Jos kesäloma olisi jokin asu, niin se vois olla tällainen farkkuminihame, rento toppi ja kepeät sandaalit yhdistelmä. Lomaa ei edelleenkään siis ole, mutta näissä vaatteissa mulla oli eilen ihan kesälomafiilis. Siis sellainen olo, että noissa vaatteissa vetelehditään koko päivä päämäärättömästi. Rannalle, puistoon, terassille.. Mihinkään ei ole kiire ja kun vihdoin yöllä saapuu kotiin, huomaa olkapäiden ja nenän palaneen. 

Katsoin itseäni peilistä ennen Jazzkadulle lähtöä ja huikkasin Tommille, että "mä oon ihan kesämimmi tässä asussa!". Herran vastaus kuului, että "no pitää sitä jo ollakin vähän kesämimmi, kun eletään jo melkein heinäkuun puoltaväliä".

Ehdin mä sentään muutaman tunnin vetelehtiä vaatteiden vaatimalla tavalla. Käytiin pyörähtämässä jazzkadulla, syötiin ulkona ja käytiin terassilla. Sitten mua jo odottikin kotona kasa töitä. Mutta sellainen iltapäivän mittainen lomafiilis, kyllä sekin piristi.

hame – HM+ / toppi – Lindex / sandaalit – H&M / laukku – Global Accessories / korvikset – Viaminnet (saatu)

Jazzkadun myyntikojuja kiertäessä tuli taas törmättyä muutamiin tuttuihin myyjiin. Paikalla on jälleen myöt Viaminnet, jonka koruja on nähty paljon minun ylläni. Viimeisimpänä viikon takaisissa asukuvissa oli kaulassani heidän nahkainen choker.

Sain eilen valita heidän puodistaan itselleni korvakorut ja päädyin näihin uusiin näyttäviin kukkakoruihin. Materiaalina näissäkin nahka kuten muissakin Viaminnetin tuotteissa. Pistin kukat heti korviini, koska sopivat niin hyvin yhteen toppini ja laukkuni kanssa.

Näitä korviksia ei löydy heidän nettikaupastaan, mutta nyt Jazzkadulta sellaiset voi itselleen käydä hankkimassa. Värejä on useita. Laitan lisää kuvia työn alla olevaan "Jazzkadun parhaat korvistärpit" -postaukseen.

Olis enemmän kuin ihanaa, jos voisin tänäänkin viettää aurinkoista päivää leikkien lomalaista, mutta to do -lista on lähes itkettävän pitkä. Koska huomenna alkaa ns. Porin Superviikko ja se voi tietää liukuvia aikatauluja päivätöissä, on mun saatava kaikki tekemistä odottavat omat duunit tehtyä tänään.

Olkoon siis ulkona miten tahansa upea keli, mä kyyhötän tänään lähinnä sisällä koneen äärellä kuvia käsitellen. Nauttikaa te muut auringosta minunkin puolesta!

 


Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Apua, mä olen jäänyt arkikuvahaasteessani hieman jälkeen. Meneillään on viikko 27, mutta tämä on vasta arkikuva nro 25. Miten voikin olla niin vaikea saada tallennettua jotakin arkista, kun käsillä on koko ajan jokin väline, millä kuvan voisi ottaa. Yritän petrata!

Tämän kertainen kuva on arkea monella tavalla. Silhuettikuvan vihkipuhetta pitävästä pastori Heli Mäkelästä otin viikko sitten lauantaina, ollessani hääkeikalla. Vihittävälle hääparille tuo hetki oli todella erityinen ja koko päivä varmasti yksi heidän elämänsä ikimuistoisimmista. Kuvassa esiintyvälle papille ja minulle hääkuvaajana sama tilanne oli kuitenkin arkea, työtä. 

Myös omien kuvien julkaisu lehden sivuilla on arkea. Satakunnan Kansa tulee aina selattua sillä silmällä, että mitäs kaikkia omia ruutuja sinne onkaan päätynyt.

Syy miksi tämä hääkeikalla otettu kuva on lehdessä, on se, että Lännen Median (LM on siis useamman sanomalehden yhteistoimitus) lehtikuvaajilla kiertävä "Hetki elämästä" -vuoro osui tällä viikolla minun kohdalleni. Kyse on viikonloppuisin julkaistavasta palstasta, jonka otsikko on em. Hetki elämästä. Kuva ei saa olla mikään ylijäämäruutu uutiskeikalta, vaan jokin uusi ja julkaisematon otos. 

Tykkäsin kovasti tuon silhuettikuvan rauhallisesta tunnelmasta, joten pyysin pastorilta luvan kuvan julkaisuun ja haastattelin häntä hieman kuvan oheen tulevaa tekstiä varten. Miten se voikin olla hankalaa kirjoittaa tuollainen lyhyt pätkä tekstin kylkeen!

Tämä blogikirjoittaminen on niin eri asia ja helppoa, mutta aina kun pitää tuottaa jotain tekstiä lehteen, tuntuu se ihan hiton vaikealta. Pitäisi vaan kirjoittaa enemmän ja hankkia rutiinia. Sillä onhan mulla oikeastaan haave, vaikka edellisessä postauksessa kirjoitinkin haaveiden ja tavoitteiden puutteesta. Mä nimittäin haluaisin kehittyä kirjoittajana. Haluaisin olla joskus kirjoittava kuvaaja! Tällä viikolla mä olin sitä, n. 800 merkin verran. 


Vaihteeksi taas tällaiset asukuvat työpäivän käytännöllisestä pukeutumisesta. Oikein tuulitakki, tuo suomalaisten kansallispuku! Mut se oli kyllä keskiviikkoisissa puhureissa todellakin tarpeen. 

Pyörähdin samoissa työkamppeissa heti duunista päästyäni tuttujen porilaismimmien uuden Sisältötoimisto Pumpulikadun avajaisissa ja Milla nappasi tuulitakkimuidusta asukuvat. Oi kun se on raukka kuitenkin vähän ees yrittänyt aamulla ja mätsäillyt pilkkupaidan lenkkarien mustavalkoiseen kuosiin. 

Olen nyt viileämpinä päivinä viihtynyt töissä OTZin kangaskenkien sijasta näissä Pomarilta saamissani lenkkareissa. Aiemmin Pomarfin-nimellä kulkeneen merkin tunnetuimmat kengät ovat varmasti 70-luvulla kehitellyt Pehmikset. Meistä jokainen tuntee varmasti ainakin yhden mummon, papan tai sukulaissedän, joka ei muita kenkiä suostunut käyttämään kuin Pehmiksiä. 

Voisin kyllä ihan hyvin kutsua näitäkin käevlykenkiä pehmiksiksi, sillä ovat jalassa niin mukavat ja pehmeät. Lesti on myös sopivan tilava leveään kainuulaisen suonylittäjän jalkaani, kuten isäni on perheemme kinttuja joskus kuvaillut. Oikein oivat kengät siis pitkiin päiviin jalkojen päällä. 

housut – H&M / pusero – Tom Tailor / takki – Ellos / lenkkarit – Pomar (saatu)

Mä olen ollut viime päivät vähän apealla tuulella. Tai sellaisella surullisen pohdiskelevalla. On mietityttänyt taas tämä oman elämän suunnattomuus, tavoitteettomuus ja haaveettomuus. Ihminen tarvitsee tavoitteita tai haaveita pysyäkseen vireänä, mutta multa sellaiset puuttuu.

Lillun vaan menemään ja teen duuneja, jotka tulee vastaan. Se on toki onni, että olen tälleen lillumalla kylläkin saanut viime vuodet tehdä ihan sairaan kivoja töitä ja kyllä siis viihtynyt oikein hyvin elämässäni. Mutta koko ajan mä olen kaivannut, että mulla olis mielessä joku juttu, jota kohti pyrkiä. Mutta kun ei oo. 

Mua on vaivannut myös mun oma eristäytyminen. Se, ettei mua jaksa kiinnostaa ihmisten seura. Töissä täytyy olla sosiaalinen ja sen päälle en enää jaksa. Tänäkin iltana on ollut hieno ilma ja olis voinut lähteä työkavereiden kanssa piknikille tai hyvän ystävän kanssa terassille tai mitä vaan, mutta valitsin yksin kotona olemisen. Taas. Mä kyllä haluaisin haluta ihmisten seuraan, mutta käytännössä se ei sitten kuitenkaan tunnu hyvältä ajatukselta. 

Mistä löytää tavoitteita ja haaveita? Miten selvittää mitä kohti lähteä suunnistamaan? Tai miten oppia elämään tyytyväisenä ilman sen kummempia suunnitelmia? Any ideas?

 

Kuvat: Milla Grönman