Niin että miten mä oikein selvisin siellä tiistain thainyrkkeilytunnilla? Pelkäsin rapakunnossani tuupertuvani nurkkaan jo kymmenessä minuutissa, mutta olin väärässä!

Pikkusen kyllä jännitti, että mitä tuleman pitää ja kun paikalle valui mun ja Natan lisäksi vain hyväkuntoisen näköisiä ukkoja, niin nolouspaniikki nousi vielä lisää, mutta sain onnekseni huomata pelkojeni olevan ihan turhia. Nata piti mulle ennen tuntia pikaisen ohjeistuksen peruslyönneistä ja -potkuista ja oli tunnillakin suureksi avuksi antaessaan hyviä neuvoja pitkin tuntia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunti alkoi Vetosalilla klo 17.45 ja koin uskomattoman yllätyksen vilkaistessani kelloa seuraavan kerran klo 18.10. Olin siis heilutellut hanskoja ja hikoillut jo kokonaiset 25 minuuttia ihan täysin ajankulua huomaamatta. Kaikilla perhanan zumbabumbasössönsössöntunneilla mä vilkuilen seinäkelloa muutaman minuutin välein ja joudun aina toteamaan viisareiden kulkevan kiduttavan hitaasti. Lyönteihin ja potkuihin keskittyminen oli kuitenkin niin siistiä ja kivaa ja coolia ja jännää ja vaikka mitä, että aika lensi aivan kuin siivillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tunti eteni siten, etä ensikertalaisenkin pysyi melko hyvin perässä. Ensin pelkkiä lyöntejä ja seuraavaksi hieman pelkkiä potkuja. Pikku hiljaa sitten kokeiltiin aina pidempiä ja monimutkaisempia sarjoja. Liikkeisiin ja tekniikkaan piti välillä keskittyä niin kieli keskellä suuta, että pää tyhjeni sellaisistakin perusasioista kuin vasen ja oikea. Siinä sitä vaan hölmönä tuijotti hanskojaan ja mietti, että millä räpylällä tässä nyt pitää tää homma aloittaa valmentajan antaessa ohjeen aloittaa vasurilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ai että mä sitten näytän sorjalta, notkealta ja sporttiselta! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka muuten aika tuntuikin lentävän kuin siivillä, niin tunnin lopuksi tehdyt 3x 2 min sarjaa parin pitelemiin tyynyihin saivatkin ajan sitten jälleen hidastumaan. Pari siis sai määrätä tahdin ja käskyttää mitä lyöntejä ja potkuja halusi toisen tekevän ja millaisella tahdilla. Miten pitkä voikaan 2 minuuttia olla kaltaiselleni rapakuntoiselle mätisäkille!? Aivan saatanan pitkä. No, Nata oli sitten kiva ja himmattiin tahtia sen verran, että ehdin vähän miettimään tekniikkaakin. Minua huoletti kauheasti, että meneekö toi tunti nyt teräsmimmi Natalla ihan hukkaan, kun joutuu olemaan minun parina, mutta kyllä mä taisin sen saada lopuksi edes ihan vähän hikoilemaan vaatimalla potkuja toisensa perään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitään itsensä satuttamista ei hommassa tarvinnut lainkaan pelätä. Hanskojen lisäksi käytössä oli säärisuojat eikä kaveria missään vaiheessa mätkitty ihan täysillä. Ensikertalaisena tahtoi kyllä voimankäytön hallinta olla yksi niistä hankalista asioista. Välillä Nata maanitteli lyömään lujempaa ja jossain välissä taas onnistuin mätkäisemään neitiä päähän vähän astetta mojovammin. Kaikilta vammoilta kuitenkin säästyttiin. Tai taitaa mulla olla yksi mustelma sääressä, mutta mähän oon siitä pelkästään innoissani! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin kokemuksesta kaikin puolin ihan fiiliksissä ja mieltä nostatti vielä entisestään valmentajalta ja eräältä toiselta treenaajalta saadut kehut, että pärjäsin loistavasti ensikertalaiseksi. Ihan sama vaikka olisivatkin sanoneet niin vain kohteliaisuudesta, niin tuli hyvä mieli silti.

Tunnin jälkeen relattiin Natan kanssa vielä Vetosalin alakerrassa sijatsevan Ladylinen infrapunasaunassa ja otettiin pikaiset löylyt perinteisessäkin hikimajassa. Olin ihan koko illan hillittömän hyvällä tuulella ja iloinen siitä, että Nata oli minut tuonne tunnille houkutellut. Jo kotimatkalla pitikin sitten naputella Googleen hakuja ”thainyrkkeily Pori” ja ”kuntonyrkkeily Pori”. Yhdessä seurassa oli alkeiskurssi harmikseni alkanut juuri helmikuun alussa eikä seuraavasta ollut vielä tietoa. Mutta pitää jatkaa selvitystöitä, sillä mulle tuntuis tällainen sporttaaminen sopivan kaikenmoisia jumppapumppia paremmin.

Jos ei se nyt vielä käynyt ilmi, niin kerrotaan nyt vielä, että TYKKÄSIN IHAN SIKANA!!!

Suuret kiitokset siis Natalle ja Vetosalille tästä superista sporttikokemuksesta!


Yääähh… Kaikkeen sitä suostuukin, kun kaveri ehdottaa.

  • S: Kiinnostaisko lähtee mukaan pieneen juoksuhaasteeseen? 
  • Minä: O-ou…. riippuu miten pieneen    (mielessäni mietin, et en haluuuuuu! Vihaan juoksemista!!!)
  • S: Juoksukoulu     (tsekatkaa linkki!!)
  • M:  puuh… juoksemista. pystyiskö sitä.  2 min juokseminen kuulostaa kyllä kohtuulliselta.
  • S:  mä VIHAAN juoksemista mutta haluan oppia nauttimaan siitä. tolla ohjelmalla sen pitäis onnistua.. ton 2 min vetää vaikka kauppareissulla
  • M: ok. pitäiskö siis ens viikolla alkaa?
  • S: Joo, maanantaina!
  • M: Selvä! ne on vaan minuutteja aluksi… yritän tässä hokea itselleni. 😀
  • S: Sitä mäkin aion hokea

Mihin helvettiin mä menin lupautumaan??? Juoksemista?? Tissit heiluu ihan tuskassa ja tossu ei nouse asfaltista yhtään ja vituttaa. Ihan kamalaa!! Mut kun ei kestä kantti sanoo haasteeseen ei. 😛

Tänään se sitten saapui, maanantai. Arvatkaa kiinnostiko heti aamusta? Arvatkaa kiinnostiko viel iltapäivälläkään? Luuletteko, että kihisin innosta illalla? No EN!! Joo, mä tiedän, ekan päivän ohjelma sisältää vaan neljä minuuttia juoksemista kävelyn ohella, mut neljä minuuttia näiden monikiloisten hinkkien rytkettä ei oo miellyttävää.

No miten kävi? Tsemppasin itseni ulos todellisen sohvaperunan tapaan. Koko päivän oli masentanut ihan pirusti ja tuli jopa itkee tiristeltyä äidille puhelimessa. Miehen lähdettyä yövuoroon kasvoi masispäivälle tuttu suklaanhimo jo sellaisiin sfääreihin, että päätin kipaista kauppaan. Eli kyllä, houkuttelin itseni tuolle mitättömälle lenkille sillä verukkeella, että se hoituu sillä reissulla, kun käyn ostamassa suklaata! Ei helvetti miten sporttia meininkiä! 😀

Kuva otettu 24.2.2014 klo 22.39

Ei siis muuta kuin tossut jalkaan ja pihalle. 5 minsaa iloista kävelyä ja sitten parin korttelin verran puhdasta ketutusta. En missään muussa tilanteessa tunne itseäni niin painavaksi mätisäkiksi kuin yrittäessäni juosta. Ihan paskaa.

Kaupassa suuntasin karkkihyllylle ja hävetti ihan helvetisti. Siis hävetti se, että olen ihan selvästi lenkkivaatteet päällä rohmuamassa jotain suklaapatukoita. Päädyin sitten ostamaan yhden pienen lakupatukan. 😀 😀

Ja sitten ihan yhtä raskaana säkkinä tossut asfalttia hioen kotiin. En kuollut. Mut ei ollu kivaa. Nyt syön suurella ilolla sen lakupatukkani!! Huomenna ohjelmassa kävelylenkki.

Jos rapakuntoisille aloittelijoille sopiva juoksuohjelma kiinnostaa, niin tsekkaa se siis TÄÄLTÄ.  Tuota ns. Porin juoksukoulua on monie kehunut ja sitä on ympäri internetiä linkkailtu juoksemisen aloittamisesta kiinnostuneille. Katsotaan kauanko mä pysyn kyydissä.

 


Eilen olin jo kolmatta kertaa punttikoulussa ja se on edelleen kivaa. Mä ehdin eilen jopa hieman harmitella sitä, että parin viikon päästä jää yksi kerta väliin Ylläksen reissun vuoksi. Eli ilmeisesti mä tosiaan haluan käydä tuolla.

Eilen kyllä alkoi hommat vähän nolosti, kun alkulämmittelyssä pelkän puukepin kanssa valakyykkyä (hyvä selitys valakyykyn anatomiasta TÄÄLLÄ) tehdessä kippasin nurin juuri niin nololla tavalla kuin tällainen ylipainoinen pyllerö nyt voi kaatua, mennessään niin syvään kyykkyyn, ettei enää pääse sieltä näppärästi ylös. Ja arvatkaa vaan olinko mä missään takarivissä piilossa? No en tietenkään, vaan tietenkin juuri niin keskellä jengiä, että nolon pyllähdykseni näkivät kaikki. Arghhh!!!

Hirveä häpeä pyyhkäisi aaltona ylitseni! Että oon oikeesti niin surkea, että pääsen kyllä kyykkyyn, mutten enää ylös ja että tätä pitäis tehdä oikean tangon kanssa, mut mä mokaan jo pelkän kepin kanssa!! Ja koska häpeää voi yrittää lievittää vaan vitsailemalla itse itsestään, päädyin sitten kertomaan, että mulla on historiaa tällaisiin ”onnettomuuksiin”, sillä yläasteella muistan heittäneeni kuularingissä lipat, kun harjoittelimme pyörähdystä ilman kuulaa. Mä oon ihan puhdasta sporttia! 😀

Hetken aikaa se häpeä siinä hiersi, mutta pääsin asiasta yli, kun siirryimme alkulämmittelyistä pieniin ryhmiin harjoittelemaan kunnolla.

Eilen oli ohjelmassa tempauksia, rinnallevetoja raakana, työntöjä ja lisää niitä perkeleen valakyykkyjä. Minä keskityin edelleen opettelemaan tekniikkaa, joten tempauksia tein pelkällä 15 kg tangolla ja vaihdoin jopa kevyempään tankoon, kun ei tuntunut aluksi oikein sujuvan. Liikkeen anatomiaan on helpompi aluksi keskittyä, kun ei joudu vielä liikoja miettimään voimien riittämistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fanikuva! Meitsi  ja paikalla neuvojaan jakamassa ollut suomenennätys-nainen Anna Everi treenien jälkeen. Opettelin nostotekniikkaa viime viikolla Annan kisanostoja youtubesta katsellen! 😀

Rinnallevetojen ja työntöjen kohdalla tuli ohjaaja 20 kg kohdalla sanomaan, että ”nyt meni niin hyvin, että saat palkkioksi 5 kg lisää seuraavalle kierrokselle!” Jos jotakuta siellä huvittaa nämä kertomani olemattomat painomäärät, niin todettakoon, että se 25 kg on nyt sitten 10 kg enemmän, kuin se pelkkä tanko, jolla niitä työntöjäkin ekalla kerralla harjoittelin. Eli edistystä! Yritän itse pitää mielessä sen, että mun ei tarvii verrata itseäni kenenkään muuhun. Kaikki eteneminen on hyvästä olipa lähtötaso mikä hyvänsä.

Alkulämmittelyissä tapahtuneen pyllähdyksen vuoksi valakyykyt aiheuttivat minussa ahdistusta ja puistatusta, mutta koutsit kannustivat menemään kyykkyyn vaan tasan sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Niinpä sitten testailin omia kyykkyrajojani 7,5 kg harjoitustangon kanssa ja iloitsin jokaisesta lisäsentistä jonka uskalsin hanuriani alas päin hinata.

Siinä treenien lomassa keskustellessa sitten puhuttiin valakyykyn tekniikasta ja haasteista ja minulle oli jotenkin helpotus tajuta, että onneton kyykkysuoriutumiseni ei tarkoita välttämättä sitä, että minulla ei ole lainkaan voimaa jaloissa, vaan kyse on ennemminkin ehkä liikkuvuudesta! Nyt pitää siis keskittyä kehittämään esim. lantion liikkuvutta ja venytellä näitä superkireitä pohkeita ja reisiä vetreämmiksi, niin jospa se perse sieltä pikku hiljaa laskeutuisi lähemmäs lattiaa ilman pelkoa pyllähtämisestä. Kyllä mä tässäkin kehityn!

Että sellaista meininkiä punttikoulussa. Tykkään!

Vertaistukea muilta surkeilta kyykkääjiltä kaivataan!