Tiedättekö sen mahtavan onnistumisen ja riemun tunteen, kun ostoskassissa makaa jotain todella mieluisaa ja myyjän käteesi ojentamassa kuitissa on miinumerkin jälkeen iso luku? Koin tuollaisen alennuskaadon jälkeisen voittajatunteen viimeksi toissapäivänä. Metsästysmaat tätä riemullista vahingossa vastaan tullutta saalista varten tarjosi paikallisen Ratsulan toripäivät.

Suuntasin Ratsulaan postin minulle kiikuttaman Toripäivärahan (-10 € yli 50 € ostoksesta) kanssa varmana siitä, että mitään tarpeellista tai mielenkiintoista tai ainakaan minun kokoista vaatetta tuskin alennusrekeistä löytyisi. Ohitin tylsät -30% ja -40% kamat suosiolla ja tarkastin vain kunnon alennuksilla varustetut tuotteet siltä varalta, että joku suunnaton löytö lymyilisi niiden joukossa.

sand2

Ja kyllä minä tätä kohtuullisen hyväksi löydöksi kutsuisinkin. Katselen Ratsulassa käydessäni joskus myös tanskalaisen SANDin vaatteet läpi, ja pitänytkin monesta näkemästäni yksilöstä. Hinnat ovat kuitenkin olleet hieman oman budjettini yläpuolella, joten en ole viitsinyt syventyä valikoimiin mitenkään tarkemmin. Tässäkin löytämässäni unelman pehmeässä merinovilla neuletakissa alkuperäinen hinta oli 219 € ja se olisi kyllä ihanuudestaan huolimatta jäänyt täydellä hinnallaan sovittamatta. Olisin vain tyytynyt hivelemään sen pehmoista materiaalia varovasti sen enempiä edes harkitsematta sen hankintaa. Toripäivien kunniaksi neuleeseen oli kuitenkin paiskattu alennustarra, jonka väri kertoi hinansta lähtevän pois kokonaiset 70%. Eipä siis muuta kuin sovituskoppiin ja salamarakastuminen.

Minulla on jokunen pitkä musta neuletakki ennestäänkin, mutta ne ovat materiaaliltaan puuvillaa ja niistäkin toinen on jo ihan poisheitto kunnossa. Tämä lämpöinen, pehmeä ja yksinkertainen tulokas olikin siis varsin mukava lisä talviseen kerrospukeutumiseeni. Juuri sopivan pitkä jotta se ylettää mekkojeni helmoja pidemmälle, muttei liian pitkä talvitakkieni alle puettavaksi. Todellinen arkipäivien tehokäyttövaate siis.

Ja mikä se suuri luku siinä kuitissa siis oli? No -153,30 € ja sitten vielä seuraavalla rivillä -10 € lisää. Maksettavaa jäi loppujen lopuksi hurjat 57,70 €. Mun Mammalta oppimalla matikalla tuli siis 163,30 €  ihan puhdasta säästöä! 😀


Mamman suunnittelemia ja toteuttamia upeita neuleita on ollut blogissa esillä ennenkin ja tässä olisi jälleen yksi lisää. Tänään päälle päätyi äidin viime talvena suunnittelema Alina-huivi. Ohje syntyi, kun mamma kaipasi jotain nopeaa ja helppoa neulottavaa kaikkien aikaavievien isotöisten neuleiden vastapainoksi. Hän ei löytänyt mieleistään helppoa ja kaunista kolmiohuivin ohjetta, joten suunnitteli sitten itse. Muutamasta kymmenestä jo neulotusta huivista yksi kauniin punainen päätyi minulle.

2010_10_27_2

Päivän asu koostui Alina-huivin lisäksi uudesta Espritin neulemekosta, jota koristavat olkapäillä olevat pikkuruiset napit sekä uusista nilkkureista jotka nyt kahden päivän käytön jälkeen ovat osoittaneet olevansa äärimmäisen mukavat. Kuvauskaverina Siiri-koira joka on työkaverini. (siis Siiri on mun työkaveri ja pomo on sen emäntä 😀 )

2010_10_27_1

Hyväilevän pehmeästä  100 % kashmirlangasta neulottu kaunis ja keveä kolmiohuivi tuo kaivattua lämpöä ja turvaa syksyn viimoihin.   Kätevän mallinsa vuoksi se taipuu kaulahuivin lisäksi loistavasti myös suojaavaksi hupuksi, josta riittää edelleen myös kaulan lämmikkeeksi. Tätä ei haluaisi heittää kaulastaan lainkaan. Haluaisikohan mamma tehdä tämän saman minulle mustana…

alina3

Minun Alinani on neulottu irlantilaisen käsityöläisen, Beata Jezekovan taidokkaasti käsin värjäämästä kashmir-langasta. Voin kertoa, että kyseessä on aivan äärettömän kaunis ja ihanan tuntoinen materiaali! Näitä upeita lankoja on tilattavissa Etsyn kautta.

alina2

Äiti oli miettinyt huivin ohjeen julkaisua jo aiemminkin, mutta hänen syyskuun lopulla saamansa rintasyöpädiagnoosi pisti asioihin vauhtia. Mamman ihanat neulojaystävät käänsivät ohjeen myös englanniksi ja italiaksi ja sitä käännetään parhaillaan saksaksi.

Ohje julkaistiin äitini leikkauspäivänä 6.10. neulojien kansaivälisessä yhteisössä, Ravelryssä, jossa on tällä hetkellä n. miljoona jäsentä ympäri maailman. Ohjetta onkin nyt muutaman viikon aikana ladattu ahkerasti aina Japania ja Kanadaa myöten.

Ostamalla ohjetta neulojat ovat tehneet samalla hyvää, sillä jokaisesta lokakuun aikana ostetusta Alina-ohjeesta tilitetään 2 € Roosa nauha kampanjaan. Monet neulojat ovatkin kuulema neuloneet Alinaa nyt lokakuun aikana nimenomaan pinkkinä, Roosa nauha -kampanjan hengessä.

alina

Nyt Alinan ohjeen ostaminen on tehty mahdolliseksi myös Ravelryyn rekisteröitymättömille neulojille. Ohjeen hinta on 5 € ja maksu tapahtuu PayPalin kautta. Maksun jälkeen ohje on ladattavissa pdf-muodossa halamallasi kielellä. Nyt siis vielä sunnuntaihin saakka voi ohjeen ostamalla tukea samalla rintasyöpätutkimusta!

Alinan ohjeen pääset ostamaan TÄSTÄ!


Tänään vihdoin nappasin töissä pikaisesti pari kuvaa tiistaina hankkimistani korkokenkäkaunottarista. Kommenttiboksiin jätetyt arvaukset siitä mitkä kuvan kengistä mahtoivatkaan löytää tiensä kaappiini menivät kaikki pieleen. Minun veikattiin ostaneen jälleen kerran mustat kengät, mutta kuinka väärässä te olittekaan!

viauno2B

Ei kai teiltä ole jäänyt huomaamatta rakkauteni punaisia kenkiä kohtaan? Tähän saakka käytössäni olleet Seppälästä muutma vuosi sitten ostetut keinonahkaiset korkkarit alkoivat olla kaikkien baarireissujen jäljiltä jo niin karmaisevassa kunnossa, että olin jo hetken aikaa etsiskellyt jotain uutta ja parempaa niiden tilalle. Noissa Tampereen Sokokselta löytyneissä Via Unon punaisissa paholaisissa yhdistyikin sitten oikeastaan kaikki mitä toivoa saatoin. Riittävän korkea korko, pieni platform, itseäni kovasti ihastuttava kärjen malli, sähäkkä punaisen sävy, aito nahka, mukavuus ja alle satasen hinta. Ihan loistava paketti siis!

viauno1B

Vai voitteko muka väittää etteivätkö näyttäisi melko herkullisilta? Täytyy itse asiassa omaksi edukseni sanoa, että kengät näyttävät näissä itse ottamissani kuvissa ihan sata kertaa upeammilta ja houkuttelevammilta kuin merkin omilta sivuilta napatussa laimeassa ja liian tummassa kuvassa. Vai mitä olette mieltä? Kenkien kevyt kiilto ei nimittäin näkynyt siinä fotossa juuri lainkaan. Ihan näin kirkkaan punaisilta kengät eivät näytä normivalaistuksessa, mutta lähes tulkoon kuitenkin.

Voi kun nyt äkkiä pääsisi näitä upeuksia ulkoiluttamaan! Järjestäkää joku jotkut kivat partyt ja kutsukaa mut mukaan! 🙂

Mitenkäs uutukaiset uppoaa teille? Yllättikö tämä ostos?