Listailin ensimmäisen satsin viime aikoina lukemiani kirjojani jo aiemmin ja nyt on vuorossa lisää. Eroja ja traumaattisista kokemuksista selviämistä mahtuu myös tähän kuuden kirjan settiin, mutta on seassa vähän jotain kepeämpääkin. On vähän jännäriä, tinder-hömppää ja vakavailmeisen formulakuskin elämäkertaa.

Lukutahtini on hieman maaliskuun lopusta rauhoittunut. Enää ei mene 6-8 kirjaa viikossa, mutta muutama kuitenkin. Nyt on monta sellaista opusta aloitettuna, jotka eivät imaise riittävän lujasti mukaansa, joten jäävät lojumaan. Luen, mutta en siis pääse oikein mitään loppuun saakka.

Mutta tässä kuitenkin taas kuusi läpikahlattua teosta.

 

Westend – Suvi Vaarla

Mä olen lama-ajan lapsi. Vaikka mun vanhemmat saikin korttitalon jotenkin pidettyä pystyssä 90-luvun alun pankkikriisin keskellä, niin kyllä mä muistan sen pelon ilmapiirin, jonka lapsena tunsin. Uutiset olivat synkkiä ja koulussa säästettiin koko ajan kaikesta. Pelkäsin, että meiltä menee koti niin kuin monelta muultakin.

Suvi Vaarlan Westend kertoo Elinan perheen tarinan nousukaudesta menestyksen vuosien kautta romahdukseen. Samalla se kertoo kuitenkin paljon enemmän kuin vain yhdestä perheestä. Westend kertoo unelmista, talouden sykleistä ja siitä miten elämä kohtelee ihmisiä eri tavoin. Kaikki ei ole aina itsestä kiinni. Pienet yksityiskohdat ajankuvauksessa koulun kahtia leikattuine pyyhekumeineen ja lihapullarajoituksineen tuovat Elinan lapsuudenkokemukset lähelle itseä.

Tarina on fiktiota, mutta Vaarla tuntee aiheensa, sillä hän on haastatteluissa kertonut omaa perhettään kohdanneesta konkurssista. Westend on hyvin kirjoitettu traaginen teos, mutta se ei silti ole mikään epätoivoinen valitusvirsi, vaan ennemminkin tarkkanäköinen analyysi. Vaarla tietää mistä kirjoittaa ja se kuuluu ja tuntuu.

Westend kuuluu sarjaan: luin kerralla alusta loppuun ja keskeytin vain käydäkseni vessassa.

 

Eloonjäämisoppi – Riina Mattila

Joten, nyt: kirjoitan viidellä sanalla onnellisimman tarinan, jonka voin kuvitella.

Sinä et koskenut minuun. KOSKAAN.

Eloonjäämisoppi on on Mattilan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva teos, jossa muistelmiin yhdistyy konkreettista tietoa PTSD:stä (posttraumaattinen stressi) ja trauman hoidosta. Lapsuudenystävä raiskasi Mattilan tämän ollessa 13-vuotias, hän kuitenkin alkaa muistaa tapahtumat tarkemmin vasta aikuisiällä.

Kirjailija on oman toipumisprosessinsa aikana kerännyt paljon faktaa omien kertomustensa tueksi. Kirjasta voi siis oppia uutta ja jollekin itse samanlaisia asioita kokeneelle se voi toimia vertaistukena. Mattila kuvailee hyvin tarkasti ja ymmärrettävästi esimerkiksi viiltelyä, mitä moni pitää aivan käsittämättömänä toimintana.

Itselläni ei onneksi mitään yhtä kamalaa kokemusta ole, mutta paljon omista mielenterveyskamppailuista tunnistettavia tunteita löysin minäkin. Tällaisia omakohtaisia tarinoita lukee mielellään rankoistakin aiheista, kun ne on hyvin kirjoitettuja. Vaikka tunnelma oli aika ajoin hyvinkin ahdistava, oli kirja silti melko ”helppolukuinen”.

 

Yksi teistä kuolee – Jenni Multisilta

Saaran fitness-ura on tauolla ja poikaystävästä tulee ero. Uudessa tilanteessa hän suostuu hieman vastentahtoisesti tuuraamaan sukulaistaan ja lähtee pitämään joogaretriittiä kotiseudulleen Lappiin. Luurämeellä hän kohtaa myös entisen parhaan ystävänsä, jonka kanssa he jakavat piinaavat muistot ja salaisuudet kymmenen vuoden takaisista traagisista tapahtumista.

Multisillan esikoisromaanin asetelma on mielenkiintoinen ja kirja pitää kyllä jännitteessä ja otteessaan. Kun menneisyys ryhtyy kummittelemaan, janoaa lukija selvyyttä mitä oikein on tapahtunut ja kuka on syyllinen. Tekstissä vuorottelee kymmenen vuoden takainen kesä ja nykyhetki. Menneessä tytöt kilpailevat saman pojan huomiosta ja luisuvat kisansa myötä syömishäiriön kamalaan maailmaan, nykyhetkessä säikytään oravanraatoja, uhkaavia viestejä ja henkiolentoja.

Paljastukset ja loppuratkaisu eivät ole itsestäänselviä, omia arvailujaan saa vaihtaa monta kertaa tarinan edetessä. Vaikka tarina kiinnostaakin, niin sitä olisi saanut tiivistää. Saaran vanhat ihmissuhdemärehtimiset olisi tullut selväksi vähemmälläkin.

 

Tinder-päiväkirja – Sanna Kiiski

Ai kauhee. Siinäpä päällimmäiset fiilikset. Tinder-päiväkirja sai tokikin paljon näkyvyyttä mediassa, koska sen kirjoittanut Sanna Kiiski on aiempien töidensä vuoksi julkisuudesta tuttu. Kovin kummoiseksi kirjalliseksi tuotokseksi ei Tinder-päiväkirjaa kuitenkaan voi kehua, mutta ei nyt toki aiheen ja kirjan kuvauksen vuoksi odotuksetkaan olleet kovin korkeat. Tai no, odotin jotain hauskaa.

Toki kirjassa naureskellaan Kiisken sinkkuvuoden aikana vastaan tulleiden örvelöiden profiilitekstejä, vonkausviestejä ja käsittämättömän paskoja treffejä, mutta pohjavire on enemmänkin epätoivon tuoksuinen kuin kepeää hauskuutta. Mä mietin vaan koko ajan, että ”miksi se tollekin idiootille edes vastasi?”tai että, ”mikä helvetti sen sai noillekin treffeille edes lähtemään?”. Mua ärsytti myös kirjoittajan kepeä ”pojat on poikia” -henkinen suhtautuminen dick pick -ilmiöön.

Tinder-törttöilystä lukeminen vain vahvisti mun jo lyhyellä omalla kokemuksella muodostamaani ajatusta siitä, että minusta itsestäni ei vaan ole tutustumaan ihmisiin tuolla tyylillä. Eikä musta ole kyllä myöskään lukemaan enempää kököistä treffeistä, ohareista ja dick pickeistä. Mut kahlasinpa nyt loppuun kuitenkin.

 

Kaikki ne hetket kun olet yksin – Anneli Vehkoo

Kuusikymppinen kääntäjä Elina kaipaa vielä edes hetkeksi säpinää elämäänsä. Ruuhkavuosia elävä perheenisä Arno puolestaan on väsynyt lähes seksittömään liittoonsa. Elina käy mielessään vuosien takaista eroaan ja on tekee mielessään luopumistyötä vanhan isän ollessa vakasti sairaana. Arno vie lapsia leikkipuistoon ja pohtii vaimonsa kanssa terapiassa miksi he ylipäätään ovat yhdessä.

Arnon ja Elinan on tarkoitus tavata vain kerran, mutta toisin käy.Ihminen kaipaa kosketusta ja kohdatuksi tulemista. Joidenkin ihmisten kanssa on vaikea sanoa mitä suhteelta haluaisi, mikä siinä vetää puoleensa ja mitä se toinen oikeasti itselle merkitsee. Näissä tunnelmissa liikkuu Kaikki ne hetket kun olet yksin ja vuorottelee Elinan ja Ernon kertomusten ja tuntemusten välillä.

Kauniisti kirjoitettu romaani erilaisista elämäntilanteista, elämänjanosta ja vaikeista päätöksistä.

 

Tuntematon Kimi Räikkönen – Kari Hotakainen

Tuskin muuten olisin tarttunut Räikkösestä kertovaan kirjaan, mutta kiinnosti tietää miten formuloista tietämätön, mutta sujuvakynäinen Hotakainen aihetta lähestyy. Alkupäässä kirjaa olikin jonkin verran Hotakaiselle ominaista tekstin sävyä ja sanailua, mutta loppua kohden teksti muuttui tylsemmäksi. Aivan kuin kiinnostus aiheen käsittelyyn olisi kirjoittaessa loppunut kesken, mutta kisa ajettu silti väkisin loppuun.

Mitä itse Räikkösen elämänvaiheisiin tulee, niin siinäkin kiinnostavat vaiheet ovat tarinan alkupuolella. En tiennyt sen tarkemmin miten Kimin tie vei Carting-radoilta F1-kuskiksi, joten vuosituhannen vaihde, tuolloin löytyneet kontaktit ja uralla avittaneet henkilöt ja kuvaus pakulla pitkin Eurooppaa kisoja kiertäneestä kuskista olivat stoorin mielenkiintoisin osa.

Mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan, sitä tylsemmäksi kirja käy. Paksuutta teokselle on saatu latomalla loppuun kymmeniä sivuja Räikkösen tilastoja. Eli lyhyt stoori, mutta lähes 200 000 tuhannella myydyllä niteellä uskoisin sen innostaneen edes jokusen lukemista karttavan jannun tarttuneen hetkeksi kirjaan. Ja se on aina positiivinen juttu se.

 


-Kaupallinen yhteistyö Very Nice

Enpä muista koska mulla on viimeksi ollut farkut, joissa on kokolapussa tuumat vaatekoon sijaan ja niitä tuumia oli valittavissa lahkeisiinkin oman tarpeen mukaan. Mutta nyt on! Very Nicen farkuissa on tuumakokoja 40″ saakka.

Vaikka plussallekin toki farkkuja löytyy moneltakin merkiltä, niin niitä hankkiessa on joutunut tottumaan siihen, että harvoin on tarjolla eri lahkeenpituuksia. Ketjuliikkeen 48 vaatekoon farkuissa on joku lahkeenmitta X ja sitten se joko passaa tai ei.

Vaikka moni perinteinenkin farkkumerkki isoja kokoja tekee, niin ainakin oman kokemuksen mukaan kauppoihin saakka noita isoja kokoja päätyy aika huonosti. Tilannetta, jossa vyötärön koon ja lahkeen pituuden saisi erikseen valita, ei siis ole tullut viime vuosina useinkaan vastaan.

Nyt haluaisinkin siis soittaa fanfaarin kotimaiselle, vuodesta 1983 alkaen farkkuja valmistaneelle, Very Nicelle! Olipa ihanaa viime talvena heidän somekamppiksen myötä huomata, että heiltähän löytyy farkkuja myös kaltaiselleni plussalle. Tiesin brändin kyllä vuosikymmenien takaa (ne vaaleat porkkanamalliset farkut olivat ihan mun lempparit 3-luokalla!), mutta en ollut lainkaan älynnyt aikuisiällä heidän tuotteitaan sovitella.

Kokovalikoiman lisäksi Very Nicessa ilahduttaa myös se, että ne on tuotettu lähellä. Farkut suunnitellaan Suomessa ja ne valmistetaan brändin omalla tehtaalla Viron Valgassa, noin 300 km päässä Helsingistä.

Very Nicen valikoimissa on otettu kattavasti huomioon eri koot ja vartalonmallit. Vyötärön puolesta farkkukokoja löytyy välillä 25″-40″ ja lahkeenpituudet 22″-34″. Verkkokaupassa tuotteita voi kokojen lisäksi hakea myös mallin mukaan: curvy, feminine fit, straight ja slim.

Kunkin tuotteen kohdalla kerrotaan informatiivisesti millaiselle vartalolle pöksyt passaa. Esimerkiksi reisien kohdalle tilaa kaipaaville on tarjolla useampikin malli. Samoin kaltaisilleni korkeaa vyötäröä halajaville.

Korkea vyötärö ja kapea vajaamittainen lahje, siinä on resepti minua miellyttäville farkuille. Nuo vaatimukset minulle täytti nämä Suzie Skinnyt. 

Oma kokoni on vyötärö 36″, lahje 30″. Tuo 30-tuumaa on itselleni juuri sopiva niin, että saan lahkeisiin tuon haluamanilaisen pienen käänteen ja lahje jää juuri tuohon nilkkaluun yläpuolelle. Mulla kun on se oma pukeutumissääntöni, että kenkien kuuluu näkyä, joten tykkään tällaisesta 7/8 mitasta ja pienet käänteet lahkeensuissa on mielestäni usein suorana olevaa lahjetta kivemman näköiset.

Yksi harmitus näiden Suzie Skinnyjen suhteen kyllä tuli eteen. Mallia on nimittäin tänä keväänä saatavilla myös vaaleanpunaisena, mutta sitä ei ole saatavilla mun vyötärökoolla. Nyyh! Palautteena Very Nicelle siis annettakoon, että myös niitä erikoisempia värejä saisi tehdä isoihin kokoihin asti. Mutta pienempää kokoa olevat, tsekatkaa ihmeessä nuo hempeät kevätfarkut.

Minut on nähty vuosikausia pillilahkeissa. Suurin syy on se, että pidän kapeista lahkeista, mutta toinen syy on ollut se, että minun on ollut hankala löytää sopivan kokoisia suoria lahkeita. Ongelma on nimittäin usein se, että minulle vyötäröstä sopivissa farkuissa on lahkeet aivan liian suuria omiin kinttuihini ja lahje ei istu kauniisti esim polven yläpuolelta. Nätisti asettuvan lahkeen löytämistä on sitten hankaloittanut vielä se eri lahkeenpituuksien puute.

Nyt tartuinkin sitten tilaisuuteen ja valitsin itselleni myös jotain muuta kuin säärtä hivelevää pillilahjetta. Olen nyt sitten koittanut opetella suoralahkeista elämää näissä Pirre Straight -farkuissa. Vähän vieraalta ne tuntuu, mutta oikeiden kenkävalintojen kanssa ihan kivat nämäkin lahkeet.

Vaikka lahje vielä kaipaakin hieman totuttelua, niin muuten Pirret ovat hurmanneet minut jo täysin. Vyötärön korkeus on aika sama kuin ylempien kuvien Suziessa, mutta suoralle lantiolleni Pirret istuvat vielä paremmin. Myös farkkupeppupisteet menevät omalla kohdallani Pirren hyväksi. Omat täydellisyysfarkkuni voisivat siis olla näiden kaksien farkkujen sekoitus: yläosa Pirreltä, lahkeet Suzielta.

Sekä Pirret että Suziet on valmistettu joustavasta stretch-materiaalista, mutta elastaania on ainakin omaan makuuni sopivasti. Farkut siis ovat mukavat ja mukautuvat, mutta eivät sellaista hetken käytöllä hajoavaa liian pehmeää purkkaa.

Very Nice-farkuilla on jälleenmyyjiä ympäri maan, mutta kattavimman katsauksen kokoihin ja malleihin saat heidän verkkokaupastaan.

Rakas ystäväni Iina on minua lyhyempi ja vyötärön ja lantion seudulta minun tasapötköä muodokkaampi. Iinan farkkuvalinnan voit tsekata täältä.

Onko sulle Very Nicen farkut jo tuttuja?


Vaikka muuten en mitään olekaan saanut tämän poikkeustilan lisäämällä vapaa-ajalla aikaiseksi, niin lukemaan se on innostanut. Listasin tähän viimeisen kahden viikon aikana lukemani kirjat lyhkäisten saatesanojen kera.

Mulle itselle kirjan hyvyydestä kertoo se, luenko sen kertarykäisyllä vai jääkö opus roikkumaan keskeneräisenä. En normiarjessa lue sen vuoksi superahkerasti, että aamuyöhön saakka kirjan parissa valvominen ei ole järkevää, jos on työpäivä tiedossa.

Jos kirja on hyvä, en voi laskea sitä käsistäni jatkaakseni joskus myöhemmin.  Jos taas kirjaa ei jaksa/viitsi lukea kerta istumalta, ei se ole omalla mittapuullani useinkaan riittävän kiinnostava.

Olen kokenut tämän kaikki tai ei mitään -lukutyylini ihan todelliseksi ongelmaksi viime vuosina. En sen vuoksi usein uskalla vaikkapa illalla aloittaa lukemaan kirjaa, koska pelkään meidän ahmaisevan toisemme. Minä kirjan ja kirja minut. Mutta lomilla on voinut sitten ahmia huoletta ja antaa vuorokausirytmin kärsiä. Saman mahdollisuuden on tarjonnut myös korona-kevät.

Poikkeustilan pari eka viikkoa meni vielä sarjojen ja leffojen voimalla, mutta maaliskuun lopussa tartuin vihdoin kirjoihin. Viimeisen kahden viikon aikana olen käännellyt sivut alusta loppuun 12 teoksesta. Tai no, swaippaillut sivut alusta loppuun. Olen nimittäin lukenut kaikki e-kirjoina. Siksi ei siis ole kivoja kuvia fyysisistä kirjoista, on vain kustantamoiden tarjoamat kansikuvat.

Tässä ekat kuusi kirjaa.

Neitsytpolku – Philip Teir

Richardilla on lapsia ja ihan hyvä avioliitto. Kustantamon illanvietossa hän kuitenkin tapaa itseään vanhemman naisen, joka vetää Richardia puoleensa. Kirjailija on haastatteluissa kertonut kirjan vastaavan jossain määrin hänen oman elämänsä tapahtumia. Myös hän rakastui toiseen naiseen ja siitä seurasi avioero ja uusperhe-elämän opettelu.

Neitsytpolku on kauniisti kirjoitettu ja haikea romaani, jossa pohditaan voiko ihan hyvästä liitosta lähteä. Mitä jos todellakin rakastaa molempia? Rakkauden ja intohimon rinnalla kirjassa kulkee koko ajan myös arki ja kipeä tietoisuus siitä, että päätöksen tekeminen ja uuteen hyppääminen ei ole helppoa.

Tämä kuuluu kategoriaan ’luin kerralla’. Laitan lukulistalle myös Teirin aiemmat romaanit.

Mercedes Bentso: ei koira muttei mieskäänVenla PystynenLinda-Maria Roine

Olen lueskellut Linda-Maria Roineen haastatteluja ja seurannut mediasta hänen ja kahdesta murhasta tuomitun Janne Ranisen rakkaustarinaa, joten siksi tämä Mercedes Bentson kirja kiinnosti.

Linda-Marian lapsuus on rankka eikä teini-ikä tuo asioihin helpotusta. Koulukiusaamista, seksuaalista hyväksikäyttöä, huumeita ja väkivaltaa, kaikkea tätä Linda-Marian tarina vyöryttää kirjan sivuille. Linda-Maria etsii itseään ja muiden hyväksyntää niin helluntai seurakunnasta, romayhteisöstä kuin huumepiireistäkin.

Kirja ei ole erityisen hyvin kirjoitettu, mutta tieto siitä, että stoorissa on kyse oikeasta ihmisestä, pitää mielenkiinnon yllä. Mercedes Bentson suorat ja karut sanoitukset rytmittävät kirjaa mukavasti ja innostivat kuuntelemaan räppärin biisejä lukemisen ohella. Kokonaisuutena kirja on vaikuttava selviytymistarina.

 

Toinen silmä kiinni – Tiina Katriina Tikkanen

Ja heti perään lisää kamalaa lapsuutta. Tiina Katriina Tikkasen esikoisromaani pohjautuu osittain hänen omaan elämäänsä. Vuosikausia piilossa pysyneet traumat puskevat aikuisiällä pintaan ja alkavat purkautua, kun kirjan päähenkilön toisesta silmästä lähtee yllättäen näkö.

Toinen silmä kiinni kertoo lapsuudesta ja nuoruudesta pikkukylässä, jossa isä on arvostettu mies, joka haluaa tyttärelleen vain parasta. Pikku hiljaa muistoista kaivautuu kuitenkin myös toisenlainen isä ja tapahtumia, jotka saavat palan nousemaan kurkkuun niin Mintulle kuin lukijallekin.

Pitääkö, ja voiko, tekoja antaa anteeksi? Miten niin kammottavista asioista voi päästä yli? Toinen silmä kiinni on kamala ja järkyttävä kirja. On todella tärkeää, että se on kirjoitettu.

Kyllä, luin tämän yhtä soittoa alusta loppuun.

Kutsumaton – Hanna Velling

Kutsumaton tarjoilee samaa teemaa kuin Teirin Neitsytpolku: mies rakastuu toiseen, eroaa ja sitten opetellaan uusperhe-elämää. Kirjassa äänessä vuorottelevat niin Mikko, aviovaimo Mirja kuin uusi rakkaus Sirukin.

Tarinan ote on arkirealistinen ja kieli sellaista kepeän chick litin tasoista. Sellainen hyvin perus ihmissuhderomaani siis, jossa ei ole mitään ihmeempää vikaa, mutta joka ei myöskään herätä kummempia tuntemuksia tai jätä muistijälkiä.

 

Sirkka – Anni Saastamoinen

Tätä teosta en sitten todellakaan saanut luettua yhdellä kertaa. En edes kahdella tai kolmella. Aloitin Saastamoisen ankean toteavan tyyliin kirjoitetun Sirkan jo tammikuussa, mutta tuskastuin sen lyhyisiin ja toisinaan töksähteleviin lauseisiin. Nyt kuitenkin päätin kiukulla puristaa kirjan loppuun saakka. Tein siitä itselleni siis jonkinmoisen haasteen, minähän luen tämän loppuun vaikka mikä olisi.

Kirjan päähenkilö Sirkka on yksin asuva nainen, joka tykkää elää tylsästi ja pienesti. Sirkka on kaikissa toimissaan ennen kaikkea järkevä. Sirkka hoitaa viherkasveja, tapaa harvoin yhtä ystäväänsä ja miettii ex-heilaansa. Siinäpä se. Kirjassa ei tapahdu oikeastaan mitään.

Kirjalla olisi mahdollisuuksia olla hauska, se voisi myös saada ajattelemaan omaa elämää ja itseään, mutta näiden vaihtoehtojen sijaan minulle Sirkka oli vain ankeutta. Se ei oikeastaan ollut tarina, se oli vain ylipitkä tuokiokuva, jonka kielestä en pitänyt.

 

Suhteellisen vapaata – Riikka Suominen

Mitä tehdä, jos avioliitto on muuten ihan hyvä, mutta peitto ei heilu? Seksiä tekisi mieli, mutta ei just sen oman kumppanin kanssa. Nelikymppisten Klaaran ja Ilmarin ratkaisu on avoin suhde. Sitten pistetään Tinderit laulamaan ja käydään vuoronperään seksitreffeillä toisen ollessa kotona lapsen kanssa.

Aloitin tämän ensin äänikirjana eikä meinannut oikein lähteä, mutta se taisi osaksi johtua laiskan ja kyllästyneen kuuloisesta lukijasta. Kun vaihdoin lukemaan kirjaa ihan itse, parani kokemus huomattavasti.

Suhteellisen vapaata on ihan sujuvasti kulkeva ihmissuhteita täynnä oleva romaani, jossa on ripaus sekä chick litiä että pohdiskelevaa kannanottoa. Välillä päähenkilö Klaara tuntuu ärsyttävältä, toisinaan taas hänen ajatuksiinsa voi samaistua.

Mutta yhden kysymyksen kirja nostattaa. Miten jotkut löytää Tinderistä niin paljon tyyppejä joista jaksavat kiinnostua??

 

Seuraava kuuden kirjan setti tulossa myöhemmin!