14.02.2011

Posted at 18:59h in Yleinen by
0 Likes

”Hirmu Pakkaset!”, ”Luvassa hyytävää kylmyyttä”, ”Pakkanen paukkuu koko maassa!”. Kaikki nuo ovat lehtiotsikoita, jopa etusivukamaa viime päiviltä. Se on sama homma kuin että joka ikinen vuosi talvi yllättää autoilijat, niin jostain kumman syystä suomalainen media jaksaa vuosi toisensa jälkee myös hämmästellä ja kummastella sellaista melkoisen tuttua asiaa kuin lämpömittarin lukemat. Luulisi nyt jo jokaisen useamman talven Suomessa nähneiden ihmisten olevan tietoisia siitä, että tiettyyn aikaan vuodesta on helkkarin paljon kylmempi kuin muulloin.

Mutta toisaalta, jos aamulla iltapäivälehtien lööpit kirkuvat pakkasasteista, niin ainakin silloin tietää, että edellisenä iltana ei ole esimerkiksi maanjäristys nielaissut satojentuhansien ihmisten koteja Aasiassa ja vaihteeksi on myös ollut päivä ilman yhtään koulusurmaa. Että voi sen pakkasuutisoinnin tietysti nähdä positiivisenakin. Että ikään kuin karmeampien uutisten onnellisessa puutteessa voidaan sitten kahistella sitä, että herran jestas mitäs kaikkia ongelmia se vuodenaikojen vaihtelu nyt taas aiheuttakaan.

pakkanen

Ja että mitenkäkö tämä koko pakkasasia sitten liittyy meikäläiseen? No siten, että taas tänä aamuna lähes -25 asteen kelissä töihin tallustellessani mietin ihmeissäni, että mikä tässä hommassa nyt oikein aiheuttaa sen kaiken kauhistelun ja narinan. Siis joo, kyllä muakin harmittaa, ettei meidän diesel-vehkeemme lähde näillä pakkasilla käyntiin ja sen takia taidettiin taas hankkia yhdet parkkisakot ja ymmärrän kyllä, että on monia asioita joihin pakkasten kiristyminen nyt luvattuihin ennätyslukemiin voi vaikuttaa harmillisesti, mutta jos nyt puhutaan ihan vain siitä perus ”hyi, että on kylmä ja ulkona on kamalaa” ja ei siellä tarkene” -kitinästä, niin ei ymmärrä.

Kuvissa mun todella ”supertyylikäs” työmatka-asuni. Mutta ei palellut sitten tippaakaan. Itse asiassa oikein nautin aamun raikkaasta ilmasta ja pakkasen nipistely poskilla oli vain ihanaa herättelyä. Työkaverit katsoivat minua kuin hullua kun intoilin kelin ihanuudesta ja kuittasivat sen sillä, että olen kylmän korpi-Kainuun kasvatti. Ei se pakkasesta nautiskelu liity mitenkään syntyperään vaan ihan vaan mukavaan ja sopivaan ulkoilmapukeutumiseen.

Ei niitä kerroksia edes kaivata kymmeniä, kun valitsee ne vähät vaatekerrokset oikein. Itse ainakin vannon samojen ohuiden villa- ja kashmirneuleiden nimeen joita käytän lämpimimmilläkin keleillä. Parempi yksi kerros hengittävää ja lämmintä luonnonmateriaalia kuin pino rätisevää ja hiostavaa akryyliä.

En minä tietenkään koe kauhean kaunis näky olevani tuossa eskimopuvussani, mutta pysyypä ainakin hymy naamalla kun ei huulet sinerrä ja hampaat kalise. Perille päästyä voi sitten vaihtaa kamppeet hieman fiksumpiin. Ehkä se on taas tätä iän mukanaan tuomaa asennetta. Nuorempana sitä panosti kaikissa olosuhteissa enemmän siihen miltä näyttää, mutta lisävuodet mittarissa ovat ainakin itselläni lisänneet rutkasti sitä mukavuuden ja sisäisen olotilan tärkeyttä.

En ehkä vielä muutama vuosi sitten olisi uskonut sanovani tällaista ääneen, mutta yksi viime vuoden parhaita vaateostoksiani oli ehdottomasti nuo Intersportin alesta 30 eurolla löytyneet Luhdan ulkoiluhousut. Niiden ja monien kaapista löytyvien ihanien villapaitojen avulla pakkasaamutkin ovat ystäviä eivätkä vihollisia.

Mutta myönnettäköön nyt se, että mikäli viime viikkoisen uneni sääennustus -84 asteen pakkasista toteutuu, niin siinä vaiheessa saatan minultakin hymy hyytyä ja pakkasensietokyky ylittyä 😀


12.02.2011

Posted at 12:31h in Yleinen by
0 Likes

Bloggaaja jos toinenkin on viimeisen vuoden aikana intoillut ripsipidennyksistä ja kertonut niiden olevan arkinaaman ehdoton pelastaja. Vielä kun pomoni hankki itselleen räpsyttimet joskus viime vuoden puolella ja hehkutti niiden ihanuutta, en voinut enää kieltää, ettenkö itsekin olisi hieman kiinnostunut hommaa kokeilemaan om ripsieni ollessa melkoisen lyhyet ja suorat.

Jouluna kuusen alta sitten löytyikin pomoni hankkima lahjakortti jonka turvin pääsin liimauttamaan silmiini elämäni ensimmäiset ripsipidennykset. Ja nyt voin todeta, että jäivät todennäköisesti myös viimeisiksi.

Alla olevassa kuvassa minun omat ripset ripsivärin kanssa. Ei mitkään huimat, mutta on niillä pärjätty.

ripset_ennen

Ja tässä sitten pidennykset heti melko tuoreeltaan. En halunut mitään kilometrin päähän paistavia megaripsiä, joten minulle laitettiin melko maltillisia pituuksia ulkonurkan ripsien ollessa muistaakseni 10 mm mittaisia. Lopputulos olikin mielestäni visualisesti kaikin puolin loistava ja kaikki kaverit tuijottelivatkin ripsiäni aina pienen tovin ennen kuin kysyivät onko kyseessä pidennykset. Eli toiveeni siitä, etteivät pidennykset ole liian ilmiselvät, kävi loistavasti toteen eikä minulla todellakaan ole mitään pahaa sanottavaa itse työnjäljestä. Tykkäsin kyllä peilikuvastani kovasti sen aikaa, kun ripset pysyivät hyvinä, mutta siihenpä se sitten jäikin.

ripset2

Minua ei vaan ole tehty elämään tuollaisten vekottimien kanssa. En minä ala miettimään yksien ripsien takia, että mitenkä päin tässä nyt kärsii nukkua ja pistää päätä tyynyyn. Johtuneeko sitten juuri melkoisen naamaa tyynyyn hierovasta yöelämästäni (kuulostaapa muuten joltain hämärältä ja pervolta tuollainen toiminta.. :D), mutta omat pidennykseni pysyivät jotakuinkin järkevän näköisenä alle viikon. Yksittäisiä ripsiä alkoi sojottaa suuntaan jos toiseenkin niin, ettei niitä saanut enää millään taltutettua oikeaan asentoon ja kurittomia yksilöitä oli pakko poistaa väkivalloin.

Ensimmäinen miinupiste tuli heti ripsienlaittoa seuraavana päivänä, kun menin ensimmäistä kertaa pidennysten kera suihkuun. Kosmetologi oli varoittanut, että ensimmäisellä kerralla silmiä saattaa liimasta johtuen hieman kirvellä ja oikeassahan se oli. Mutta se ei ollut vaan mitään pikku kirvelyä, vaan minun silmäni äityivät turpoamaan ihan karmean näköisiksi tomaateiksi ja kirvely ja polttelu oli aika helvetillistä. Se ei ollut kaunis näky eikä ihana tunne voin kertoa.

Ahdistusta aiheutti myös meikin puhdistamisen hankaluus. Olen tottunut puhdistamaan silmämeikkini melko reippaanlaisesti vanulappujen avulla, mutta pidennysten hoito-ohje kehottaa välttelemään kaikenlaista silmien hieromista. Ja sitä paitsi koska ripsien tyvi oli liiman vuoksi melkoisen kova ja karhea, ei vanua voinut senkään takia käyttää, koska pumpulihuituloita jäi kiinni ripsiin. Koska meikinpuhdistus tuntui niin ärsyttävältä ja hankalalta jäi sitten meikkaaminen lähes kokonaan niiden muutaman viikon ajaksi, kun ripset pysyivät päässäni. Eli siinä kun joku ystäväni sanoi, että pidennykset kannustivat häntä muutenkin ehostamaan itseään normaalia rutiinia enemmän, niin itselleni kävi juuri päinvastoin.

ripset_1

Aika pian ripsien laiton jälkeen minulle olikin selvää, että ne eivät ole minun juttuni ja aloin vain odottamaan ripsien irtoamista. No senhän tietää miten siinä sitten käy, kun jotain odottaa.. Viimeiset eivät meinanneet pudota sitten millään. Viimein sitten vajaa kolme viikkoa ripsien laiton jälkeen, juuri ennen Tukholmaan lähtöä, otin kynsisakset käteeni ja lyhensin loput jäljellä olleet rumasti törröttävät pidennykset omien tynkieni mittaisiksi. En mielelläni kyllä veisi teräaseita silmieni lähelle, mutta en halunnut myöskään näyttää ihan friikiltä.

Jossain vaiheessa minulla oli epätoivoinen fiilis, että pidennykset olisivat irrotessaan vieneet kamalan määrän myös omia ripsiä ja kuvittelin ripsieni harventuneen silmin nähden. Äsken tilannetta peilistä tarkastellessani kuitenkin ilokseni huomasin, että jos sieltä jotain irtosikin, niin ripset ovat vauhdilla kasvaneet takaisinkin. Toki seassa näkyy nyt jonkin verran normaaliakin lyhyepiä ripsiä, koska eivät ole vielä ehtineet täyteen mittaansa, mutta mitään hurjaa harventumista ei onneksi näy.

Olin jo kuvitellut olevani ainoa, joka pidennyksistä ei ole tykännyt, niin paljon niiden nimeen vannovia naisia olen tavannut, mutta olen minä yhden itseni kanssa samoilla linjoilla olevan tyypin sentään tavannut. Meillä molemmilla oli sama asenne, että ”ihan kivan näkäiset hetken aikaa, mutta ei maksa vaivaa ja kaikkea sitä hankaluuden tunnetta jonka aiheuttavat”. Minä haluan pystyä meikkaamaan tietäen, että meikkien puhdistaminen onnistuu helposti ilman ekstravarovaisuutta ja minä halua nukkua naamallani jos siltä tuntuu.

Yhteenvetona siis todettakoon, että olen todella iloinen, että pääsin villitystä testaamaan, mutta sanonpa vaan, että ei kyllä tulisi mieleenkään syytää muutaman viikon välein hirvittäviä summia tuollaisten ylläpitoon. Koska en tosiaan halua mitään megaräpsyttimiä, niin koen kyllä saavani taivuttamalla ja oikeanlaisella ripsivärillä aikaiseksi ihan riittävän muhkeat ripset.

Mietinkin tämän kokemuksen myötä vaan sitä, että kaikkeen sitä meidät naiset saadankin höynäytettyä ja koukutettua. Kuulin jossain jo huhuja alaripsipidennyksistäkin! :0 Minä säästyin tältä villitykseltä, mutta saa nähdä miten käy jonkin seuraavan ”kaikilla on pakko olla tällaiset”-buumin kanssa. 😀

Mites te lukijat? Onko siellä milaisia kokemuksia ripsipidennyksistä? Olenko lähes ainoa, joka ei ole langennut näiden pauloihin?