Yritin tehdä tästäkin huivihässäkästä videon, mutta ihan metsäänhän se meni. Syynä epäonnistumiseen oli A) olin puskassa ilman peiliä, B) kamera päätti jättää tarkentamatta ja C) muutaman yrityksen jälkeen paloi aika pahasti nakki ja luovutin. 

Tässä kuitenkin kuvat ja sanallisesti vinkit tämän kaltaiseen tötteröön.

Käytössä pitkä puuvillainen suorakaiteen mallinen huivi. Huivi asetetaan puolesta välistä otsalle, viedään hännät niskaan ja tehdään yksi solmu. Huivin hännät tuodaan eteen ja niitä voi pari kertaa kieputtaa, jotta huivin reunat eivät jää sivuilta rumasti lörpöttämään. 

Sitten vaan sidotaan otsalle ihan normaali rusetti. Rusetin lenkkejä ja häntiä asettelemalla muotoillaan vielä tötterö itseä miellyttävään asentoon. Rusetin lenkkejä kannattaa hieman levittää, avata ja pöyhiä, jotta saavat tötterö saa volyymiä ja näyttävyyttä.. Hännät puolestaan voi kiepauttaa pienille lenkeille ja asemoida paikoilleen työntämällä huivin kulmat solmujen sekaan piiloon. Mutta lähtökohta on siis ihan vaan helposti perus rusetti. Kahta kertaa ei tule saman näköistä lopputulosta.

Mut nyt nämä turbaanien käyttöön pakottaneet kammottavan pitkät sivumarsut saavat viimein kyytiä. Aion nimittäin taas uskaltautua hoviparturini kynsiin tuonne kylpyhuoneeseen. Kaikista aiemmin sattuneista vahingoista (osa 1 ja osa 2) huolimatta. 😀


Etenkin meistä naisista todella moni tuntuu pelkäävän kovasti kameraa. Itsestä ns. epäedullisen valokuvan näkeminen saattaa suistaa ihan raiteilta ja nostaa niin häpeän kuin itseinhonkin tunteita. Itse juuri tietystä kulmasta otetut selfiet kelpaavat, mutta muiden ottamissa kuvissa on joku vieras hirviö. 

Postasin viimeksi huhtikuussa "epäonnistuneita asukuvia" ja postaus oli tykätty, joten pistetääs toinen setti eetteriin. Nämä kuvaparit olkooon jälleen muistutuksena siitä, että me ihmiset olemme olemassa ihan jokaisesta kuvakulmasta. Haluaisin kannustaa kaikkia katselemaan ja hyväksymään itsestään myös muitakin kuvia kuin niitä yläviistoselfieitä tai peilistä nähdyn kuvajaisen.

Kun itsestään piirtää päähänsä pikku hiljaa realistisen kuvan irvistyksineen, kaksoisleukoineen, mahamakkaroineen kuin myös kauniine hymyineen, sädehtivine katseineen ja ryhdikkäine poseerauksineen, käy kuvien näkeminen kerta kerralta helpommaksi. 

Asiahan on nimittäin niin, että kellään muulla ei ole sinusta yhtä epärealistista käsitystä kuin sinulla itselläsi. Jos mietit mitä tahansa arjen tilanteita, niin kanssaihmiset vierelläsi katselevat sinua n. 95% ajasta todennäköisesti just niissä asennoissa ja ilmeissä joita me itse sitten valokuvissa kauhistumme jopa itkuun asti. 

Elämä ei pääasiassa ole ryhdikästä poseerausta ja peilin edessä opeteltua selfie-ilmettä. Elämä on puhumista, ilmeilyä, kumartelua, löhöämistä, istumista lysyssä, syömistä, silmien lurpsahtelua, meikkien leviämistä ja ihan vaikka mitä. Ja jos et ole lukkiutunut yksinäsi väestönsuojaan, niin muut ihmiset näkee sua pitkin päivää just kaikella muulla tavalla kuin sekunnin sadasosan kestäneessä harkitussa poseerauksessa.

Kerron sulle suuren salaisuuden. Sä et kuole tai sun elämä ei edes mene tippaakaan pilalle, jos et kaverin synttäreillä otetussa tilannekuvassa näytä missiltä. Se peilikuva ja kaksarin häivyttävä yläviistoselfie ei muutu epätodeksi vaikka toisessa silmänräpäyksessä eri kuvakulmasta sinulla näkyisikin rivi leukoja. 

Kun sä katsot kuvia kesäfestareilta, missä olitte kavereiden kanssa, niin ajatteletko sä lysyssä nurmikolla istuvasta ja täydestä sydämestään nauravasta ystävästä, että "ai kauhee, kun toi näyttää lihavalta mursulta ja sillä on ihan hirveet possuposket kun se nauraa"? Mä uskon ja toivon, että et. Sä varmaan mietit, että "vitsi miten mahtava viikonloppu meillä oli. Nää mimmit on ihan parhaita!" Mitä jos koittaisit katsoa itseäsi ihan samoin ajatuksin. 

Se miltä meistä kukakin kuvissa, tai ylipäätään elävässä elämässä kulloinkin näyttää, riippuu ihan hirveän monesta asiasta. Kunkin hetken ulkomuotoon vaikuttaa valon väri ja suunta, se mistä kuvakulmasta kamera tai ihminen kohdetta katselee, asento, liikkeet, ilmeet, eleet ja sata muuta asiaa. Kun nuo monet fysiikan lakienkin mukaiset realiteetit hyväksyy osaksi elämää ja sen taltioimista säästyy monelta itseinhon ja ahdistuksen hetkeltä.

Ihminen ehtii yhden sekunnin sisällä näyttää sekä kaunottarelta että hirviöltä.

Mä tiedän tarkastelevani tätä asiaa työni kautta myös sieltä kameran toiselta puolelta. Toisinaan lehteen kuvattavat ihmiset yrittävät saada kuvat nähtäväkseen ennen julkaisua voidakseen itse valita mitä ruutuja hyväksyvät, mutta sille linjalle ei päivittäisessä uutistyössä voida mitenkään lähteä. Lehtikuvaajana en tieten tahtoen yritä esittää ketään rumana tai erityisen epäedullisen näköisenä, mutta ei myöskään ole mahdollista kuvata ihmistä juuri sen näköisenä kuin hän itse mieluiten itsensä näkee.

Muotokuvaus on sitten taas oma lajinsa, ja olen vuosien aikana päässyt näkemään miten hyvät ajatuksella ja taidolla otetut muotokuvat voivat toimia itsetunnon kohottajana. Kuvilla on siis suuri voima ja kannustan toki metstästämään itsestä niitä kuvia joissa kokee näyttävänsä tyrmäävältä. Siihen huippuotokseen on terapeuttista palata "rumapäivänä".

Samaan aikaan suosittelen lämpimästi katselemaan kauhistelematta myös niitä muka kamalampia ruutuja. Sinä olet sinä niissä kaikissa. Sinä olet sisältä ihan sama ihana ihminen riippumatta siitä millä kohtaa ilmeitäsi ja liikehdintääsi ikuistuit kuvatiedostoksi. Sinä olet ihana.

 

Ja se aiempi postaus samasta aiheesta löytyi siis TÄÄLTÄ.

 


Etenkin meistä naisista todella moni tuntuu pelkäävän kovasti kameraa. Itsestä ns. epäedullisen valokuvan näkeminen saattaa suistaa ihan raiteilta ja nostaa niin häpeän kuin itseinhonkin tunteita. Itse juuri tietystä kulmasta otetut selfiet kelpaavat, mutta muiden ottamissa kuvissa on joku vieras hirviö. 

Postasin viimeksi huhtikuussa "epäonnistuneita asukuvia" ja postaus oli tykätty, joten pistetääs toinen setti eetteriin. Nämä kuvaparit olkooon jälleen muistutuksena siitä, että me ihmiset olemme olemassa ihan jokaisesta kuvakulmasta. Haluaisin kannustaa kaikkia katselemaan ja hyväksymään itsestään myös muitakin kuvia kuin niitä yläviistoselfieitä tai peilistä nähdyn kuvajaisen.

Kun itsestään piirtää päähänsä pikku hiljaa realistisen kuvan irvistyksineen, kaksoisleukoineen, mahamakkaroineen kuin myös kauniine hymyineen, sädehtivine katseineen ja ryhdikkäine poseerauksineen, käy kuvien näkeminen kerta kerralta helpommaksi. 

Asiahan on nimittäin niin, että kellään muulla ei ole sinusta yhtä epärealistista käsitystä kuin sinulla itselläsi. Jos mietit mitä tahansa arjen tilanteita, niin kanssaihmiset vierelläsi katselevat sinua n. 95% ajasta todennäköisesti just niissä asennoissa ja ilmeissä joita me itse sitten valokuvissa kauhistumme jopa itkuun asti. 

Elämä ei pääasiassa ole ryhdikästä poseerausta ja peilin edessä opeteltua selfie-ilmettä. Elämä on puhumista, ilmeilyä, kumartelua, löhöämistä, istumista lysyssä, syömistä, silmien lurpsahtelua, meikkien leviämistä ja ihan vaikka mitä. Ja jos et ole lukkiutunut yksinäsi väestönsuojaan, niin muut ihmiset näkee sua pitkin päivää just kaikella muulla tavalla kuin sekunnin sadasosan kestäneessä harkitussa poseerauksessa.

Kerron sulle suuren salaisuuden. Sä et kuole tai sun elämä ei edes mene tippaakaan pilalle, jos et kaverin synttäreillä otetussa tilannekuvassa näytä missiltä. Se peilikuva ja kaksarin häivyttävä yläviistoselfie ei muutu epätodeksi vaikka toisessa silmänräpäyksessä eri kuvakulmasta sinulla näkyisikin rivi leukoja. 

Kun sä katsot kuvia kesäfestareilta, missä olitte kavereiden kanssa, niin ajatteletko sä lysyssä nurmikolla istuvasta ja täydestä sydämestään nauravasta ystävästä, että "ai kauhee, kun toi näyttää lihavalta mursulta ja sillä on ihan hirveet possuposket kun se nauraa"? Mä uskon ja toivon, että et. Sä varmaan mietit, että "vitsi miten mahtava viikonloppu meillä oli. Nää mimmit on ihan parhaita!" Mitä jos koittaisit katsoa itseäsi ihan samoin ajatuksin. 

Se miltä meistä kukakin kuvissa, tai ylipäätään elävässä elämässä kulloinkin näyttää, riippuu ihan hirveän monesta asiasta. Kunkin hetken ulkomuotoon vaikuttaa valon väri ja suunta, se mistä kuvakulmasta kamera tai ihminen kohdetta katselee, asento, liikkeet, ilmeet, eleet ja sata muuta asiaa. Kun nuo monet fysiikan lakienkin mukaiset realiteetit hyväksyy osaksi elämää ja sen taltioimista säästyy monelta itseinhon ja ahdistuksen hetkeltä.

Ihminen ehtii yhden sekunnin sisällä näyttää sekä kaunottarelta että hirviöltä.

Mä tiedän tarkastelevani tätä asiaa työni kautta myös sieltä kameran toiselta puolelta. Toisinaan lehteen kuvattavat ihmiset yrittävät saada kuvat nähtäväkseen ennen julkaisua voidakseen itse valita mitä ruutuja hyväksyvät, mutta sille linjalle ei päivittäisessä uutistyössä voida mitenkään lähteä. Lehtikuvaajana en tieten tahtoen yritä esittää ketään rumana tai erityisen epäedullisen näköisenä, mutta ei myöskään ole mahdollista kuvata ihmistä juuri sen näköisenä kuin hän itse mieluiten itsensä näkee.

Muotokuvaus on sitten taas oma lajinsa, ja olen vuosien aikana päässyt näkemään miten hyvät ajatuksella ja taidolla otetut muotokuvat voivat toimia itsetunnon kohottajana. Kuvilla on siis suuri voima ja kannustan toki metstästämään itsestä niitä kuvia joissa kokee näyttävänsä tyrmäävältä. Siihen huippuotokseen on terapeuttista palata "rumapäivänä".

Samaan aikaan suosittelen lämpimästi katselemaan kauhistelematta myös niitä muka kamalampia ruutuja. Sinä olet sinä niissä kaikissa. Sinä olet sisältä ihan sama ihana ihminen riippumatta siitä millä kohtaa ilmeitäsi ja liikehdintääsi ikuistuit kuvatiedostoksi. Sinä olet ihana.

 

Ja se aiempi postaus samasta aiheesta löytyi siis TÄÄLTÄ.