25.05.2014

Posted at 23:29h in Yleinen by
0 Likes

Kun minulta loppui viime syksynä silloinen työni, oli suurimmalla osalla ystävistä ja tuttavista  ratkaisu tilanteeseeni valmiina: "no totta kai sä perustat oman yrityksen" tai "no eikös sun vaan kannata laittaa oma studio pystyyn?" 

Mutta entäs kun musta ei yhtään tuntunut siltä, että haluaisin heti suinpäin syöksyä yrittäjyyteen? Minulla on edellisten työpaikkojeni perusteella hyvin realistinen kuva siitä millaista olisi olla valokuvausalan yrittäjä omalla talousalueellani ja kahden pienyrittäjän lapsena tiedän muutenkin melkoisesti yrittäjyyden kiemuroista. Kaiken sen melko raa'an realismin keskellä ei todellakaan ollut työttömäksi jäätyäni ensimmäisenä mielessä yrittäjyys.

Joitakin kuvauskeikkoja kuitenkin tuli tarjolle jo heti syksyllä, kun jotkut vanhat yritysasiakkaat ottivatkin suoraan yhteyttä minuun eivätkä entiseen työpaikkaani. Piti siis keksiä keino pystyä laskuttamaan yksittäisiä keikkoja silloin tällöin, perustamatta kuitenkaan vielä omaa toiminimeä. Onneksi muistin kuulleeni joskus laskutuspalveluista, joiden kautta tällainen olisi mahdollista ja niinpä pistin Googlen laulamaan ja löysin Ukko.fi-palvelun.

Tein maksuttomat tunnukset Ukkoon ja aloin lukea sivustolta kuinka homma toimii. Sivusto oli selkeä ja ohjeet helppotajuiset, joten vakuutuin hyvin nopeasti, että tämä on juuri se palvelu, jota minä tarvitsin. Ensimmäiset laskuni Ukko.fi:n kautta väsäilinkin sitten jo viime lokakuussa ja olen siitä saakka ollut erittäin tyytyväinen käyttäjä. Nyt yli puoli vuotta palvelua aktiivisesti käyttäneenä oli aika luonnollista vastata kyllä, kun kysyttiin kiinnostustani osallistua tähän Ukon ja Re:fashionin kamppikseen.

Niin, että missä tässä hommassa oikein on sitten kyse? Ukko.fi on laskutuspalvelu, jonka avulla voi laskuttaa asiakkaita, niin yksityishenkilöitä kuin yrityksiäkin, ilman että tarvitsisi toiminimeä. Kaikenmaailman ikäviltä paperihommiltakin välttyy. Sen kun luo tunnukset Ukkoon, toimittaa heille verokortin ja paiskaa asiakasta laskulla, joka luodaan palvelun nettisivuilla! Kun asiakas on maksanut laskun, Ukko maksaa sinulle palkan ihan samoin kuin missä tahansa normaalissa työsuhteessa. Laskuttamastasi summasta tehdään kaikki asianmukaiset vähennykset kuten työeläkemaksu ja ennakonpidätys ja jäljelle jäävä osuus maksetaan palkkana tilillesi.

Palkanmaksun nopeudesta Ukko saakin minulta erityistä kiitosta: palkanmaksun viiveeksi sanotaan sivuilla 1-3 pankkipäivää, mutta itselleni on Nordean tilille rahat tupsahtaneet monesti jo ihan muutaman tunnin kuluessa siitä, kun olen palkannostopyynnön sivuilla tehnyt. Aivan hurjan tehokasta toimintaa!

Ukon sivuilla on muuten kätevä palkkalaskuri, jonka avulla voi arvioida paljonko suunnittelemastasi laskutussummasta jää palkkaa käteen.

Ukko.fi-palvelu sopii monenlaisen työn tekijöille: valokuvaajille, kääntäjille, kodinhoitajille, remppamiehille jne. Itse olen laskuttanut Ukon kautta valokuvaustöiden lisäksi mallipalkkioita, koulutuspalkkioita, promootiotöitä ja blogipalkkiota. Laskuja olen laatinut sekä yrityksille, että yksityishenkilöille.

Palvelumaksua Ukko.fi-perii käyttäjiltään siinä vaiheessa, kun he nostavat itselleen palkkaa. Palvelumaksun suuruus on 5% (tai minimissään 15 €) laskutettavasta summasta. Ihan pikkuisia muutaman kympin palkkoja ei siis kannata yksitellen nostella tuon 15 € minimimaksun vuoksi, vaan kerätä aina vähän isompia summia talteen ennen palkan nostamista. Koen tuon 5% palvelumaksun enemmän kuin kohtuulliseksi, sillä palvelun avulla säästyn paljolta paperityöltä ja lisäksi Ukko.fi:n asiakaspalvelu on aina todella ystävällistä ja ripeää. Viimeksi perjantaina soittelin asiakaspalveluun, kun huomasin mokanneeni yhden laskun osoitetietojen kanssa eikä asiakas ollut siksi koskaan edes saanut laskua. Yksi hyvin nopea puhelu ja Ukon tyypit olivat korjanneet laskun ja laittaneet sen menemään uudelleen ja tällä kertaa oikeaan osoitteeseen.

Tässä nyt Ukkoa käytettyäni ja sen avulla yrittäjämäisesti jonkin aikaa työskenneltyäni myös ne alunperin hyvin negatiiviset ajatukset yrittäjäksi ryhtymistä kohtaan ovat alkaneet hieman lieventyä. Nyt ajattelen niin, että ehkäpä ensi vuoden alussa voisi olla hyvä tilanne tarkastella minkä suuruista laskutusta sitä on kuluneen vuoden aikana tullut pyöriteltyä ja laskeskella sitten josko toiminimen perustaminen alkaisi jo olla järkevää.

Nyt kuitenkin toistaiseksi koen tämän laskutuspalvelun käyttämisen itselleni kaikista sopivimmaksi tavaksi myydä osaamistani. Minulla ei ole kiinteitä kirjanpitokuluja, ei yrittäjäeläkettä maksettavana joka kuukausi riippumatta siitä onko keikkaa vaiko ei. Maksan eläkemaksuja ja palvelumaksuja vain ja ainoastaan tehdyn työn ja laskutuksen mukaan. Tämä on myös kätevä tapa yhdistää sekä palkkatyössä käyntiä, että itsenäistä toimintaa.

Jos siis haluat vaikkapa tienata rahaa myymällä kesällä ikkunanpesupalveluita tai bändisi on pyydetty ekaa kertaa keikalle josta jopa maksettaisiin rahaa, mutta yrityksen perustaminen laskutusta varten ei tunnu ajankohtaiselta, niin kannustan ehdottomasti tutustumaan Ukko.fi-sivustolla heidän helppokäyttöiseen palveluunsa. Ja yksi ryhmä jolle tästä systeemistä ihan varmasti on myöskin hyötyä ovat bloggaajat! Jos olet tähän saakka nostanut palkkiota, josta ei ole maksettu TyEl-maksuja, etkä itse ole hoitanut itseäsi YEL-vakuutuksen piiriin, niin tässä oiva tapa alkaa laskuttaa bloggaamisestaan siten, että se kerryttää myös eläkettä! Alkuun Ukossa pääset hyvin vaikkapa lukemalla Usein kysytyt kysymykset!

Ihanaa, huomenna on taas arkipäivä, joten tsekkaan heti aamupäivällä omalta Ukko-käyttäjätililtäni kuinka moni perjantaina erääntynyt lasku on maksettu ja jos kaikki on kuin pitääkin, minulla on huomenna tilipäivä!


18.09.2013

Posted at 18:47h in Yleinen by
0 Likes

Mulle tulee aina tasaisin väliajoin sekä kommenttiboksiin, että meiliin kysysmyksiä koskien työtäni ja erityisesti valokuvaajan opintojani. Kun nyt tänään osui eteen sopivaa matskua kuvitukseksikin, niin ajattelin valottaa vähän mun tietä valokuvaajaksi ja omaa työnkuvaani noissa nyt jo taaksejääneissä työpaikoissa. Olen aiheesta joskus aiemminkin kirjoitellut, mutta osalle tää on varmasti uutta.

Postauksen kuvat ovat uusimmasta terveysasemilla ja sairaaloissa jaettavasta Terve Potilas -lehdestä, johon kuvasin vakituisesti viimeisen reilun kolmen vuoden ajan entisessä työpaikassani. Tämä juuri ilmestynyt numero jäikin sitten viimeiseksi, johon ehdin kuvaamaan.

Kun medianomiksi valmistuminen häämötti ihan parin kuukauden päässä vuonna 2007, iski mulle kauhea paniikki, että mistä mä nyt muka töitä löydän ja apua ja voi ei. Olin siinä sitten ollut viidettä kesää just kesätöissä Rajala Camerassa ja olin kesän ajan tuurannut studiokuvaajaa lapsia ja rippiläisiä kuvaten, joten mieleen oli taas kerran noussut, että mitä jos opiskelisi oppisopimuksella valokuvaajaksi.

tyokuvia5

Valokuvausala nyt sattui olemaan oikeastaan ainoa josta mulla oli työkokemusta lyhyitä mainostoimistossa ja tv-tuotantoyhtiössä suoritettuja työharjoitteluja lukuunottamatta. Muuten mun koko työhistoria oli kuvienkäsittelyä, valmistusta, kameroiden myyntiä ja valokuvaamista, joten ajattelin, että siihen suuntaan mulla vois olla parhaat saumat.

Niinpä sitten otin puhelimen kauniiseen käteeni ja soitin erääseen hyvämaineiseen ja asiakkaiden arvostamaan porilaiseen valokuvaamoon ja kyselin olisivatko kiinnostuneita ottamaan työntekijän oppisopimuksella. Pyysivät lähettämään hakemuksen ja työnäytteitä ja parin perään soittamisen jälkeen sain sovittua itselleni haastattelun, joka sitten johti työpaikkaan.

Tuli kiire saada opinnäytetyö valmiiksi, jotta ehtisin valmistua työttömäksi työnhakijaksi, koska työpaikan saamisen ehto oli, että firma saisi palkkatukea minun palkkamiseeni. Niinpä sitten joulukuussa 2007 sain käteeni medianomi-paperit ja tammikuussa olinkin jo ekalla lähijaksolla VVI:ssa (Visuaaliviestinnän Instituutti) Tampereella ja helmikuussa aloitin työt studiokuvaajana.

Tuossa ekassa työpaikassani olin kaksi vuotta ja tein 95% pelkästään studiomuotokuvausta. Lapsia, perheitä, valmistuneita jne. Jännittävin paikka taisi olla, kun kaupuanginjohtajan virallisten muotokuvien kuvaaminen osui minulle pomoni ollessa tuolloin lomalla. Se tuntui silloin niin pelottavalta ja isolta ja viralliselta. 😀

tyokuvia4

Kävin töiden ohessa kerran kuussa kolmen päivän lähijaksolla koulussa ja joka kerta kotiin tuomisiksi oli kauhea kasa kuvaustehtäviä. Kuvallisen ilmaisun perustutkinnossa otettiin haltuun kaikki perusasiat niin studio- kuin miljöökuvauksestakin. Kahden vuoden aikana annetut tehtävät pitivät huolen, että kaikkea tuli kokeiltua aina tapahtumakuvista ruokakuviin ja lapsikuvista tuotekuviin. Käytiin läpi kiiltävät esineet, high- ja low key -valaisut, kuvankäsittelyä, mallinohjausta, pikkusalamoita, suotimia jne jne. Mua perustutkinnossa opettanut valokuvausguru Matti Kaleva on mies kaikkien tärkeimpien valokuvausoppieni takana.

Itselläni sitten loppujen lopuksi venyi tuo perustutkinto kolmeen vuoteen, sillä otin vähän turhankin suuria suorituspaineita. Kahden vuoden jälkeen vaihdoinkin sitten työpaikkaa ja pääsin laajentamaan työnkuvaani jonka myötä itseluottamuskin kasvoi siinä määrin, että sain hoidettua tutkinnon loppuun.

tyokuvia3

Tuossa toisessa, nyt juuri loppuneessa, työssäni ehdin kolmen ja puolen vuoden aikana kuvata toki myös sitä studio-muotokuvaa, mutta pääsin vihdoin myös miljööseen niin muotokuvausten kuin erilaisten lehti- ja yrityskuvaustenkin ansiosta. Ja aika pian kävikin niin, että tykästyin huomattavasti enemmän miljöökuvaukseen ja studiotouhut alkoi tuntumään lähinnä tylsältä pakkopullalta. Johtunee ehkä mun melko ”laiskasta” valaisutyylistä. En ole mikään hemmetin monella valolla nyhertäjä, vaan viihdyn miljöössäkin yleensä aina kombolla vallitseva valo + yksi oma valo.

Tässä jälkimmäisessä työpaikassani pääsin tekemään valokuvaajan työtä todella monipuolisesti ja sen vuoksi huomasinkin kehittyväni ihan eri tahtiin kuin aiemmin. Muotokuvauksista suosikkipuuhaani olivat erityisesti hääkuvaukset, sillä onnellisia ja rakastuneita ihmisiä nyt vaan on mukava kuvata. Muuten tykkäsin työssäni lehtikeikoista, sillä niillä reissuilla pääsi usein näkemään paikkoja ja tapaamaan ihmisiä joihin ei ehkä muuten törmäisi.

Yhden päivän kuljin Valintatalossa myyjänä työskentelevän myyjän kannoilla dokumentoiden hänen arkeaan, toisella keikalla kuvasin sotaveteraaneja kuntosalilla ja kuuntelin heidän flirttailuaan minulle ja hoitajille. Sairaalan selviämisasemalla ja lastenkodissa kuullut tarinat ja tavatut ihmiset pistivät miettimään kuinka monenlaisia kohtaloita maailmaan mahtuu.

tyokuvia2

Saatuani perustutkinnon suoritettua jatkoin samassa opinahjossa Valokuvaajan ammattitutkintoon, joka on nyt siis edelleen yhtä näyttökoetta vaille valmis. Viimeisen vajaan parin vuoden aikana on vihdoin alkanut löytyä sitä tarvittavaa itseluottamusta, jotta voi hyvillä mielin esitellä itsensä ammattivalokuvaajana ilman typerää huonommuden tunnetta ja olen alkanut päästä perille siitä millainen itse olen kuvaajana.

Tulevaisuudesta en tosiaan osaa sanoa. Tulenko työskentelemään valokuvaajana vielä tästä eteenpäinkin? Nyt toistaiseksi tuurailen jonkin aikaa kollegaa naapurikunnassa ja teen eteen sattuvia kuvauskeikkoja omiin nimiini. Ala on selvästi minun, minä viihdyn kuvien ja kameroiden parissa, mutta en minä mukuloita ja rippiläisiä tahdo koko ikääni kuvata.

Olen huomannut nauttivani paljon tekemistäni koulutuskeikoista ja niitä onkin tässä syksyllä vielä muutamia, joten mietin voisiko siltä saralta löytyä työnsarkaa. Itse kuvauspuolella taas tekisi mieli ottaa entistä paremmin haltuun lehtikuvauspuolta. Nyt on jotenkin tosi kihelmöivä ja jännittynyt olo, kun en tiedä mitä tulevaisuudella on tarjottavanaan. Toivottavasti jotain missä pääsisin hyödyntämään kaikkia niitä asioita joita olen ehtinyt opiskelemaan. Viestintää ja kuvia.

tyokuvia1

Mitä valokuvaajien työllistymiseen tulee, niin itselläni on siitä harvinainen tilanne, että olen ehtinyt työskennellä vakituisena kuukausipalkallisena kuvaajana ihan useammassakin firmassa. Suurin osa maamme valokuvaajista, kun on pienyrittäjiä ja freelancereita.

Kilpailu on kovaa ja oppialaitoksista ympäri maan valmistuu koko ajan valokuvaajia selkeästi yli tarpeiden. Kokopäiväisesti valokuvausta työkseen tekevien lisäksi alalla on paljon myös ns. OTO (oman työn ohessa) kuvaavia harrastajia/puoliammattilaisia, joten monen hintaista ja monen tasoista kuvaajaa kyllä löytyy.

Valokuvaus on monen mielessä sellainen taiteellinen itsensätoteuttamisammatti, mutta taiteilulla harva kuvaaja itseään elättää. Parhaat rahat tulevat useimmiten erilaisista yritysmaailman kuvauksista, joissa kuvaaja toteuttaa vain tarkasti sitä mitä asiakas pyytää.

Toki, jos kuvaaja nousee superkuuluisaksi huippunimeksi, voi olla niin, että voit tehdä juuri sellaisia kuvia kuin itse tahdot ja ihmiset maksavat saadakseen juuri sellaiset kuvat. Mutta suurin osa valokuvaajista on kuitenkin siinä tilanteessa, että on hallittava monenmoista kuvaustyyliä ja oltava valmis tekemään sitä mitä tilataan. Itselläni ei siis ainakaan ole tästä duunista tippaakaan sellainen romanttinen taiteilija-ammatti -kuva. 😀

Mikäli jollakulla on kysymyksiä esimerkiksi oppisopimuskoulutusta koskien, niin vastaan mielelläni tämän postauksen kommenttiboksissa. Seuraava Kuvallisen ilmaisun perustutkintoon tähtäävä koulutushan nimittäin alkaa VVI:llä taas vuoden vaihteessa. Eli jos tie valokuvaajaksi oppisopimuksella kiinnostaa, nyt on taas oikea rako etsiä itselle oppisopimuspaikka!


10.09.2013

Posted at 21:02h in Yleinen by
0 Likes

Viime viikolla kerroin uudesta epävarmuuden tilasta elämässäni. Kerroin pelosta ja ahdistuksesta, että mitä jos en enää ikinä löydä töitä. No, mieliala on aaltoileva asia, sillä nyt alkaneella viikolla fiilis on taas vuorostaan ollut positiivinen ja toiveikas.

Sunnuntain vietin järjettömän koulutehtävien aiheuttaman ahdistuksen kourissa. Päädyin jopa itkeä pillittämään peiton alla, kun kurkussa häirinnyt palan tunne ei vaan ottanut laantuakseen.

Ehdin jo tehdä päätöksen, että luovutan tuon kouluhomman suhteen kokonaan. Ihan tässä viime metreillä. Niin mahdottomalta tuntui juuri nyt alkaa kirjoittamaan kaikkia vaadittuja asioita. Miten ihmeessä kirjoittaisin markkinointisuunnitelmaa ja toimintasuunnitelmaa seuraavalle vuodelle, kun en helvetti tiedä, että mitä teen ja missä teen ja valokuvaanko ylipäätäänkään? Ja siitä seurasikin ajatus, että mitä mä teen sillä VAT-tittelillä, jos en ehkä enää edes tule työskentelemään valokuvaajana.

Aatokset olivat siis sunnuntaina synkeät ja päivä tosiaan kului pitkälti nukkuessa. Angstasin tiannetta myös Facebookissa ja sieltä löytyi taas ihmisiä jotka uskoivat mun voimavaroihin itseäni enemmän ja sain hyvää tsemppausta urakan loppuunsaattamiseksi. En kylläkään heti uskonut muiden sanoja, vaan murjotin edelleen syvässä varmuuden tilassa, että tää oli nyt tässä ja mä en sitä koko perkeleen tutkintoani loppuun jaksa viedä.

Onneksi heräsin tähän viikkoon ihan eri jalalla. Ensimmäisen kerran ties miten pitkään aikaan, heräsin maanantaiaamuun ilman ahdistusta ja tympeyttä siitä kuinka edessä olisi pitkä ja tympeä työviikko. Tommi oli lähdössä vasta iltavuoroon, joten sai nukkua aamulla rauhassa yhdessä ja herätä uuteen viikkoon ilman kiirettä. Sitten tein vähän kuvankäsittelyhommia pyjamahousut jalassa ja pesin välillä pyykkiä. Päivä jatkui kaikkien pikkujuttujen hoitamisella pitkin kaupunkia ja iltapäivällä tein taas vähän töitä omaan tahtiin omassa työhuoneessani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löysin tuon Bagladyn sormuksen loppukesällä alesta ja ajattelin tarvitsevani sen muistuttamaan itselleni, että tänäänkin on hyvä päivä.

Ja siinä keskellä maanantaita mä sen tajusin, että just nythän asiat on oikeastaan niin kuin mä olen pitkään niiden toivonut olevan. Vain muutama ”oikea” työpäivä viikossa ja enemmän vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia tehdä niitä asioita joista tykkää. (tai no, se nyt ei toteudu ihan vielä, ei ennen kuin se hiton näyttö on ohi..)

Taloudelliset asiat toki ei tällaisella systeemillä voi olla ihan yhtä hyvällä tolalla kuin täyspäiväisesti töitä tekemällä, mutta monen asian mentyä nyt aika hyvin kohdalleen (mm. ne veronpalautukset, joista tuli lopullinen päätös eilen) mä tiedän nyt pärjääväni vuoden loppuun niillä töillä joita on tiedossa tällä hetkellä.

Joten miksi mä en nyt sitten nauttisi täysin rinnoin tästä mahdollisuudesta elää hetken aikaa niin, että mulla on aikaa itselleni ja tykkäämilleni asioille. Mä aioin yrittää parhaani mukaan ottaa tästä kaiken irti. Niin kauan mä olen ehtinyt toivoa, että sais jonkin tauon, jolloin olis enempi aikaa ja energiaa huolehtia itsestään ja nyt mulla on sellainen. Ole nainen onnellinen ja tyytyväinen!!!

Tää ei nyt suinkaan tarkoita, että ne ”mä en saa ikinä töitä, yhyyy” -ajatukset olis kaikonneet johonkin. Ei ne ole. Mutta oli hienoa älytä tän tilanteen hyvät puolet. Mä tulen varmasti seuraavien kuukausien aikana viettämään monta päivää itkien peiton alla ja peläten niitä asioita joista aiemmin kirjoitin, mutta mä yritän viettää monia päiviä myös fiilistellen tätä vapautta.

IMG_3771

Aika paljon siitä ahdistuksen tunteesta johtuu A) tietenkin siitä, että on huolissaan taloudellisista asioista, mutta ehkäpä vielä suurempi on se syy B), joka on pelkoa siitä, että ilman jotain ammatillista ja työn muodostavaa määrettä mä olisin jotenkin huonompi ihminen.

Meidän yhteiskunnassa ihmisiä määritellään ja arvotetaankin hirvittävän paljon ammatin, työnkuvan ja titteleiden kautta. Uuteen ihmiseen tutustuessa ensimmäisten kysymysten joukossa on yleensä ”mitä sä teet työksesi?”. Vaikka tuollaiset asiat harvoin vaikuttavatkaan esim. läheisissä ihmissuhteissa, niin tuntuu, että moneissa yhteyksissä asiaa on lähes mahdotonta täysin ohittaa.

Mä olen myös sillä tapaa CV-ihminen, että mulla on aina ollut kauhea huoli työnhakutilanteissa, että mitä jos mun CV-on liian yksipuolinen tai suppea tms. Olen tehnyt monia sellaisia projekteja tai lyhyitä töitä joista ei ole juurikaan maksettu tai niihin on pitänyt käyttää kokopäivätyöstä jääneitä vapaapäiviä ihan vain siksi, että olen ajatellut kyseisen jutun kenties vievän mua jollain tapaa eteenpäin ja tajunnut sen olevan hyvä referenssi. Kaltaiseni CV-ihmisen kauhistus siis onkin se, että työhistoriaan tulee aukko. Niin typerältä kuin se kuulostaakin, niin se tässä varmaan on se mitä mä eniten pelkään.

Mutta tän postauksenhan ei nyt pitänyt olla tuota negailua, vaan tämän pointti oli nuo mun positiiviset oivallukset tästä tilanteestani! Vielä huominen kotona, kylläkin töitä tehden, ja vasta torstaina tuuraustyöpaikalle Harjavaltaan. Perjantaina voin työskennellä valintani mukaan joko omassa ihanassa seurassani kotona tai mennä työpaikalle. Lauantaina taas hieman kuvaushommia ja sen jälkeen taas neljä päivää käytettäväksi niin kuin itse parhaaksi näen. (Joo, joo, teen sen portfolion enkä pelkästään laiskottele! 😀 )

Yritän siis taistella näiden aaltoilevien fiilisteni kanssa ja pysyä sillä kannalla, että hitto, mullahan on ihan mahtava loppuvuosi tulossa!

PS. Toivottavasti te kestätte näitä mun fiilistenvatvomispostauksia, sillä näitä on varmaan tasaisin väliajoin nyt luvassa…

PPS. Kai huomasitte, että olin postannut jo kerran aiemmin tänään. Tsekatkaa mun söpö hattu TÄSTÄ!