Mulla on tässä viikonlopun ajan vieraana varsinainen personal trainer. Sain nimittäin täällä blogissakin jo aiemmin nähdyn Hilla-koiran meille hoitoon pariksi päiväksi. Niinpä tänään on tullut ulkoiltua aamupäivällä ensin puoli tuntia ja alkuillasta lähemmäs tunti ja kohta lähdetään muutaman korttelin matkalle vielä etsimään iltapissalle hyvää lumikasaa.

Tuli nukuttua iltapäivällä päikkärit ja sen jälkeen ulos raahautuminen tuntui ihan todella karmivalta ajatukselta, mutta koiralle kun on turha sano, että ’ei nyt huvita’, niin ei muuta kuin vaatteet niskaan ja ovesta ulos. Tuntia myöhemmin päivitin FB-statukseni seuraavin sanoin:

Koiran huonot puolet: sen kanssa on mentävä ulos vaikka ei jaksaisi.
Koiran hyvät puolet: sen kanssa on mentävä ulos vaikka ei jaksaisi.

picasa

 

Kyllähän se nimittäin taas kotiin palatessa tuntui ihanalta, kun posket punoittivat pikku pakkasesta ja kroppa ja mieli olivat piristyneet aivan uudelle tasolle päiväunien jälkeiseen horrokseen verrattuna. Saan siis joka kerta perseen sohvalta ylös ja ulos hilattuani hyvän mielen siitä, että pakotin itseni liikkeelle. Se fiilis tulee kyllä aina vasta kotiin palatessa, ei vielä liikuntasuoritusta runtatessani, mutta tulee kuitenkin. Vielä en kuitenkaan ole onnistunut omaksumaan sitä niin syvälle itseeni, että se tönisi minua eteenpäin vielä siinä ’lähteäkö vai jäädä’ -tilanteessa. Mutta huomenna on taas uusi päivä ja tuo hauva pakottaa minut ulkoilemaan houkuttipa sänky tai sohva kuinka tahansa. Saan siis jälleen lisää muistutuksia siitä, että kannatti lähteä.

Siinä Hyvä Terveys -lehden artikkelissa, josta aiemmin kirjoitin, sanottiin, niin” liikuntaa on kaikki se mikä ei ole sohvalla töllön edessä löhöämistä” ja nuo sanat minä haluan painaa mieleeni. Vaikka kuinka meinaa takaraivosta nousta itsesoimaus, että en tällä viikolla liikkunut tarpeeksi ja en päässyt tavoitteisiini ja lälläslää, niin en hitto alistu sille! Oon tehnyt paljon muuta kuin löhönnyt sohvalla. Ja osaksi siitä kiitos menee Hillalle. Huomenna mä lupaan sille vielä pidemmän lenkin kuin tänään!


”Napa ylös!” ”Muista pitää  eskivartalo tiukkana pakettina!” Mm. tällaisia ohjeita huutelivat uimaopettajat eilen altaan laidalta minun ja 11 muun aikuisen harjoitellessa selkäuintia. Potkuistani sain jopa kehuja, mutta tätä keskivartaloa ei kyllä nähdä tiukkana pakettina muuta kuin superkireän läskinkuristusmekon muovailemana.

Reilu puolitoistatuntia altaassa koko ajan uiden ja uutta opetellen oli oikeasti aika rankka homma. Olen joskus sanonut, että uiminen on siitä kiva laji, kun siinä ei tuu hiki, mutta eilen tuntui kyllä ihan urheilusuoritukselta. Jos ei nyt edelleenkään siellä vedessä  tuntenut hien valuvan, niin hengästymisen taso kertoi, että tuli tehtyä ihan tosissaan.

Tämä uintitekniikkakurssi oli siitä erityinen liikuntatuokio, että minä ihan odotin sitä etukäteen. Kurssi alkoi illalla vasta kahdeksalta ja olinkin alkuillan jo ihan täpinöissäni, että pääsis jo altaaseen. Olin hallillakin innoissani melkein puoli tuntia ennen kahvioon sovittua tapaamista.
uimahalli1

Ensimmäisenä tutustuttiin kroolipotkuun ja siitä sainkin ilokseni jo heti aluksi peukkua opettajilta. Ja täytyy sanoa, että kummasti se vaan ilahduttaa tuollainen positiivinen palaute ja sen voimalla sitten sisukkaasti koitin treenata käsiäkin kuntoon, vaikka se välillä ihan hurjan hankalalta tuntuikin. Selkäuinnissa ongelmana oli liian aikasin, jo ennen veteenmenoa koukistuva käsi ja liiaksi rintaan painuva leuka. Kroolissa puolestaan leukaa olisi kuulunut nimenomaan viedä lähemmäksi rintaa, mutta minulle se pyrkii nousemaan liiaksi.

Mutta se on nyt hienoa, että jo tuon ensimmäisen vajaan parin tunnin opetuksen jälkeen, minä tiedän mihin asioihin kiinnittää uidessa huomiota. Täytyy perjantain tunnille muistaa ottaa eilen kotiin unohtuneet uimalasitkin mukaan, niin saa yhden häiriötekijän poissa ja pystyy ehkä paremmin keskittymään siihen oikean hengitystekniikan harjoitteluun.

Muistan muuten ikuisesti sen, kun joskus alle kouluikäisenä silloin liikunnanohjaajaksi opiskellut isosiskoni koitti opettaa saunassa minua laittamaan kasvot veteen ja puhaltamaan. ”Sinua pienemmätkin tytöt uskalsi tehdä niin.” Ai että nuo sanat viilsivät minua vesipelkoita kuin tikari. 😀 Eilen meni kuitenkin kroolin hengitysharjoitukset ihan hyvin. Ongelmat alkoivat vasta kun piti yhdistää kaikki liikkuvat osat. Miten se voikin olla niin hankalaa käyttää yhtä aikaa sekä käsiä, että jalkoja ja vielä hengittääkin?!?

Perjantaina siis luvassa kurssin toinen osa. Silloin kerrataan eilisen oppeja ja opetellaan vielä rintauinnin tekniikkaa. Homma oli siinä määrin mukavaa ja uuden oppiminen niin palkitsevaa, että haluan ehdottomasti käydä kurssin jälkeen pian itsekseni uimassa. Jos tasaisin väliajoin kävisi altaassa kauhomassa, niin luulisi sen tekniikan pikkuhiljaa paranevan.

uimari

Tässä vielä onnellinen uimari opetuksen jälkeen. Olikohan tässä nyt sitten mukana ripaus sitä kuuluisaa liikunnan riemua? Ainakin mä odotan perjantain oppitunteja jälleen innoissani.

Tänään on just mukavasti koko kropassa tuntunut se, että on eilen tehnyt jotakin. Ei mitään suuria lihaskipuja, mutta sellainen kokovartalo ”harrastin liikuntaa!” -fiilis. Eli ainakin tämän tunteen perusteella uinti on aivan loistavaa koko vartalon treeniä.

Tänä iltana olis suunnitelmissa Zumba. Toteutumisesta en oo vielä yhtään varma. Lorvikatarrin iskeminen kun on myös varsin mahdollista.


Tänään mun ei tarvinnutkaan lähteä ulos yksin, vaan tein treffit ystäväni S:n ja hänen Hilla-koiransa kanssa. Hyvässä seurassa tuli ihan huomaamatta tehtyä reilun viiden kilometrin lenkki Kirjurinluodossa ja Polsanluodossa. Tuo onkin tosi kivaa ja vaihtelevaa aluetta tällaisille kävelylenkeille. Tälläkin kertaa nähtiin läjittäin oravia ja sorsia sekä pari fasaania. Hilla meinasi ihan repiä maastohaalarinsa oravien vuoksi, niitä olisi ollut niiiin kiva jahdata.

hillankanssalenkilla1hillankanssalenkilla2

Reitin varrelta löytyi myös kuntoiluvälineitä ja pitihän niitä toki testata. Itse tein pienen sarjan portaalle nousua ja S. kuritti sillä välin selkälihaksiaan 7 kilon lisäpainon kanssa. 😀

Tämä lenkki oli nyt sitä hyvän mielen liikuntaa parhaimmillaan. Näiden treffien takia minulla oli selkeästi jokin sovittu syy nousta sängystä ja suuntasin ulos mielelläni. Ja bonuksena vielä tuo ihana Hilla! Mulla on hirmuinen koirakuume meneillään. Ei sellainen, että haluaisin oman koiran, vaan sellainen, että haluaisin päästä silloin tällöin paijailemaan ja ulkoiluttamaan noita karvaotuksia. Eli tarkemmin ottaen mulla on lainakoirakuume!

hillankanssalenkilla3

Voin kertoa, että normielämässä mua ei sais kovin helposti pukemaan päälle mitään kirkkaanpinkkiä, mutta sporttikuteiden kanssa mä sitten taas olen sitä mieltä, että mitä enempi väriä, sitä parempi. Pinkissä takissani minut kuulema erotti jo kilometrin päästä, kun saavuttiin tänään tapaamispaikallemme. Samoin kuin lenkkarit, myös tuo Áhkkán takki on hankittu joskus Elloksen alesta. Settiin kuului myös tummanharmaat housut, mutta jouduin tissivarustuksen vuoksi valitsemaan niin ison koon, että ne housut on mulle ihan hurjan isot. Etenkin pituutta riittää! Mietinkin, että kävisinköhän nakkaamassa ne tuohon samassa pihapiirissä olevalle ompelijalle, että saataisko niistä sellaiset, että voisin käyttää kompastumatta lahkeisiini. Nyt on onneksi tarjennut hyvin ihan noilla pelkillä trikoillakin, mutta jos tuo sää tuosta viilenee, niin vähän järeämille ulkoiluhousuille olisi käyttöä.

Ei ollut tämän päivän lenkki ehkä hikiliikuntaa, mutta hyvän mielen liikuntaa kylläkin! Olen viime aikoina ollut kovin erakoitunut ja epäsosiaalinen, joten ehkä mun pitää nyt vähän aktivoitua näkemään ystäviäni. Vaikkapa näin ulkoilun merkeissä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Vapaaehtoiset lenkkiseuralaiset voi ilmoittautua kommenttiboksiin!