Asukuvien pusero – Junarose, neuletakki – Kaino, kengät – Zign ja korvikset- Aarikka, saatu.

”Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta..” alkoi ystäväni hyräilemään paitani nähdessään. Joten kiitos rakas Anni, nyt on sitten soinut Ressu Redford päässä koko päivän!

Mulla on ollut vähän vielä käynnistymisvaikeuksia tähän syksyn tullen koittaneeseen epämääräiseen arkirytmiin. On tuntunut todella tahmealta tarttua töihin ja aikatauluttaa tekemisiään. Kun siis kesällä ehti taas tottua perus päivätöihin, niin siirtymä vapaampaan itseohjattuun työskentelyyn vie taas hetken. Mut se on ollut ihan sama käynnistymisvaikeus joka vuosi kesäpestin päätyttytä ja rytmin muututtua. 

Tällä viikolla vietetty yrittäjän päivä sai minutkin miettimään omaa yrittäjyyttäni, jota on nyt virallisesti takana pari vuotta. (Sitä ennen työllistin itseni kevytyrittäjänä jo neljän vuoden ajan). Vaikka en ollut todellakaan suunnitellut yrittäjäksi ryhtymistä, oli tähän tilanteeseen päätyminen loppujen lopuksi parasta mitä minulle on työelämässä tähän mennessä tapahtunut. 

Kirjoitinkin fb-seinälleni pari päivää sitten seuraavasti:

Mua ei itketä yrittäjyydessä YELit eikä verot. En koe, että minua pienyrittäjää riistetään ja poljetaan, enkä myöskään allekirjoita ajatusta, että yrittäjä ei voi koskaan lomailla ja muutenkin on aina vaan raskasta ja hankalaa. 
Mulle yrittäjyys on tarkoittanut sitä, että mulla on itselläni valta hinnoitella mun aikani ja muokata mun työaikoja oman jaksamiseni mukaan.

Parasta näissä vuosissa on kuitenkin ollut se, että en ole tehnyt mitään tiukkaa liiketoimintasuunnitelmaa ja rajannut itseäni jonkun tietyn asian tekijäksi, vaan olen sanonut rohkeasti kyllä tai ainakin ehkä mitä erilaisempiin ehdotuksiin.

Minulle yrittäjyys on sitä, että voin myydä kaikkea osaamistani ja eikä yksikään päivä ole siksi samanlainen kuin edellinen. Se on myös sitä, että monena päivänä työt eivät varsinaisesti edes tunnu työltä, vaan saan vaan tehdä mielenkiintoisia juttuja joista minulle maksetaan.

Ainakin toistaiseksi olen siis varsin iloinen ja tyytyväinen yrittäjä. En mä rikastumaan ole päässyt, mutta ei mun ole toistaiseksi tarvinnut olla taloudellisesta tilanteesta huolissaankaan. Suurempia suunnitelmia tai tavoitteita mulla ei vieläkään ole, mutta tää sekalainen suhaaminen sopii mulle.

Että sitä sekalaista suhaamista tässä olis taas edessä. Jännityksellä odotan mitä kaikkea kivaa sitä taas pääsekään tulevina kuukausina tekemään! 


Mun tukka harvoin näkyy kuvissa takaa päin, mutta siitä välillä kysellään, joten tässäpä kerrankin takaraivoa ikuistettuna. Pitkää tukkaa on siis vain pään päällä, kaikki muut on kynitty. Vaikka olen viihtynyt tässä hiusmallissa jo useamman vuoden, en edelleenkään kaipaa mitään muutosta. Mun kamalin painajaiseni olisi, että mulla olisi pidempää tukkaa koko päässä. Apua miten hikistä ja ahdistavaa. 😀

Työmietteistä viime päivien työasuun. Planeettakuvioinen sifonkipaitapusero on Junaroselta saamani mallikappale. En ole vielä bongannut tuota kuosia myynnistä, tulee muistaakseni kauppoihin hieman myöhemmin syksyllä. Saman mallista läpikuultavaa puseroa on kyllä ollut jo eri kuoseilla aiemmissakin mallistoissa.

Vaaleanpunaisten planeettojen vuoksi pusero sai kaverikseen Kainon puuvillaisen Rauha-neuletakin ja hattaraista sävymaailmaa jatkavat nahkatennarit. Tässä asussa onkin tullut sitten tassuteltua jo useampi päivä. 

Tuosta neuleesta puheenollen, Kainolta tuli tällä viikolla myyntiin heidän uusi syysmallisto! Jos vaatekaappisi huutaa juurikin vaikka neuletakkia, niin puuvillan lisäksi saatavilla on myös merinovillaisina versioina. Itse mietiskelen, josko tilaisin söpöt Katukissa-legginssit, mutta värin valinta tuottaa päänvaivaa.

Legginssit – Lindex / Pusero – Junarose (saatu) / Neuletakki – Kaino (saatu) / toppi – Marks & Spencer / rintaliivit – Elomi / kengät – Zign, Zalando (saatu) / korvikset – Aarikka (saatu)

Tällä viikolla tän sekayrittäjän työt ovat pitäneet sisällään lähinnä kuvaamista ja kuvankäsittelyä, mutta tulevalla viikolla olisi vuorossa mm. konsultointihommia, sisältösunnittelua, puhujakeikkaa ja blogiyhteistyökuvioiden parissa työskentelyä. Tie vie taas muutamaksi päiväksi Helsinkiin ja menen jälleen pariksi yöksi siihen kivaan airbnb-kämppään, joka näkyi edellisessä postauksessa!

Ps. Pakko nyt kuunnella kerran se Ressun biisi… ”Teetkö vielä kaikkesi mun tähden? Saanhan olla hullu niin kuin ennen? Etsitkö mut uudelleen jos lähden? Saanks mä sulta lainaa jos mä tarvitsen?”


Tänään on ollut monella tavalla hyvä päivä. Työt pitivät sisällään mahtavat kuvaukset, joissa minun osani oli olla kameran edessä. Minusta oli loihtimassa kaunista juuri toivomani meikkaaja (Heidi Reponen) ja koko paikalla ollut tiimi oli aivan loistava.

Poseeraminen oli jälleen hurjan hauskaa ja ensi vilkaisun perusteella kuvat onnistuivat tosi hyvin. Olisipa ihanaa, jos saisi leikkiä mallia useamminkin. Ja ilokseni sain tänään kuulla, että pääsen tämän saman projektin pariin vielä toistekin. Nyt on innostunut ja iloinen olo.

Odotan ihan hirmuisesti, että pääsen kertomaan teille kunnolla mistä huikeasta jututsta onkaan kyse! Mutta hetki pitää vielä odottaa. Pakko oli kuitenkin nyt jo päästä tämän verran hihkumaan, kun pitkästä aikaa on sellainen oikeasti tosi kiva fiilis. Pitkän pitkän alakulon ja hiljaisten aikojen jälkeen on vaan hienoa edes hetkellisesti sanoa, että nyt hymyilyttää. On onnistunut olo. 

Mielestäni tämä hyvä fiilis näkyy myös näissä illalla ottamissani asukuvissa.

Olen hotelli-ihminen ja niitä on tullut koluttua täällä Helsingissäkin varsin laajalla otannalla. Tälle työreissulle otin kuitenkin vaihteeksi Airbnb -asunnon hotellihintojen huidellessa tympeän korkealla.

En koe houkuttelevana ajatuksena mennä kenenkään vieraan ihmiseen kotiin (en mielellään pyöri myöskään kavereiden nurkissa majailemassa), mutta onneksi Airbnb:stä löytyy myös yritysten tarjoamia asuntoja tai sellaisia yksityisten vuokraamia asuntoja, jotka on riisuttu henkilökohtaisesta omaisuudesta. 

Tällä kertaa löytyi niin viihtyisä ja kiva kämppä loistavalla sijainnilla, että buukkasin tämän saman asunnon itselleni taas parin viikon päähän. 

Olenkin nyt sitten viettänyt pitkän päivän jälkeen ihanaa rauhallista ”koti-iltaa” tässä muutaman päivän majapaikassani. Hotellissa asuessa olisin suunnannut syömään johonkin ravintolaan, mutta nyt hain ruokatarvikkeita tänne asunnolle enkä edes yrittänyt kysellä itselleni illallisseuraa.

Housut – Only/Jacqueline de Yong 

Toppi – Weekday

Espadrillot -Macarena

Korvikset – Aarikka

Rintaliivit – Elomi

Loppukesän ihanimpien kenkien tittelin saa elokuun alussa Jyväskylän reissulta ostamani pehmoiset mokka-espadrillot. Olin kaipaillut yksinkertaisia mustia kesäkenkiä jo hetken ja nämä löytyivät Donna-nimisen putiikin alehyllystä. Täydelliset. Nahka on todella pehmoista ja paksut pohjat antavat perustöppösille hieman ilmettä. Kunpa näitä tarkenisi vielä käyttää muutaman viikon!

Päällä oli tänään ihan vain tällainen lämpimän päivän rento matkustusasu, mutta ihan kivan näköinen kokonaisuus tämäkin.

Viimeiset pari viikkoa olivat melkoista haipakkaa, kun päällekkäin pyörivät vielä Satakunnan Kansa kesäduunit ja lisänä omat keikat. Tämä ilta olikin ensimmäinen hetkeen, kun saatoin ihan vaan olla stressaamatta mistään. Mikä ihanan helpotuksen tunne siitäkin. Yritinkin nyt siis hetken aikaa vaan nautiskella tästä pitkästä aikaa kepeästä, iloisesta ja kuplivasta tunteesta. 

Olen siis vaan fiilistellyt tätä kämppää, lojunut sohvalla lueskellut kuvauksista mukaan saamiani lehtiä ja herkutellut mm. tummalla suklaalla ja lempimarjoillani vadelmilla. 

Merkittäköön tämä päivä siis kirjoihin iloisena, kepeänä ja kutkuttavan kuplivana päivänä. Auringon säteenä pitkän pimeän jälkeen. Kivojakin asioita tapahtuu. Ja stressittömiä ja suruttomiakin hetkiäkin on edelleen olemassa.

 


Töitä on taas jo lähes viikko takana, mutta palaan vielä loman asukuviin muutamankin kerran.

Yksi loman pidetyimmistä vaatteistani oli tämä kuvissa näkyvä Soyaconceptin mekko, joka löytyi Sokokselta piipahtaessani Tampereella. Midimitta, kepeä viskoosi materiaalina ja kaunis kuosi ovat juuri se yhdistelmä, jota kesämekolta kaipaan.

Toisaalta tämän leninki menee värityksensä puolesta hyvin vielä syksylläkin paksujen sukkisten ja neuletakin kanssa puettuna. 

Mekko pääsi päälläni ensin pariksi päiväksi festaroimaan Porispereen. Ten Pointsin Pandora-nilkkurit olivat alunperin varsin hienosti mekon väreihin sopivat väriltään, mutta festarialueen tomu sai ne näyttämään lähes harmaalta. Kengät odottavat edelleen puhdistusta ja minua hieman jännittää miten tuo hieno hiekkapöly nupukista lähtee…

Kengät näkyivät väriloistossaan tässä postauksessa. Lisäväriä festariasuun toi petroolin värinen pitkä satiinitakki, joka ei tokikaan sattunut kuvaan mukaan. Mutta kivan kepeä ja liihottava yhdistelmä olivat mekko ja satiinihuitula!

Pakkasin lomamekon mukaani myös Kainuuseen ja siellä se puolestaan pääsi päälleni taidenäyttelyn avajaisiin. Ja hienosti sopi printin väreihin myös Marimekon vaalenapunaiset sandaalit. Mulla on selkeästi menossa pinkin sävyjen kausi jalkineissa! Löytyy lenkkaria, maiharia, korkkaria, sandaalia… 

Sokoksella silmiini osui mekosta vain tuo tummapohjainen versio, mutta jossain verkkokaupassa (olisko ollut Booztilla) näin tästä myös valkopohjaisen version.

Soyaconcept on tanskalainen merkki, joka tekee vaatteita kokoskaalalla XS-XXL. Itse näin 48-50 kokoisena mahdun heidän suurimpaan kokoon (ja alaosissa joskus pienempäänkin). Tämä mekko on juurikin kokoa XXL.

Merkillä on vaatteissan tosi paljon erilaisia printtikuoseja, mutta toki seasta löytyy myös yksivärisiä perusvaatteita kuten t-paitoja ja neuletakkeja. Mutta kuoseista tykkäävien kannattaa kyllä tsekata valikoimat!

Mekko – Soyaconcept

Nahkarotsi – Saki

Laukku – Rebecca Minkoff

Sandaalit – Marimekko (2nd hand)

Ekan kuvan Nilkkurit – Ten Points (saatu)

Molemmat korvikset – Aarikka (saatu)

 

Soyaconceptia myy verkossa mm. Zalando ja Boozt. Merkkiä löytyy myös Sokokselta, Haloselta ja täällä Porissa mm. Ratsulasta. 

Tämä on jälleen hyvä esimerkki siitä, että on paljon vaatebrändejä joiden koot ulottuvat myös plussapuolelle, joten kannattaa rohkeasti suunnata muidenkin kuin selkeiden plussamerkkien rekkien äärelle.

 Ainakin omassa 48-50 koossani olen huomannut, että vaatevalikoimat ovat todella runsaat, sillä kampetta löytyy niin ”normi”merkeiltä kuin plussabrändeiltäkin!