Vaihteeksi taas tällaiset asukuvat työpäivän käytännöllisestä pukeutumisesta. Oikein tuulitakki, tuo suomalaisten kansallispuku! Mut se oli kyllä keskiviikkoisissa puhureissa todellakin tarpeen. 

Pyörähdin samoissa työkamppeissa heti duunista päästyäni tuttujen porilaismimmien uuden Sisältötoimisto Pumpulikadun avajaisissa ja Milla nappasi tuulitakkimuidusta asukuvat. Oi kun se on raukka kuitenkin vähän ees yrittänyt aamulla ja mätsäillyt pilkkupaidan lenkkarien mustavalkoiseen kuosiin. 

Olen nyt viileämpinä päivinä viihtynyt töissä OTZin kangaskenkien sijasta näissä Pomarilta saamissani lenkkareissa. Aiemmin Pomarfin-nimellä kulkeneen merkin tunnetuimmat kengät ovat varmasti 70-luvulla kehitellyt Pehmikset. Meistä jokainen tuntee varmasti ainakin yhden mummon, papan tai sukulaissedän, joka ei muita kenkiä suostunut käyttämään kuin Pehmiksiä. 

Voisin kyllä ihan hyvin kutsua näitäkin käevlykenkiä pehmiksiksi, sillä ovat jalassa niin mukavat ja pehmeät. Lesti on myös sopivan tilava leveään kainuulaisen suonylittäjän jalkaani, kuten isäni on perheemme kinttuja joskus kuvaillut. Oikein oivat kengät siis pitkiin päiviin jalkojen päällä. 

housut – H&M / pusero – Tom Tailor / takki – Ellos / lenkkarit – Pomar (saatu)

Mä olen ollut viime päivät vähän apealla tuulella. Tai sellaisella surullisen pohdiskelevalla. On mietityttänyt taas tämä oman elämän suunnattomuus, tavoitteettomuus ja haaveettomuus. Ihminen tarvitsee tavoitteita tai haaveita pysyäkseen vireänä, mutta multa sellaiset puuttuu.

Lillun vaan menemään ja teen duuneja, jotka tulee vastaan. Se on toki onni, että olen tälleen lillumalla kylläkin saanut viime vuodet tehdä ihan sairaan kivoja töitä ja kyllä siis viihtynyt oikein hyvin elämässäni. Mutta koko ajan mä olen kaivannut, että mulla olis mielessä joku juttu, jota kohti pyrkiä. Mutta kun ei oo. 

Mua on vaivannut myös mun oma eristäytyminen. Se, ettei mua jaksa kiinnostaa ihmisten seura. Töissä täytyy olla sosiaalinen ja sen päälle en enää jaksa. Tänäkin iltana on ollut hieno ilma ja olis voinut lähteä työkavereiden kanssa piknikille tai hyvän ystävän kanssa terassille tai mitä vaan, mutta valitsin yksin kotona olemisen. Taas. Mä kyllä haluaisin haluta ihmisten seuraan, mutta käytännössä se ei sitten kuitenkaan tunnu hyvältä ajatukselta. 

Mistä löytää tavoitteita ja haaveita? Miten selvittää mitä kohti lähteä suunnistamaan? Tai miten oppia elämään tyytyväisenä ilman sen kummempia suunnitelmia? Any ideas?

 

Kuvat: Milla Grönman


Oi että. Intoilin jo muutama viikko sitten, että meillä on vihdoin kiva parveke ja ajattelin nyt vilauttaa kuvia teillekin. Tämä on mun eka koti ikinä, jossa on parveke. Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin omakotitalossa, joten silloin oli toki piha, mutta olen viettänyt viimeiset 15 vuotta kerrostaloissa ja vasta nyt tässä nykyisessä asunnossa mun on mahdollista olla ulkona, mutta kotona.

Olen asiasta ihan fiiliksissä. Aurinkoisilla keleillä onkin tullut ilolla hengailtua partsilla uikkareissa lukemassa. Ja maistuuhan ne pöperötkin jotenkin astetta paremmalta ilta-auringossa ja raittiissa ilmassa.

Me muutettiin tähän asuntoon viime syyskuun alussa, joten silloin ei enää alettu parveketta mitenkään sisutamaan, vaan nakattiin sinne vain ylimääräiseksi käynyt pieni ruokapöytä ja pari tuolia ja sinne majoittui myös hieman ilman sijoituspaikkaa jääneitä tavaroita. Nyt kesän tullen kuitenkin laitettiin hihat heilumaan. Tai siis, lähinnä Tommi ja minun isä pisti.

Parvekkeella oli siis tuollainen ankea betonilattia, jonka kaikilla sivuilla oli paksut ja korkeat reunukset. Tommi sai idean, että tehdään partsille lautalattia, joka nätin ulkonäön lisäksi vielä lisäisi lattiapinta-alaa lähes neliöllä, kun se tehtäisiin noiden reunojen päälle. Mun vanhemmat tuli muutamaksi päiväksi käymään ja isäni oli heti ajatuksessa mukana. Tommi toi puutavarat ja seuraavana aamuna heräsinkin kiivaasiin sahaamisen ja poraamisen ääniin. Isi siellä jo puuhasi lautaa toisen viereen. 

Nuo rakkaat käsistään kätevät herrat viimeistelivät homman yhdessä ja jo saman iltana meidän parvekkeella olikin näin nätti uusi lattia. Ja kauppareissulta mulle tarttui heti mukaan ihanan värikäs räsymatto.

Käytämme ruonlaitossa paljon tuoreita yrttejä, joten oli luonnollsta pistää niitä kesäksi myös parvekkeelle. Clas Ohlssonilta löytyi alle kympillä kätevä seinälle kiinnitettävä kangaslokerikko, jonka taskut ovat muovitetut. Ei muuta kuin taskuihin multaa ja kaupan yrttiruukut multiin.

Hyvin ovat pärjäilleet, kun laitettiin sille seinustalle, johon ei paista aurinko kuin hetken aikaa päivästä. Lokerikosta puskee tällä hetkellä korianteria, minttua, persiljaa, basilikaa ja lehtipersiljaa.

Koko parvekkeen sisustaminen lähti oikeastaan isän minulle nikkaroimista kalusteista. Tuli keväällä kotona käydessä puhetta, että jotain sopivan pientä poytää pitäisi partsille kehittää ja isähän oli alkanut heti tuumasta toimeen. Sain pienen klaffipöydän, siihen yhteensopivan pyöreän sivupöydän ja pienen säilytysarkun, joka toimii myös penkkinä. 

Alvar Aallon Aurinko-sarjasta inspiraationsa saanet kalusteet sisälsivät myös liikkiksiä yksityiskohtia. Pöydän tukijalkaan, joka siis jää piiloon pöydän ollessa käytössä, isä oli esimerkiksi maalannut söpön hymyilevän auringon. 🙂

Klaffipöydän ääressä mahtuu ruokailemaan kahdestaan. Tuolit ovat yli viidentoista vuoden takainen kirppislöytö ja ne saivat koristeikseen H&M Homen istuinpehmusteet.

Isän tekemän arkkupenkin lisäksi parvekkeella asustelee myös entisessä asunnossa sohvapöydän virkaa toimittanut vanha armeijan arkku. Se nielee sisäänsä paljon tavaraa, mutta toimii samalla myös istumatilana. Suunnitelmissa on hankkia arkun päälle muutamia tyynyjä pehmusteeksi.

Parvekkeelle paistaa ihana ja lempeä ilta-aurinko. 

Päätyseinälle löytyi kiva pieni hyllykkö Porin Deconellasta. Hyllyssä esillä muutama söpö eläin.

Ja lisää yksityiskohtia. Mua niin hymyilyttää, kun mietin isääni ripottelemassa huolella noita glitterihippusia maalin sekaan. Ne kun eivät olleet menneet läpi hänen maaliruiskustaan, joten ne oli pitänyt lisätä käsin. Aaww, nämä pöydät on niin rakkaudella tehty. 

Mä en todellakaan ole mikään vimpan päälle sisustaja, vaan luotan vaan siihen, että kalusteet ja esineet joista tykkään, sopivat yhteen. Uutta ja vanhaa sopuisasti sekaisin. Mut omaan makuuni tää parveke on super ihana! Parasta siinä on tietysti se, että sen pääasiallinen rakennusaine on ollut rakkaus. Kiitokset kuuluu nikkaroinnista vastanneille murulle ja isille ja avustavana sisustajana toimineelle mammalle!


Voihan röyhelö! Muistatteko, kun olin sen Lindexin vaaleanpunaisen leopardipuseron suhteen sitä mieltä, että muuten kiva, mutta se röyhelö oudoksuttaa? Päädyin paidan kuitenkin alesta ostamaan, mutta jatkoin edelleen tiukasti sillä mielellä, että vaikka nyt tuon paidan hankinkin, niin yleisemmällä tasolla kaikenmaailman röyhelöt on ihan hyi ja yöks. 

No mutta, mitäs sitä tulevaksi syksyksi meille oikein tuputetaankaan.. No frilloja! Frilloja olkapäillä, hihansuissa, helmoissa, rinnuksilla ja ihan joka hiton paikassa. Junarosen showroomilla suostuin sovittelemaan noita minua niin kauhistuttaneita kapistuksia ihan vaan kato läpällä hei. Ja kuinkas sitten kävikään..

Noo, ei tällanen perustrikoopaita pikku tissiröyhelöllä vielä heilauttanut oikein suuntaan eikä toiseen. "Vähän tylsä. Ei kauhee, mut ei kivakaan."

Pinkki teeppari vähän jo hihitytti. "Ei, ei oo mun juttu. Ei väri eikä frilla".

Joulutontun punainen ja kimaltava kasarihenkinen frillahörhellys sai mut jo ihan repeemään. "Ei luoja, en kyllä pystyis!! Minkä kans tällaisen muka yhdistäisi??"

Jo henkarissa nähtynä tää läpikuultava leopardipoolo sai mut räkättämään ihan hulluna: "Ai luoja, miten Riitta Väisästä!! En pysty!" Junarosen Heidi kuitenkin houkutteli mut sovittamaan ja mä taivuin. Ihan huumorimielessä tietenkin.

Ja siinä mä sitten napsin kuvia ja hetken päästä huomasin katselevani niitä kameran näytöltä päästäen samalla suustani sanat: "aika jännä… ei tää näytä päällä yhtään niin pahalta. Toi röyhelökään ei niin kauheesti korostu.. Itse asiassa aika cool yhdistelmä näiden housujen kanssa!" 

Suostuin sovittamaan vielä tätä frillahihaista mekkoa ja sen kohdalla jouduinkin jo myöntämään, että röyhelövastarintani on lyöty. Kuten jo aiemmassa Junarose-mekkopostauksessa sanoin, tykästyn mekkoon koko ajan enempi. Eli ostoslistalle menee.

Ja niin muuten menee tuo Riittaväisäs-paitakin.

Ei kyllä mitään sais tuomita sovittelematta. Sitä joutuu sitten nöyränä syömään sanojaan. 

Kaikki kuvien vaatteet Junarosen syysmallistoa, eli tulossa myyntiin vaatteesta riippuen akselilla elokuu-lokakuu.

Mites sulla, pitääkö röyhelövastarinta, vai alatko taipua?