08.01.2014 Hyvän mielen liikuntaa

Tänään mun ei tarvinnutkaan lähteä ulos yksin, vaan tein treffit ystäväni S:n ja hänen Hilla-koiransa kanssa. Hyvässä seurassa tuli ihan huomaamatta tehtyä reilun viiden kilometrin lenkki Kirjurinluodossa ja Polsanluodossa. Tuo onkin tosi kivaa ja vaihtelevaa aluetta tällaisille kävelylenkeille. Tälläkin kertaa nähtiin läjittäin oravia ja sorsia sekä pari fasaania. Hilla meinasi ihan repiä maastohaalarinsa oravien vuoksi, niitä olisi ollut niiiin kiva jahdata.

Reitin varrelta löytyi myös kuntoiluvälineitä ja pitihän niitä toki testata. Itse tein pienen sarjan portaalle nousua ja S. kuritti sillä välin selkälihaksiaan 7 kilon lisäpainon kanssa. 😀

Tämä lenkki oli nyt sitä hyvän mielen liikuntaa parhaimmillaan. Näiden treffien takia minulla oli selkeästi jokin sovittu syy nousta sängystä ja suuntasin ulos mielelläni. Ja bonuksena vielä tuo ihana Hilla! Mulla on hirmuinen koirakuume meneillään. Ei sellainen, että haluaisin oman koiran, vaan sellainen, että haluaisin päästä silloin tällöin paijailemaan ja ulkoiluttamaan noita karvaotuksia. Eli tarkemmin ottaen mulla on lainakoirakuume!

Voin kertoa, että normielämässä mua ei sais kovin helposti pukemaan päälle mitään kirkkaanpinkkiä, mutta sporttikuteiden kanssa mä sitten taas olen sitä mieltä, että mitä enempi väriä, sitä parempi. Pinkissä takissani minut kuulema erotti jo kilometrin päästä, kun saavuttiin tänään tapaamispaikallemme. Samoin kuin lenkkarit, myös tuo Áhkkán takki on hankittu joskus Elloksen alesta. Settiin kuului myös tummanharmaat housut, mutta jouduin tissivarustuksen vuoksi valitsemaan niin ison koon, että ne housut on mulle ihan hurjan isot. Etenkin pituutta riittää! Mietinkin, että kävisinköhän nakkaamassa ne tuohon samassa pihapiirissä olevalle ompelijalle, että saataisko niistä sellaiset, että voisin käyttää kompastumatta lahkeisiini. Nyt on onneksi tarjennut hyvin ihan noilla pelkillä trikoillakin, mutta jos tuo sää tuosta viilenee, niin vähän järeämille ulkoiluhousuille olisi käyttöä.

Ei ollut tämän päivän lenkki ehkä hikiliikuntaa, mutta hyvän mielen liikuntaa kylläkin! Olen viime aikoina ollut kovin erakoitunut ja epäsosiaalinen, joten ehkä mun pitää nyt vähän aktivoitua näkemään ystäviäni. Vaikkapa näin ulkoilun merkeissä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Vapaaehtoiset lenkkiseuralaiset voi ilmoittautua kommenttiboksiin!

02.01.2014 First steps

Vielä trikoita jalkaan kiskoessa ja lenkkareiden nauhoja sitoessa ei kiinnostanut koko homma sitten tippaakaan. Olisin vain halunnut vajota sohvalle. Mutta miten mä olisin kehdannut palata kirjoittamaan tänne, jos olisin seurannut mielihaluani? No niinpä, en olis, joten ei muuta kuin luurit korville ja tossua toisen  eteen.

Aluksi tuntui vain ja ainoastaan tyhmälle. Ihan kuten Wagnerkin sen joskus Viiville totesi, niin en tajua mitä järkeä on kävellä paikasta A paikkaan A. Mietin vain, että olisinpa jo kotona. Mutta vaihdettuani parin biisin jälkeen Madonnan jumputuksen Amorphiksen sopivasti agressiiviisiin säveliin, aloin sietää tilannetta. Ajattelin, että en ole kävelyllä, vaan kuuntelen hyvää levyä ja satun vaan kävelemään samalla.

Mieli tyhjeni lempimusiikkia kuunnellessa tehokkaasti ja jossain parin kilometrin kohdalla huomasin ajattelevani, että tämähän on ajatustasolla oikeastaan ihan sama kuin se, että makaisin tylsistyneenä sängyssä, mutta mun kroppa on liikkeessä. Eli saavutan saman tyhjän pään tilan ja sekä makaamalla pimeässä, etä laittamalla tylsästi lenkkareita peräkkäin pimeässä illassa. Tuo ensimmäinen oivallus on laatuaan sellainen, jolla voi olla hyvinkin paljon merkitystä tulevaa ajatellen. Voin masisunien houkutellessa muistuttaa itselleni, että voin yhtä lailla tylsistyä ja tyhjentää pään vaikka maanpäällinen tomumajani samalla liikkuisikin kotoa mutkan kautta takaisin kotiin. Ja jos sen jälkeen vielä peitto tuntuu lohdulliselta ja kutsuvalta, niin olenpahan liikkunut edes hieman.

Ei tuollaista reilun viiden kilometrin kävelyä vielä voi kummoiseksi urheilusuoritteeksi kutsua, mutta ulkoilua ja raitista ilmaa kuitenkin. Olematon matka tosiurheilijalle, suuri askel kaltaiselleni sohvaperunalle. Hankalin paikka oli ja tulee tästä eteenpäinkin olemaan se eteisen kynnyksen ylittäminen kotoa lähtiessä.

Koska alkumatkan angstaus vaihtui melko pian no, samapa tuo on vaikka kävellä – fiilikseksi, olisin hyvin voinut reippailla vielä jokusen kilometrin, mutta ensimmäiset liikunnan hyödyt ilmoittelivat itsestään siihen malliin, että oli pakko kiitää takaisin kotiin päästäkseni posliinin ääreen. Ei jotenkin kiinnostanut konsepti nimeltä puskapaska. Todistan siis täten oikeaksi väitteen, että kevytkin liikunta auttaa ummetukseen.

No mutta tulipahan lähdettyä. Lupaan lähteä toistekin.

Fiilis: Tyytyväinen , Päivän voimabiisi: Amorphis: Sky is Mine