Olen joskus aiemmin täällä blogissa harmitellut sitä miten kalliita hyvät rintaliivit omassa kokoluokassani usein ovat. Tukevia ja kauniita G-H kuppikoon liivejä hankkiessa on itsellä usein lompakko kokenut 80-90 € loven. Auts!

Laadukkaita liivimerkkejä on paljon hieman edullisemmillakin hinnoilla, mutta monelta aiemmin (=pienemmillä tisseillä) käyttämiltäni merkeiltä tuntuu koot loppuvan juuri pahimmoilleen esim. kuppiin F tai G. Tällainen on ollut esimerkiksi Triumph, jonka liivejä olen usein tutkinut kaupassa toiveikkaana, mutta pettyen.

Nyt kuitenkin loppuvuodesta minulle tarjottiin Triumphilta syksyllä myyntiin tulleen uuden Beauty-Full -sarjan alusasusettiä ja sain ilokseni huomata, että kyseisen sarjan liivejä on saatavilla kokoon 85H saakka! Niinpä siis sain itselleni mustat Beauty-Full -basics -liivit ja saman sarjan pöksyt. Olin paketin saapumiseen saakka skeptinen siitä, että mahtaisiko se H-kuppikaan minun hinkeilleni riittää ja muutenkin olen aika kranttu rintaliivien suhteen. En kelpuuta mitään muuta kuin täydellistä mukavuutta.

10131686_basic-1-8

Ihme tapahtui! Ovat nimittäin ekat liivit jotka ovat viimeisen neljän vuoden aikana onnistuneet ujuttamaan itsensä aktiiviseen arkikäyttöön luottoliivimallini rinnalle. Olen siis vuosikausia ostanut yhtä ja samaa Prima Donnan liivimallia (just sillä kauheella yli 80 € hinnalla), koska en ole löytänyt oikein muutakaan kriteerejäni vastaavaa. Mutta hitto, että on tylsää hankkia aina yhtä ja samaa liiviä. Olinkin ihan intoa täynnä, kun sain uudet erilaiset ja eri merkkiset liivit jotka on sopivat ja nätit ja mukavat.

Ja se huipuin juttu on sitten se hinta. Triumphin Beauty-Full -sarjan liivien hinta liikkuu mallista riippuen n. 40-50 € tienoilla. Sen vähintää kahdeksankympin kuolemaan tottuneen mielestä aivan ihanan halpaa! 😀

Nyt näitä mustia ahkerasti pitäneenä ja niistä tykänneenä ajattelinkin nyt hankkia samat nudenvärisenä, sillä mä en omista yksiäkään sopivia nudeliivejä. Ja koska tarvitsen niitä sen verran harvemmin kuin mustia, en ole koskaan raskinut pistää kyseiseen väriin lähes satasta. Triumphin omassa nettikaupassa ei ole liiviä tällä hetkellä kuin mustana, vaaleanviolettina ja korallin värisenä, mutta pitää tarkastaa muita putiikkeja.

Jos siis vaikka joulupukki toi alusvaatelahjakortin, niin suosittelen kaupassa tarkastamaan myös Triumphin valikoiman, vaikka olisitkin sen aiemmin joutunut kuppikokosi vuoksi ohittamaan!

Postaus toteutettu yhteistyssä Triumphin kanssa.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla


Olen usein maininnut käyttäväni erilaisia kevyesti muokkaavia alusvaatteita ja paljon tuleekin kyselyitä, että mitä minä käytän vaikkapa vartalonmyötäisten mekkojen alla. Niinpä ajattelin vihdoin koota yhteen postaukseen muutaman oman suosikkituotteeni noista vararenkaiden vihollisista.

Tykkään itse käyttää jonkinmoista napakkaa alustoppia oikeastan ihan kaiken alla. Kyseessä ei tarvitse olla mikään nimenomaan ”läskin kuristus” -vaatteeksi tarkoitettu pukine, vaan mulla on esimerkiksi iso läjä Italiasta ostamiani ja mamman tuomia saumattomia mikrokuitutoppeja, jotka ovat materiaaliltaan sopivan napakoita pitelemään vatsamakkarani ojennuksessa.

Hyvän alustopin kanssa t-paidat, neuleet, paitapuserot ym. ensinnäkin laskeutuvat päälle paremmin ja samalla housunkauluksen tai hameen vyötärökaitaleen aikaansaamat ”vekit” hieman siloittuvat. Itselläni on vaan kaikin puolin jotenkin parempi, varmempi ja ryhdikkäämpi olo kun kaikkien löysempienkin vaatteiden alla on hyvä aluspaita.

Italiasta ostettujen lempparitoppien lisäksi minulla on akäytössä mm. tuossa allaolevassa kuvassakin näkyvä Maidenformin Firm Control -toppi, joka on kestänyt aktiivikäytössä jo pari vuotta menettämättä lainkaan napakkuuttaan tai muutenkaan kärsimättä jatkuvasta pesemisestä huolimatta. Topissa on tuplakerros vatsan kohdalla, joten litistää tehokkaasti pientä pömppöä. Maidenformia myyvät ainakin Stockmann ja Sokos ja hyvinvarusteituista alusvaateliikkeistä kannattaa toki kysyä myös.

veera_suosittelee

Hyvin samankaltainen spagettiolkaiminen pömppövatsan siloittajatoppi löytyy myös Triumphin valikoimista ja sellainenkin on itselläni käytössä. Mitään suurta eroa ei Triumphin ja Maidenformin topeissa ole, mutta omalla kokemuksellani väittäisin Maidenformin toppia hieman napakammaksi.

Lähes jokapäiväisessä käytössä olevien alustoppien lisäksi multa löytyy tietenkin myös pari alusmekkoa käytettäväksi kolttujen alla. Ehdoton suosikkini on viime vuoden lopulla Changesta hankkimani Control Shape -mekko, joka nimensä mukaisesti pitää kyllä kurvit kontrollissa.

Suosittelen alusmekoissa ehdottomasti tuollaista ”wear your own bra” -mallia, sillä A) on hankala löytää mekkoja juuri oikealla kuppikoolla ja B) tuo mahdollistaa liivien valitsemisen sen mukaan millaiset mikäkin asu alleen tarvitsee.

Mekon päällekiskominen oli ensimmäisillä kerroilla varsin hupaisaa puuhaa. Muistan sen nauruntyrskeen määrän siellä sovituskopissa, kun ähisin ja puhkuin survoessani makkaroita koltun sisään. Hankaluuksia meinasi aiheuttaa mekon alla olevan bodyn haaraosa, sillä en millään meinannut saada sitä kiinni.

Käytössä mekko toki hieman antaa periksi ja pukeminen helpottuu ja voi käydä myös niin, että tajuat puoli vuotta mekon omistettuasi, että siihen kolttuunhan voi hypätä niin, että ne bodyn haaralipareet on jo valmiiksi kiinni!!! Vähentää huomattavasti sitä pyllistelyn ja tuskailun määrää. (pikku skumppatuiskeessa vessassakäynti voi sitten olla taas ihan eri asia…)

Kolmas mainittava vaate on vielä kesäsisin mekkojen alla käyttämäni lahkeelliset törkeän korkeat mummoalkkarit! 

Sisäreisiläskit säästyy hankaukselta ja vyötärölle ei muodostu ylimääräistä muhkuraa, kun alushousut yltää rintaliiveihin saakka. En osaisi kesällä enää elää ilman kyseisiä seksintappajia. MIetinkin, että pitäsiköhän käydä hamstraamassa parit lisää, kun ovat nyt Anttilassa tarjouksessa 7 eurolla.. Myös saman merkin alustoppi on todella hyväksi ja toimivaksi havaittu (ainoa miinus onnettoman ohuista olkaimista) ja sekin irtoaa tällä hetkellä samalla seitsemän euron hinnalla. Ei paha.

Siinäpä muutamia suosikkejani muhkuroiden muokkaukseen. Löytyikö hyödyllisiä vinkkejä? Entä onko sinulla jotain omia suosikkeja?

 


Kuten olen usein blogissani jo toitottanutkin, niin pukeutuminen tosiaan lähtee kunnollisista ja asun mukaan valituista alusvaatteista. Itse olen viime vuosina ihastunut etenkin erilaisiin kevyesti muokkaaviin alusasuihin.

Napakat, mutta silti mukavat alustopit kuuluvat pukeutumiseeni oikeastaan päivittäin. Vyötärönseutua kevyesti slimmaavat topit saavat puserot laskeutumaan paremmin ja pienet muhkurat piiloon.

Mekkojen alle taas omien rintaliivien kanssa pidettävät alusmekot ovat osoittautuneet parhaaksi vaihtoehdoksi, koska A) oman kuppikoon löytäminen mekoista olisi hankalaa ja B) voi valita aina sopivat liivit asun pääntien mukaan.

Itselläni on Changesta viime talvena ostettu ja todella hyväksi havaittu musta wear your own bra -mekko bodyalaosalla ja nyt tilasin Ellokselta nuden värisen alusmekon, kun hävyttömän halvalla sai.

Changen mekon hinta oli jotain 70 € tienoilla, jos oikein muistan ja samanmoiset vehkeet Triumphilta liikkuvat aika samoissa hinnoissa. Mikäli alusmekon testaaminen kiinnostaisi, mutta hinta tuntuu kovalta, niin suosittelen tsekkaamaan Elloksen valikoimat.

20130618-164029.jpg

Elloksella on nimittäin tällä hetkellä alessa mm. Tuo oikean alareunan bodyslimmer-mekko ja siitä on nimenomaan isoja kokoja jäljellä. Itse tilasin juurikin sellaisen koossa 46-48 nudena hintaan 11,50.

Tuo vasemman puoleinen mekko puolestaan irtoaa reilulla kolmella kympillä kokoskaalan kattaessa välin 34-52. Kyseessä ei siis ole pelkästään meille läskeille suunnattu tuote, vaan alusmekko on hyvin suositeltava vaate kaiken kokoisille etenkin kovin vartalonmyötäisten tai ohuiden mekkojen alle.

Noista molemmista mekoista täytyy sanoa miinuksena kuitenkin se, etti niissä ole body-alaosaa, eli jos ei halua pelätä majavan vilahtelua, on alle puettava alushousut, kun bodyn kanssa säästyisi niidenkin rajoilta. (Joita kyllä mekko toki häivyttää)

Myös tuota oikean yläreunan muotoilevaa toppia löytyy nyt alesta alkaen hintaan 9,50 € väristä riippuen. Tarjolla tuon eläinkuosin lisäksi mustaa ja nudea.

Elloksen muotoileviin alusasuihin pääset TÄSTÄ.