Posted at 22:06h
in
Yleinen
by Veera Korhonen
Niin.. se Madonnan keikka oli ja meni siis jo viime sunnuntaina, mutten heti tuoreeltaan saanut sanottua siitä mitään. Mutta nyt on kyllä pakko hieman avata sanaista arkkua vaikka kyseessä onkin jo ihan menneen talven lumet.
Olin katsomassa myös Madden Sticky and Sweet kiertueen Suomen keikan kolme vuotta sitten Helsingin Jätkäsaaressa ja kyseinen pop-spektaakkeli oli itselleni valtaisa pettymys. Tympeillä remixauksilla ja autotunehässimisellä sotketut versiot vanhoista biiseistä saivat ihoni kananlihalle ja korvani särkemään, eikä Jätkäsaari keikkapaikkana tarjonnut minkäänlaista visuaalista elämystä, kun ei tällainen keskimittainen ihminen nähnyt edes screeneille.
Tuon harmituksen täyteisen keikan kokeneena minulla ei ollut tälle MDNA -showlle mitään odotuksia, vaan menin sillä asenteella, että pop-rouvalla olisi nyt mahdollisuus yllättää minut iloisesti. En edes ole varma olisinko mennyt koko keikalle ellen olisi saanut lippuja ilmaiseksi Indiedaysin ja Live Nationin kampanjan myötä. No mutta, mites sitten kävikään..
Saavuttiin stadionille n. klo seitsemän aikaan, kun Madden arvioitu aloitusaika oli 20.30. Lavalla yleisöä koitti epätoivoisesti lämmitellä joku rumaan hikinauhaan sonnustautunut DJ, jonka musavalinnat saivat vain joidenkin harvojen katsojien pyllyt heilumaan ja luulen kyllä senkin vähäisen liikehdinnän johtuneen ennemminkin illan viileydestä kuin bilefiiliksestä. Leiriydyttiin siis suosiolla tilavalle kohdalle kenttää ja viihdytettiin seuralaisteni kanssa itseämme mm. ottamalla paljon enemmän tai vähemmän onnistuneita valokuvia. (Nuo Iina ja Jonna ne on etenkin aina yhtä hurmaavia kuvattavia. 😀
Asukuviakin ehdittiin toki ottaa tuskastuttavan odottelun lomassa. Olin ihan ehtinyt unohtaa tuon nahkalärpäketakin olemassaolon, mutta onneksi se osui kaapista käteen laukkua pakatessa. Ehtii hyvin nyt syksyksi käyttöön.
Ajan hidas kuluminen ja tietämättömyys siitä, että moneltako se eukko vihdoin nousisi lavalle sai olon tympiintyneeksi ja osalle ehti väsykin tulla. Onneksi minulla on pehmeät reidet, niitä vasten on ystävien mukava nukahtaa.
Ja joko mainitsin, että se kärsivällisyys tosiaan alkoi olla aika koetuksella viimeistään siellä yhdeksän jälkeen. Ja edelleenkään ei mitään infoa siitä, että milloin keikka alkaa ja miksi joudutaan edelleen odottamaan. Alkoi sitten jo aika huono läppä lentämään. Kehiteltiin mm. erilaisia teorioita sille miksei poppimummoa jo lavalla näkynyt.
Vahvin ehdotuksemme myöhästymisen syyksi syitä oli armoton ja akuutti ripuli, joka kenties pidätteli Maddea tuntitolkulla häntä varta vasten paikalle tuodulla wc-pytyllä. Hankalahan se on hypätä verenkiertoakin häiritsevän kireisiin pöksyihin, jos pelkkä pieraiseminenkin pelottaa.
Toinen ehdokas myöhästymisen syyksi oli naamaansa kiristyttäneen tähden poski-implanttien paikoltaan valahtaminen. Siinä on jouduttu ehkä hälyttämään paikalle herra Nordström kesken sunnuntai-illallisen paikkaamaan ja parsimaan vahingot, jotta M uskaltautuisi lavalle.
No, olipa syy sitten mikä tahansa, niin minä olin viimeistään puoli kymmeneltä niin jumalattoman ärsyyntyt, että haukuin pop-kääkkää melkoisen rumin sanakääntein ja julistin, ettei nainen voisi tehdä lavalla enää mitään sellaista millä hän lunastaisi anteeksiantoni.
Onneksi kaiken turhautuneen odottelun keskelle mahtui myös ilahduttava juttu, kun sekä minun, Iinan, että Jonnan blogien lukijaksi tunnustautunut Milla tuli meitä moikkaamaan. Oli tosi kiva juttutuokio jonka ansiosta sai ainakin hetkeksi ajatukset pois ärtymyksestä. Laitettiin Piia nappailemaan meistä yhteiskuvaakin ja jotta aikaiseksi saatiin otos, jossa kaikilla on silmät auki ja nassu hymyssä eikä kuvassa näy yhdenkään ohi kulkeneen keski-ikäisen pikeepaitamiehen hanuri, jouduttiin nappaamaan melkoisen monta ruutua.
No meni siitä näköjään meidän ja kameran välistä joku vähän keski-ikäistä nuorempikin tapaus. Ja Jonnahan näköjään kävi sitten heti ihan kuumana. Ja sitten meidän kaikkien piti tietenkin taas välissä nauraa rätkättää.
Mutta saatiinhan sieltä lopulta ihan inhimillinenkin otos aikaiseksi.
Milla muuten vähän ”moitti” minua kesän hitaasta postaustahdista, mikä pitää kyllä ihan paikkansa. Mutta puolustuksekseni minun on sanottava, että vaikka kuinka haluaisin roikkua blogin parissa enemmänkin, niin kesä on omassa duunissani kiireisintä sesonkia, joten se vähän haittaa harrastuksia. Mä todellakin odotan aikaa, kun kiivain hääsesonki on ohi ja saa kenties vähän relaillakin välillä.
No mutta. Mitä tapahtuikaan vihdoin joskus kymmenen aikaan, vaivaiset puolitoistatuntia myöhässä? Madde vihdoin saapui lavalle bajamajaa muistuttavassa saarnastuolissa ripittäytyen. Saatuaan syntinsä anteeksi show polkaistiin käyntiin biiseillä Girl Gone Wild, Revolver ja Gang Bang. Ekojen biisien aikana itsessäni ihastusta aiheuttivat lähinnä yläkroppa paljaana lavalla heiluneet miestanssijat. Kun useimpien artistien keikoilla näkee enimmäksee naistanssijoita asetettavan selkeään seksiobjektin rooliin, oli ilahduttavaa nähdä asetelma välillä toisinkin päin.
Heti alusta saakka kävi selväksi, että shown lavasteet ja asut olivat aivan huippuluokkaisia eikä käsikirjoituksessa ollut jätetty minkäänlaista saumaa virheille tai sattumalle. Myös Madonnan edellistä kiertuetta huomattavasti peittävämmät asut olivat ainakin omasta mielestäni todella mahtavia.
Ensimmäinen muutaman biisin osio oli tunnelmaltaan melko synkkää ja lavalla nähtiinkin mm. mediassa jo moneen kertaan eri maissa ihmeteltyä ja paheksuttua aseiden kanssa heilumista ja murhademonstraatioita. Itse en älyä tuollaista tällaisen shown ollessa kyseessä paheksua, sillä karmeempaa settiä tulee töllöstä joka ilta. Ehkäpä Madonna on jo niin monta vuotta hieronut haaroväliään, että oli tullut siihen tulokseen, että kohahduttaakseen on keksittävä jotain muuta.
Itse ehdin ekan osion aikana olla jo hieman kauhuissani, että koko keikka olisi taas edellisen kerran tapaan täynnä potpureja joissa tutut biisit kuuloistaisivat vain etäisesti itseltään. Jokunen sen kaltainen kokoelma toki kuultiin, mutta keikka onneksi lähti melkoiseen nousukiitoon ja parani edetessään. Omaa mieltäni lämmitti kovasti pätkä, jossa kuultiin mm. sellaiset itselleni kolisevat klassikot kuin Vogue, Human Nature ja erotiikkaa tihkuvana slovariversiona henkäilty Like a Virgin.
Vaikka olinkin jo noiden biisien ja jänteväkroppaisten tanssijamiehien ansiosta unohtanut keikkaa edeltävän kiukkuni ja alkukeikan epäröinnin, niin lopullisesti Madonna sai minulta syntinsä anteeksi vasta toiseksi viimeisellä biisillä. Mutta se olikin sitten sen luokan tapaus, että unohdin kuningattaresta koskaan pahaa puhuneenikaan. Like A Prayer kajahti gospelkuoron kera niin komeasti ja ihanasti alkuperäisen version oloisesti, että melkein pukkasi tippaa silmäkulmaan.
Jaa miksikö Madden Like A prayer niin liikutti? No kun se oli juuri se hetki, jota oli varmaan 25 vuotta odottanut. Se oli se ensimmäinen englanniksi ulkoa opittu biisi iässä jossa ei sanojen sisällöstä ollut vielä hajuakaan. Mutta kasetti kului kyseisen hitin kohdalta lähes puhki, kun sitä piti soittaa uudestaan ja uudestaan ja hoilottaa mukana sanoja kasetin kansivihosta opetellen. Ja silloin pentuna mietti, ettei se voisi olla ikinä mahdollista, että sellaisen suuren maailman tähden voisi joskus itse nähdä. Mutta siellä minä olin samalla jalkapallokentällä Madonnan kanssa ja biisin sanat tulivat selkärangastani. Oli hieno fiilis, en voi muuta sanoa.
Itselleni jäi siis päällimmäiseksi tuosta keikasta positiiviset fiilikset ja loisto veto tosiaan hyvitti tympeän odottelun. Kokonaisuus oli mielestäni Sticky & Sweet keikkaa huomattavasti tyylikkäämpi ja paremmin rakennettu kokonaisuus. Madonna näytti ja vaikutti yhtä aikaa nuoremmalta mutta kuitenkin myös kypsemmältä kuin aikoihin.
Poissa olivat persvakoon piiloutuvat mikropöksyt ja tilalla olivat tyylikkäämmät asut ja nainen jonka ei ollut pakko koko ajan esitellä nivusiaan ollakseen kiinnostava.Toki flirttailevaa riisumistakin nähtiin yksien verkkosukkahousuihin verhottujen pakaroiden muodossa, mutta eihän se olisi Madonna, jos ei edes hieman kireäksi treenattua lihaansa näyttäisi.
Esiintyminen oli eilen 54 v syntymäpäiväänsä viettäneellä artistilla niin vauhdikasta ja hengästyttävää, että ei voi muuta kuin ihailla. Madonna ei tyytynyt pelkkään lauleskeluun tanssijoiden heiluessa vierellä, vaan mamma veti täysillä kaikki koreografiat tanssijoidensa rinnalla.
Olimme edellisellä viikolla Sovituskoppi-ohjelmassamme pohtineet, että koskahan Madonna alkaa vaikuttaa vain epätoivoisesti nuoruuteen takaisin halajavalta myötähäpeää aiheuttavalta muinaisjäänteeltä. Keikan nähtyäni voin sanoa, että ilmassa ei ollut kyllä epätoivon eikä myötähäpeän hiventäkään. Madonna tekee asiat juuri niin kuin tahtoo välittämättä iästään tai median mielipiteestä ja uskoisin, että sillä asenteella porskutetaan vielä vuosia.
Muutaman vuoden hieman kylmempien välien jälkeen tämä keikka sai minut jälleen muistamaan miksi olen Madonnaa aikoinaan fanittanut ja miksi minun kannattaisi tehdä niin tästä eteenpäinkin.
Huh miten pitkä vuodatus tuli, mutta tässä ei ole edes kaikki ajatukset joita päässäni shown jälkeen on risteillyt. Sinä joka olit sunnuntaina stadionilla, millaiset fiilikset jäi?
PS. Express yourself/Born this way yhdistelmä oli niiiiin hyvää kettuilua Lady Gagalle! Ai miten niin samankaltaisuutta biiseissä? 😀 ”She’s not me”
