Ai samperi, että kiukutti tänään punttikoulussa ja kiukuttaa vieläkin! Eikä tälle ärsytykselle ole mitään sen kummempaa syytä kuin se, että kyykkyhommat ei suju vielä niin hyvin kuin toivoisi. Mä niin haaveilen, että vielä jonain päivänä minäkin uskallan laskea perseeni lähes hipomaan lattiaa ilman pelkoa, etten sieltä enää omin avuin nouse.

Tänään kiukkua aiheutti takakyykky. Kun ei jumalauta tahdo pysyä ämmällä selkä suorassa, vaan lähtee kroppa kippaamaan eteenpäin. Ja ei vaan uskalla sitä hanuria hinuttaa edes pelkän tangon kanssa riittävän alas lattiaa kohti, kun ei ole reisissä ruutia tippaakaan. Argh!!! Turhaan mä tässä toki kiroan, koska eihän tähän mikään muu auta kuin ”reeniä horo reeniä”! Mutta kyllä te varmaan tiedätte sen turhautumisen ja ärsytyksen mikä toisinaan nousee pintaan, kun vaan haluais jotain jo heti nyt.

Nyt tietenkin pitäisi kyllä muistuttaa itseä niistä minimaalisista kehityksen merkeistä joita myöskin on ollut näkyvissä. Ja itse asiassa nekin juuri  kyykyn saralla. Muistatte ehkä kuukauden takaisen nolouteni siitä, kun valakyykky ei onnistunut edes pelkän kepin kanssa ja mätkähdin nöyryytettynä maahan kesken alkulämmittelyn. No, tämä mimmipä on vähän pistänyt venytellen ja viettänyt iltaisin epämiellyttäviä hetkiä sammakkoasennossa ja maljakyykyssä ja yrittänyt saada myös viulunkielen kaltaisia pohjelihaksia vetreämmiksi. Ja kas! Liikkuvuuteni on parantunut!

Eli oikeastaan tuo alussa esittämäni haaveeni on toteutunut jo, liikkuvuuden puolesta se perseen alas vienti ilman pelkoa pyllähtämisestä onnistuu. Mutta kun mäkin haluun olla yhtä vahva kuin ne toisetkin siellä!!! Yää, yää ja vää vää. Niin, että mitä jos nyt vaan keskittyisit siihen harjoittelemiseen, etkä marisis?

Niin, se keskittyminen. Se oli nimittäin tänään vähän hakoteillä, sillä huomasin kiinnittäväni treeneissä ihan luvattoman paljon huomiota ihmisten hanureihin. Ei niihin kultainen harmonikkakisan pelivälineisiin, vaan peppuihin, takamuksiin, pakaroihin you name it. Muistan vielä joitakin vuosia sitten olleeni sitä mieltä, että tiukat urheilutrikoot miehellä on ällöt, mutta huomaan muuttaneeni mieleni. Ei niitä kyykyillä ja muilla muokattuja pakaroita ja reisiä kannata pitää siellä löysien verkkareiden alla piilossa! Ei miesten eikä naisten. Paitsi, että sitten voi toki käydä näin, että kanssatreenaajaan keskittyminen herpaantuu, kun se jää kateellisena tapittamaan sitä pebaa.

Alkulämmittelyissä kuulin takanani olevan miehen kommentoivan toiselle jostakin, että ”ihan on hyvät maisemat”. Sillä tuskin oli mitään tekemistä ainakaan meikäläisen hanurin kanssa, mutta kyllä mä tänään niitä kyykkyjä kirotessa aloin toivoa, että munkin ahteri joskus tuollaisen kommentin joltain irrottaisi. Joo joo, seksististä ja kaameetahan se on tuollainen kommentointi, niin kuin oli tää munkin törkeä miesten alavartaloiden tuijottelu ja täällä kommentointi. Mutta kyllä se on niin, että jos vielä joskus nään sen päivän, kun joku kehuu mun persettä, niin tietääpähän, että ei oo menny sit kiroilut kyykätessä hukkaan!  😀

Näihin levottomiin tunnelmiin, kiitos ja hei!

PS. Yksi mies olisi kyllä tarjonnut trikoiden verhoaman takamuksensa mulle kuvattavaksi tämän postauksen kuvitusta varten, mut ei kuulkaa ollu kamera mukana!


Eilen olin jo kolmatta kertaa punttikoulussa ja se on edelleen kivaa. Mä ehdin eilen jopa hieman harmitella sitä, että parin viikon päästä jää yksi kerta väliin Ylläksen reissun vuoksi. Eli ilmeisesti mä tosiaan haluan käydä tuolla.

Eilen kyllä alkoi hommat vähän nolosti, kun alkulämmittelyssä pelkän puukepin kanssa valakyykkyä (hyvä selitys valakyykyn anatomiasta TÄÄLLÄ) tehdessä kippasin nurin juuri niin nololla tavalla kuin tällainen ylipainoinen pyllerö nyt voi kaatua, mennessään niin syvään kyykkyyn, ettei enää pääse sieltä näppärästi ylös. Ja arvatkaa vaan olinko mä missään takarivissä piilossa? No en tietenkään, vaan tietenkin juuri niin keskellä jengiä, että nolon pyllähdykseni näkivät kaikki. Arghhh!!!

Hirveä häpeä pyyhkäisi aaltona ylitseni! Että oon oikeesti niin surkea, että pääsen kyllä kyykkyyn, mutten enää ylös ja että tätä pitäis tehdä oikean tangon kanssa, mut mä mokaan jo pelkän kepin kanssa!! Ja koska häpeää voi yrittää lievittää vaan vitsailemalla itse itsestään, päädyin sitten kertomaan, että mulla on historiaa tällaisiin ”onnettomuuksiin”, sillä yläasteella muistan heittäneeni kuularingissä lipat, kun harjoittelimme pyörähdystä ilman kuulaa. Mä oon ihan puhdasta sporttia! 😀

Hetken aikaa se häpeä siinä hiersi, mutta pääsin asiasta yli, kun siirryimme alkulämmittelyistä pieniin ryhmiin harjoittelemaan kunnolla.

Eilen oli ohjelmassa tempauksia, rinnallevetoja raakana, työntöjä ja lisää niitä perkeleen valakyykkyjä. Minä keskityin edelleen opettelemaan tekniikkaa, joten tempauksia tein pelkällä 15 kg tangolla ja vaihdoin jopa kevyempään tankoon, kun ei tuntunut aluksi oikein sujuvan. Liikkeen anatomiaan on helpompi aluksi keskittyä, kun ei joudu vielä liikoja miettimään voimien riittämistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fanikuva! Meitsi  ja paikalla neuvojaan jakamassa ollut suomenennätys-nainen Anna Everi treenien jälkeen. Opettelin nostotekniikkaa viime viikolla Annan kisanostoja youtubesta katsellen! 😀

Rinnallevetojen ja työntöjen kohdalla tuli ohjaaja 20 kg kohdalla sanomaan, että ”nyt meni niin hyvin, että saat palkkioksi 5 kg lisää seuraavalle kierrokselle!” Jos jotakuta siellä huvittaa nämä kertomani olemattomat painomäärät, niin todettakoon, että se 25 kg on nyt sitten 10 kg enemmän, kuin se pelkkä tanko, jolla niitä työntöjäkin ekalla kerralla harjoittelin. Eli edistystä! Yritän itse pitää mielessä sen, että mun ei tarvii verrata itseäni kenenkään muuhun. Kaikki eteneminen on hyvästä olipa lähtötaso mikä hyvänsä.

Alkulämmittelyissä tapahtuneen pyllähdyksen vuoksi valakyykyt aiheuttivat minussa ahdistusta ja puistatusta, mutta koutsit kannustivat menemään kyykkyyn vaan tasan sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Niinpä sitten testailin omia kyykkyrajojani 7,5 kg harjoitustangon kanssa ja iloitsin jokaisesta lisäsentistä jonka uskalsin hanuriani alas päin hinata.

Siinä treenien lomassa keskustellessa sitten puhuttiin valakyykyn tekniikasta ja haasteista ja minulle oli jotenkin helpotus tajuta, että onneton kyykkysuoriutumiseni ei tarkoita välttämättä sitä, että minulla ei ole lainkaan voimaa jaloissa, vaan kyse on ennemminkin ehkä liikkuvuudesta! Nyt pitää siis keskittyä kehittämään esim. lantion liikkuvutta ja venytellä näitä superkireitä pohkeita ja reisiä vetreämmiksi, niin jospa se perse sieltä pikku hiljaa laskeutuisi lähemmäs lattiaa ilman pelkoa pyllähtämisestä. Kyllä mä tässäkin kehityn!

Että sellaista meininkiä punttikoulussa. Tykkään!

Vertaistukea muilta surkeilta kyykkääjiltä kaivataan!


Tiiättekö mitä? Mulla on perseessä joku lihas tai parikin. Ja reidessä taitaa olla myös. Mä tiedän sen, koska ne on aika hellänä. Ei niissä raukoissa vielä mitään voimaa ole, mutta on ne kuitenkin siellä paikoillaan. 

Tein nämä shokeeraavat löydöt tänään. Sain vihiä asiasta jo heti herättyäni, kun edellisen päivän jalkaprässihommat muistuttelivat itsestään reisien tärinällä istuutuessani aamupissalle. Varmistuksen asiaan toi viimeistään tämän illan sporttiaktiviteetti nimeltä painonnosto.

Tai no… ettei nyt menis liialliseksi brassailuksi, niin tarkennettakoon, että omalla kohdallani kyse oli tällä kerralla vasta tangonnostosta…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Vinguin tosiaan eilen naamakirjassa sitä salikäynnin paskuutta, niin kommenteissa mut sitten haastettiin tulemaan tänään Porin Punttikarhujen salille aikuisten punttikouluun. Koska tuo kommentti sisälsi mm. seuraavat sanat: Et pysty?? Haaste heitetty. Jäät vielä koukkuun”, ei haasteeseen voinut jättää tarttumatta. Vai että en pysty!!! Yksi kaveri innostui mukaan ja siellä me sitten tänään oltiin parinkymmenen muun tyypin seassa harjoittelemassa tempauksen ja työnnön tekniikoita. 

Totta kai tuonnekin meno hieman pelotti, mutta asiassa auttoi hieman, että tiesin paikalla olevan tämän tutun ihmisen, joka oli paikalle houkutellutkin. Onneksi ahdistus kuitenkin karisi aika hyvin paikan päällä. Mukana oli ihan kaiken ikäisiä ja kokoisia ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin. Minä ja kaverini saimme samaan ryhmään kaksi mukavaa naista, jotka olivat käyneet punttikoulussa jo muutaman kerran ja valmentajien ohella me untuvikot saimme ohjausta ja tsemppausta myös heiltä. 

Hirveesti meinasi hävettää ja nolottaa, kun kaikilla muilla tuntui olevan tangon päässä jotain painojakin ja itse en uskaltanut kyykätessä laskea persettäni kovinkaan kummoisesti kohti lattiaa edes pelkän tangon kanssa. Yritin kyllä lohdutella itseäni, että osa reisien tärinästä oli kyllä eilisen aiheuttamaa ja onnistuisin varmasti paremmin ensi viikolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Mutta oli hienoa oppia uutta. Tajusin, että tekniikan opettelu on musta kivaa. Keskityn siihen tekniikkaan, enkä niinkään ajattele tekeväni jotain kamalaa ja raskasta urheilusuoritusta. Mua ei vituttanut kertaakaan koko tunnin aikana. Se on kuulkaa minun kohdalla jo jotakin liikunnan iloa kaukaisesti muistuttavaa. 

 

Ja tiiättekö mikä tässä on parasta? Se oli niin mukavaa ja mielenkiintoista, että me aiotaan mun kaverin kanssa mennä uudelleen! Mä jo ihan intona odotan, että opin ja kehityn siten, että voisi sinne tangon päähän laittaa jotain painojakin. Tai no, valehtelin, kun sanoin, että oli ihan pelkkä tanko.. oli mulla työntöjä tehdessä säälittävät 2,5 kg levyt tangon päissä ilkkumassa. 😀 

Mut jumalauta! Jotain sporttia, mikä oli vaikeudestaan huolimatta mun mielestä jotenkin kivaa ja kiehtovaa ja mä haluun mennä takaisin! Viikon sisään jo kaks lajia löytynyt, uinti ja painonnosto. Kuka olisi osannut ennustaa tällaisen käänteen? 😀

Loppuun vielä video, jonka yksi kaveri ystävällisesti linkkasi tänään mulle FB:ssä, lun kerroin mihin olin menossa. Kaikilta näiltä onnettomuuksilta vältyttiin vielä tällä kerralla. 😀