28.04.2018

Posted at 20:27h in Yleinen by
0 Likes

”En ymmärrä läskiyden promoamista”. ”Tämä body positive -ilmiö on naurettavaa lihavuuteen kannustamista”. ”Mutta kun lihavuus ei ole terveellistä!! Se tuo riskin diabeteksestä ja nivelvaivoista.”

Mm. nuo kaikki kommentit saa tavalla tai toisella muotoiltuna lukea vähän väliä erilaisista somekeskusteluista, lehtijuttujen kommentiosioista, jos lihava ihminen on ollut esillä muussa yhteydessä kuin kertoakseen kuinka aikoo laihduttaa. Toisinaan niitä tulee myös tänne omaan blogiin.

Kun esimerkiksi postasin Me Naisten jutussa olleet alastonkuvani ja kirjoitin siinä yhteydessä ulkonäöstäni ja kuinka siitä itse pidän, niin kyllä jonkun oli toki tultava vetämään esiin kuuluisa diabetes-kortti. Ai että miten tuoretta tietoa! 

Kun ei se nyt vaan hitto vie ole joidenkin mielestä hyväksyttävää, että kaltaiseni lihavat terveysriskit ja yhteiskunnan verovaroille käyvät laardiperseet puhuisivat itsestään, kehostaan, ulkonäöstään tai itsestään ylipäätään mitään ilman, että mukaan pitäisi muistaa ottaa myös terveys. Tuo on asia, joka minun on joidenkin ihmisten ajatuksenjuoksussa käsittää.

Samoissa keskusteluissa kuin nuo meidän lihavien kanssaeläjien terveydestä muka huolestuneet kommentit, pyörii usein myös ihmettelyä siitä miksi ihmisiä kannustetaan lihavuuteen body positive -ilmiön myötä. Sitä mä vaan mietin, että millä helvetin tavalla se on lihavuuteen kannustamista, että eri näköiset ja kokoiset ihmiset saavat kaikki luvan näkyä? 

Mulle itselleni ainakin body positive tarkoittaa sitä, että en ehdoin tahdoin hauku ja soimaa itseäni ja ulkonäköäni ja koitan kannustaa myös muita olemaan itseään kohtaan armollisempia.

En mä ainakaan ole ikinä koskaan milloinkaan sanonut kenellekään, että ”hei ala kuule lihavaksi!” Enkä ole sellaista viestiä kuullut kenenkään muunkaan kehopositiiviseksi henkilöksi laskemani suusta kuullut.
 

Mut mä haluan sanoa kaikille, että siitä huolimatta, että maailmassa on edelleen helvetisti ihmisiä jotka arvioi toisia ihmisiä niiden perseen leveyden perusteella, niin se ei tarkoita että sun itse pitäisi mitätöidä itseäsi, jos et jonkun muun ihanteisiin mahdu.

Jos sä olet omasta mielestäsi hyvä just sellaisena kuin olet, niin siihen ei pitäisi kellään olla mitään nokan koputtamista. Ja ne ihmisille joille sä olet ensisijaisesti vain sun vatsamakkarat ja liian korkea BMI, tai mikä tahansa muu ulkoinen asia, niin ne ei oo sua varten etkä tarvitse heitä elämääsi. 

Ja kyllä, ylipaino on tosiaan myös terveyteen vahvasti liittyvä asia, mutta se miten itsestään ja terveydestä huolehtii tai ei huolehdi on etupäässä jokaisen henkilökohtainen asia, eikä kuulu vaikkapa naapurille.

Vaikkakin moni tuntuu kyllä kuvittelevan, että lihavuuden yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset saadaan kyllä  kuriin sillä, että muistaa vaikkapa internetissä käydä kaikille näkemilleen ylipainoisille muistuttelemassa terveysriskeistä. Jos ei tuo läski vaikka ole ikinä kuullut diabeteksestä. Ihailtavaa yhteiskunnallisiin asioihin paneutumista kyllä! 
 

Kehopositiivisuuden noususta huolissaan olevat tyypit ajattelevat, että itseinho olisi lihavalle ihmiselle paljon suotuisampaa kuin lempeä katse itseä kohtaan. ”Voisi kyllä itseinho tehdä tuollekin naiselle hyvää, niin ymmärtäisi ehkä laihduttaa”, kuului eräskin kommentti alaston-jutun tiimoilta Me Naisten fb-seinällä.

Juu-u, kyllä se on itseinho ja viha, jotka ihmisen tiellä pitävät! Älä läski vahingossakaan siellä nauti yhtään elämästäsi äläkä sano itsestäsi kaunista sanaa, niiden aika on vasta, kun tiristät itsesi hyväksyttyyn painoindeksiin. Ai luoja miten naurettava ajatus, että itsensä aktiivinen haukkuminen olisi kenellekään hyväksi millään tavalla.

Olen itse vahvasti sitä mieltä, että korvien välinen tasapaino on huomattavasti tärkeämpää kuin puntarin lukema. Ja sinne puntarin lukemaan on todennäköisesti helpompi halutessaan vaikuttaa, jos pääkopassa pyörii enempi positiiviset mietteet kuin ikuinen itsensä mitätöinti ja vihaaminen.

Ja jos ei vaikka koskaan päädykään laihduttamaan, vaan pysyttelee elämänsä pikkuisen pläskinä, niin kivempi sitä on kuolinvuoteella muistella elämää jonka eli hyvällä mielellä itsestään tykäten peilikuvansa vihaamisen sijasta.

Kun tää elämä on meillä kaikilla kuitenkin nyt tässä jo tänäänkin, ei vasta sitten joskus kun joku muu hyväksyy sun vartalon. Oikeus ja mahdollisuus olla itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ei ole riippuvainen ihmisen koosta, kehon mallista tai jostain saamarin selluliitistä.

Niin, että ollaan kuulkaa kaikki hyviä juuri näin. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi jämähtää sellaiseksi kuin on juuri sillä hetkellä. Se että on hyvä juuri näin ei tarkoita, etteikö ihminen voisi halutessaan laihduttaa tai pyrkiä vaikka muuttamaan ulkonäköään. Se tarkoittaa, että ihminen saa olla itse itselleen riittävä ja hyvä ihan koko ajan. Kaikkia muita ei tarvitse miellyttää.

Ja jos tämä teksti ärsytti sua ja sun tekee mieli vaan paasata juurikin noista edellä mainituista asioista, niin sinäkin olet hyvä juuri noin. Sinulla saa olla mielipide, mutta valitettavasti sen esille tuominen ei taio ylipainoisia ihmisiä pois tältä planeetalta. Mutta jos sä tunnet olevasi hyvä sulle itsellesi, niin se riittää. Meistä kenenkään ei tarvitse miellyttää kaikkia. 

Me Naisten Sano se paremmin -kampanjan paidat ja kangaskassit ovat muuten myynnissä vielä 8.5. saakka. Pääset tutustumaan sloganeihin ja ostoksille TÄÄLLÄ.

Ja mitä asuun tulee, niin farkut – Evans, Zalando (saatu) / t-paita – Me naiset (saatu) / neuletakki – Vila / tennarit – Zign, Zalando (saatu) / korvikset – RokRokInc. 


14.03.2018

Posted at 22:24h in Yleinen by
0 Likes

Maajussille Morsian ohjelman puolisoa etsivistä maajusseista herra nimeltä Mauno meni rehellisesti kertomaan toivovansa itselleen normaalipainoista naista. Hän ei viehäty ylipainoisista naisista. Tämä normaalipainon mainitseminen kumppaniehdokkaita koskevissa toivekriteereissä näytti keskusteluttavan jonkin verran somessa ja Maunoa tietenkin soimattiin pinnallisuudesta ja tuollaisen kriteerin esittämistä pidettiin junttina.

Ja nyt, odotitteko että minä ylipainoinen nainen haukun miehen tässä nyt lausuntonsa vuoksi maanrakoon? Jos näin arvelitte, niin olette väärässä. Minun mielestäni herran toiveessa ei ole mitään väärää tai ylipainoisia ihmisiä loukkaavaa. Asia nyt vaan on niin, että eri ihmisille merkkaa erilaiset asiat. Ja kun puhutaan niinkin isosta ja henkilökohtaisesta asiasta kuin kumppanin etsiminen, niin jokaisella ihmisellä on oikeus ihan mihin tahansa kriteereihin jotka hän kokee tärkeiksi ja tarpeellisiksi.

hame – House, Prisma / neule – Ellos / takki – KappAhl XLNT (saatu) / kengät – Betty London, Spartoo

Se on sitten eri asia, miten hankalaksi kumppanin etsintä käy, jos on vaikka kilometrin mittainen lista, jonka yhdestäkään kohdasta ei ole valmis joustamaan. Ja voidaan tietenkin kysyä kuinka järkevää on pitää kiinni etenkin jostakin ulkonäöllisestä vaatimuksesta, vaikka kohdalle osuisi tyyppi jonka kanssa muuten natsaa. 

Monelle onneksi on käynyt niin, että pituus-, paino-, kasvojen piirteet, tukanvärivaatimukset ovat unohtuneet sillä hetkellä, kun joku tyyppi on vaan ennakkoluuloista huolimatta kolissut. Mutta kyllä sitä vaan niitäkin löytyy, joille on ehdottoman tärkeää että mies on yli 180 cm pitkä tai että puoliso on hoikka ja pitkätukkainen. Se on kenties pinnallista, mutta toivon mukaan hän löytää kumppanikseen ihmisen, joka ajattelee asioista samalla tavalla. 

Kun kumppania etsitään järjestelmällisesti kuten tv-ohjelman kautta, on minusta aika luontevaa että siinä listataan niitä omia toiveita. Nehän auttaa rajaamaan sitä ehdokasjoukkoa sellaiseksi, jossa ehkä pikkuisen todennäköisemmin olisi joku miellyttäisi ja jonka kanssa natsaisi kuin sillä meiningillä, että arvotaan morsmaikkuehdokkaat ihan summanmutikassa.

Kun Mauno kertoo toivovansa normaalipainoista naista säästää aikaansa kirjeen kirjoittamiselta a) kaikki ylipainoiset ja b) kaikki jotka ajattelevat Maunon olevan kriteerinsä vuoksi pinnallinen juntti. Eli sehän on jo ihan palvelus. 

Joku listaa toivekumppanistaan arvoja, mielenkiinnonkohteita ja luonteenpiirteitä, joku toinen näkee myös fyysiset ominaisuudet itselle merkittävinä tekijöinä parin haun tuossa vaiheessa. Kun kumppania oikein etsimällä etsitään, listamainen kriteerien luettelu usein korostuu. Yllättävissä kohtaamisissa puolestaan voi helpommin käydä niin, että sillä toivelistalla voikin pyyhkiä takamusta, kun huomaa, että siellä ystävän kesäjuhlissa tapaamasi tyyppi saa sut nauramaan ja tuntemaan olosi loistavaksi siitä huolimatta, että hän on väärän pituinen ja painoinen ja tukkakaan ei oo silleen ihanasti kiharalla niin kuin toivoit. 

Minä siis itse olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jolle ulkonäkö tulee ihastumisessa vasta monen muun asian jälkeen. Minulle ihmiset alkavat näyttää viehättäviltä siinä vaiheessa, kun alan viihtymään heidän seurassa. Mutta voin ihan helposti ymmärtää ja hyväksyä sen, että jollekin toiselle vaikkapa tuo paino on asia, jolla on merkitystä sen suhteen voiko toisesta viehättyä. 

Näin itse ylipainoisena naisena mulle on ihan ok asia, että maailmassa on ihmisiä, jotka eivät ulkomuodostani viehäty. Ihan samalla lailla joku ei yhtään viehäty parrakkaista miehistä. Tai laita tuohon tilalle ihan mikä tahansa fyysinen ominaisuus. Ei kaikkien tarvitse tykätä kaikista. Eikä kaikkien tarvitse kokea samoja asioita tärkeäksi kumppanissa. Sillä meitä on maailma täynnä erilaisia ihmisiä. Erilaisia ulkonäöltään, erilaisia ajatuksiltaan ja arvoiltaan. Myös niitä pinnallisempia asioita painottava ihminen ansaitsee rinnalleen kumppanin jonka kanssa menee ajatukset ja arvot yhteen kuin ne vähemmän ulkonäkökriteereitä luettelevat.

Että tsemppiä siis Maunolle ja muille maajusseille sekä kaikille muillekin kumppania etsiville ihmisille. Toiveissa ei ole mitään väärää, mutta kannattaa muistaa myös yllätysten mahdollisuus! 

Miten on, onko Maajussi-Mauno sun mielestä ihan per***stä, kun toivoo normaalipainoista naista? Entä onko itselläsi jotain ulkonäkökriteerejä kumppania ajatellen?

 

Kuvissa eilisen toimistoasu. Ihanaa, kun pitkän pakkaskauden jälkeen saattoi lähteä liikkeelle jo pikkuisen kepeämmissä kamoissa!


07.03.2018

Posted at 18:09h in Yleinen by
0 Likes

Mietittekö te usein asioita, joita haluaisitte muuttaa ulkonäössänne? 

Minä nimittäin huomasin näitä kuvia katsellessani miettiväni taas hyvin voimakkaasti, että en haluaisi näyttää yhtään toisenlaiselta. Jos mietin vaikka jotain kauneuskirusgisia toimenpiteitä, niin itsestäni tuntuisi ihan hullulta ajatus, että ottaisin vaikka jotain pistoksia suurentaakseni huuliani. Tuntuu, etten se olisi enää minä.

Juteltiin kauneusleikkauksista kaverini kanssa ja mielipiteet meni molemmilla aika vahvasti siten, että jos esim iän myötä silmäluomet alkavat roikkumaan näköä haitaten, niin sellaiseen operaation toki voisi mennä. Mutta ajatus minkään keinotekoisen lisäämisestä itseen tuntui meistä molemmista aika pelottavalta. 

Olen kertaalleen kokeillut sekä ripsipidennykset että omia nysiä pidemmät geelikynnet ja nekin tuntuivat jo hölmöiltä ja ahdistavilta. Hiusten pidennyksistä olen puolestaan nähnyt parikin kertaa painajaisia. Että minut on jostain syystä pakotettu sellaiseen Kim Kardashian tukkaan. 

Tykkään meikkaamisesta ja minusta on ollut kiva kokeilla vuosien myötä erilaisia hiustyylejä ja värejä. Olen ihan perinteinen naisille suunnatun kosmetiikamainonnan uhri ja menen siihen lankaan, että nainen tarvitsee lärvinsä ylläpitoon törpön toisensa jälkeen. On puhdistusta, kuorintaa, kosteutusta ja seerumia. On primeria, meikkivoidetta, valokynää ja sata erilaista huulipunaa. 

Mutta olen todennut, että en halua esimerkiksi kasvoihini mitään, mitä ei saa illan päätteksi pestyä pois. Esimerkiksi microblading -kulmat on omasta mielestäni ihan sairaan pelottava konsepti. Siis että viilellään ihoa! En ikinä uskaltais. 

Se, että en itse voisi ajatella ottavani naamaani tai vartalooni mitään pistoksia taikka implantteja, ei tietenkään tarkoita sitä, että yleisesti tuomitsisin kauneuskirurgiset toimenpiteet ja kaiken maailman lisäkkeet. Siinä missä minä en kokisi olevani minä, jos ulkonäköäni siten muunneltaisiin, joku muu taas kokee nimen omaan olevansa oma itsensä, kun saa haluamansa mittaiset tuuheat hiukset ja pulleat huulet. Jos se tekee sut onnelliseksi ja antaa hyvän fiiliksen, niin go for it! Kunhan se halu ihan oikeasti lähtee aidosti itsestä eikä vaikka siitä, että joku muu toivois sun olevan enemmän sitä ja vähemmän tätä. 

Mulle osui jokin aika sitten facessa silmiin jostain ryhmästä keskustelu, missä aloittaja kyseli tuleeko kellään muulla esim. instaa selatessa tosi surullinen olo siitä, ettei itse näytä yhtä täydelliseltä kuin kaikki superkaunottaret? Mulle tuli surullinen olo siitä keskustelusta. Että miksi ihmeessä vertailla itseään ja ulkonäköään toisiin ihmisiin?

Kun se meissä kaikissa on just hienoa ja ihmeellistä, että ollaan yksilöitä. Jokainen itsensä näköinen ja oloinen. Sellainen yleinen mielikuva ”täydellisestä ulkonäöstä” on kuitenkin loppujen lopuksi aika kapea ja riippuvainen trendeistä, joten sen perässä pysyminen on todella haastavaa. 

Minä haluaisinkin haastaa kaikki tänä iltana peilin eteen miettimään kaikkia niitä asioita mitä ei missään nimessä haluaisi itsessään muuttaa. Että ei kiinnitettäisi niin paljoa huomiota kaikkeen siihen mikä on muka huonosti ja mitä pitäisi korjata, vaan siihen kaikkeen mikä on ihanaa ja hyvää.

keinonahkalegginssit – Marks & Spencer / neule – KappAhl XLNT (saatu) / takki – Marks & Spencer / kengät – Minna Parikka / korvikset – Aarikka / huivi – Becksöndergaard

Aloitan itse ja totean, että vaikka nyt jo sanoin etten muuttaisi oikeastaan mitään, niin erityisesti haluan nostaa esiin ainakin seuraavat asiat:

– Hampaani. Vaikka teininä koin kulmahampaani häiritsevän ulkoneviksi ja näkyviksi, niin nykyään ajattelen niiden tekevän hymystäni just täydellisen. Suorempi ja ”täydellisempi” hammasrivistö olisi itselleni kauhistus. Os

– Minni-Hiiri poskipäät. Hymyillessä korkealle nousevat pallurat hankaloittavat toisinaan aurinko- ja silmälasien valintaa, mutta en luopuisi niistä mistään hinnasta.

– Leikkausarpeni. Ihan tosi outo valinta, kun arvet usein koetaan juuri sellaisiksi asioiksi joista halutaan eroon. Mutta niin paljon kuin alavatsan leikkausarpeni aikoinaan harmittikin, on siitä jotenkin tullut sellainen päiväkirjamainen asia kehossani. Että kaikenlaista paskaa sitä saikin tuolloin kymmenen vuotta sitten kestää, mutta niistäkin on selvitty.

Kun omaa kehoaan alkaa miettimään pala kerrallaan, että mitä jos tuo kohta näyttäis ihan erilaiselta, tulee itselleni vaan ajatus, että ”mutta enhän mä näyttäis enää minulta!” 

Mitä sinä et itsessäsi muuttaisi? Tai haluaisitko ihan ehdottomasti muokata jotakin?