Kipaisin maanantaina ystäväni Pauliinan kanssa elokuviin ja piti tietenkin käyttää tilaisuus hyväksi ja pyytää häntä nappaamaan asukuvat. Paitapusero ja farkut eivät toki ole mikään mielikuvituksen riemuvoitto mitä pukeutumiseen tulee, mutta tylsät vaatteet antavatkin sitten asusteille tilaa loistaa.

En nimittäin jaksa olla aina kerta toisensa jälkeen innostumatta siitä kuinka loistavasti leopardikuosi ja räiskyvä punainen mielestäni sopivat yhteen. Bronxin leot tuntuvat ryhdistävän asun kuin asun asiallisella mallillaan ja räväkäläl kuosillaan. Yksi parhaista itseltä itselle synttärilahjoista ikinä!

Punainen nahkalaukku löytyi vuosia sitten Espoolaiselta kirpputorilta onnettomaan neljän euron hintaan. Sen hihnaa ja sankoja on korjattu suutarilla sitä mukaa, kun ovat napsahdelleet irti vanhuuttaan ja haurauttaan. Viimeisin suutarireissu laukulla oli juurikin maanantaina. Useista korjauskierroksistaan huolimatta laukku ei ole tullut vielä maksamaan minulle edes kahtakymmentä euroa ja se on loistava niin väriltään kuin malliltaankin. Yksi parhaista kirpputorilöydöistäni ikinä!

Asoksen kepoisesti laskeutuva täplähuivi puolestaan on yksi ihanimmista huiveistani ikinä ja päätyykin sen vuoksi tuon kuvassa olevan myrtsin pallonaaman kaulaan monta kertaa viikossa. Tämän katoaminen olisi lähes katastrofi.

Ja katsokaas mitä mulla on jalassa. Kerrankin löytyi sellaiset farkut joiden lahkeenpituus on valmiiksi juurikin sopiva tällaiselle nilkkojen paljastelua rakastavalle alle 170 senttiselle! Nämä kulutetun mustat niittikoristeiset (niittejä taskujen reunoissa) stretchfarkut löytyivät Lindexin Generous-mallistosta ja ilahduttivat minua muutenkin kuin vaan lahkeenmitalla.

Nyt on nimittäin kerrankin joku tajunnut tehdä pylleröille sopivan korkean vyötärön. Näitä pöksyjä ei tarvitse joka kerta istualtaan seisomaan noustessa kiskoa ylemmäksi niiden rullauduttua vatsamakkaroiden alle. Hallelujah!


Mitä silloin kiskotaan päälle, kun silmien avaamisen ja ovesta ulos juoksemisen väliin mahtuu kokonaiset 10 min ja pukeutumisen lisäksi on pestävä naama, harjattava hampaat, pakattava laukku ym ym? Oikea vastaus on ”ensimmäinen käteen osuva mekko”. Yhteen vaatteeseen pikaisesti sujahtamalla on hoidossa niin ylä- kuin alaosakin ja ne vielä melko varmasti sopivat yhteen.

20120815-230449.jpg

Sekä eilisaamu, että tämän aamuinenkin lähtö menivät juurikin yllä minitulla kaavalla joten olen viihtynyt kaksi päivää peräkkäin sohvalta käteen sattuneessa pilkkumekossa ja punaisissa ballerinoissa. ”Tukanlaitto” on hoidettu heittämällä päähän eteisessä tyrkyllä ollut hattu.

Laukkuna on tietenkin toiminut maanantainen Tiger of Sweden -löytö, sillä pitäähän uuden tulokkaan päästä heti tutustumaan kotikaupunkiinsa.

20120815-230456.jpg

Olin jo moneen kertaan huomannut kaipaavani yksinkertaista mustaa kaiken kanssa yhteen sopivaa ja tilavaa olan yli -laukkua, joka olisi kuitenkin hieman kulahtanutta Marimekon olkalaukkuani salonkikelpoisempi.

Tiger of Swedenin muuttoalessa se sitten odotti minua; juuri tarpeideni mukainen unelman pehmeä nahkalaukku kaunis alelappu rinnassaan. Normihinta 269 €. -70% alennuksen ansiosta vain 80 €. Ah ja oih! Ei voinut jättää kauppaan.

Tuo veska on ihan täydellinen esimerkiksi matkoilla. Laukkua jaksaa kantaa pidemmänkin päivän ja kädet jäävät vapaaksi esim. valokuvaamiseen, ostosten kantamiseen ym. tärkeään. Tilaa on riittävästi jotta se nielee lompakon ja puhelimen lisäksi mm. sen kameran, neuletakin, juomapullon, meikkipussin ja vaikka mitä muuta. Ja ulkonäöltään se on juurikin niin huomiota herättämätön ja ajaton, että siitä jaksaa tykätä vuosikausia.

Laukun käytännöllisyyttä lisää vielä se, että jos tila loppuu niin laukkuun tulee tuon etuläpän mitalta lisää tilaa, kun olkahihnan kiinnittääkin noihin suuaukon vierellä oleviin metallilenksuihin. Hieman huonosti selitetty, mutta en nyt tajunnut ottaa havainnollistavaa kuvaakaan. 😛

Mutta kaikin puolin siis loistohankinta. Tiikeri pääsee testaamaan toimivuuttaan reissukäsilaukkuna tuossa reilun parin viikon päästä, kun suuntaan mamman ja siskojeni kanssa muutamaksi päiväksi Roomaan. Ihanaa!!

20120815-230505.jpg

Käytiin aamulla tekemässä Emma-Kaisan kanssa studiossa Sovituskoppia ja ihastelin jälleen kerran hänen söpöjä Hello Kitty -tennareitaan. Mulle kans!

Loppuun vielä yksi ”kuin kaksi marjaa”-kuva. Emma-Kaisa itse vaati tätä.

20120815-230512.jpg

On hamsterilla posket hieman kipeänä ja turvoksissa uusien lävistysten takia. Mutta söpöjähän nuo on molemmat. 😀

Hamsterikuva: http://www.hamstercagesadvice.com/


-sisältää mainontaa-

Pikainenvinkki täältä työpöydän takaa. Huomasin Facebookista, että Katokon ale jatkuu vielä loppuviikon ajan ja siellä on myöskin ihania nahkaisia Bagguja tarjolla -30% ja jopa -50% alennuksin. Esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä kauniin värinen M-kokoinen Baggu irtoaa vaivaisella kuudella kympillä!

Itsellänihän on siis ollut jo viime vuoden lopulta saakka käytössä Katokosta saatu kullanvärinen M-kokoinen nahka-Baggu ja se on kyllä ihan huikea tilaihme! Mä tiedän olleeni paha ja laiska bloggaaja, kun en ole saanut tänne laitettua kuvaa Baggusta olalla kannettuna, vaikka sitä on pariin otteeseen pyydetty. Mutta voin nyt ainakin sanallisesti vakuuttaa, että laukku on leveiden ripojensa ansiosta vallan hyvä kantaa olalla.

Ai että itseä houkuttelisi edelleen sellainen pienempi Baggu joko keltaisena tai verigreipin värisenä… Pankkitilin laiha saldo mielessäni koitan pidätellä itseäni.