Alkuviikko hurahti tiukasti työn parissa, kun maanantai aamuna kävi kutsu töihin sairasloman tuuraajaksi ja päiväduunin päälle on pitänyt vielä käsitellä melkoinen läjä asiakkaiden kuvia. Eli töitä riittää, erittäin hyvä niin, mutta ne sitten aina väkiselläkin vähän verottaa tätä bloggailua. Nytkin olisi ihan hirmuinen määrä juttuja joista haluaisin blogata, mutta ei ehdi sitä tahtia kuin tahtoisi. Mutta teen parhaani!

Tekemistä odottaa mm. toinen postaus tissiteipeistä (siskoni testasi niitä), valmiiden Make Bra -mittatilausliivien esittely (pitää saada julkaisukelpoiset kuvat otettua), Berliinin piipahduksestakin haluan kertoa, tukanlaittopuuhista on postaus tekeillä ja kuvaamista odottaa yksi uusi turbaaniohje. Mut sitä mukaa edetään, miten oikeet työt antaa periksi.

Nyt on kuitenkin vuorossa viime viikon laukkuhassteraportti! Edelleen tuntuu varsin helpolta ja veskoissa on varaa valita.

Maanantaina kaupungilla tarvittavat tavarat kulkivat kaverin kirpputorikasasta hankkimassani mustassa ohuessa nahkalaukussa. Päivän vaatetus oli jotain laiskan päivän sekamelskaa joka vaati yksinkertaisen kassin.

Tiistaina suuntasin kynsienlaittoon ja kampaajalle muuten kokomustissa, mutta ”vaalensin” kokonaisuutta hivenen harmaanruskeilla herrainkengillä ja kollaasin vasemmassa alanurkassa näkyvällä käärmeennahkalaukulla. Tämä tilava ja pitkähihnainen matelija on kotoisin mamman kokoelmista ja muistutti tiistaina, että ansaitsisi ehdottomasti tulla käytetyksi useammin. Se on nimittäin sekä kaunis, että käytännöllinen.

vko2

Keskiviikon kamat kuljettelin todella paljon käyttämässäni viininpunaisessa nahkakassissa, joka on muutaman vuoden takainen ostos TopShopin alesta. Olette kenties aikojen kuluessa huomanneet, että tuollaiset ostoskassin näköiset nahkalaukut ovat kovasti mieleeni.

Torstaina oli vuorossa palaveripäivä Helsingissä ja tavaraa oli kannettavana hieman normipäivää enemmän, joten käsivarteen piti napata astetta isompi veska. (koko asu täällä) Tuohon tarpeeseen vastasi Marimekon nahkainen Piirakka-niminen laukku, jota käytän usein myös viikonloppulaukkuna. Tämä tukeva ja tyylikäs kassi löytyi vajaat pari vuotta sitten Ratsulan alesta joulun jälkeen -50% lappu kyljessään. Kun alennukseen yhdistettiin vielä juuri joululahjaksi saamani satasen lahjakortti ja Moda-ketjusta kertyneet ostohyvitykset, niin minulle jäi alunperin 450 € hintaisesta Piirakasta maksettavaa n. 110 €. Money well spent!

Kollaasin oikeassa alareunassa viikonlopun riennoissa mukana kulkeneet mustat pikkulaukut. Kiiltonahkainen pikku vintage clutch on äidin kirpputorilöytö, jonka hän lähetti minulle yllätyksenä. Kauniisti pinnastaan rypytetty olkalaukku puolestaan muutaman vuoden vanha Tiger of Sweden.

Näyttökuva 2014-9-17 kello 22.07.42

 

Viimeisenä vielä perjantain mahtava sekametelisoppa, joka pisti naurattamaan jo heti aamulla hississä, kun olin lähdössä töihin. Kuten olen usein kertonut, niin normaalien työpäivieni pukeutuminen nojaa lähes täydellisesti pelkkään mukavuuteen ja paiskonkin aamuhorroksessani päälle yleensä ensimmäisenä eteeni osuvat mammafarkut ja minkä tahansa pehmoisen puseron. Ensimmäinen vilkaisu peiliin tapahtuu useimmiten sitten juurikin vasta hississä ja perjantaina sieltä näkyi melkoinen sekamelska. Farkkujen ja neuleen kaverina oli maastokuosia, värikästä leopardiprinttiä ja paljettien kimallusta! 😀 😀

Mutta jollain ihmeellisellä tavalla tämä liikaa kaikkea sisältänyt kokonaisuus oli kuitenkin ennemmin kiva kuin kamala. Vastaantulijat saattoivat toki olla muuta mieltä. Benettonin paljettikassi on vuosia vanha kesäkassi, joka herää talviunilta aina viimeistään heinäkuussa ja hautautuu kaapin perälle helteiden loppuessa. Nyt kuitenkin laukkuhaasteen ansiosta, kimalluskassi pääsi harvinaislaatuisesti haistelemaan syksyistä ulkoilmaa.

 


Laukkuhaasteen ensimmäinen viikko meni luonnollisestikin hyvin kivuttomasti ja siten se varmasti jatkuu vielä muutaman viikon, sen verran noita kasseja ja nyssäköitä tuolta kaapeista löytyy. Mutta niin niitä löytyy kyllä vastustajiltakin, joten ei ole kyllä vielä mitään arviota siitä miten tämä koitos tulee päättymään. Aika näyttäköön.

Meidän kaikkien kolmen kisailijan päivittäiset laukkuvalinnat näkee Instagramista ja siellä hashtagillä #laukkuhaaste2014, mutta jos et käytä instaa, niin tässäpä viime viikon laukkukokoelmani.

Avasin pelin maanantaina Kiplingin avaruusapina-aiheisella olkalaukulla, (laukku saatu) joka nieli sisäänsä sopivasti kaiken työpäivän aikana tarvittavan eli puhelimen, lompakon, avaimet ja aurinkolasit.

Tiistaina turvauduin astetta isompaan lehmännahkaiseen kassiin, joka on vanhempi kuin käyttäjänsä. Lehmälaukku on äitini ja siskojeni peruja ja olen sen aikoinaan ullakoltamme löytänyt. Se on hirmuisen rakas ja saa usein ihailevia kommentteja. Mun rakas lehmä.

vko1

Keskiviikon työpäivään valikoitui kirkkaanpunainen nahkalaukku, joka on vuosien takainen kirpputorilöytö Espoosta. Olin jo hetken aikaa etsiskellyt punaista laukkua, joten tuo 2€ hintalapulla varustettu kassi oli vallan tervetullut löytö. Nyt kun tuota laukkua ei voi haasteen aikana enää toiste käyttää, niin lienee hyvä aika kiikuttaa se suutarille, sillä laukun vuorikangas on rikki ja olkahihna irronnut. Mutta hyvä kannattaa korjata.

Torstaina matkasin Berliiniin, joten laukku piti valita siten, että se sopisi sekä matkalle, että illan kemuihin, sillä en halunnut käyttää useampaa laukkua. Nappasin siis mukaani viime aikoina paljon käsipuolessani viihtyneen nuden värisen Global Accessoriesin nahkalaukun, joka liittyy punaisen kassin kanssa suutarille joutavien joukkoon, sillä senkin olkahihna kaipaa uudelleen kiinnittämistä.

Reissussa oli luonnollisesti käytössä myös matkalaukku, mitä saa haasteen aikana toki käyttää useammankin kerran jos tarvetta on. Tuo mamman käytettynä ostama Rimowa on aivan ihana ja olenkin tuollaisesta hieman kolhiintuneesta alumiinisesta kaverista pitkään haaveillutkin. Nappasin laukun kesälomalla äidiltä lainaan, mutta saa nähdä palautuuko Rimowa äidille ihan hetkeen. 😀

Perjantaiksi olin varannut reissuun mukaan jälleen yhden kirpputorilöydön. Musta Cosci-merkkinen nahkalaukku on punaisen laukun tavoin joku ihan naurettavan halpa ostos ja se on just hyvän kokoinen ja mallinen veska juuri reissuille.

Lauantaina oli vuorossa kaverien häät ja hopean värisen pitsimekon kanssa oli mustat asusteet, joten laukuksi sopi hienosti kiiltonahkainen vintage-clutch. Pikkulaukun lisäksi käytössä oli kuvausduunien vuoksi kameralaukku ja Kånken-reppu (saatu), jossa kuskasin valokamoja. Mutta nämä siis töiden takia pakollisia kasseja.

Ekan haasteviikon viimeisenä päivänä en sitten poistunutkaan kotoa, koska olin kipeänä, mutta joku laukku on päivittäin käytettävä, joten saadakseni flunssapäivään hieman glamouria, kuskasin nenäliinat ja tropit sohvalle kavereilta 30v-lahjaksi saamassani Glitterin pikkuisessa clutchissa.

Semmoisilla veskoilla mentiin eka viikko. Viikon päästä taas uutta raporttia. Siihen saakka hommaa voi seurata mun instassa @vieruska


Muistanette vuoden takaisen kenkähaasteen, jossa minä ja Iina mittelimme kummalla riittää pidemmäksi aikaa kenkiä, kun joka päivä oli kiskottava jalkaan eri töppöset. Hommaa kesti 11 viikon ajan ennen kuin vastustajani vihdoin joutui nöyrtymään minun pohjattomien jalkinevarastojeni edessä.

Lauantaina päikkäreiltä herättyäni minua odotti FB:n chatti-ikkunassa kysymys: ”VEERA Oisko 1.9. eteenpäin laukkuhaaste 2014?” 

Eipä sitä sitten kauhean kauan mietitty, kun Iina oli jo muokannut kenkähaasteen säännöt kasseille ja nyssyköille sopiviksi ja pitikin alkaa jo miettimään taktiikkaa. Ja tänään se sitten alkoi #laukkuhaaste2014!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Laukkuhaasteen säännöt kuuluvat seuraavasti

  • Jokaista haastetun omistamaa laukkua saa käyttää vain yhtenä päivänä haasteen aikana. Kun laukkua on käytettyä yhtenä haastepäivänä, samaista laukkua ei saa haasteen aikana enää käyttää.
  • Saman päivän aikana on kuitenkin mahdollisuus käyttää useampia laukkuja. Ensimmäinen sääntö pysyy kuitenkin voimassa tässäkin tapauksessa.
  • Koska haasteen tarkoitus on muistuttaa unohdettujen laukkujen olemassaolosta, ei haasteen aikana saa ostaa uusia laukkuja. Poikkeuksena kuitenkin esimerkiksi ennen haastetta tilattujen, mutta haasteen aikana saapuvien laukkujen käyttäminen. Myös lahjakorteilla ostaminen sallitaan, mutta tätä optiota suositellaan käytettäväksi oman harkinnan mukaan haasteen luonteen vuoksi. (Poikkeuskohta lisätty blogiyhteistöiden vuoksi.)
  • Kameralaukkuja (Veera) ja hoitolaukkuja (Iina) ei lasketa mukaan haasteeseen. Myös treenikassi on vapaasti käytössä, jotta jokaiselle salikäynnille ei siis tarvitse ostaa uutta laukkua. Myöskään matkalaukkua ei lasketa haasteessa käyttölaukuksi.
  • Muiden laukkuja ei saa lainata haasteen aikana.
  • Jokaisena päivänä on pakko käyttää yhtä laukkua. Vaikka makaisi sairaana, on haasteeseen osallistuvan valittava yksi laukku, joka ”käytetään” päivän aikana.
  • Haasteen häviää se, jolta loppuvat ensin laukut kesken eli se, kuka käyttää ensin samaa laukkua kahtena päivänä haasteen aikana.
  • Kangaskassi ei ole laukku ja niitä saa käyttää kantoapuna haasteen aikana.

Näyttökuva 2014-9-1 kello 21.16.27

Tänä vuonna emme kuitenkaan kisaa Iinan kanssa kahdestaan, vaan saimme mukaan miesnäkökulmaa, kun Private Blend -blogin todellisena laukkufriikkinä tunnettu Mikko kiinnostui haasteesta ja toivotimme hänet huikeine merkkilaukkukokoelmineen lämpimästi tervetulleeksi kisaan. On kyllä noloa, jos me mimmit hävitään hänelle jonkun Chanelin mitalla! 😀 (tsekatkaa vähän herran kokoelmia!!)

Kuten kenkähaastettakin, myös tätä laukkuhaastetta voi seurata Instagramissa, jossa me osallistujat jaamme laukkuvalintamme päivittäin varustettuna hashtagilla #laukkuhaaste2014. Insta-profiilimme löydät nimillä @vieruska, @iinamou ja @pbblog. Jokaisen viikon päätteeksi löydät myös blogeista koontipostaukset kuluneella viikolla käytetyistä laukuista.

Aloitin haasteen tuolla yllänäkyvällä Kiplingin apinalaukulla (saatu) ihan vain siksi, että koin tuon gorillan peukutuksen kovin kannustavaksi ja tilanteeseen sopivaksi. ”Hyvin se menee! Sä pystyt siihen Veera!” 

Ja muistakaa naiset, vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!