elämä on synkkää paskaa ja sitten yllättäen se on niiden kuoppien välissä jonkin aikaa vähemmän paskaa.

Nyt on meneillään sellainen harmaa nollakausi, kuten sitä itse kutsun. Elämä ja olo ei tunnu mitenkään iloiselta ja aurinkoiselta enkä koe juurikaan onnentunteita. Mutta en ole myöskään enää siellä mustassa vedessä jonka pyörteet imevät mua pohjaan.

Venlafaxin lopettaminen

 

Tuntuu siis oikeastaan aika hyvältä hetkeltä opetella eloa ilman lääkkeitä. Mutta onhan tämä aika jännää. Mun aivokemiat on vuosikausia olleet osaksi lääkkeiden ohjailemia, joten mitenkähän välittäjäaineet pärjäilee ihan ilman lisäapua? Olenko mä ilman lääkkeitä jotenkin erilainen ihminen kuin lääkkeiden kanssa? Se on asia, jota on toki tullut vuosien aikana usein mietittyä.

Vähän on olo kuin olisin jättänyt pitkäaikaisen turvallisen ystävän. Koitan kuitenkin olla liikaa ylipäätään miettimättä tätä lääkeasiaa, sillä jos kauheasti alkaa kuulostelemaan omaa oloaan, niin helposti sitä myöskin löytää itsestään tuntemuksia ja oireita, ettei kaikki olisikaan hyvin.

Mutta, tässä sitä nyt ollaan ainakin toistaiseksi ilman mielialalääkkeitä. Ja ainakin toistaiseksi kaikki on hyvin. Olen nyt ollut lääkkeettä sen verran monta viikkoa (en kylläkään muista tarkkaan koska lopetin), että en usko, että lopetusoireita enää pitäisi enää ilmaantua.

Ei voi kuin toivoa, että jospa se oma pää kantaa.

 

PS. Jos kuvien korvakoruja ihastelitte, niin ne on *La Kivan


 

Suuri Käsityö Veera pusero

-Postaus sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä-

Vielä vajaan viikon ajan ehtii hakemaan lehtihyllyistä Suuri Käsityö -lehden numeron 2/2020, josta löytyy kaavat ja ohjeet tähän mun malliston puseroon. Ompelukaavat on saatavilla koosta 34 kokoon 54 saakka. Syöksy siis lehtihyllylle ja ompele itsellesi upea rusettipusero tai täydellinen t-paita. Ensi keskiviikoa ilmestyy sitten jo seuraava  lehti, jossa onkin vuorossa minun osaltani jotain aivan muuta.

En ole vieläkään uskaltanut itse tarttua ompelukoneeseen, vaikka mieli tekisi. Minulla on jo kankaatkin ostettuna mm. tätä lokakuun numerossa ollutta mekkoa varten. Ja ompelukoneenkin olen hakenut Tommin varastosta jo kotiini. Että nyt ei puutu enää kuin rohkeus pistää se kangas palasiksi ja pistää kone laulamaan. Myös tätä puseroa tahtoisin tehdä parissakin eri värissä, sillä tykkään mallista ihan hurjan paljon. Ja hölmöä olisikin, jos en tykkäis, kun oon tän saanut ihan itse mieleisekseni suunnitella! 😀

Tämä kuva on viime elokuulta sovituksesta. Tästä näkyy kivasti miten kivan yhdistelmän pusero luo kepeiden leveälahkeisten housujen kanssa. Tämä voisi olla aika juhlavakin kokonaisuus oikeiden asusteiden kera. Ja kun solmimisnauhat jättää roikkumaan pidemmiksi tuovat ne hienoa pituuden ja jatkuvuuden fiilistä.

Suuri Käsityö Veera pusero

Housut – *Ellos, Misty PU

Kengät – Shoe The Bear

Korvikset – Viaminnet (saatu)

 

Lyhyt yläosa korostaa jalkoja

 

Lehtikuvauksiin yhdistin voimavärissäni leiskuvan yläosan puolestaan kapeisiin keinonahkahousuihin ja korkoihin. Siluetti muuttui näin täysin sovituspäivän kokonaisuudesta. Nuo alla olevat *Elloksen keinonahkapöksyt ovat jo vanhat, mutta samaa kinttuja imartelevaa mallia on edelleen saatavilla. Mulla on housuista koko 46, saatavilla kokoon 52 saakka.

Tämä on asuna taas sellainen oman vartalomallini pukeutumissääntöjä uhmaava. Lyhyt yläosa kun korostaa entisestään alavartalon pituutta suhteessa lyhyempään ylävartaloon. Ja siinä onkin yksi syy miksi tätä asua rakastan. Itse kun en lainkaan tajua sitä ainaista tasapainottamisen mantraa. Miksi pukeutumisessa tulisi muka aina ”tasapainottaa” kaikkea? Pitkiä jalkoja ja käsiä lyhentää ja lyhyttä selkää pidentää ja plaaplaa. Itse tykkään leikitellä mittasuhteilla sen sijaan, että kokisin vartalolleni olevan olemassa vain yhdet ainoat oikeat vaatteiden pituudet ja mittasuhteet.

Tässäkin puserossa on se hyvä puoli, että jos malli tuntuu omaan makuun liian lyhyeltä, on helman mittaa helppo hieman jatkaa. Tuo solmiminen vie paidasta hieman mittaa, joten se kannattaa ottaa pituudessa huomioon.

Puseron nauhat voi halutessaan tehdä yksivärisenä tai sitten noin niin kuin omassa paidassani. Yksityiskohta on pieni, mutta rusetista pilkistävä violetti tuo hieman lisää kolmiulotteisuuden tuntua ja näyttää tosi kivalta,

Suuri Käsityö Veera pusero

Neulehame – Vila 

Korvikset – La Kiva

 

Yksi kaava, kaksi puseroa

Samalla kaavalla syntyy myös yksinkertainen lyhythihainen pusero ilman koristuksia. Näihin kuviin ei tietenkään voinut pukea paidan päälle mitään, jottei se peity, mutta olen arjessa pukenut tätä hopean kimallusta mm. pörröisen neuletakin ja mustan rennon bleiserin alle. Jahka siihen ompelukoneeseen uskallan näin vuosien tauon jälkeen vihdoin tarttua, surautan kaavoilani ehdottomasti tämän teepparin myös hieman maltillisemmasta kankaasta. Tässä kun on nyt paidan pituus, hihan mitta ja pääntien malli just sitä mitä t-paidalta haluan.

Jonkin verran on tullut kommentteja näiden mun suunnittelemien vaatteiden kohdalla siitä, että miksi ei tässä paidassa tai ekassa mekossa ollut v-pääntie. Sellainen kun kuulema sopisi rintavalle niin paljon paremmin. No, syy on yksinkertaisesti se, että vaikka tissevä olenkin, niin itse pidän enemmän esimerkiksi venepääntiestä. Veetä kaipaaville on sitten jotkut muut kaavat kuin juuri nämä kyseiset vaatteet.

Kuten jo edellä sanoin, en koe, että on vain jotkin tietyt mallit tai mittasuhteet, joita kunkin kuuluisi omalla vartalomallillaan käyttää. On hyödyksi kyllä tiedostaa mitä erilaiset leikkaukset, mallit ja vaatteiden mitat tekevät optisesti. Silloin on helpompi tuoda pukeutumisellaan esiin sellaisia asioita joita itse haluaa. Mutta omat mieltymykset ajavat ainakin itselläni pukeutumisoppaiden ja yleisesti toitotettujen sääntöjen ohi. Paras asu on se, joka tuntuu omalta, ei se joka on sääntöjen mukainen!

Suuri Käsityö -lehti 02/2020 siis kaupoissa vielä 10.3. saakka. Keskiviikkona 11.3. ilmestyy sitten uusi lehti ja uudet vaatteet by meitsi!

 

Kuvat: Anna Huovinen/Sanoma

Meikki ja hiukset: Heidi Reponen