Osa teistä ehkä muistaa viime kesäisen Wienin reissuni, jossa olin Olympuksen kutsumana juhlistamassa Olympuksen uusimpien PEN-kameroiden lanseerausta. Se oli sillä lailla kohtalokas matka, että minä menin ja rakastuin pikkuisiin peilittömiin järkkäreihin aivan kerta laakista.

Olen nähnyt sen verran kameroita aiemmassa työssäni fotomyyjänä, että tiedän, ettei yhdenkään uutuuskameran ole kovin helppo hurmata minua, mutta PEN:in kanssa oli ensimmäisistä kuvista saakka selvää, etten voisi elää ilman tuota pienikokoista, mutta sisukseltaan jättimäistä kameraa.

Olenkin nyt sitten viime syksystä saakka kuvannut vapaa-ajallani pelkästään saamallani EP-3:lla. Canonin isoa järkkäriä (5D MK II) en ole enää töistä kotiin saakka kuskannut.

Tämän kiihkeän rakkaustarinan jälkeen ei ehkä ole ihme, että lähdin todella innoissani mukaan Olympuksen ja Indiedaysin yhteiseen katumuotikampanjaan. Minä ja viisi muuta ID-bloggaajaa siis taltioimme tulevien viikkojen aikana PEN-kameroilla kotikaupunkiemme katutyyliä.

Kamppiksen päätteeksi  eniten kamppissivulla ääniä saanut tyyppi ja hänet kuvannut bloggaaja saavat itselleen Olympuksen PEN Lite -kamerat. Ja jotta ei lahjominen jäisi ihan siihen, niin myös katumuotikuvia äänestäneiden kesken arvotaan PEN Lite -kitti.

 Ensimmäiset uhrit ikuistuivat muistikortilleni Anniksen Vappubrunssilla.

Inkeri, Pori

Inkeri herätti mielenkiintoni asullaan joka yhdistää hienosti sekä pitsien ja kukkien herkkää tyttömäisyyttä, että pilottilasien tuomaa äijäilyä. Ja pikku myy -nutturaa nyt ei voi kuin rakastaa.

Inkeri itse kertoi, ettei omaa mitään yksiselitteistä ja selkeää tyyliä, vaan se vaihtelee ihan fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä kuitenkin pitsi tuntui olevan neidon sydäntä lähellä, sillä kesävaatteiden ostoslistan ykkösenä on kuulema pitsimekko.

Jari, Pori

Nähdessäni Jarin pappahatun ja rennosti sitaistun huivin, oli pakko juosta perään ja suostutella herra kameran eteen. Tuollainen boheemi herraskaisuus tweed-pikkutakkeineen kun on kovasti mieleeni. Tuleeko teille suurena yllätyksenä, jos kerron, että Jari on runoilija? 🙂

Jari kuvaili itse omaa pukeutumistaan sanasta sanaan seuraavasti: ”Laita siihen, että pidän pikkutakeista,hatuista tiukoista farkuista, bändipaidoista ja nahkakengistä. Kuvassa Circlen paita.” Alleviivaamisen arvoisen asiasta tekee siis se, että Circle on porilainen huikea ympäri maailmaa arvostusta niittänyt rockyhtye! Ja musiikin lisäksi niiden paitakin on hieno.

Jenna, Pori

Kiinnitin Jennan pirteisiin housuihin ja marianne-raitaiseen pipoon huomiotam kuntosalin pukuhuoneessa. Jutustellessamme huomasimme jakavamme hyvin samanlaisen pukeutumisfilosofian: ”mukavuus ennenkaikkea”.

Jenna kertoi tyylinsä olevan arkisin todella rento ja casual. ”Mä olen vähän tällainen pipo-tyttö”, hän kiteytti. Mutta juhlien ja viihtellelähdön koittaessa onkin sitten ihan toinen ääni kellossa. Silloin ei kuulema pynttäytymisessä eikä koroissa säästellä. Kevään ja kesän himotuinta vaatetta tai asustetta udellessani oli vastaus selkeä: ”kesäksi on pakko saada eräät Jeffrey Campbellin konjakinväriset open toe-korkkarit!”

Näitä kuvia on luvassa lisää myös täällä minun blogissa, mutta seurailkaa ihmeessä tuota kampanjasivua, jonne päivitetään uusia kuvia kaiken aikaa. Ja muistakaa äänestää omaa suosikkianne 6.6. mennessä, niin olette Olympus PEN Lite -kitin (arvo 549 €) arvonnassa mukana!


Sillä välin, kun Jonna hikoilee saksantunnilla, niin mä ehdin heittää eetteriin pienen turistikuvapläjäyksen eiliseltä.  Eilinen kului siis ihan vaan tallustellessa ympäri Linziä ja höpötellessä samalla kaikkia kuulumisia. Siitähän on kuitenkin jo yli kuukausi kun on Jonnan kanssa viimeksi nähty, joten toistuvasta Facebook-chattailystä huolimatta oli kyllä melkoinen puheripuli päällä molemmilla. Ja samalla ehti sitten vähän ihastella kaupunkia. Kaupunkia, jota moni kuulema haukkuu yhdeksi Itävallan rumimmista. Just..

Mä en muuten tiedä oonko mä koskaan aiemmin kertonut miten me ollaan Jonskun kanssa tutustuttu. Siis blogipiireissä nyt tietenkin, mutta ensimmäinen kohtaaminen on aivan erityisesti jäänyt molempien mieleen. Oltiin molemmat luettu toistemme blogeja jo alusta lähtien ja itse olin ajatellut, että Jonna vaikuttaa tosi kivalta mimmiltä ja että olisi hienoa tavata hänet.

Yhdessä blogimiitissä sitten jokunen vuosi takaperin Jonna tuli ravintolassa minua vastapäätä istumaan ja meidän ekat naamatusten vaihdetut repliikit menivät aikalailla näin: Veera: Ihana nahkatakki sulla!, Jonna: Eikö olekin! Mä löysin tän kirpputorilta vitosella! (tätä hintaa en muista, mutta joku ihan naurettavan vähäinen euromäärä se oli), Veera: Senkin ärsyttävä lunttu!

Sillä sekunnilla, kun olin kateuksissani haukkunut tuon uuden tuttavuuden noilla kauniilla sanoilla, oli Jonna ajatellut, että ton ämmän kanssa tulee taatusti synkkaamaan. 😀

Ja niinhän siinä kävikin, että meidän kahden huumorintajut menivät yksiin enemmän kuin loistavasti eikä tylsiä hetkiä näin ollen ole kyllä vielä tullut vastaan. Mä tulen täältäkin reissusta takaisin varmaan poskilihakset aivan hellänä kaikesta nauramisesta.

Nyt pitäis sitten varmaan tehdä itsestäni ihminen ennen kuin se ihana ämmä palaa koulusta, sillä sitten otetaan heti nokka kohti Wieniä! Mahtavuutta!


Tänään jäi asukuvat ottamatta vaikka tarkoitus oli. Kiskoin aamulla nimittäin päälle jälleen kerran sellaista väriä jota ei ole aiemmin ylläni nähty. Mutta osuu kai ne samat pöksyt jalkaan joku toinenkin päivä.

Asun sijaan esittelenkin nyt siis miten hurmaavaa seuraa sain tietokoneen taakse kesken työpäivän.

4 kk ikäisestä Milo-pojasta ja minusta on tullut viime viikkoina todella hyvät kaverit. Karhuherraksi nimittämäni nuori mies viihtyy sylissäni pitkiä aikoja ja me jutellaan pörisemällä ja törisemällä sylki kaaressa lentäen. Tänään tehtiin yhdessä kovasti töitä valitsemalla asiakkaille koevedoksia. Onneksi oli hommia joiden teko onnistui yhdellä kädellä, niin jäi samalla syli vapaaksi tuota söpöliiniä varten.

Ihanaa piristystä työpäivään tuollainen vieras. Joka kerta, kun nuori herra tulee äitinsä mukana toimistolle käymään, minä olen heti kaappaamassa hänet itselleni. Kiltti ja hyväntuulinen söpö vauveliini, jonka voi sitten kätevästi luovuttaa takaisin äitinsä huomaan heti kun ei enää omat viihdytyskeinot riitä. Tykkään.

Laina vauvat on muuten siitäkin hyvä juttu, että kun tuollaista työntelee vaunuissa kaupungilla, niin voi kerrankin hetkeksi unohtaa sen epätoivoisen vatsan sisään vetämisen. Vatsamakkarat kun menee sillä kerralla katsojien silmissä lapsenteon piikkiin. 😀