Aika moni voi varmaan myöntää joskus naureskelleensa itseään iäkkäämmille tyypeille jotka tuntuvat tyylillisesti jämähtäneen jonnekin parin kymmenen vuoden taakse. Sellaisen henkilön nähdessään sitä  hymähtelee vaan mielessään, että ”ei oo tainnu tyyli muuttua sitten vuoden -92…”.

Asennoitumista ei paranna edes se, että kuin huomaamatta muodin kiertokulku on jälleen napannut heidän kelkkaansa. Jostain syystä 20 v muotibloggari kivipestyssä farkussa ja kukkapaidassa on suurimman osan mielestä jotenkin huomattavasti coolimpaa kuin pirjo 50 v ihan samoissa releissä. (jos nyt juurikin kyseisistä vaatekappaleista puhutaan, niin mun mielestä ne istuu paremmin sille pirjolle 50 v)

Se mitä mä tässä yritän sössöttää on se, että minusta tuntuu, että minusta vielä joskus tulee nimenomaan se tyyppi josta nuoremmat ajattelee naureskellen, että ”toi on sit niiin jämähtänyt vuoteen 2010!”. Mä nimittäin luulen, että mä en ihan hevillä pysty eroamaan mustista valuvalinjaisista asioista, vaikka muoti sanoisi mitä. Onko pakko jos ei halua?

monki3 monki1 monki2

kuvat: Monki

Jotta vaatekaapistani ei loppuisi mustat valuvat asiat ainakaan ennen vuotta 2035, olisi niitä hyvä varmaan hamstrata hieman varastoon. On nimittäin kauheaa, kun muoti muuttuu eikä kaupoista enää löydy sitä mitä haluaisi. (mut ai niin, sithän niitä releitä saa kahdella eurolla kirppikseltä..) Siispä taidankin suunnata huomisella Helsingin reissulla askeleeni Monkiin, jonka nettisivuilta bongasin kaikki tämän postauksen itseäni kovasti kuumottavat vaatekappaleet. Tervetuloa uudet vuosikymmenet, minä olen omani jo valinnut!


Mamman suunnittelemia ja toteuttamia upeita neuleita on ollut blogissa esillä ennenkin ja tässä olisi jälleen yksi lisää. Tänään päälle päätyi äidin viime talvena suunnittelema Alina-huivi. Ohje syntyi, kun mamma kaipasi jotain nopeaa ja helppoa neulottavaa kaikkien aikaavievien isotöisten neuleiden vastapainoksi. Hän ei löytänyt mieleistään helppoa ja kaunista kolmiohuivin ohjetta, joten suunnitteli sitten itse. Muutamasta kymmenestä jo neulotusta huivista yksi kauniin punainen päätyi minulle.

2010_10_27_2

Päivän asu koostui Alina-huivin lisäksi uudesta Espritin neulemekosta, jota koristavat olkapäillä olevat pikkuruiset napit sekä uusista nilkkureista jotka nyt kahden päivän käytön jälkeen ovat osoittaneet olevansa äärimmäisen mukavat. Kuvauskaverina Siiri-koira joka on työkaverini. (siis Siiri on mun työkaveri ja pomo on sen emäntä 😀 )

2010_10_27_1

Hyväilevän pehmeästä  100 % kashmirlangasta neulottu kaunis ja keveä kolmiohuivi tuo kaivattua lämpöä ja turvaa syksyn viimoihin.   Kätevän mallinsa vuoksi se taipuu kaulahuivin lisäksi loistavasti myös suojaavaksi hupuksi, josta riittää edelleen myös kaulan lämmikkeeksi. Tätä ei haluaisi heittää kaulastaan lainkaan. Haluaisikohan mamma tehdä tämän saman minulle mustana…

alina3

Minun Alinani on neulottu irlantilaisen käsityöläisen, Beata Jezekovan taidokkaasti käsin värjäämästä kashmir-langasta. Voin kertoa, että kyseessä on aivan äärettömän kaunis ja ihanan tuntoinen materiaali! Näitä upeita lankoja on tilattavissa Etsyn kautta.

alina2

Äiti oli miettinyt huivin ohjeen julkaisua jo aiemminkin, mutta hänen syyskuun lopulla saamansa rintasyöpädiagnoosi pisti asioihin vauhtia. Mamman ihanat neulojaystävät käänsivät ohjeen myös englanniksi ja italiaksi ja sitä käännetään parhaillaan saksaksi.

Ohje julkaistiin äitini leikkauspäivänä 6.10. neulojien kansaivälisessä yhteisössä, Ravelryssä, jossa on tällä hetkellä n. miljoona jäsentä ympäri maailman. Ohjetta onkin nyt muutaman viikon aikana ladattu ahkerasti aina Japania ja Kanadaa myöten.

Ostamalla ohjetta neulojat ovat tehneet samalla hyvää, sillä jokaisesta lokakuun aikana ostetusta Alina-ohjeesta tilitetään 2 € Roosa nauha kampanjaan. Monet neulojat ovatkin kuulema neuloneet Alinaa nyt lokakuun aikana nimenomaan pinkkinä, Roosa nauha -kampanjan hengessä.

alina

Nyt Alinan ohjeen ostaminen on tehty mahdolliseksi myös Ravelryyn rekisteröitymättömille neulojille. Ohjeen hinta on 5 € ja maksu tapahtuu PayPalin kautta. Maksun jälkeen ohje on ladattavissa pdf-muodossa halamallasi kielellä. Nyt siis vielä sunnuntaihin saakka voi ohjeen ostamalla tukea samalla rintasyöpätutkimusta!

Alinan ohjeen pääset ostamaan TÄSTÄ!


Hihii! Mamma lähetti mulle mainion kuvan tänään. Isillä oli töissä purkautunut neuleen hihan sauma vaatimattomasti kainalosta ranteeseen saakka. Mitä sitä turhaan vaatteita vaihtamaan pikkuisen onnettomuuden vuoksi, työt keskeytyisi ihan turhaan. Herra oli käyttänyt luovaa ratkaisukykyä ja tuunannut puserosta tuollaisen pikku tuuletusaukolla varustetun mutta päällä pysyvän luomuksen.

Timppa

Tämä näyttävä taideparsinta oli suoritettu ompelijan itsensä mukaan 0,8 mm mig-hitsauslangalla. Toimii tämän tyyppisissä ompelutoöissä kuulemma erittäin hyvin. 😀  Ongelmanratkaisukyvystä ja mahtavista ompelijan taidoista oli luonnollisestikin oltu kotiin palatessa enemmän kuin ylpeitä. Mun isi on ihana. <3