11.08.2014 Porisperen parhaat palat

Viikonloppu hurahti Porispere-festaroinnin merkeissä, osaksi työn puolesta ja osaksi ihan vapaa-ajan puitteissa. Huippu tapahtuma oli kyseessä tänäkin vuonna vaikkei esiintyjissä kauheasti mitään omaa pulssia nostattanutta ollutkaan tarjolla.

Mutta festareissahan on se kiva puoli, että siellä voi näppärästi tutustua itselle vähän vieraampiinkin orkestereihin ja joskus jopa yllättyä iloisesti. Itselle kävi niin mm. perjantai-iltana Santa Cruzin keikalla, kun kasarilta tyylinsä ja musansa ottaneet nuoret kollit pistivät teltan tärisemään. Hirveen hyväntuulista ja huipulla asenteella vedettyä rokkia oli se. En varmastikaan kuuntelisi levyltä himassa, mutta livenä kyllä tempaisi mukaansa.

Toisen yllärin tarjosi lauantai-illan päättänyt Notkea Rotta feat. Lähiörotat, johon suhtauduin silleen, että ”no jotain paskaa räppiä, mut meen nyt pari biisiä työkaverin kans katsomaan ja lähden sit himaan.” No, kymmenen biisiä myöhemmin huomasin joraavani kuin viimeistä päivää, kun taustabändi veivasi niin groovesti. Että kohti ennakkoluuloja ja niiden yli!

Ainoa yhtye, jota viikonlopulta ihan selkeästi odotin, oli pari viikkoa aikaisemmin Karmarockissa ekan kerran näkemäni Death Hawks, jonka keikalta tässä alla muutama ruutu. Kovat oli mun odotukset, mut niin oli keikkakin. Kylmät väreet kulki pitkin kroppaa koko setin ajan.

 Toi bändin keulahahmo on jotenkin niin kuvauksellinen, ettei kameraa voinut pitää laukussa. Sopivasti Jim Morrisonia, hengellisen johtajan tuntua ja törkeen magee tyyli yhdistettynä bändin psykedeeliseen ja hypnotisoivan junnaavaan linnunradalle kutsuvaan musiikkiin, niin kylläpä oli taas paketti kohdallaan.

Harvoin hirveästi kiinnitän keikoilla erityisesti rumpuihin huomiota, mutta Death Hawksin kohdalla oli todettava rumpusoundien olevan mahtavat. Jotenkin juurevaa noitarumpufiilistä ja pehmoinen bassorumpu tärähteli pehmeästi jossain munasarjojen tietämillä. Siihen päälle vähän saksofonin henkäyksiä, niin jo oli tajunnanräjäyttävää.

Sunnutaina sitten chillailtiin vielä iltapäivä auringossa Porisperen perhepäivän merkeissä. Esiintyjistä JVG ei olis voinut vähempää kiinnostaa, mutta Sanni ja Jenni Vartiainen sittens itäkin enemmän. Olen kesän aikana kuunnellut melko paljon Sannin Sotke Mut -depyyttialbumia ja olikin kiva nähdä mimmi myös livenä. Ja sitä se keikka nimenomaan oli, kiva. Mutta tuolla tavalla peräkkäin nähtynä Sanni ja Jenni Vartiainen, niin kyllähän se jälkimmäinen suoraan sanottuna pyyhki pienemmällään lattiaa. Sanni oli pikkutyttö, joka lauloi levynsä läpi lavalla pomppien, kun taas Jenni esiintyi, tulkitsi ja otti kontaktia yleisöön. Täysin eri fiilis heissä, mutta sehän on toki ymmärrettävää jo ihan naisten kokemuksen määrää vertailemalla.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.. Nyt mä lähden hoitelemaan yhden rippikuvauksen!

PS. Kaikki kuvat muuten kuvattu jälleen kerran mun Olympus PEN E-P5:lla ja linsseinä oon käyttänyt 45 mm ja 75mm kiinteitä laseja. Rakastan. Death Hawksin kuvat on kuvattu Pin Hole -taidesuotimella ja photarissa lisätty lähinnä kontrastia. Jennin kuvat samalla filtterillä ja kuvia sen jälkeen hieman filtteröity puhelimella. Santa Cruzin kuva suoraan sellaisenaan kameran pin hole -filtterin jäljiltä.

30.07.2014 Maj Karma -muistoja

Joo, oon maailman laiskin bloggaaja, sen myönnän. Tää helvetillinen helle on latistanut innon tehdä yhtään mitään muuta kuin pakolliset hommat. Eli duunit tehdään ja muuten koitetaan lähinnä selvitä.

Mutta toki silloin, kun pitäisi tehdä jotain epämiellyttävää, kuten pakata matkalaukku, onkin yhtäkkiä kivempi paeta blogin ääreen. Huomenna suuntaan nokkani vajaaksi viikoksi kotimaisemiin Sotkamoon ja jostain kumman syystä tuo laukku ei taaskaan ymmärrä itse pakata itseään. 😛

Viime aikojen huippukohtiin on ehdottomasti kuulunut Maj Karman keikka viime lauantain Karmarockissa. Kuunneltuani bändiä teini-iästä saakka on heidät toki tullut nähtyä livenä melkoisen monta kertaa, mutta bändin viime vuosina viettämän hiljaiselon vuoksi olin jo todella ehtinyt kaivata tuttuja säveliä keikan muodossa. Ja kyllä, tyypit tykittivät aivan kuten ennenkin.

Mä niin muistan miten Herra Ylppö oli joskus 15 vuotta sitten mun mielestä niin törkeän kuuma kaljuineen ja heiluessaan keikoilla pitkässä mustassa hameessa. Onhan se ihan särmä rokkitähti edelleen, mutta ei se kyllä enää sillä tavalla säväytä, kuin silloin ollessani 18-vuotias. Sitä kummasti niistä idoleista karisee se tähtipöly, kun niitä useammin tapaa ja nakottaa niiden kanssa samassa maitokaupan kassajonossa kerta toisensa jälkeen. Mut bändiä ja heidän musaansa fanitan lujasti edelleen vuosien vierittyä ja rokkari-ihastusten laimennuttua.

Mulle on ikuisesti jäänyt mieleen yksi juttu syksyltä 2004. Olin Helsingissä suorittamassa opiskeluihini kuuluvaa työharjoittelua eräässä tv-tuotantoyhtiössä ja olin mukana erään talk shown taustatiimissä. Maj Karma oli juuri julkaissut Sodankylä -levynsä ja Herra Ylppö oli tulossa vieraaksi ohjelmaamme.

Olin tietenkin aamulla töihin mennessä hirmuisen innoissani illan lähetyksestä ja siitä, että tällä kertaa vieraana olisi joku omasta mielestäni todella kiinnostava tyyppi. Kun sitten pääsin toimistolle, sain kuulla uutiset: ”Me Hei peruttiin se Ylppö tältä illalta, kun me saatiin Martina Aitolehti!”. Siis voi nyt helvetti!! Siinä kohtaa minulla pikkuisen kiehutti, että omilla musiikillissa ansioillaan menestynyt ihminen heivataan ohjelmasta, kun haastikseen saadaankin tyyppi, joka oli tuolloin juuri paljastunut jalkapalloilijan salarakkaaksi. Ai, että syletti ja sapetti!!

No, haastateltiin se Ylppökin sitten joku toinen päivä, mutta omassa päässäni oli jo jotakin sellaisia asioita selvinnyt minkä vuoksi ne opiskelun aikaiset työharjoittelut juuri ovat. Minulle ei selvinnyt, että mitä mä haluaisin tulevaisuudessa työkseni tehdä, mutta muistan miettineeni, että ainakaan mä en halua työskennellä minkään salarakaskohusitäjatätä-”journalismin” parissa.

Yksi tärkeä Maj Karmaan liittyvä muisto puolestaan liittyy mun ja Tommin tapaamiseen. Minähän olin meidän tavatessa 20 v tyttönen, jonka miesmaku kallistui tosiaankin mustaan pukeutuviin rokkareihin ja muihin taidetyyppeihin. Tommin lokeroin heti tavattuamme ”juntiksi raksajampaksi” (juurikin noilla termeillä) ja olin ulkonäön ja pukeutumisen ja muun pinnan perusteella ihan varma, että sillä on pakko olla ihan paska musiikkimaku eikä se varmasti muutenkaan tajua mistään itselleni tärkeästä mitään.

Yöllisissä keskusteluissa kuitenkin kävi ilmi, että juurikin mm. Maj Karma (tuolloin vielä Maj Karman Kauniit Kuvat) kuului molempien suosikkiyhtyeisiin ja kirjoista Kauko Röyhkän Ocean City oli ollut kovasti meille kummallekin mieleen. En minä jätkästä kuitenkaan sen kummemmin kiinnostunut, mutta pointsit se kuitenkin sai, että sentään jossain kohtaa osoitti kanssani samanlaista makua.

Myöhemmin onkin sitten vuosien aikana melkoisen monta Karman keikkaa yhdessä nähty ja levyjä keskenämme sydänjuuriamme myöten diggailtu.

Paljon muistoja mahtuu siis minun ja tämänkin bändin yhteiselle taipaleelle. Helteinen yhteislaulua täynnä ollut keikka Harjavallassa viime lauantaina on jälleen yksi uusi sellainen. Erityisesti revittelin omia palkeitani näiden seuraavien säkeiden kohdalla:

Jätä pelko taaksesi tänään.

Ukkonen

Tärisyttää tannerta

Mä pakenen

Turha kultani, pelätä on pelätä

ikävää

Turha sellaista pelätä on, pelätä elämää

Pelko, Pelko,

saa vallan helposti

Älä mene pois, Älä mene pois

sanoo rohkeutesi

-Maj Karma, Ukkonen-