13.08.2011

Posted at 01:01h in Yleinen by
0 Likes

Elämä tuntuu taas pelkältä superkiireiseltä kaaokselta missä stressinaiheet vain seuraavat toisiaan. Yhden sekaisen kämpän sijaan meillä on niitä tällä hetkellä kaksi. To do -lista sekä kotona, että töissä on kilometrien mittainen ja aikaa kaikkeen aivan liian vähän. Astuipa sitten kotiovesta tai studion kynnyksen yli, niin tunne on sama: ”en mitenkään ehdi, pysty, selviä ja jaksa”.

Jopa kaiken kiireen keskellä oleva yksi vapaapäivä jolloin voisin yrittää rentoutua ja pitää hauskaa muiden ID-bloggaajien kanssa Flowssa, tuntuu nyt vain energiaa vievältä ja tympäisevältä reissulta joka vie aikaa kaikilta velvollisuuksilta jotka odottavat tekemistään. Olisi mukavaa jos osaisi kääntää aivot hetkeksi off-asentoon ja unohtaa kaikki tekemistä odottavat työt. Jos oikein kovasti sunnuntaina yrittäisin..

Tuntuupa oudolta kirjoittaa tänne blogiin jotain tällaista negistelyä, kun yleensä täällä keskitytään kaikkiin kivoihin juttuihin. Niitä kivojakin juttuja olisi montakin kirjoitettavaksi, mutta aika ei ole riittänyt edes kuvien koneelle siirtämiseen. Vaate- ja sisustusjutut jäävät siis odottamaan sellaisia aikoja, kun meillä on enää yksi sekainen koti ja minä yövyn taas samassa osoitteessa vaatteideni kanssa. Tällä hetkellä kun lähes kaikki kuteet ja kengät majailevat jätesäkeissä uuden kodin vaatehuoneessa.

Mutta jotta ei menisi ihan surkutteluksi, niin kerrottakoon, että tunnen tänään todella syvää kiitollisuutta siitä, että olen elossa ja noita edellämainittuja kipuja lukuunottamatta terve. Sentti tai sekunti toisin niin olisin nyt ehkä sairaalassa tai pahimmassa tapauksessa lappu varpaassa. Katsoin nimittäin eilen illalla kuvauskeikalta palatessa hirveä silmästä silmään aivan liian läheltä. Se eläimen pelästynyt katse ja mun oma helvetillinen kauhunhuuto ovat palanneet tänään mieleen kerran jos toisenkin.

Voin vain todeta, että onneksi suojelusenkelit olivat mukana ja autossa kunnon jarrut. Onneksi refleksini toimivat säikähdyksestä huolimatta ja onneksi hirvi ei jähmettynyt paikoilleen. Onneksi radiosta tuli joku hyvä biisi joten en ollut keskittynyt kanavan vaihtamiseen. Onneksi takanani tuleva auto oli pitänyt riittävästi turvaväliä joten säästyin peräänajolta.

Onneksi.

Olen ehkä vieläkin hieman järkyttynyt ja juuri siksi halusin kirjoittaa tapahtuneesta sen sijaan, että olisin esitellyt teille vaikkapa uuden kodin hankintoja. Edellisenä päivinä iloitsin uusista kengistä. Tänään iloitsen sykkivästä sydämestä.


16.07.2011

Posted at 14:18h in Yleinen by
0 Likes

Tää lähtis ihan pian murun kanssa kaupaan keräämään piknik-herkkuja kärryyn ja sitten suunnataan Kirjurinluotoon kuuntelemaan Elton Johnia ja muita päivän artisteja. Ehdin kuitenkin tänään töiden lomassa pikaisesti skannata tuon juhannuksen alla Iltalehden Ilona-liitteessä ilmestyneen jutun ja laitankin sen nyt tänne jos joku halukas ei ehtinyt lukea sitä lehdestä.

 

Ensimmäisen aukeaman löydät TÄÄLTÄ. Ja toinen aukeama TÄSTÄ.

Olen juttuun itse ihan suht tyytyväinen, mutta onhan se aina vähän oudon tuntuista kun joku muu kasaa minun sanomisistani kokonaisuuden jättäen pois mitä tahtoo ja korostaen mitä tahtoo. Valokuvaaja Roni Lehden kuvattavana oli todella mukava ja helppo olla ja se välittyi mielestäni kivasti kuviinkin. Jännää olla välillä itse kameran tuolla puolen. Sitä oppii ajattelemaan mallinpohjausta ja kuvaamista vähän toiseltakin kantilta. Kaikin puolin kiva kokemus siis koko juttu!

Kiitokset jutusta siis ihanalle toimittajalle Sinikka Tiernalle, valokuvaaja Roni Lehdelle ja tukan tötterölle vääntäneelle Maikulle! 🙂

 

EDIT: Ääh, en tiedä miksi nuo kuvat ei nyt aukea niin isona kuin pitäisi.. Mahtaako tekstistä saada selvää lainkaan? Koitan palata asiaan vielä tänään, jos saisin ne näkymään isompina. 😛

Edit2: kyllä se Ctrl + painamalla suurenee sen verran että voi lukea!


06.07.2011

Posted at 19:57h in Yleinen by
0 Likes

Elämä ei oo reilua. Minä olin sentään viikon etelässä grillaamassa itseäni pilvettömän taivaan alla ja silti olen edelleen väriltäni ihan kuin maustamaton kalkkunafile. Ukko puolestaan on vetänyt silloin tällöin bisseä terassilla ja se näyttää huomattavasti marinoidummalta kuin minä. En ala.

Ei sillä, että haluaisinkaan olla mikään suunnattoman paahdettu melanoomaan odottelija, mutta olis se nyt kiva jos ei kesälläkin näyttäisi siltä kuin olisi noussut ruumishuoneelta.

Yllä minun ja Encen lomajalat Sunny Beach -viikon ekana päivänä. Voinette väristä päätellä kummat on minun.

Ja tässä sitten lomajalat viikon loppupäästä. Tämän perusteella voisi kuvitella minun jo hieman saaneen väriä, mutta kyseessä on todennäköisesti vain jotakin mikä on jo valunut viemäriin. Tällä hetkellä nimittäin kintut ovat jälleen lähes lähtötilanteessa. En vaan ala. Aurinko ei vissiin tykkää musta.